Toinen lihaksitulemisen änkytys

Monta kertaa syksyllä ja keväällä tuli ajettua Alpo Jaakolan patsaspuiston ohi ja mietittyä että "kesällä sitten". Tänään oli se sitten.
Tämä nykyinen "patsaspuisto" on taiteilijan entinen asuinalue ja hänen vanha veistohuoneensa on paikalle siirretty vanha ruumiinleikkelyhuone. Luonnollisesti.
Vaikka lomailija ei ollut aivan vastaanottamaisillaan vanteen vielä kirstäessä hieman päätä, alueella kävellessä tuli hyvä mieli. "Että joku on nähnyt ja tehnyt". Vahva ilmaisun tarve ja taito. Näkemyksensä mukaan, tai sitä vastaan. Kun taitelija ei ole itse paikalle, ei voi kuin arvailla. " Mitäpä on miettinyt kun on tehnyt Kettinkikonetta, Hevosten sotaanlähtöä, Identtisiä intialaisia tai Toista lihaksitulemisen änkytystä..."
Lapsena muistan karsastaneeni Alpo Jaakolan töitä. Eivät ne tainneet vielä teininäkään avautua. Ne olivat mielestäni jotenkin vääristyneitä, pelottavia tai "vain kummallisia". Jotain on kuitenkin vuosien aikana tapahtunut, koska nyt hänen työnsä saavat minut hymyilemään, tuovat mieleen jotain kaukaista ja kotoista. Pelottavaan sijaan, jotakin tutun turvallista. Loimaan shamaanin näyt. Iloa tuottaa myös se, että omalla kotiseudulla on tarjota jotain tällaista.
Mutta suosittelen. Poiketkaa. Ei siellä koko päivää haahuilla tarvitse. Eikä tarvitse tykätään. Mutta hetkisen voi hengittää. Ei metrilakua, eikä pallomerta. Radio Nova ei soi, eikä kahviosta saa olutta.(eikä siellä muuten kelpaa  sirukortitkaan) Mutta tunne voi tulla, tai ajatus. Sitten voi jatkaa taas matkaa.
Alpo Jaakolan patsaspuisto sijaitsee 9- tien varressa, pääsymaksu 3 euroa, joten hintalaatu-suhteeltaan paikka on kunnossa ja samalla voi saada idean kodin sisustukseen tai vaikka ite-patsaan rakentamiseen omalle pihalle.

Alpo Jaakolan taiteilijakoti Torkville.

Loimaan taidemuseon esittely Alpo Jaakolasta.

Ainahan se on mielessä

Tänään alkoi loma. Eilen närästi ja kirveli silmiä. Silmiäni ei kirvele ikinä, eikä kaikkina näinä vuosina minua ole myöskään närästänyt. Koskaan. Kytkin on ilmeisesti luitanut ja jarrupalat kuluneet.
Kiitos teille kaikille, että olette käyneet ja käytte täällä piipahtelemassa, olette ilahduttaneet minua - toivottavasti näiden tulevien vapaapäivien aikana voin ilahduttaa myös teitä!

Yön varjoo pyhä taika

Juhannus

On valon juhla, juhannus, 

on lehtimajain aika, 

on herkimmillään kauneus, 

on kirkkaimmillaan ruskotus, 

yön varjoo pyhä taika. 

Ui vettä parvet venheitten, 

käy saariin nuorten saatto. 

Soi laulu riemumielinen 

ja kokot palaa roihuten. 

On mittumaarin aatto. 

-Einari Vuorela-

Balatoni rózsa kukoistaa

Siinä sitä nyt on. Perunaa. Oikein unkarista asti lähetettyä. Passinumeron kera. Super elite. HU:2001510000.
Sain työkaverilta pussillisen, joka oli taas saanut omalta kontaktiltaan, jonka piti ilmeisesti myydä saamansa erä mutta matkan vuoksi joutui lahjoittamaan nämä eteen päin.
Tuolla se kasvaa, keskilohjalaisella takapihalla. Paljonkohan olisi hiilijalanjälkeä säästynyt, kun olisi tuon sadon verran ostanut perunaa vain lähikaupasta... Saatika jättänyt ajamattta yksityisautolla ostamaan tuholaisia karkoittavia(toivottavasti) samettiruusuja. Varmasti jonkin verran. Tosin perunat olivat tulossa suomeen muutenkin ja kukatkin haettin isommalla porukalla muun toiminnan ohessa. Kaiken saisi varmasti helpommalla ja halvemmalla mitä itse kasvattamalla mutta ainakin näistä perunoista tiedän missä mullassa ne ovat kasvaneet ja millä (sade)vedellä niitä on kasteltu.
Vielä kun tietäisi milloin sato on valmis korjattavaksi...

Olisivatpa kasvattajat tehneet myös englanninkieliset kotisivut.

Inspiraatioksi alkaneelle viikolle

"Minä elän nyt niin, että kuoltuani

jumalakin itkee sitä,

että loi ihmisen ainutkertaiseksi."

-Eeva Kilpi

Kirjastokärryt ja tavaroiden pyörittelyä

Soitin Lohjan kirjastoon kysyäkseni mahdollisuutta ostaa vanhoja kirjastokärryjä. Valitettavasti ei tärpännyt. Uuteen kirjastoon oli kylläkin kalusto uusittu, ja vanhat kärryt syrjäytetty mutta nitä tarvittiin edelleen varaston puolella. Jos joku tietää mistä kannattaisi kysellä niin viestiä vaan tähän suuntaan.

Harmi, sillä vanhat kirjakärryt olisivat tähän hätään täydelliset. Muuton jälkeen kirjoille ei ole löytynyt paikkaa. Niitä on välillä tuolilla, koreissa, hyllyillä, varastossa ja kaikki autuaasti sekaisin. Kirjakärryyn taas voisi ottaa kätevästi saataville luetuimmat ja käytetyimmät kirjat. Kärryjä voisi myös siirtää ja vanha kirjakärry solahtaisi nykyiseen sisustustyyliin paremmin kuin hyvin. Shabby olisi, vain chic puuttuu...

Kärryjen kanssa ei onnannut mutta samalla soitolla muistin tarkistaa erittäin ystävälliseltä virkailijalta Kaaoksen kesyttäjä kirjan varaustilanteen. Onnisti, ja sain sen varattua itselleni kesäloman alkuun. Eipä, että siinä varsinaisesti olisi mitään uutta. Järjestyksenhän perusajatus on, että kaikelle on oma paikkansa, ja jos tuo kotiin uuden tavaran, täytyy pitää huolta, että kaksi lähtee ulos..Näin homma pysyy hallussa.

Vielä kun keksisi mitä tehdä
purkillisella hevosenkenkiä...

Tästä aiheesta on täällä ollut aiemminkin, nyt vain satuin jostain syystä osumaan facebookissa Tavara päivässä- sivulle, jossa Roina Raivotar laittaa joka päivä yhden tavaran kiertoon. Projekti on alkanut tämän vuoden ensimmäinen päivä, ja edennyt ilmeisen hyvin. Samaan vauhtiin tuskin pääsen, mutta tänään lämmittelin ja pääsin eroon yhdestä jalkalampusta, sorvatusta kynttilänjalasta, yhdestä bambuisesta ikkunaverhosta, muovisesta seinälle laitettavasta kukkapurkista, neljästä hyllypidikkeestä ruuveineen sekä kehyksistä tehdyt kahdet . Lisäksi onnistuin antamaan vieraille takaisin heidän mukanaan tuoman keraamisen koiran, joka haukkuu ohi kävellessä. 

Vauhtiin päästyäni lisäsin kierroksia ja historiallisesti heitin myös pussillisen turhaa tavaraa roskiin. Se on hämmästyttävän vaikeaa. Inhoan tavaran roskiin heittämistä. Kaatopaikat ovat täynnä tavaraa mitä voitaisiin kierrättää, tosin taas monet vievät sellaista tavaraa kierrätykseen tai lahjoituksina kirpputoreille, jotka kuuluisivat roskiin. Virttyneestä t-paidasta tai rikkinäisistä leluista ei ole "lahjoituksena" iloa kenellekään. Mutta oikealla tiellä ollaan, tämä opetukseksi itselleni, että mietin kolme kertaa ennen kuin tuon ovesta sisään mitään, niin ei tarvitse miettiä neljää kertaa, miten siitä pääsisi eroon. 

Samasta aiheesta täällä ja täällä 

Yhdistystä perustamassa

Niinpä siinä sitten kuulkaa kävi, että uuteen(ensimmäisen vuoden saa sanoa näin?) kotikaupunkiini  on nyt perustettu lähiruokayhdistys. Olin paikalla perustamiskokouksessa ja pääsin soluttautumaan myös hallitukseen, joten nyt ei tarvitse ainakaan valittaa, etteikö olisi mahdollisuutta, tai kanavaa lähiruuan tunnettuuden kasvattamiseen. Nyt on, eikä tarvitse näitä asioita yksin sitä pohtia.

Näin lehdessä muutama kuukausi sitten pienen jutun keskustelutilaisuudesta lähiruuasta kiinnostuneille ihmisille. Päivä ei sopinut, mutta asia jäi mieleen. Jo jonkin aikaa on vaivannut, että Helsingissä asuessa luomuruuan ostaminen kaupasta tai tilaaminen suoraan kotiovelle onnistuu vaivatta mutta lähempänä tuottajia asuessa joutuu kiertämään loputtomia ydinvoimaa tukevien keskusliikejohtoisten markettien megakäytäviä bonuspisteiden kiilto silmissä..Metsästin koolle kutsuneen tahon yhteystiedot ja soitin perään. 

Viikko sitten sain sähköpostia ja ilmoituksen perustamiskokouksen ajankohdasta. Paikalla oli kymmenen tuntematonta ihmistä ja hyvin erilaisilla taustoilla. Yrittäjää, kotiäitiä, kesäasukasta, toimittajaa ja ikähaarukkaakin riitti.

Hallitus kokoaa itsensä juhannuksen jälkeen. . Äärinmäisellä mielenkiinnolla odotan, montako meitä on  ensi vuoden helmikuussa ensimmäisessä vuosikokouksessa, minkälaista toimintasuunnitelmaa me silloin esitämme kokoukselle ja pystyykö tämän tyyppinen yhdistys luomaan toimivan verkoston kuluttajien tuottajien välille. 

Mutta kieltämättä, onhan tässä vähän tekemisen meininkiä!

