Hyvä asiakastietojärjestelmä ja palkitseminen

Kaupan bonus- ja asiakasjärjestelmät voivat olla hyödyllisiä ja käteviä. Kysymys on vain tahdosta, ja siitä halutaanko asiakasta oikeasti palkita.
Edellispäivänä piipahdin Humppilan Lasitehtaan Iittalan myymälässä. Löysinkin jotain Korvatunturin lahjasäkkiin ja menin kassalle. Kassalla myyjä totesi, että "sinulla on täällä 20 euron arvoinen voucher-käyttämättä".  Kuinka mukava yllätys - 20 euroa pois ostoksista noin vain, enkä tosiaan olisi muistanut/tiennyt sitä, ellei tieto "bonuksista" olisi tallentunut myös sähköiseen järjestelmään. Mitään korttia tai lippulapuketta ei tarvinnut olla mukana vaan kaikki onnistui ilman helposti myyjän ja hänen ruutunsa tietojen perusteella.
Peukku Iittalalle tästä  ja terveisiä myös Humppilaan Outlet -pisteeseen - olen saanut teiltä ennenkin ystävällistä ja hyvää palvelua, sekä paikan pällä, että puhelimessa.

Lukijat ja Kirjoittajat

Meille monelle huvin vuoksi kirjoittajalle tai muuten vain välähdyksiä arjesta tallentajalle blogien tuleminen on ollut uskomaton mahdollisuus tehdä sitä mistä on iloa itselle, ja ehkä joskus jollekin muullekin.
Blogit yhdistävät tuttuja ja tuntemattomia. Toiset jäävät seuraamaan sivuille pitkäksikin aikaa, joku toinen taas piipahtaa sattumalta ja saattaa ohjautua linkkien kautta toisten tuttujen sivuille. Ilman lukijoita ei olisi kirjoittajia, eikä ilman kirjoittajia voisi olla lukijoita. Teitäkin käy täällä päivittäin yli sata vierailijaa ja minulle se on huikean paljon.

Tähän liittyen, ja halusta myös jollakin tavalla laittaa hyvää kiertämään,  avasin Joulupata-keräykseen yhteistön nimellä: Readers & Bloggers ja haastan kaikki blogien lukijat ja kirjoittajat osallistumaan Pelastusarmeijan keräykseen:


Joulupata: Readers & Bloggers

Toivon myös ettei kukaan ahdistu tästä haasteesta. Kaikki tavat auttaa ovat yhtä hyviä ja jokaisella on oikeus osallistua tai olla osallistumatta oman tahtonta mukaan. Halusin vain luoda yhden helpon mahdollisuuden lisää. Mutta niille jotka osallistuvat, SuurKiitos teille jo etukäteen, muistakaa laittaa haastetta myös kaikille tutuille blogeile ja niiden lukijoille myös eteen päin!

Tänään(kin) - Itsenäisyyspäivänämme -  olen äärinmmäisen kiitollinen, että saan kirjoittaa ja lukea suomeksi. Tämä kieli on niin rikas ja kaunis. Hinta siitä on ollut mittaamaton ja sen puolesta taistelleet joutuivat maksamaan siitä perheineen liikaa.
Kiitos.

Vihreän kuusen kaiho

Joulukuusi. Mistä puskista se nyt tuli? No, tuli mistä tuli - mielessä käväisi, että huomenna voisin sen jostain hakea, tai - ehkäpä, jopa odottaa lauantaihin.
Tai tiedänhän minä mihin tämä liittyy. Joulu on lyhyt. Paras aika on sitä odotusta ja rauhtoittumista. Kun pitkien päivien keskellä ei oikein ehdi rauhoittua, eikä oikein odottaakaan sitä rauhtoittumista - yrittää ennakoida. Että jos vaikka sen kuusen toisi sisään nyt, ja pari joulukukkaa ja polttaisi kynttilöitä, niin ehkä siinä olisi sitä loppuvuoden juhlaa kerrakseen. Ylimääräisiä vapaapäiviä ei ole vielä kertynyt ja aatto muine pyhäpäivineen taitaa mennä hieman ympäriinsä ajeluksi. Kaiken lisäksi huolestuttaa norppaisoäidin kunto - Grand Old Lady ei ole aivan parhammaissa terässään. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Kun vanha rouva on heikossa kunnossa, on nuoremmalla sukupolvella joulupallo hukassa.
Ajattelin siis ratkaista tämän mieltäni kaihertavan asian konkreettisesti. Menen ja haen kuusen. Jostain. 
Jalkaa ei taida olla..eikä koristeitakaan mutta eihän tässä niitä ollakaan hakemassa, vaan kuusta.