Ei se aina onnistu

Kävin eilen luovuttamassa verta. Tavallaan. Viime kerrasta oli hurahtanut jo tovi, vaikka yritänkin muistaa käydä tasaisesti sallitun kolmen kuukauden välein. Eilen osui allakkaan muutenkin odottelua, joten hoksasin, että siinä kohtaa kalenteria oli mainio verenluovutusaukko. Päätin extempore suunnata kulkuni Sanomatalon luovutuspisteeseen. Varmuuden vuoksi huutelin  seuraa itselleni facebookissa mutta kukaan, ei siis sielun sielu, halunnut lähteä kanssani vertaan vähentämään. Olisinpa tuolloin jo tiennyt, että paikalla on kakkutarjoilu..
Matkalla näin sattumalta rautatietorilla SPR:n teltan, joka mainosti "maailman verenluovuttajapäivää". Muuten hyvä mutta perillä luovutuspisteessä huomasin, että valitsemani iltapäivä ei ollut niitä parhaita. Jono oli tuntuva. Mutta koska olin jo paikalla niin jäin tietojani täyttelemän ja odottamaan.
Verenluovutushan sujuu niin, että vastaanottotiskillä näytetään henkilöllisyyspaperi, ja samasta paikasta ojennetaan kyselylomake täytettäväksi. Lomakkeella varmistetaan ettei luovuttaja olisi luovutuskuntoinen. Kysymysten joukossa on myö muutama aina hammastenkiristystä aiheuttava. Itse haluaisin ilmoittaa jonnekin että "jos joudun onnettomuuteen, ja olen vuotamassa kuiviin, niin minulle kyllä saa sitten antaa myös homoseksuaalin verta". Jos sitä valikoimaan alkaisi, niin ennemmin kai sitä ei haluaisi ikävän ihmisen verta...Kai sitä kaiken kaikkiaan siinä tilanteessa, kun on verisolujen tarve, on vain kiitollinen, että sitä verta saa, ja joku on sitä luovuttanut.
Verenluovutuksen yhteydessä saa samalla kätevästi tarkistettua veriarvonsa. Pienen kevätväsymyspoikasen välillä keikuttua hartioilla, mietinkin josko rautavarastoni alkavat olemaan hupenemaan päin. Lomakkeen täyttämisen jälkeen, otetaan siis sormenpäästä hemoglobiini, ja ystävälliset hoitajat tarkistavat kaavakkeet ja varmistavat mahdollisin lisäkysymyksin, että kaikki on kunnossa. Muutaman kerran olen saanut lähteä kotiin ilman luovutusta, kun hemoglobiiniarvot eivät ole olleet riittävät.
Eilen ei tullut nämä rajat vastaan. Uskomatonta miten maalaisilma on näin lyhyessä ajassa vaikuttanut veriarvoihini. Hemoglobiini oli pompsahtanut yli 140:een. Olen ollut myös siinä tilanteessa missä on laskettu kolmen sarjasta keskiarvoa, ja nippa nappa rimaa hipoen olen osoittautunut kelvolliseksi..
Arvojen mittaamisen jälkeen siirrytään odottamaan kutsua itse luovutukseen. Yleensä se tulee nopeasti, ja muina kuin ruuhkahuippuina pääsee hieman valitsemaankin mihin tuoliin haluaa. Tämä pääasiallisesti siksi, jos on toiveita käden (vasen vai oikea) suhteen.
Henkilökunta on ollut aina ystävällistä. Yritänkin joskus aina kannustaa nuoria miehiä luovuttamaan sillä, että kauniit nuoret hoitajat hymyilevät, ovat ystävällisiä ja tarpeen mukaan jopa istuvat siinä pedin vieressä juttelemassa.
Mutta eilen ei ollut minun päiväni. Puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen pääsin vihdoin paikalleni. Ystävällinen nuori nainen putsasi käsivarteni, laittoi kiristyssiteen paikoilleen, varoitti että hieman nipistää ja laittoi neulan paikoilleen. Neula vain ei tällä kertaa osunut aivan kunnolla paikoilleen.
Puolessa välissä kone alkoi piipittää. Oikeastaan merkkiäänet ovat piipitystä kuuluvammat, ja homma tyssäsi siihen. Jos jostakin syystä, luovutuspussi ei tule aivan täyteen, sitä ei voida käyttää. Siihen asti luovuttamani veri meni siis roskiin, koko odottaminen meni hukkaan, ja kaikenlisäksi seuraavan kerran paikalle voi ilmestyä - kolmen kuukauden kuluttua.
Melkein harmitti ja turhautti. Hoitaja oli kuitenkin niin pahoillaan, etten turhaan viitsinyt huokailla ja kohotella kulmiani. Pääasia, että ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin eilen luovuttamaan, ja toivottavasti mukana oli myös paljon uusia, joille verenluovutuksesta tulee mukava tapa. Mietin, josko tähänkin sopisi se "No, ainakin yritin".  Parempi kai pieleen mennyt yritys, kun monta kuukautta aikomista. Syyskuussa uusi yritys.

Tarkenee, ei tarkene, tarkenee..

Sisätyöläinen ei ennen lomia paljon kelien perään hingu. Helle ulkosalla ei paljon helli kun hipiä on suojassa tiiliseinien sisällä toimistossa. Tosin, onni yksillä - kesä kaikilla. Olen melkeinpä enemmän helpottunut siitä, että muilla ihmisillä on helle, koska ei sitä valitusta enää olisi montaa kuukautta kestänyt. Kokemus on opettanut, että on helpompi jatkaa omaakin elämäänsä, mitä paremmat kesälomailmat muilla ihmisillä on. Yritän olla ahdistumatta siitä mikä huokailukuoro on alkamassa kun kesäkuulaiset palaavat töihin, tai kun väistämättä jonakin päivänä jälleen on lokakuu..

Mutta kelejä on siis pidellyt. Eilen nukkumaan mennessä vilkaisin ihan kiinnostuksesta sisälämpömittaria, joka näytti 26 astetta plussaa. Näin se mukava keskilämpötila toteutuu. Talvellahan lämpömittari oli toisinaan plussalla vain 14 astetta.. Nukkumakykenevyys pysyi yllä läpivedolla ja pussilakana-ratkaisulla. Kyllä, käytin kumpaakin sanayhdistelmää tässä tarkoituksella. Olen taas ihastunut äidinkieleemme, ja pidän kun itse kirjoittaessa sanoja voi yhdistellä juuri niin kuin haluaa. Vähän kuin valitsisi mitä kimalletta laittaa luomelle minkä helminauhan kanssa - ja samalla hakee hieman tahallista riitasointua. Elämän kauneus ja kiinnostavuushan piilee roisoisissa, ei sileissä pinnoissa.

Toinen riitasointu näillä keleillä tulee julkisissa kulkuvälineissä(muistuttakee, että kerron eilisestä episodista) matkustaessa. Niissä taas ilmastointi voi olla niin tehokasta, että kunnollista päällystakkia on ollut ikävä jo useammin kuin kerran. Kun tunnin verran istuu aamulla jääviileäkaapissa, joka on "sikasiististicuul" pärjää hyvinkin ruokatunnin paremmalle puolelle ilman että tulee mieleen vähentää rihman kiertämääkään. Joskus tarkenee, toisinaan sitten taas ei.

Tosi hauskat kotivideot

Ei tarvitse katsoa montaakaan minuuttia Hauskat kotivideot ohjelmaa, kun haluaisi ottaa ihmisiltä pois sekä lapset että eläimet. Videokamerasta puhumattakaan. Joka toisessa videossa ihminen kuvaa jälkikasvuaan, joka jotenkin satuttaa itsensä ja kuvaaja päätyy hihittelemään, tai kuvattavat eläimet ovat tilanteessa, jossa täyspäinen lemmikinpitäjä ei edes pitäisi niitä. Mitä hauskaa on siinä, että joku satuttaa itsensä..?
Yhtään ei tunnu hohdokkaammalta, että mainostauolla pyydetään taas ihmisäi ilmoittautumaan Tuuri ohjelmaan. Eikö meillä todellakaan ole kanavilla enää varaa tehdä itse ohjelmia vaan niiden pitää olla Tiina Jylhän tai Vesa Keskisen sponsoroimia?

Kesän tietää kirjoista

On se kesä nyt virallisestikin tullut, koskapa minäkin olen saanut taas kirjan kansista kiinni. Lukeminen tuntuu huojentavalta. Kuin virkistävältä ja kauan kaivatulta tuulahdukselta. Ehkä lukeminen on vähän niin kuin toisille lenkillä käynti. Jos ei pitkään aikaan käy lenkillä, alkaa ahdistaa ja tuntuu ettei oikein mikään suju. Kun sitten pääsee pururadalle, alkaa ajatuskin kulkea. 

Sama se on kirjojen kanssa. Edellispäivänä luin Riikka Pulkkisen Totta, ja tänään lopetin Siri Huvstedtin Kaikki mitä rakastin. Olipa hyvä, etten katsonut Huvstedtin kirjasta mitään ennakkotietoja. Totta kai on kiinnostavaa, että hän on Austerin vaimo. Tai on kiinnostavaa, että tämä Huvstedt on naimisissa Paul Austerin kanssa mutta olen vielä sillä lukemisen asteella, että mielelläni keskityn vain tarinaan tai tekstiin, miettimättä kirjoittajan perhe-elämää sen kummemin. 

Yritän välttää kirjojen ahmista mutta se on vaikeaa kun aika on rajallista. Toisen teksti ei ehdi jäädä viipyilemään mielen poimuihin, jos toinen tarina tulee ja vyöryy sen yli. Todella hyvää tekstiä lukiessaan hidastaa. Vaikka sen vähetessä itse saa enemmän - eivät sivut siitä lisäänny. Kauniissa kesäpäivässä ja lukemisessa on myös jotakin ristiriitaista. Kakkua ei voi syödä ja säästää samanaikaisesti. 

Väriä pihalle kirjekuoresta

Aina se ilahduttaa kun muistetaan. Tuli se sitten pyytäen tai tilaamatta. Erityisen ilahduttavaa on, kun muistamisen tuo postipoika. Tai tässä tapauksessa postinainen, jonka olen nähnyt pyöräilevän laatikolle, ja kenen perään kerran hihkuikin kiitokseni hänen tekemästään työstä. Ei vastannut. Ajoi pois, luulen että pelästyi.
Tällä kertaa postia tuli Loimaalta, oikeen käsinkirjoitetun kirjeen kera.
Siinä toivotettiin hyvää ja värikästä kesää tänne uudellemaalle. Värikkyys tulee kuulemma kesäkukista, ja koska ne eivät kuitenkaan täällä kasva, oli kirjeessä mukana paketissa eri värisiä nimi-ilmapalloja. Niitä ripustamalla puihin ja pensaisiin saisi myös kivasti kuulemma väriä puutarhaan... Mukana oli myös raaputusarpa. Yllättävä konsepti mutta kieltämättä on taas mietitty ja nähty vaivaa.
Sitä joskus tulee häivähdyksen omaisesti mietittyä, minkälaista olisi ollut kasvaa aivan normaalissa perheessä...

Ruokaa muualta kuin isosta ketjukaupasta

Näin paikallisesta lehdestämme, että kahvilayrittäjät kutsuivat koolle lähiruuasta kiinnostuneita. En päässyt paikalle mutta ongin järjestävän tahon numerot kyselläkseni hieman kuulumisia. Muuttamisestani lähtien minua on hieman vaivannut ruuan hankkiminen. Toki sitä saa kaupasta kun vain menee, hakee, maksaa ja tulee kotiin purkaa kassit jne. mutta en ole nykyisin enää kovinkaan innostunut ruokakaupassa kävijä. Mielummin vielä kerralla ostan enemmän, jotta ei tarvitsisi mennä tuhlaamaan koko elämäänsä niille loputtoman pitkille käytäville.
Helsingissä oli helppo(tai no jaa..)koota ruokapiiri, tilata ja maksaa ruuat netissä sekä saada ne vielä kotiinkuljetetuksi. Eikä onnellisuutta yhtään vähentänyt, että tämä ruoka oli luomua. Nyt sen sijaan homma on lipsunut täysin käsistä. Työntelen ostoskärryä ydinvoimamyönteisissä ketjuliikkeissä ja mietin että miksi pitää ostaa tarvikkeita, joita en halua. No esimerkiksi sen vuoksi, ettei jaksa kantaa ruokiaan Ruohonjuuresta Helsingistä tai ettei sekään ole kovin ekologista että yksin tilaa ja kuljetuttaa ruokansa pitkien matkojen takaa. Mutta kahvilanpitäjien kertomasta päätellen, nyt tännekin ollaan ilmeisesti puuhaamassa jonkinlaista lähiruoka-yhdistystä, joka toimisi linkkinä tuottajien ja kuluttajien välillä. Unelmoin myös ruokapiireistä sekä vahvasti luomuruuan kysynnän kasvattamisesta täällä Lohjalla mutta pitänee jaksaa olla kärsivällinen.
Sunnuntaina soi ovikello.(aina yhtä jännittävä tilanne) Siellä oli naapuri joka toi pari kiloa itse pyydystämiään tuoreita silakoita. Eilen huikkasin naapurin rouvalle, ja kysyin halusiko hän puolestaan hakea meiltä raparperia. Halusi hän. Tuntui, että homma on kohdillaan.

Tyhjästä on paha nyhjästä

Jäin vielä hetkellisesti pohtimaan aiemmin mainitsemaani postilaatikkoasiaa.
Hetken mielenjohteesta laitoin net.anttilaan asiakaspalauteviestiä, jossa ystävällisesti pohdin, että heilläkin on melko pieni postilaatikkovalikoima vaikka kysyntää varmasti olisi kauniimmillekin laatikoille.

Ja Anttila vastasi: Hyvin nopeasti tuli vastaus palveluneuvojalta:
Kiitos viestistäsi! Välitin viestisi eteenpäin tuotepäälliköllemme.

Tähän sitten vastasin kiitellen ja totesin, että olisi mukava saada myös tuotepäälliköltä vastaus,
joka tulikin sitten viikon päästä:
Hei
Valitettavasti ei ole ollut tarjontaa hirveesti tarjontaa meille.

Lyhyt ja ytimekäs viesti - mutta todellakin paljon parempi kuin ei mitään, tai ympäri pyöreä "kiitos kun olet halunnut kehittää tuotevalikoimaamme..ja blaa blaa", josta jää aina todellista teflonia -olo.  Nyt puolestaan minulle jäi sympaattinen olo net.anttilasta. Tyhjästä on paha nyhjästä. Jos ei kaupalle tarjota myytäväksi muuta kuin metallista peltilootaa, niin eihän siellä muuta myydä. Siinä ei voi tuotepäällikkö design-postilaatikoksi muuttua. (vink, vink nuoret suunnittelijat)

Hiljaa hyvä tulee.

Sanakirjassa ei ole kuvaani esimerkkinä tuon otsikkolauseen kohdalla. Toki olen sitä elämässäni kaikille muille hokenut ja suositellut, mutta omat hihat on tullut käärittyä(ja poltettua) monesti melko ripeästi. Erinäisillä seurauksilla. No nyt  ei tarvi olla huolissaan hosumisesta. Tällä hetkellä toteutan tuota hiljaisversiota oikein olan takaa. Vaikka pinnistelisi, tuskin pystyisi enää hidastamaan. Asuinpaikan vaihtumisesta alkaa nimittäin tulla pian puoli vuotta täyteen - ja mitään - ei ole vielä tapahtunut.
Johtoajatuksenani tällä viikolla on, että saan kammettua itseni kirpputorille sunnuntaina. Muuttovaiheessahan olin viemässä ja lajittelemassa tavaroitani, jotta sijoittautuminen uusille mestoille tapahtuisi kivuttomammin mutta aikataulukapeikon iskettyä, piti vain laittaa kaikki laittaa samaan kasaan. Nyt  sitä samaa kasaa on saanut katsella. Pitkään. Kevätvalon ja katselemisen tuotoksena on syntynyt kirkas ymmärrys siitä, etteivät ne romut aio itsestään siitä minnekään siirtyä. Yritän nyt siis ottaa ensimmäisen askeleen raivausurakassa. Pitäkää peukkuja.

Pyykkinarua ja flamenco-kengät

Tulin eilen pihalta suoraan sisään kitkemisen keskeltä katsomaan tunnelmahehkutusta Kauppatorilta. Enpä paljon ehtinyt asiaa sen kummemmin miettimään vaan läväytin tv:n reippaasti auki. Ensimmäinen spontaani reaktio oli "ai kauheeta". Eikä se siitä loppulähetyksen aikana enää liiemmin muuttunut. Tunnetila liikkui lähinnä kiusaantumisen, nolostumisen ja häpeän rajamailla. Myös ilo siitä, ettei tullut jäätyä mestoille töistä lähdettyä, triplaantui nopeasti.

Äärettömän hienot kisat ja  upea voitto. Vielä kun oltaisiin saatu hieman tyyliä voitonjuhliin. TV -kamera on armoton. Onneksi fiilis torilla oli varmasti upea ja  parempi livenä. Oikeastaan yleensäkään kirjoitan tästä sen vuoksi, että oli kiinnostavaa huomata itsessään, että "oikeasti hävettää". 

No mutta. Maailmanmestruuden  kunniaksi palkitsin itseni ja ostin tänään perinteisen pyykkinarun - ensimmäisen elämässäni itseasiassa - sekä käsintehdyt flamenco-kengät. Nekin kyllä ensimmäiset laatuaan. Jännityksellä odotan kumpi osoittautuu tänä kesänä ilahduttavammaksi ostokseksi.

Postilaatikko-pohdintaa

Uusi postilaatikko on hankkimatta. On se jollakin listalla, mutta listatkin taitavat olla listalla, joten sillä mennään mitä on. Toisaalta postilaatikko, kuten myös esim. vessan hana, kattolista tai oven kahva, saattavat  olla arjen estetiikan kannalta ratkaisevia asioita. Postilaatikkoon tulee usein katsottua ja koskettua kuitenkin sen kaksi kertaa päivässä. Samahan se on "mitä muut ajattelevat" mutta toisinaan näkisi omassa arjessaan jotain muuta.
 Nopeasti googlattuna vaihtoehdot  eivät ole päätä huimaavat. Tai sitten en ole vielä päätynyt sinne "hyvällä maulla suunniteltujen postilaatikoiden sivustolle".  Pitäisikin oikein katsoa, että onko jokin suunnitteluvirasto antanut määräyksen, että suomessa vain rumat ja mauttomat postilaatikot ovat sallittuja. Ympäri maata pihalaattoihin ja portinpylväisiin syydetään rahaa mutta sitten talon kylkeen lasautetaan ruma laatikko joka päiväistä käyttöä varten.
 Voisin aivan hyvin teettää postilaatikon. Sehän ei vaadi mielettömästi materiaalia, mitä nyt kymmenisen barbia ja jonkin verran kultamaalia, jos ystävämme Hna tuunaisi sen. Se olisi täysin kohtuullinen investointi kirpputorin kautta käytynä. Eipä siltä,  muovinen peruslaatikko "on ihan kätevä". Ei mene sateessa miksikään, on helppo pyyhkiä, eikä myöskään pistä silmään.  Jos tuolla logiikalla valitsisi kaiken muunkin esillä olevan, Etolalla alkaisi nousukausi.
Kuvassa asiakaspalveluhenkisen postinjakajan taidonnäyte. Ei tarvitse asiakkaan itse nostaa kantta, ja kaivaa lehteä laatikon uumenista kun jätetään lehti odottaa noutajaansa tyrkyllä..

T-paita ja shortsit - no ei ehkä vielä tänään.

Aamulla Kampin bussiterminaalissa käveli edelläni pari nuorison edustajaa. Huomioni kiinnittyi kavereiden pukeutumiseen. Toinen sankareista kulki bermuda-shortseissa ja t-paidassa, toisella oli sentään huppari t-paidan lisäksi mutta jaloissaan myös shortsit.
Hetkisen tuntui kuin "olisi ollut muutaman viikon pois suomesta ja astunut väärään vuodenaikaan lentokoneesta". Katsoin ympärilleni ja näin muitakin shortsi/capri-housu ihmisiä, sekä runsaasti aamumatkalaisia ilman takkia. En minäkään nyt millekään naparetkelle ollut pukeutunut, enkä myöskään ollut pukenut  väli-tyyppishousuja yms. ylleni mutta t-paita ja shortsit tuntuivat hieman...hmm..sanotaanko opitimistisilta. Ehkä paleleminen joillekin on asennekysymys. Jos on aurinkoista, ei palella.
Kampin terminaalin ilmanvaihto on myös kertaallisen tehokas, joten silkasta kiinnostuksesta piti vielä tarkkailla nuorisoa, että nouseeko läpivedossa iho kananlihalle, tai vedetäänkö hupparin vetskaria mahdollisesti kiinni matkan edetessä. Ei vedetty.