Haaste

Kuulin kun radiossa tutkija totesi, että onnellisuus on älyllinen ponnistus näin marraskuussa. Se, että pysyy onnellisena, ja se, että pystyy myös tekemään muista ihmisiä onnelliseksi
Haastan meidän kaikki siis ponnistelemaan älyllisesti, jotta tämän kuun viimeisen päivän ja ensi kuunkin olisimme onnellisia. Me kaikki ja ne jotka ovat ympärillämme.

Ihmisen paras ystävä kylässä

Joskus sitä vain ihmettelee, että mikä siitä koirasta tekee ihmisen parhaan ystävän? Etenkin kun se ensin maukuu - kyllä maukuu -  puolitoista tuntia ulos-sisään-ulos-sisään...jonka jälkeen, keskellä lattiaa mielenosoituksellisen nököttämisen jälkeen, se sitten vaivautuu niukin naukin hyppäämään sohvalle viereen, jossa se asettaa takapuolensa niin, että sieltä tulevat mahdolliset päästöt tavoittavat vieressä istuvan ihmisen. Siinä se sitten on. Paras Ystävä.
Aamulla sitten katsotaan huvittaako lähteä lenkille. Jos huvittaa, niin kävelläänkö vähän, vai enemmän. Ja jos kävellään, niin mennäänkö risteyksestä oikealle vai vasemmalle - vai jäädäänkö istumaan keskelle risteystä. Kyllä. Ranskansbulldoggi kylässä.

Verkkokauppa.com, missä teidän kyltti oikein on?

Hieman yllättäen päädyin eilen Verkkokauppa.comin järjettömän kokoiselle parkkialueelle Jätkäsaareen. Koska tiesin tarvitsevani kypäräkameran. Kyllä. Olen aivan varma, että se on välttmättömyyshyödyke, josta on paljon iloa (ja hyötyä) tulevina vuosina.

Aavistin jo alkumetreillä, että "tämä ei ollut ehkä paras idea", kun koko parkkipaikkaa oli jo vaikea hahmottaa muun rakennusalueen keskeltä.

Olotilaa ei suinkaan helpottanut, että olen tässä viime päivinä, oikeastaan jo viime viikosta käynyt armotonta taistelua flunssaa vastaaan ja seisoessani armottoman viimaisella parkkialueella, ei oloni ainakaan kohentunut.

Ei kylttiä, ei edes pienen pientä vihjettä siitä missä autuaaksi tekevä tekniikkataivas voisi olla. 

Norpalla paloi pinna a.k.a. jäi sulake käteen. Täysikäännös kannoilla ja takaisin autolle. "Pitäkää laitteenne." Mutta asiakaspalveluna, voisitko huomaavaisesti laittaa edes pari pientä nuolta ohjaamaan ihmisiä oikeaan suuntaan. En ollut ainut suunnistaja, vaan pitkin työmaa/parkkialuetta vaelsi pimeydessä muitakin epätietoisia. Mikäs sen hauskempaa..pimeällä marraskuussa..

Käytännön suositus

Koska blogi on mainio väline myös hyvien käytäntöjen jakamiseen ja oppien välitykseen, käytän tämän mahdollisuuden hyväkseni ja ehdotan kaikille maalaamista suunnitteleville, että käytätte suoja-asusteita. Mikäli kuitenkin päätätte maalata ilman niitä, niin suosittelen ettette kuitenkaan nojaa vasta maalaamaanne pintaan.
ps.edit. - eikä vesiliukoisen maalinkaan käyttäminen ole  yhtään pahitteeksi 

Poliittisesti jumissa

Koen parhaillaan vierottumista yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Olen ollut aiemmin melkoisen..sanotaanko nyt vaikka hanakka(?) kommentoimaan milloin mitäkin poliittisia päätöksiä mutta viime aikoina en ole sanonut mistään mitään. Se on näkynyt myös täällä. Ei kommentteja presidenttikisasta, ei riviäkään koskien Kreikkaa tai Italiaa tai saatika sitten mitään ilmapiiristä joka tuntuu tunkkaisena leijuvan poliittisen keskustelumme yllä.
Taidan olla poliittisesti jumissa.

Runo viikonlopulle

Minulla on ystävä

Minulla on ystävä
rakastettuni.
Hänen sydämensä on myötäni,
hänen unelmansa
vartioivat minua ja rakkauttani.

Minulla on myös paljon tovereita.
He katsovat minuun ja ystävääni,
he tietävät: rakkaus synnyttää
maailman rakentajia.

Minulla on ystävä,
rakkaus,
tovereita.
Minulla on elämä;
tämä päivä
ja tulevaisuus.

- arvo turtiainen - 

Ruokaa luonnolle

Vuosi on vähitellen pyörähtänyt niille rattaille, että olen aloitellut vähitellen lintujen ruokkimista. Tai  siis yrittänyt, koska kiittämättömät epelit eivät ole tulleet sapuskalle, vaikka murkinaa olisi roikkunut omenapuun oksalta jo monta viikkoa. Ilmeisesti on ollut lähipihoilla vielä parempaa tarjolla. 

Tänään aamulla kuitenkin bongasin, että järjestys on palannut pihalle ja linnut ovat äkkäämässä luonnon perimmäisen tarkoituksen. Se on tietenkin ihmisen viihdyttäminen. Onhan se nyt vain reilua, että jos minä vaivalla kannan marketista jyväsäkkejä ja talipalloja, niin siitä hyvästä sitten vähän esiinnytään siinä ikkunan edessä ja näytetään ihmiselle kuinka ihmeellinen se luonto on.
Toinen huomion kiinnittäjä tälle aamulle oli pihallamme viihtyvä harakkajengi. Kavereita on sellainen viiden yksilön mustavalkoinen porukka, joka hyvin itsevarmasti näyttää etsivän ruokaansa pitkin seinien ja puskien vierustoja. Niin kuin kaikkia epämääräisiä porukoita, näitäkin on syytä hieman pitää silmällä..

Hummani heiii!

Kävelyssä on ollut parina viime päivinä ollut havaittavissa pientä kankeaa köpöttelyä, sillä pääsin monen monituisen vuoden jälkeen hevosen selkään Maastotalli Preryan maastotunnilla ystäväni Annikan kanssa. Parin tunnin maastolenkin jälkeen piti tottumattoman keskittyä ihan jo sieltä selästä itsensä alaskampeamiseen. Mutta pääasia, että sinne pääsi kiipeämään ja pois ilman apuvoimia..
Vaikka vauhtia ja jännittäviä tilanteita riitti, niin kuin aina hevosten kanssa, jäi kokonaisuudesta hyvä fiilis. Välillä sai jännittää pysyykö hurjassa laukassa selässä olleenkaan, pillastuuko edellä oleva hevonen vastaan köröttelevästä traktorista ja kyllä ne pellolla passissa olleet hirvestäjätkin toivat retkeen omaa jännitystään.

*kop, kop, kop, KOP, KOP, kop..eiku..KOP, kop*

Flamenco-urani on edistynyt todella hitaasti ja epävarmasti. Oli todella järkevää ja varman päälle laskettua ostaa kalliit kengät jo kokeilutunneille, koska ne ovat osoittautuneet satsauksen arvoisiksi ja osaltaan ovat tsempanneet myös jatkamiseen. Ja edelleen haaveilen niistä ihanista punaisista tanssikengistä, jotka ansaitsen sitten..noh..joskus.

Jatkaminen on nimittäin ollut arvonnassa. Ehdin jo kysymään opettajalta voisinko käyttää loput kortillani olevat tunnit joillakin muilla tanssitunneilla mutta opettaja vastasi, ettei ole mitään syytä vaihtaa ryhmää, ja että pärjäsin aivan loistavasti. Samalla hän kertoi, että satuin olemaan alkeistunneillamme ainut aloittelija. Niinpä tietysti.Eipä ihme jos muiden askeleet ovat sujuneet hieman täsmällisemmin. Lisäksi opettaja ymmärsi vetää kehunarusta, joka toimii aina. Minulla oli kuulemma harvinaisen hyvä kehonhallinta ja käsien kannattelu. Eikun takaisin savotalle.