Aivan pihalla

Olin aloittamassa tätä kirjotusta, että "loma on mennyt niin nopeasti, ettei oikein ymmärräkään" mutta koska kukaan on kertonut että "hohhoijaakkaa kun loma etenee hitaasti, ja olisipa se jo loppu..". Edes tässä blogissa ei olla koskaan oltu työkalut niin sekaisin.
Mutta täällä sitä siis ollaan - kotona - en muista milloin viimeksi olisin viettänyt/tuhlannut kallisarvoisen talvilomani kotona mutta nyt on sekin ihme koettu. Kaiken kaikkiaan loman varmistuminen meni aika myöhäiseen, ja koska kotonakaan ei ole ehtinyt pahemmin mitään tekemään - oli järkevää kokeilla tätäkin vaihtoehtoa. Onneksi kelit ovat olleet aurinkoiset niin voi mennä töihin kunnolla päivettyneenä, niin kuin lomalaisen aina kuuluukin.
Hassua muuten, että myös tietynlainen kesäloma/mökkiefekti on iskemässä päälle. Televisio pysyy kiinni ja radio on päällä. Mistä tulikin mieleeni, että jostain syystä olen  viime aikoina kuullut tuohtunutta Ruben Stilleriä tavallista enemmän, ja elämme erittäin mielenkiintoisia aikoja, kun kansallisaarteemme, menestyskirjailija Sofi Oksanen vertaa yhtä suurinta hallituspuoluettamme Hitleriin. Tämä tietää yhteiskunnallisesti aivan uusia aikoja meille ystävät hyvät.

Rairuoho ei kasvanut ja pääsiäiskortit jäivät lähettämättä. Pari esimerkkiä siitä, miksi tämän blogin nimi on se mikä on. Loma alkaa huomenna, eikä aavistustakaan mitä tehdä sen kanssa. Pää on niin täynnä ja tyhjä, että optimaalinen (mitä se ikinä tässä tilanteessa olisikaan) suunnittelu ei ole onnistunut.
Mutta kohokohtia näissä nopeasti hujahtaneissa vapaapäivissä oli, että isoäidin omenapuut tuli karsittua. (ja pliis, omenpuiden jumalatar - anna niiden puiden tuottaa edes muutama omena tämän operaation jälkeen)
Onnistuin myös käymään kummitädilläni, jolla oli syntymäpäivä. Elämäni aikana olen useammin unohtanut hänen syntymäpäivänsä kuin muistanut mutta hän ei ole niitä ihmisiä, jotka moisista muistutttelisivat. Käski vain taas poikkeamaan, vaikka pikimmitenkin. Kummitätini on muutenkin mainio rouva. Hänellä on aivan uskomaton muisti ja nuoremapana hän otti valokuvia siihen malliin, etten usko Loimaan Lehden arkistoissakaan olevan yhtä paljon kuvia tallessa...Olikin puhetta, josko voisin käydä penkomassa aarrelaatikoita. Uskon, että sieltä löytyy useampikin albumillinen kuvia joita oma muisti ei enää muuten pystyisi palauttamana mieleen.

Ammattivehkeet.

Mukavaa oli myös nähdä lukemaan ja kirjoittamaan oppinut oma kummityttöni ja hänen perheensä. Kaunis pikku-blondi menee vasta kouluun mutta "oli vain alkanut kirjoittaa ja lukea" tässä muutama päivä sitten. Vieläpä tässä järjestyksessä. Sovittiin että kesällä tulee yökylään. Nuori neiti lupasi tulla viikoksi mutta äiti epäili, että voi olla vielä parissakin päivässä suoriutumista.

Vapautettu perhonen

Muuten nautin myös näistä keleistä ja luontohavainnoista. Turha kai mainitakaan, että kurkia tuli nähtyä ainakin pari kertaa, kevään ensimmäisen valkovuokot myös ilahduttivat, samoin sinivuokot - autiotalosta vapauteen päästetystä perhosesta puhumattakaan. Sisällä oleminen tekee nyt tiukkaa. Samalla mieli harhaili päivien aikana myös oman asumuksen ympärillä. Vaikeaa on olla ja vaikeaa on olla olematta. Siinäpä kuulkaa tätä ihmiselon ydintä.


 Niin ja hauskinta tietysti oli, että tänään olin lentää jokeen! Liukastuin lehtikasaan, jonka alla oli märkää savea ja tein mahtavan heilahdusluisun kohti virtaavaa Loimijokea mutta sain viime hetkellä tarrattua kohdallani olleeseen laituritolppaan. Ällistyynenä jäin roikkumaan tolppaan ja ajatuksellisesti ehdin jo kokemaan tolpan irtoamisen ja mäiskähtämisen keväiseen joenvirtaan. Kiitos sille tyypille, joka päätti rakennelmaa tehdessään pultata tolpan hieman paremmin kiinni..

Niitä näitä ja vanhoja suklaarasioita

Seinistä löytyneet suklaarasiat - ihan ookoo eristeet...

Uudella kotialueella asumisen "outouden" huomaa erityisesti vuodenajan vaihtuessa. Nyt kun talven selkä on taittunut ja viimeisetkin lumet sulavat silmissä, on riittänyt taas huomioitavaa. "Mitäköhän tuolta tulee, mitäs tässä on ja "huoh, noikin tarvii tuolta saada jonnekin". Linnut laulavat niin voimissaan, etteivät edes tuplaikkunat suodata sitä iloa, ja kukkia puskee maasta. Naapurissa viritellään harrikkaa, ja toisen puolen naapuri pysähtelee pihaturinoille. Samaan aikaan koti kokee muutoksia. 

Yläkerrassa tiivistetään eristeitä, ja kaatuipa siellä pieni osa seinääkin. Purua ja pölyä on joka paikassa mutta niin sitä varmaan olisi ilman remppaakin.. Ihan ei aika ja energia vielä riitä kaiken järjestykseen saamiseen mutta pinnaa, pinnaa niin eiköhän sekin sitten kesän jälkeen suttaannu. Tai se mitään suttaannu. Aika hujahtaa niin nopeasti mutta "mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa". Vapauttavaa kun ei tarvitse hosua. Pääsiäiskortit on postittamatta. Jos huomenna tiputtaa ne postiin, saattaahan joku ne saada pääsiäiseksi. Ensi vuonna lähetän ne vaikka helluntaina jos siltä tuntuu. 

ps. minusta jokaisen ihmisen pitäisi aktivoitua poliittisesti, ottaa vastuu oman asuinalueensa kehittämisestä ja aktiivisesti toimia sen eteen, että meillä kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet pärjätä ja elää tässä yhteisessä systeemissä.

Vaalivalvojaisten keskeltä..

Kuluneina vuosina olen ollut jakamassa vaaliesitteen jos toisenkin. Keskellä räntäsateita, ja joskus ihan poutaisellakin kelillä. Näihin vaaleihin osallistuin vain äänestämällä. Ensimmäistä kertaa Uudellamaalla. Äänestin myös pitkästä aikaa naista. Hetkisen pohdin, että "onkohan hän hieman tantta-ikäinen", kunnes tajusin, että olemme suunnilleen samanikäisiä...
Lopullinen vaalitulos ei ole tätä kirjoittaessa vielä selvä. Ennakkoäänet on laskettu ja persut saivat mitä media lupasi. En ole yllättynyt mutta myönnän toivoneeni hiemen pienempää menestystä Soinin klaanille. Koen kyllä kansan syvien rivien  nousun piristysruiskeena tälle seisahtuneelle ajalle. Tuntuu, että se on saanut nekin "joita muuten ei niin kiinnosta", aktivoitumaan -  myös vastapuolelle. Lopullista paikkajakoa vielä odotetaan.  Omakin ajatus kyllä harhailee "paluusta" yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin..sehän on meidän jokaisen velvollisuus mutta sitä voi tehdä kukin omien resurssiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja...

Keävtruohoa kehiin!

Myöhässä. Aina myöhässä. On se sitten joulu tai juhannus, niin meikäläinen roikkuu vielä edellisen kvarttaalin tunnelmissa. Eikä homma vuosien vieriessä ja kivien sammaloituessa yhtään helpotu sillä että pää täyttyy entistä nopeammin ja muisikapasiteettia riittää entistä vähemmän..

Viime pääsiäisenähän jäi postittamatta pääsiäiskortit. Tästä suivaantuneena ja mieleni pahoittaneena, ostin kortit valmiiksi jo pari viikkoa sitten. Olisin halunnut myös lähettää ne, mutta lähipiiristä vihjattiin, että kuukausi ennen pääsiäistä ei välttämättä kolahda vielä vastaanottajapäässä. Mielestäni kuitenkin parempi aiemmin, kuin ei ollenkaan. No, nyt se pääsiäinen on jo lähempänä ja kortit ovat vielä kirjoittamatta...Senhän jälkeen ne pitää vielä saada lähetyslaatikkoon.

Mutta eipä viheriöi vielä pääsiäisruoho -rintamallakaan...vain noin yhden lajikkeen mainitakseni. Jos haluaisin kunnolla lietsoa paniikkiani, voisin listata tähän kaikki istuttamista odottavat yksi-  ja monivuotiset kasvit mutta jätetään se myöhempien aikojen huoleksi. Sen sijaan tähän pääsiäisruohoasiaan päätin ottaa tänään niskalenkin. Marssin ruokatunnilla lähiputiikkiin ja ostin parit pussilliset Kevätruohoa. Tarkemmin sanottuna 200 g vehnäjyviä. Viikon kuluttua minulla on siis iloisesti vihertävä pääsiäisviljelmä, jossa luomupääsiäispupu voi onnellisena loikkia! Lupaan prosessista kuvia.

Jaksaa se jo paistaa!

Tiiviimpää tunnelma

Avotakka ei ole vielä soitellut..

Yläkerrassa on ollut meneillään vintin tiivistys. Ei, en nyt puhu oman pääni fiksauksesta, vaan ihan talon rakenteellisista parannuksista. Alkovia on purettu ja vinttiä on tiivistetty. Mikä onkin järkevä tehdä mutta vielä järkevämpää se olisi ollut ennen kevättä kun sitä lämpöä taisi valua harakoille enemmän kuin ehti välillä pöntössä sitä tuottaa.. Nooh, alku aina hankalaa jne. Ja ainahan ne oppirahat on maksettava. Sitäpaitsi talven kylmyydestä ja uudesta asumismuodosta jäi talven jäljiltä kuitenkin mieleen humoristiset kylmyysennätykset - sisätiloissa. Kun kekkasi siirrellä lämpömittaria huoneesta toiseen ja seinältä lattianrajaan, niin usein tuli tirskahdus kun lämpö alkoi olla kymmenessä asteessa ja ihan paitahihasillaan ei pärjännyt...
No nyt sitten nähdään ensi talvena miten tiivistys parani ja toivotaan tietysti, että tuuletus pelaa. Itselläni ei ole ollut paljon tähän prosessiin annettavaa. Mielelläänhän kaikki tehtäisiin mahdollisimman luonnonmukaisilla materiaaleilla, hengittävästi ja ekologisesti mutta ehkä se on vuorossa sitten siellä Eläkeläis-Ekokylässä.