Luonnollisesti olen edistymisessäni kärsimätön. Oletan, että kädet ja jalat toimivat täysin saumattomasti heti yhdessä, jotta voisin keskittyä ilmaisuun. Haluaisin oikaista suoraan tanssiosioon, josta todennäköisesti tätä vauhtia pääsen nauttimaan eläkepäivinäni..Eipä silti, voisi olla nuivempiakin tulevaisuuden näkymiä kuin kopsuttelu flamencomummona. 

Uskon vahvistukseksi pääsin perjantaina katsomaan Savoy teatteriin katsomaan työkaverini kanssa Flamenco trilogiaa. Aivan uskomattomaan ihanaa musiikkia! Koska ylensä nautin liikkeestä ja tanssimisen koreografiasta, olin aivan ällistynyt miten musiikki, laulu ja taputukset pääsivät ihoni alle. Orkesterista kerrottiin vain, että se on kansainvälinen huippukokoonpano. Siltä se kuullostikin. Iho nousee kananlihalle vieläkin sitä ajatellessani käheän äänen kutsuvaa kaiuntaa. Tästä kulttuurista pitää päästä joskus nauttimaan paikan päälle. Òle!

Kuvia esityksestä täällä.

Pitäisi tietää miksi lakkoilee

Ammattiliitot ja niissä työskentelevät ihmiset ovat saaneet Suomessa aikaiseksi paljon hyvää. Moni pieni työntekijä olisi jäänyt ison koneiston tallottavaksi, ellei yksittäisellä tekijällä olisi ollut puolustajaansa.
Yhdestä asiasta haluaisin silti esittää kulmien kohotukseni. Muutama tuttava nimittäin tunnusti aivan suoraan, että eivät ole täysin varmoja mistä asiasta tarkkaan ottaen tällä hetkellä kysymys.
Tätä asiaa minun on hieman vaikea sulattaa. Jos ihminen menee lakkoon, pitäisi hänen tietää miksi hän on lakossa.  Miten voi kieltäytyä menemästä töihin, jos ei tiedä kenen oikeuksia puolustaa tai mitä toimenpiteitä vastustaa omalla toiminnallaan.
Solidaarisuus on hienoa. Itseasiassa yksi hienoimmista asioista maailmassa. Ja on hienoa, että lakkorintamat pysyvät, ja on hienoa, että asioiden puolesta taistellaan. Mutta se ei ole taistelua, eikä millään tavalla järjellisesti kestävää toimintaa, että lakkoillaan - mutta ei ole aavistustakaan miksi. Toivottavasti tämä ei ole yleisesti kehityksen suunta työmarkkinoilla. Jos kolmen päivän koulutusvapaa tai raamisopimuksen pohjalta sovellettava palkkarakenne ei soita kelloja sorvin ääressä, niin ammattiyhdistyksellä olisi pikaisesti peiliin katsomisen paikka.

Vierailu sairaalassa

Kun oma isoäiti sanoo sairaalavuoteltaan, että "ei tänne pakko tulla ole" tai että "älkää nyt täällä aikaanne tuhlatko", niin tietää, että potilas on suhteellisen voimissaan ja henkinen vire täysin normaali. Myös kukkasista todettiin, että  "mitä niitä nyt tänne tuot kun juurihan täältä pääsee pois". Täysin Varsinais-Suomalainen tapa kommunikoida ja kertoa, että mielissään ollaan ja kaikki on hyvin. Nauratti myös kun kuulin että norppien väliversio eli äitini,  oli lähetetty tänään pois vierailultaan. Mitä sitä sitten turhaan seurustelemaan, "turhan takia".