Arkista toimintaa

Viikko on hujahtanut arkirutiineita(ai mitä?) pyörittäessä. Aamulla herätys, koiralle nappulat likoomaan ja kahvi tippumaan. Ovi auki ja postilaatikolta hakemaan lehdet. Koira tulee mukana ja tekee ensimmäiset pissat. Ruoka koiralle, kahvi ja sanomalehti itselle. Koska olen kahden sanomalehden loukussa, luen aamulla paikallislehden ja työpaikalla lounastunnilla Valtakunnan Aviisin.
Tämän jälkeen pikapikaa koira hihnan päähän ja lenkille. Maailman kaikkeudelle kiitos, että tämä rotu ei ole 10 kilometrin aamulenkeistä innostuva. Pikemminkin suurempi vaiva on ollut saada kaveri tajuamaan "aamuyöstä", että pitää lähteä ulos sateeseen ja että "kyllä, olen aivan tosissani." Tämän jälkeen kotiin, kaverille siankorva järsittäväksi "eroahdistusta lievittämään" ja kiiruhtaminen bussille.
Työpäivä Helsingissä, josta hieman liian aikaisin paluubussille, hieman huonon omatunnon kanssa, koska koira - joka mitä todennäköisimmin on koisinut täysin rauhassa - on ollut yksin kotona. Bussilta puolijuoksua kotiin, koira pihalle alkupissalle ja postilaatikolta postit, nappulat likoamaan, postit läpi ja koiralle ruoka ja hetken päästä kakkalenkille. Kyllä, teidän piti saada tietää. Ja kerrottakoon samaan hengenvetoon, että tämän kokoisia kaupunkeja vaivaa koirien suhteen sama kuin muitakin liian lähellä maaseutua olevia. Koko kaupungissa on vain yksi koira-aitaus, eikä varmasti roskiksia mihin tiputtaa koirankakkapussit. (ja vaikkei kukaan ole kysynytkään, niin kerrotaan tässä samassa yhteydessä, että  mielestäni esim. taloyhtiöissä pitäisi määritellä kuinka monta eläintä ja minkä kokoista yms. minkäkin kokoisessa asunnossa saa olla - ja eläinten pitoa pitäisi valvoa - ja siihen pitäisi pystyä puuttumaan helpommin)
 Kotiin palattua pönttöihin tuli - mielummin pellit auki, mutta kyllä sen sitten jossain vaiheessa huomaa, jos alkaa näkyvyys heikentyä ja kesäsaunan tuoksu tulla hieman liian vahvanana nenään. Muutama kerta ylä- ja alakerran välissä ravaamista ja samalla jotain sapuskaa itselle tiiviin tuijotuksen seuratessa jokaista haukkapalaa. Tämän jälkeen hetken hengähdys ja ulos iltapissalle.
En ole saanut tällä viikolla kertakaikkiset mitään aikaiseksi ja olen aivan poikki mutta sehän kuuluu tähän vuodenaikaan. Energiavarastot ovat tyhjillään ja uusia päästään lataamaan vasta noin kuukauden päästä kun aurinkoiset kevätpäivät alkavat olla aivan oikeasti mahdollisia. Nythän sitä D-vitamiinia ja lisävaloa vasta pitäisi vetääkin mutta kun ei oikein meinaa - jaksaa.
Lopuksi vielä haluan todeta olevani äärinmäisen tympääntynyt suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. Tosin en pelkkään keskusteluun, vaan politiikkaan yleensäkin. Vika ei ole pelkästään ns. näkyvissä tekijöissä vaan kaikki voisivat katsoa peiliin. Äänestäjät, ehdokkaat ja tietenkin tämä etelän-meedia.

Home alone

Kun vaihtaa asuinpaikkansa kaupunkiin, jossa ei tunne ketään, tai mitään, tekee valinnan joka tulee monesti matkan varrella eteen. Erityisesti vapaapäivinä ja hetkinä jolloin yllättäen löytyisi aikaa "vain johonkin".  Silloin vaihtoehdot eivät ole niin runsaat kuin tutuimmilla huudeilla. Onneksi tänä viikonloppuna puuhastelijan veto oli pois sen verran, että perusaskareet ja koiranhoito riitti täyttämään päivät hyvinkin. Enemmänkin olisi vielä pitänyt mutta yritän tähdätä maanantaihin edes suunnilleen tolkuissani.
Ehkäpä, jos kelit olisivat olleet paremmat, ja energiaa hieman enemmän, olisi myös Helsingin bussi houkutellut. Tosin kaksi kertaa päivässä, viiden päivän ajan, tuntuu melko hyvin riittävän yhdellä viikolla.
Mutta tulevaisuutta ajatellen, pitänee alkaa harrastaa ja tutustua paikallisiin. Ensin mietin oman tyylisiin ihmisiin mutta se olisi ehkä jo kohtuutonta vaatia. Samalle paikkakunnalle salama tuskin iskee kahdesti.

Lastenvaatteita viikkaamassa

Harva lapseton pääsee tutustumaan näin yksityiskohtaisesti eri lastenvaatemalleihin, kuoseihin, merkkeihin ja muotiin kuin tänään pääsin. Neljän tunnin lastenvaatteiden viikkauksen ja pakkauksen jälkeen alkoi tosin olla veto hieman pois. Aamiainen oli jäänyt kahvikuppiin, ja lounas välii,n mutta puuhata piti kun oli tekemisen meininki.
Lauantaina Lohjan Hope järjesti paikallisen keräystempauksen lähikoululla. Lehdessä oli ollut ilmoitus, että kolmen tunnin ajan otetaan vastaan hyväkuntoisia ja siistejä lastenvaatteita ja -tavaroita. Lähdin mukaan vain sen enempää "ilmoittautumatta",  kun yleensä apua aina tarvitaan lajittelussa ja pakkaamisessa kun järjestetään ns. isompia tempauksia.
Enkä turhaan. Tavaraa tuli paljon. Lasten vaatteita, leluja, kirjoja, pelejä ja myös lakanoita, liinavaatteita yms. Erityinen ilo oli huomata, miten toiset ihmiset lahjoittivat todella hyvälaatuista ja -kuntoista tavaraa. Täysin priimalaatuisia ulkoiluhaalareita, juhla- ja arkivaatteita, aivan pikkuiruisista isoihin lapsiin asti. Mutta olihan mukana myös sellaisia, jotka jouduttiin lajittelemaan "ei jatkoon". Tarkoitus oli kerätä vaatteita, joita jokainen voisi pitää omalla lapsellaankin. Rikkinäiset tai tahraiset vaatteet eivät välttämättä ole sellaisia, joita lahjoittaja itsekään haluaisi. Maailma ei ole tasa-arvoinen, ja valitettavasti jo lapsetkin laittavat toisiaan "arvojärjestykseen" pukeutumisen perusteella. Silloin on upeaa, että lahjoituksina niillekin lapsille saadaan "tasa-arvoiset" vaatteet päälle, jotka muuten joutuisivat kiusatuksi perheen taloudellisen tilan vuoksi.
Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen jossa ei pärjäää. Silloin pienikin apu voi olla kullanarvoista. Joskus vaikeassa tilanteessa, pelkästään sekin, että tietää aivan vieraiden ihmisten välittävän, voi auttaa. Yhteisö on niin vahva kuin sen heikommat jäsenet ovat. Auttamalla omaa yhteisöä, auttaa myös itseään.
Mutta oli mukava nähdä, että Lohjalla toiminta on käynnistymässä reippaasti ja mukana on aikaansaavia ihmisiä. On kiinnostava nähdä mitä kaikkea täällä saadaan aikaiseksi ja muutenkin erityisesti itselläni on hyvä tunne siitä, että ajatus ilman välikäsiä auttamisesta on levinnyt. Voidaan itse viedä suoraan apua tarvitsevalle vaatteita yms. eikä vain odoteta "että joku muu jossain muualla varmaan hoitaa".

Hieno Rouva & Hey Dude!

Nuoriso tarkkailemassa kulmakunnan meininkiä.

Kävi vieraita. Melko tyylikkäitä ja hienostuneita. Tai ainakin vanhempi rouva oli hienostunut, nuorempi oli..hmm..tyylikäs..ja spontaanin sympaattinen.
Emäntää hieman jännitti kun ei ollut aluksi aivan varma, olisivatko vieraat mielummin kotonaan vai kylässä. Nämä vieraat kun vilkuilivat tavallista tarkkaavaisemmin ulko-ovea ja jopa katsoivat ulos ikkunasta tavallista kaihoisemmin. Mutta eipä hätää, kun tarjoilu alkoi, tuntui tunnelmakin nousevan. Jopa melkeinpä riehakkaaksi.
Mutta kun kyläläisiä tultiin noutamaan  kotiinsa - pankki suorastaan räjähti - tietysti omalle väelle oli mukavaa, että vastaanotto oli vähintäänkin Rion karnevaalit-tasoista - mutta jäähän sitä vähän miettimään, että oliko se oma tarjolla ollut seura kuitenkin ollut hieman..*haukotus?*

Hieno rouva ottaa iisiä.

Piipahdus mäkeen

Pikkuserkukset

Kiitos sille ystävälliselle anonyymille, joka toivoi, että pääsisin mäkeen tänä talvena. Ihan talven aikana se ei onnistunut, kevääseen se meni mutta kivaahan se oli. Luonnollisesti se vain aiheutti sen että "kuinka kivaa olisikaan päästä laskemaan hieman isompiin mäkiin nauttimaan auringosta, maisemista ja smootheista laskuista...*TÖKS*(tuossa kohdassa laudan etureuna haukkasi kiinni)
Kiitokset myös teinille, jonka ansiosta tuli päästyä/lähdettyä Vihti-skihin viime pe ja la. Viikkoa aikaisemmin puhelimeen tuli tekstiviesti missä kysyttiin ystävällisesti, että "voitaisiinko joskus mennä mäkeen kun iskä ja äiti ei laske" - Tottahan toki.
Ei muuta kuin teini bussiin ja kamat kassiin!
Matkalla Vihtiin mietin koska olin ollut viimeksi laudalla. En tänä talvena..ja ou mai gaad, en myöskään viime talvena! Ja siltä se sitten näyttikin mutta - puolustuksekseni sanottakoon, että jätin itselleni tyypilliset normi urpoilut väliin ja homma alkoi sujumaan paremmin jo siedettävän ajan kuluessa. Myöt Teini tuntui tyytyväiseltä, vaikken vielä saanutkaan häntä kokeilemaan lautaa.
Harrastukset ja taidot ovat tärkeitä. Niistä monelle ihmisille tulee kuitenkin se elämän sisältö ja usein myös paljon iloa. Vaikkakin saisi toteuttaa aikuisena unelma-ammattiaan tai omaisi maailman ihanimman perheen. Aina tulee tilanteita, jolloin haluaa tehdä jotakin itse ja kokea sitä tekemisen iloa vapaa-ajalla.  Näiden vanhempien lastan suhteen ajattelen myös, että esim. uudet harrastuksissa opitut taidot ovat aina eteen päin tulevaisuudessa. Koskaan et tiedä kenet tapaat missäkin, ja jos silloin sinulta kysytään että pidätkö laskemisesta, voi olla että se avaa ovia johonkin aivan uuteen.