Ajatus, toteutus ja käytäntö

Voi kun toivoisin, että otsikko liittyisi nyt omaan toimintaani mutta tyydyn kehumaan (hieman turhahkoa mutta niin ilahduttavaa) tämän päivän teekuppilöydöstä.
Kävellessäni ruokatunnilla Vuorikadulla Ulla Olive liikkeen ohi, kiinnittyi katse ihastuttaherättäviin teekuppeihin. Liikkeeseen sisään, ja menoahan se oli. Everyday solutions by magisso. Löydöstä paransi entisestään vielä tieto, että kyse oli suomalaisesta innovaatiosta ja kuppisihti yhdistelmä on saanut myös  reddot design awards kunniamaininnan 2011.
Järkevä idea ja toteutus! Teekupissa on valmiina sihti jonne teelehdet laitetaan. Tämän jälkeen kuppiin kaadetaan vesi, ja kun tee on hautunut tarpeeksi, kuppia vain käännetään ja muotoilu hoitaa loput. Teelehdet jäävät siististi siivilään ja tee on valmista nautittavaksi. Luonnollisesti siivilän voi irroittaa ja pestä tiskikoneessa. Nyt vain heräteostoksen tehnyt jäi miettimään, että pitäisikö näitä olla kotona kaksi...

Ei muuta kuin hiekkapaperia naamaan ja johan hehkuu

Se on sitten tämän alkusyksyn turhin ostoskin hoidettu pois alta. Toivottavasti. Heittäydyin nimittäin - taas kerran -  mainoksen uhriksi ja keskelle tarjoustietä. Tällä kertaa tiesin välttämättä tarvitsevani  kasvoilleni hellävaraisen ja ihoa uudistavan timanttihionnan. Tietysti 60 prosentin alennuksella. Kyllä, sähköpostiin putkahtanut citydeal-tarjous sai koukkuunsa, koska kukapa ei haluaisi heleitä ja kirkastuneita kasvoja..?
Eikun petiin pitkälleen ja sitten nuori tyttönen vetäisee kasvot sileäksi hiomalaikalla. Sillä siltä se juuri näytti. Ja vähän tuntuikin. Välillä hioja joutui pyyhkäisemään ylimääräisiä roiskuvia hiomavesiä poskelta mutta ei siinä kauaa mennyt. Ei muuta kuin tossut jalkaan ja kiitos.
Erittäin opettavaista, eikä todellakaan mitenkään arjen luksusta - ja mietin kyllä siinä  hiomapedillä maatessani, että mitä se oli mitä turhuudenroviolla poltettiinkaan? 

On se vaan se syksy

Katselen parhaillaan bussin ikkunasta työmatkamaisemia. Vettä vihmoo vaakasuorassa, ja mietin miten syksy alkaa kunnolla näyttämään syksyltä vasta nyt, kun kesän vehreydet ovat huuhtoutuneet tienvierusojiin. Koivut ovat keltaisinaan, kaikissa ei edes lehtiä enää. Pellot ovat saven ruskeita ja jotenkin kovan paljaita. On kuin katselisi jotakin vierasta mutta tuttua.
 Lämpimässä ja kuivassa bussissa on sentään hyvä. Vielä sentään ei ole pilkko pimeää mutta sekin lähenee koko ajan. Kotona on tullut kaivettua jo omega:3set esiin. Lenkkeily jatkuu heti kun olen varma että orastanut flunssa tosiaan lähti pois myös pysyäkseen. Valon vähetessä pitää myös nähdä erityisesti nähdä vaivaa, että saa tarpeeksi unta ja että ruoka on jotakin muuta kuin "äkkiä hotakaistua". Ihmisten facebook-päivityksistä on jo voinut lukea viimeistenkin kesäpäivien menneen. Apatiaa ja syysmasennusta on tarjolla - voi kun ihmiset hankkisivat kunnon ulkoiluvarusteet ja kirkasvalolamput.