Mutta olipa kuulkaa norppa tavallista tönkömpi pari seuraavaa päivää. Vaikka tunteja ei niin ihmeellisesti kertynyt niin taisi siinä kuitenkin joku lihas joutua tekemään jotakin.
 nimm. Pääsiäisenä olisi kyllä mukava päästä mäkeen...

Kummiksi keväällä?

Moni onkin varmasti kaivannut uutisia Loimaalta, ja nyt niitä tulee, ja vielä kummiasiaa mukana. Oleninimittäin ilmoittanut halukkuuteni kevään kummiksi. No nyt näen jo muutaman lukijan ilmeen siellä - mutta hei - kyse on vasikasta! Heikkilän Luomutila - Loimaalta ilmoitti facebookissa, että nyt pääsee kevätvasikoille kummiksi. Tilalla odotetaan satakuntaa vasikkaa syntyväksi, ja ainut mikä kummin tehtäväksi jäi - oli I -alkuisen nimen keksiminen. Lehmien lapsien syntyvuodenhan tietää nimen alkukirjaimesta, kun kaikille samana vuonna syntyneille annetaan samalla alkukirjaimella alkanut nimi. Ai mitäkö ehdotin? No, jos se on poika - niin sen nimi voisi olla Ilmo ja jos taas tyttö - niin olisiko reippaampaa kevätnimeä vasikalle kuin Ilonoora! Nyt vain jännitetään, koska se "oma" vasikka syntyy ja miltä näytää. Kesällähän olisi mukava käydä tilalla katsomassa omien ihmiskummilapsien kanssa tuota nelijalkaista kevätpoikata.
Olen myös ylpeä Heikkilän Luomutilasta, joka nimeettiin viime vuonna Suomen ympäristöystävällisemmäksi viljelijäksi. Upeaa työtä ja hienoa malli tulevillekin viljelijöiden aluille!
Tuomariston mielestä Heikkilän luomutilan vesiensuojelutoimien kirjo on vaikuttava. Tämän lisäksi Heikkilän tilalla hoidetaan merkittäviä perinneympäristöjä, huolehditaan eläinten hyvinvoinnista ja kiinnitetään huomiota energiankäytön tehokkuuteen.
Tällaiselta tilalta olisi ilo ja kunnia saada kummivasikka!

Norppa saapui kotiin

Eräänä päivänä äkkäsin, että Erik Bruun on saapunut facebookiin. Sivustolla myös mainittiin hänen verkkokauppansa, ja pitihän siellä käydä kurkkaamassa, josko tarjolla olisi norppaa grafiikkana. Mutta eipäs ollut. Ei edes pienen pientä kuuttia, vaikka otin erikseen kaupanhoitajaankin yhteyttä. Ystävällinen asiakaspalvelija, Sebastian - hänen poikansa olettaisin - kuitenkin kehoitti tilaamaan julisteen, ja lohdutukseksi lupasi siihen Erikin nimikirjoituksen. Miten olisin voinut kieltäytyä.
Eilen se sitten saapui, ja oli vielä samana iltana päästävä hakemaan se postista. Ja kuinka iloiselta norppa näyttikään! Niin kuin kotiin saapuessa tietysti näyttääkin. Nyt täytyy vielä löytää hyvä kehystäjä, paikka on jo valmiina.

Räsynukkena shiatsussa

City-deal on "tarjousjärjestelmä" joka lähettää ohjelmaan kirjautuneen sähköpostiin joka päivä tarjouksen joltakin palveluntarjoalta, yleensä melko hyvällä alennusprosentilla. Alennuspalvelut tai tuotteet voivat olla esim. liikuntakortteja, hierontaa, kampaajapalveluita, autohuoltoa tai oikeastaan mitä vain. Käsittääkseni yrittäjät haluavat näin madaltaa kynnystä eri palveluiden kokeiluihin, ja kun olet kerran käynyt, voit käydä toistekin.
Sain sähköpostiini tarjouksen Shiatsu-hieronnasta ja päätin tarttua siihen. Viime aikoina olkapäät ovat olleet jumissa, samoin alaselkä, johtuen todennäköisesti siitä etten ole tehnyt niiden kanssa mitään avaavaa liikuntaa. Varasin ajan K-Shiatsusta ja kävin siellä eilen. Kokemus oli positiivinen ja miellyttävä. Siis sen lisäksi, että se oli hyödyllinen ja hyödyllisyyden havainnoin uskomattomina jumikohtina erityisesti alaselässä ja rintarangassa. Aivan uusi kokemus oli "roikkuminen toisen käden varassa kun hoitaja venytti sitä". Ajatus kehonhuollosta kirkastui mielessäni hetkessä. On aivan turha päästää itseään liian huonoon kuntoon tai totuttautua vajaisiin liikeratoihin. Katsoimme nimittäin toisen olkapääni liikkuvuutta, joka oli samaa luokkaa kasikymppisten kanssa..Eeeh..
Soile Naskalille myös pisteet hyvästä hoidosta ja täysin järkevistä ohjeista. Tapaamme vielä, kunhan ensin virittelen itsehoito-puolen kuntoon. 

" Kukkuu, mikäs lintu se siellä? "

Pariviikkoa sitten äkkäsin oravan, tai itseasiassa kaksi etupihalla olevassa tuijassa. Toinen oravista huomasi myös minut ja siinä sitten tuijotimme tovin toisiamme. Orava piha-alueella on ristiriitainen veitikka. Lapsesta asti meille on opetettu, että orava on suloinen ja pörheä kurre - kun taas jonkun mielestä orava saattaa olla vain varsin ahne jyrsijä, jonka ruuaksi kelpaavat niin linnunmunat kuin -poikasetkin.

No ainakaan ei tarvitse pelätä, että tämä kaveri tuntisi olonsa jotenkin vieraskoreaksi. Tänään tämä vikkelä jyrsijä päätti ruokkia itsensä lintulaudalla. Minun lintulaudallani. Eikä muuten hätkähtänyt misään maltillisista ikkunaan koputteluista. Ihan piti mennä pihalle asti kysymään, josko herralla alkaisi olla vatsa täynnä, jotta muutkin pääsisivät apajille. Saapa nähdä löytyvätkö talven aikana "linnuille syötetyt" jyvät pihanurkista ja koloista kevään kuluessa. Oravahan muistaa vain noin suunnilleen, minne jemmapaikkansa on perustanut..

Tuli se tänäkin vuonna

Kevät on tullut. Ei siitä mihinkään pääse. Aamuisin on valoisampaa, kotiin tullessakin riittää vielä päivänvaloa ja lämpötila on käynyt inhimilliseksi. Ulkona ja sisällä. Katolta ovat lumet tippuneet ja jalkakäytävilläkin pystyy kävelemään.
Kevät on kasvun aikaa. Aloitetaan viherpuolelta. Jatketaan henkisellä  sitten myöhemmin.
Tänä vuonna aion kasvattaa paljon hienommat kevätruohot, mitä viime vuonna. Tai no, ainakin tuuheammat. Sitä ennen päätin varautua jo muutamalla krookuksella ja liljalla. Muuten käy niin, että onkin jo juhannus, kesä on ohi, eikä ikkunalaudalta löytyy vain auringonpistokseen kuukahtanut kärpänen..

Krookus
Sinililja
Pakkasta kestävä narsissi

Eikä tässä vielä kaikki

Ja mitä odottikaan kotipostilaatikossa?! Askarreltu kortti! Tässä kohtaahan viimeistään kuuluu Suomessa sanoa, että "tämä on kyllä ihan liikaa." Ja höpön höpön - kyllä sitä ihmisellä on kapasitettia ilahtua ja iloita kahdestakin kortista saman päivän aikana.
Aivan mahtavaa. Nyt on kyllä hyvä mieli! Ei tullut viime lauantaina lottovoittoa, eikä kyllä maailman rauhakaan ole vielä julistettu mutta ihminen voi silti olla iloinen. KIITOS!

Oikea postikortti on erityisen erityinen. Aidosti.

"Sulle on tullut POSTIKORTTI!", huudahti päivän postejamme läpikäyvä työkaveri. En uskaltanut heti innostua, koska kaikenlaisia lippulappusiahan sitä singahtaa pöydälle  harvasepäivä. Mutta kyseessä oli kuin olikin, ihka oikea - itse käsinkirjoitettu - fyysinen postikortti. Varmuuden vuoksi työkaverini vielä pohti ääneen vielä, että "älä nyt vaan sano että se on kuitenkin joku mainosposti". Ei ollut mutta ehkä suhtautumisemme kertoo jotakin ympäristöstä josta elämme.

Siinä se oli. Ja nauratti myös ensimäiselle riville kirjoitettu sähköpostiosoite, tätähän se on. Lähetämme sähköisesti kirjeitä mutta postipojalle jää enää vähän euroihin liittymätöntä postia kannettavaksi. Tietysti minua myös lämmitti kortin painettu viesti, runsaasta käsialakirjoituksesta puhumattakaan. Korttiin oli painettu:  "Muut ovat muita - Sinä olet erityinen! " Ihanan egoa hivelevää. Lähettäjän piti vielä varmistaa, että " ei siis, sillä tavalla erityinen vaan aidosti erityinen." Kummasta erityisestä sitä sitten olisi enemmän huolissaan..Kiitos Sinulle lähettäjä, Sinäkin olet erityinen, sekä aidosti oikea Aarre. Tästä ilahtuneena lupaan myös tsempata ja  lähettää erityisiä kortteja erityisille lähimmäisille erityisen usein. (alkoipas tuo erityinen sana vähän keulimaan)

Sudden Death and Condom Paprika postilaatikossa

Orange Flame, Habanero Sudden Death, Thai Chili... Postilaatikkooni oli tullut kirjekuori, joka tuntui pullealta ja rapisevalta. Avasin sen, ja sisältä löytyi keltaisista post it -lapuista taitellut "kuoret", joissa jokaisessa oli chilinsiemeniä. Lappujen päälle oli siis  merkitty huolellisesti lajikkeen nimi. Kaikki itselleni vieraita.

Ei, en ole saanut yhtäkkistä innostumista perustaa chilifarmia vaan nämä siemenet tulivat minulle tavallaan kuin faksi eräällekin lyhytaikaiselle pääministerille. Tilasin huuto.netin kautta isokokoisen ruukun, joka kuvauksen mukaan oli hyvässä kunnossa. Kun ruukku saapui, se olikin yllättävän paljon naarmuisempi mitä saattoi olettaa. Annoin myyjälle julkisen mutta maltillisen palautteen asiasta, ja hän tarjoutui lähettämään chilinsiemeniä hyvitykseksi. Hieman erikoista mutta miksikäs ei.

Mutta jos esim. Condom Paprikasta kasvaa jo itsessään kaksi metrinen - niin minkälainen kasvihuone pitää olla, että chilejä pystyy kasvattamaan useampia..

Suomen chiliyhdistyksen sivut täällä
Lisää tietoa myös täältä 
Ja täältä taas löytyy Chilin kasvattajan blogi

Oman fiksuuden korostaminen vs roskaboikotti

Luin lehdestä kommentin, jossa mediatutkija määritteli että esim. facebookissa leviävät Tuksu-boikotit ovat halu korostaa käyttäjän omaa fiksuutta. Mietin asiaa hetkisen käsi sydämmellä. Vaikka yleensä pistelee kovastikin kaikkien asioiden kanssa painiskellessa, niin nyt ei pistänyt yhtään. Ei siis edes pienen pientä vihlaisua.

Olen nimittäin tehnyt iltapäivälehti -boikotin, MariaMaria -boikotin, enkä todellakaan klikkaa Tuksu-videoiden linkkejä, enkä katso kyseisen - tai muiden vastaavien hahmojen - häitä, polttareita tai muita meediatapahtumia mistään välineestä. Olen myös uskaltanut kertoa asiasta, siitä huolimatta, että joku nyt menisi tulkitsemaan sen itsekorostukseksi. Hirveän vaikea kuvitella mutta olemmehan erilaisia.

Eilen työkavari sattui osuvasti lounastunnilla toteamaan ohimennen että "tuntuu, että kaikki maailmalla olevat kaverit voivat paremmin kun ovat ilman tätä paskaa". Keskustelu lähti liikkeelle kovinkin suositusta renkutusmusasta, ja jatkui kuinka kaikki höttö vie tilan oikealta ajattelulta. On ahdasta luoda ja ideoida kun joka puolelta painaa päälle aivotonta sälää ilman minkäänlaista sisältöä.

Omassa boikotissani ei ole kysymys siitä, että haluaisin vaikuttaa fiksummalta kuin olen. En usko, että se olisi edes mahdollista. Haluan vain vähentää kierroksia ja säilyttää mielenrauhani. Huomaan vetävänäi jengoja ja kierroksia iltapäivälehtien lööpeistä ja jutuista, joten jos ne kerran vaikuttavat minuun negatiivisesti, silloin on parempi olla lukematta niitä. Ja kieltämättä, jo nyt tuntuu aivoissa hieman avarammalta. 

Voihan koiranpentu..

Aina välillä minulta kysytään, että miksi minulla ei koiraa. Yksi syy on, ettei kukaan ole tuonut pentua kynnykseni yli. Kaikki kynnyksen yli tulleet ovat aina saaneet jäädä, kunnes omistajat ovat tulleet hakemaan.
Viime viikolla sain kutsun lähteä seuraksi katsomaan 11 dalmatialaisen pentua. Yhtätoista! Ei olisi tullut mielenkään kieltäytyä. Etenkin kun ne eivät olleet luovutusikäisiä, joten ei ollut vaaraa, että olisin sullonut taskuni ja kassini täyteen uusia perheenjäseniä.

Ja olivathan ne aivan hurmaavia! Pikku täplikkäät possuset, pömppömahoineen ja jo varsin terävine hampaineen. Farkkujen lahkeet olivat suosituinta viihdettä, mutta paremman puutteessa myös villasukka tai hihan suu kävi. Myös nenänsä kanssa oli syytä, niin kuin tietysti aina muulloinkin, varoa mihin sen työnsi.. Kavereilla oli myöskin loistavat unenlahjat. Ensin touhukierrokset päälle nollasta sataan - sen jälkeen muutama minuutti erittäin innostunutta tonttuilua, jonka jälkeen totaalinen simahdus yhtäaikaa. Mielummin kylläkin kasassa, ja jos tuntuu siltä, että jää liian kauaksi muusta jengistä, paras tyyli on kiivetä muiden kaverien yli ja mätkähtää itse torkkukasan ylimmäiseksi. 

JK: Kasvattajan must see video: http://www.youtube.com/watch?v=J29EahAC6UQ

Maalia, tapettia, kaakelia, paneelia & pakkelia -> sähkötyöt

Loimaan Shamaanin Alpo Jaakolan oma
 kuva kuikuilee nykyinen tapetti taustanaan.

Perjantain tilatut ja pyydetyt mutta silti yllätysvieraat - saivat taas hiukan selkeytettyä loputtomalta tuntuvaa remonttipähkäilyä. Vielä ei ahdisa mutta huomioon otettavia asioita on paljon, ja oikeaa marssijärjestystä ei pääse hahmottamaan ennen kuin tietää mitä haluaa. Eikä voi tietää mitä haluaa, ennen kuin tietää mikä on mahdollista, ja miten se haluaminen toteutettaisiin, ja millä budjetilla.
 Nyt näyttää siltä että pieni ensiapu pintaremontti jätetään väliin - koitetaan vielä sinnitellä ja hoidetaan ensin sähköt. Olisi niin kovin harmillista ensin maalata ja tapetoida, ja sen jälkeen katsoa kun palokunta tekee jälkisammutustöitä tulipalon jälkeen, joka on aiheutunut vanhentuneista sähköjohdoista...
Remonttia, sen edistymistä tai edistymättömyyttä voi seurata tuolla Harrastelijat Harjulla -puolella mutta nyt tuli löydettyä niin hyvä tapettilinkit, että pitää jakaa ne tännekin. Mutta kuinka erilaiselta tuokin tapetti näyttää valosta riippuen. Yläkuva on otettu rullasta joka löytyi yläkerran kaapista, ja alinmainen kuva on; seinästä.

Tapettitalo.fi  tai sitten Edullisia tapettieriä?

Ruotsalaisista Lim & Handtryck- tapeteista

Tai moderneita klassikoita täältä

Vai saisiko olla Harlequinia?

Minkälaisella autolla salarakkaan salarakas ajaa?

Eilen päätin lopettaa iltapäivälehtien lukemisen. Kokonaan. Uskon, että se onnistuu vähintään yhtä hyvin sekä helposti kuin sokerin käytön kahvissa lopettaminen. Vahingossa saattaa käsi hamuta lehteä työpaikan taukopöyältä ajatuksissa mutta siihen se jää, koskematta. Ei erikoista syytä miksi tämä päätös tuli mieleen juuri eilen. Mielestäni kyseisten lehtien, sekä muidenkin vastaavantyylisten medioiden edistävä maailmankuva on luotaantyöntävä. Kaikki on "kohua, maniaa, shokkia, järkyttävää" yms. Ihmisiä pelotellaan katteettomasti ja lietsotaan sosiaalipornon kuluttamista, jonka tunnelissa ei näy päätä ei häntää. Otsikot suuria, sisältö pientä.
Suurta lovea julkaisijoiden kassaan ei tämä päätökseni tee. En ole aikaisemminkaan tukenut taloudellisesti näitä tuotteita. Ne ovat vain olleet saatavilla, pyytämättä tai tilaamatta. Se ei silti tarkoita, että minun pitäisi aivottomana selata niitä. Sama koskee myös kyseisten ja samantapaisten medioiden nettisivuja. Päivän aikana on pakko tapahtua jotain minulle tärkeämpää kuin "Missä ammatissa petetään eniten tai kenellä julkkiksella on suurin summa ulosotossa tai minkä näköisellä autolla Eremenko Juniorin entisen salarakkaan nykyinen salarakas ajelee". Jos ei, niin sitten on syytä tehdä muutakin kuin vain katsoa peiliin.

Ilahduttava ulkomaalainen

Olenko muistanut pitkään aikaan hehkuttaakaan miten minä suorastaan Rrrakastan teatteria? En varmastikaan. Jo on siis aikakin. 

Pääsimme viime maanantaina ennakkoon kurkkaamaan Pasilaan komediaa nimeltä Ulkomaalainen. Ensi-ilta oli torstaina, joten oli kiinnostava nähdä missä vaiheessa näytelmän kanssa oltiin tuossa vaiheessa. Niin innoissamme olimme, että varmuuden vuoksi kävimme Tyrkkyläisten kanssa tempomassa teatterin ovea tuntia liian aikaisin, jolloin oli kovin hiljaista vielä. Kerrankin ajoissa.

Teatteri Pasila oli varmasti ainut paikka  missä oli lämmintä. Moni oli suosinut kerrospukeutumista ja joutuikin sitten kuoriutumaan t-paitasilleen esityksen aikana. Harvinaista näinä Sipearian Talvi päivinä. Angoravillapaidan voi siis suosiolla jättää narikkaan.

Ulkomaalainen on kevyt komedia, jossa näyttelijäsuoritukset pääsevät oikeuksiinsa. Ainakin jo ennakkossa yleisö repesi useaan otteeseen. Tarina itsessään ei ole kovinkaan monimutkainen mutta  se antaa katsojalle mahdollisuuden nauttia miellyttävän kepeästä illasta ja näyttelijöiden ammattitaidosta. 

Mutta niin kuin teatterin kanssa usein, on sillä myös toiset kasvot. Kepeän ja hauskan lisäksi, Ulkomaalainen muistuttaa, kuinka rajoittuneita me ihmiset olemme pelkojemme kanssa. Kuinka tutulta tuo kaikki kuullostaakaan. Emme me ole tainneet kuitenkaan kehittyä vuosikymmenien saatossa. Mutta pidimme ja nauroimme. Viihdyttävää ja roolihahmoista on helppo itse kunkin löytää yhtymäkohtia elävään elämään.. Menkää katsomaan! Sopii niin nuorisolle kuin perheen varttuneemmillekiin.