Paavo Arhinmäki - lähetä avustajasi kirjastoon

Kulttuuriministerimme Paavo Arhinmäki totesi kuukausiliitteessä kuuluvansa niihin etuoikeutettuihin, jotka voivat ostaa kirjoja. Tämä siis puolustukseksi kysymykseen milloin hän on käynyt viimeksi kirjastossa, ja viime kerrasta oli ollut aikaa. Nuorena poikana hän tietysti oli lukenut vaikka mitä Pasilan kirjastosta...
 Niinpä niin. "Minun ei tarvitse käydä kirjastossa, koska minulla on tarpeeksi rahaa ostaa ja omistaa kirjoja."( Tähän kohtaan syvä huokaus.)
Ihminen on etuoikeutettu, jos asuu lähellä kirjastopalveluita. Sen jälkeen hänellä on avoimet ovet koko maailmaan. Lehdet, musiikki, tietokirjat, satukirjat, romaanit - you name it - they got it. Lisäksi monissa kirjastoissa ollaan kehittetty lisäpalveluita. Taide- ja valokuvanäyttelyitä, näytelmiä, runoiltoja, kirjoittajatapaamisia. Joissakin kirjastoissa voi käyttää ompelukonetta, lainata kävelysauvoja tai vaikka muuntaa vanhat VHS-kasettinsa digitaaliseen muotoon. Ilmaiseksi. Tai siis yhteisillä verorahoilla.
Lainaaminen on ekologista. Se on myös vapauttavaa. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Ei tarvittse kerätä tavaraa ympärilleen pölyttymään ja yhdestä niteestä voi nauttia ja saada sisältöä elämäänsä sadat ihmiset.
Paavo Arhinmäki, lähetä avustajasi käymään kirjastossa.

Vinkki hitaaseen painonpudotukseen

Jatketaan nyt tällä kroppalinjalla vielä tovi. Viime muutossa lähti talouden vaaka autuammille mittausmaille. Se oli jo parhaat päivänsä nähnyt, eikä muutenkaan ollut aktiivisessa käytössä. Vaa`alla käyminen on sitäpaitsi kohtuullisen typerää. Mitä väliä sillä on, paljonko minäkin päivänä painaa, ellei sitä joudu tekemään terveellisyys yms. syistä. Tavallinen ihminen kyllä pystyy järjen kanssa päättelemään, koska on tullut muutama kilo lisää, koska niitä on taas tippunut. Paitsi vaatteidensa istuvuudesta, sen myös tuntee. Painon putoamiseen liittyy yleensä myös hyvän olon tunnetta, virkeyttä ja tyytyväisyyttä. Kiloja kerännyt usein taas tuntuu olonsa epämukavaksi, tyytymättömäksi, väsyneeksi yms. Tunsin siis omalla kohdallani, että vaaka on melko tarpeeton kapistus.
Joku saattaa muistaakin, että jätin viime lokakuussa sokerin pois kahvista. Ensin piti hieman irvistellä ja muutaman kerran viikonloppuisin tai juhlavammassa tilanteessa lisäsin kahviini hieman sokeria mutta sitten sekin jäi pois. Arvioisinkin, että painon putoamisellani on linkki tähän. Kilot ovat vähentyneet hitaasti ja tuntuisivat nyt jäävän tälle kohdin. Kaksi sokeripalaa kahvissa ja neljäkin kuppia parhaana päivänä, on jo jonkinmoinen energiamäärä. Mitään muuta mullistavaa muissa elämäntavoissani ei ole tapahtunut. Muuta kuin että istun bussissa noin 60 tuntia viikossa...
Karppaamisesta haluaisin muuten todeta sen verran, että kaikki äärinmäiset "en syö koskaan tuota, enkä tuota tuon kanssa, enkä tuota tuon kanssa" tuntuvat hieman ruuan kanssa pelleilyltä. Perussääntö sille, että ihminen voi hyvin, on se että syö terveellisen monipuolisesti - ja että myös kuluttaa ruuasta saamaansa energiaa. On täysin selvää, ettei ihminen voi vetää kokonaista ranskanleipää iltapalaksi tai kuutta sämpylää välipalaksi, ilman ettei ala tulla jossain vaiheessa hieman tukkoinen ja huono olo.
Ymmärrän kyllä senkin, että toisille sopii ehdottomuus ja tiukat ohjelmat. On helpompi olla kokonaan ilman, kuin että käyttää jotakin kohtuullisesti. Näissä tapauksissa myös retkahdusten vaara on suurempi. Mitä enemmän itseltään kieltää jotakin, sitä enemmän sitä jostain kumman syystä alkaa ajatella. Mutta pienilläkin muutoksilla voi saada pysyviä tuloksia, eikä aina tarvitse olla itselleen niin älyttömän ankara tai sotilaallisen kurinalainen. Kevyttä viikkoa ihmiset!
ps. ihan mielenkiinnosta, käyvätkö muut vaa´alla ja onko omaan painoon liittyviä tuntoja?