Rooleissa: Riitta Havukainen, Santeri Kinnunen, Hannes Suominen, Pertti Sveholm, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Mikko Pörhölä

j.k. ja mitä minä muka tässä yritän mitään muka puolueetonta "arvostelua" kirjoittaa. Vappu oli aivan ihastuttava vaaleana neitona ja juonittelujen keskipisteenä ja  Jari Pehkis Pehkonen sympaattisen miehekäs - jonka vanhan ketun roolia olisi suonut näkyvän vielä enemmänkin lavalla!

Koska valitaan Suomalainen 2011 eikä Miss Suomea?

Allerin ehdotus lasten muotilehdelle on aivan yhtä luotaantyöntävä kuin jo vuosikausia lapsille myynnissä olleet napapaidat ja kimalletopit. Puhumattakaan puoli pornahtavista nukeista, jotka eivät ulkomuodoltaa, vaatetukseltaan ja olemukseltaan ole yhtään sen järkevämpiä kuin tuleva lasten Top-Modell lehtikään..En tarkoita, etteikö pieniä tyttöjä voi pukea juhlavasti ja etteikö pienet prinsessat ansaitse kimallustaan mutta pornahtavia musiikkivideoita matkivat pienet ruusunnuput ovat  vain niin  - surullista katseltavaa. Kymmenvuotiaalla pitää olla jo meikkiä ja päiväkodissa vertaillaan kuka on laihin..

Tämän päivän iltalehdet tarjosivat taas aimo annoksen Miss Suomea. Lehtien sivuilla nuoret naiset hymyilevät leveästi bikineissä. Totta kai. Pitää nähdä kuka on laihin ja kuka on lihavin. 

Nuori nainen fiksuimmillaan?

Mikä tekee naisesta viehättävän? Alastomuus? Jos menet baariin bikineissä, olet itseäsi tyrkyttävä huora, jos taas esiinnyt niissä iltapäivälehden aukeamilla, olet edustuskelpoinen ja näyttävä?

Entä jos meille valittaisiin Mr/Miss/Mrs/Ms/tai vaikkapa X. Mies tai nainen - ei sillä niin väliä. Edustavin henkilö vuodeksi kiertämään kauppakeskuksia ja juontamaan muotinäytöksiä? Ei tarvitsisi kiereskellä mainoskuvissa rantahiekassa läpinäkyvissä kesähepenissä, ei pikkutuhmia alusvaate-esittelyitä vain rehellistä valovoimaisuutta, kiinnostavuutta, edustuksellisuutta? Minkälaisen roolihahmon lapset saisivat tästä? Monelle ei tekisi pahaa satsata ulkoisen kauneuden lisäksi sisäiseen puoleen. 

Lumitöitä ja tosi tättärää!

Trendy SpringShopping:  Lumikola, lumentyönnin
ja Punavuoren raudasta - Petkele

Olen kiitettävästi luistanut lumitöistä. Ensinnäkin meillä on ollut vain yksi lumikola, ja toiseksi, olen muissakin asioissa sitä mieltä, että ihmisten pitää keskittyä vahvuuksiinsa ja tehdä niitä asioita jotka sujuvat paremmin. Mutta eilen sain äkillisen happivajeen ja osallistumisajatuksen päähäni. Kyse oli ilmeisesti hetkittäisestä identiteettikriisistä ja tiimiytymisen tarpeesta. " Olen reipas, tasa-arvoinen ja yhdessä olemme nopeampia. " (ha ha)
Ei auttanut kuin kotimatkalla kaartaa Starkin pihalle. Lunta olikin tuiskannut kiitettävästi aikaisesta aamusta. Myönnän myös olevani välineihminen. Ikävästä hommasta saa vielä ikävämmän, jos sitä tekee huonoilla työkaluilla. Lumityöt ovat yksi hyvä esimerkki. Yleensä siinä kun ei kohtaa ajoitus, ei inspiraatio, ei keli, eikä myöskään luojan suoma vapaa tahto.
Valikoimasta löytyikin juuri sopiva Fiskarsin kola. Pieni, kevyt ja kätevä. (Sisätiloissa) Voi iloa ja riemua kun päästiin kotipihalle, jonka peitti 25 senttinen lumikinos! Kyllä luisti ja oli kevyttä. Ensimmäiset viisi minuuttia. Sen jälkeen olikin jo hiki ja naama punaisena.
Isommalla kolalla en olisi päässyt lumivallejamme puoleenkaan väliin, ja teki se tiukkaa pienemmälläkin. Suurin ongelma on saada lunta enää mahtumaan minnekään. Toiseksi suurin ongelma on oma harjaantumattomuus. Puskuvoimaa ja tekniikkaa puuttuu. Täyden työpäivän jälkeen tuntuu olevan myös hippasen motivaatiohaastetta.. Olisin halunnut lykkiä kaiken liikenevän pihaportista kadulle. Sieltähän se lana-autokin työntää ne meidän pihalle. Uskalluksen puute esti. Olin aivan varma, että joku kuitenkin näkisi ja saisi hepulin. Säästän naapurisovun testauksen myöhempään.
Kun kuitenkin olin yritteliäällä päällä a.k.a. esitin osallistuvaa, niin halusin hoitaa oman osani ihanasta valkeasta puuterista. Kolaamisesta vaan ei oikein tuntunut tulevan enää mitään pihan puolen välin jälkeen.  Luovuin siis kolasta ja siirryin samalla reissulla hankittuun lumentyöntimeen. Sillä jaksoin urheasti heitellä lunta mäkeen vielä varttitunnin, kunnes kädet eivät enää suostuneet tottelemaan. Pyysin luvan saada poistua muonitus- ja rakennuksen lämmitystehtäviin. Lupa myönnettiin. Viikonloppuna ajattelin käydä juttelemassa naapurin papan kanssa. Hänellä on lumilinko.

ps. Vinkkinä kaikille "meillähän ON aivan hyvä ja ehjä lumikola" -ihmisille. Jos taloudessanne on vähänkään erikokoisia lumityöläisiä, niin hankkikaa nyt ihmeessä myös sopivat työvälineet. Jos kolan työntäjillä on esim. pituuseroa parikymmentä senttiä tai painoaeroa parikymmentä kiloa, niin voisi ajatella, että työvälineissäkin voisi olla eroa. 

Ylös, ulos ja Tättärää!

Elämä on niin pienestä kiinni. Kummalla jalalla nousee sängystä, sattuuko lyömään varpaansa kynnykseen, onko maito mennyt happamaksi - vai sattuuko aurinko paistamaan.
Tänään se aurinko paistoi mutta samaan aikaan ratkaistavien hommien/odottavien tehtävien lista oli lannistavan pitkä. Ratkaisin valtavan urakan ja tekmättömien töiden ahdistuksen yhdellä ainoalla oikealla tavalla - lähtemällä ulos.
Mikään ei ratkennut, tekemistä on vähintään yhtä paljon kuin ennenkin mutta olo ja mieli on reippaampi - ja sillähän tässä arjessa muutenkin pusketaan.
Syntymäpäivälahjaksi saatu Firemountain osoittautui loistolöydöksi ja siitä riittänee iloa pitkäksi aikaa. Vaikka vähän lipsui ja lipesi niin muuten ajamisen iloa riitti. Epäilinkin, että runko olisi löydetty lastenosastolta..

Yhteiskunta olemme me

Pari viikkoa sitten bussissa luin Gloria lehteä. Viimeiseksi jäi haastattelu Kirsi Salosta. Olin selannut jo koko muun lehden läpi mutta Salo kiiltävässä paljettimekossaan ei kiinnostanut. Kunnes - luin artikkelin. Artikkelissa kerrottiin Salon taustoista ja hänen elämästään, mutta erityisesti hänen tekemästään hyväntekeväisyydestä Hopen parissa.
Koin tarpeellisen herätyksen. Aina välillä saan kiskaistua itseni liikkeelle tekemään jotain hyvää ja järkevää mutta liian usein se jää. Arjen keskellä on muka kiire, eikä jaksa. Kuitenkin tiedän kokemuksesta miten iso merkitys auttamisella tai avun saamisella voi olla. Vielä suurempi merkitys ihmiselle voi olla sillä, ettei kukaan auta.
Hope-yhdistys auttaa ihmisiä suoraan. Tavalliset ihmiset auttavat tavallisia ihmisiä. Ei sossun luukulla nöyristelyä, ei turhaa byrokratiaa, vain normaalia ihmisten välistä auttamista. Lapsille järjestetään harrastusmahdollisuuksia, joku saa elämänsä ensimmäisen syntymäpäivälahjan, toisen perheen arkeen taas pesukone voi tuoda helpotuksen, joka auttaa pahimman yli.
Menin nettiin Hopen sivuille ja maksoin jäsenmaksun. Eilen laitoin yhdistykselle sähköpostia ja kysyin myös onkohan mahdollisesti uudessa kotikaupungissamme perhettä, joka tarvitsisi jeesiä. Joskus tuntuu, että täällä pääkaupunkiseudulla esim. järjestöapua voi olla helpommin saatavilla kuin pikku kunnissa, joissa myös avuntarvitsijat helpommin tuntevat joutuvansa arvostelun kohteeksi.
Me ihmiset muodostamme yhteiskunnan. Olemma vastuussa omasta asumisyhteisöstämme. Se on yhtä vahva ja kestävä kun me olemme. Me rakennamme itse huolehtivan, humaanin ja inhimillisen ympäristön.

 Mikäli sinulla on täällä pääkaupunkiseudulla tai lähettyvillä ehjiä harrastusvälineitä, tarpeettomia kodinkoneita, vaatteita tai pelejä yms. Laita viestiä - mielelläni noudan niitä sovitusti ja laitan niitä kiertämään niille, jotka niitä enemmän tarvitsevat.
 meili: loimaannorppa@gmail.com
Erityisesti kaivataan isompien lasten vaatteita, 122 centtiä kookkaampaa.

Uudet villahipulit

En ollutkaan muistanut tuota sanaa pitkään aikaan. Villahipulit. Erityisesti yhdistän sen isoisääni. "Missäs sun villahipulit oikein on?"; kysyi hän paljain jalon juoksentelevalta lapselta, viitaten villasukkiin. (Tosin, villahipuli sanasta minulle tulee mieleen hillosipuli. Minkäs teet, sanat vain muistuttavat toisiaan.)
Eilen ostin työkaveriltani nipullisen uusia villahipuleita. 10 e/pari. Niitä kun kuluu "mökillä", niin kuin toinen työkaverini kutsui nykyistä kotiani. Mutta villahipuleita ei parit riitä. Niitä pitää olla myös vierasvarana ja pesukoneeseenkin tuntuu järkevämmältä laittaa useammat kerralla.