perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Ihanat naiset saunassa

Olen päivittäin, viikottain ja vuosittain tekemisissä työssäni vieraiden ihmisten kanssa. Usein onneksi fiksujen, älykkäiden ja miellyttävien vieraiden ihmisten kanssa, huolimatta siitä että prosentuaalisesti useimmat näistä vieraista taitavat olla miehiä.
Vapaa-aikaani vietän(yllätys, yllätys) tutussa seurassa. Joko yksin tai ystävien, kavereiden tai muiden hunsvottien kanssa. Naisten ja miesten, oikeastaan yllättävänkin tasaisesti. "Voivatko mies ja nainen olla ystäviä?" -kysymykseen palaamme myöhemmin mutta lyhyesti vastattuna: " Voivat. Tosin useimmat eivät."
Eilen pääsin sitten pitkästä aikaa tutustumaan vieraisiin naisiin, saunassa. Olo oli hyvällä tavalla huvittunut ja kiinnostunut kävellessäni eräänkin hotellin kattosaunaan. "Kuka siellä olisi? Mistä siellä keskuteltaisiin? Miten itse viihtyisin?"
Tiivis esittelykierros antoi valaisevan kuvan uusista saunasisaristani.(tai siis minähän olin vasta kokelas, ensikertalainen) Älykkäitä, kokeneita, ahkeria, napakoita. Oli kiinnostavaa kuulla miten nämä naiset olivat verkottuneet ja mitä elämänvaiheita kenelläkin oli takana ja edessä. Urallisesti ja yksityiselämässä. Ilmassa oli yhteistä historiaa, tekemisen nälkää, naurua ja tilaa mielipiteille. Oli virkistävää nauttia hyvin erilaisten asiantuntijanaisten seurasta.
Keskusteu virtasi vuolaana ja oli hyvin suoraa. Osansa saivat niin asiakaspalvelijat kuin huonosti käyttäytyvät toimitusjohtajatkin(nais ja mies). Tänä päivänä en menisikään huuhtelemaan saatanaperkelettä-kenenkään puhelinvaihteeseen, koska joku on aina jonkun tuttu, ja viesti kyllä kantautuu eteenpäin... Kunnioitus ja ammattitaito tekevät osaajan, ei sukupuoli.
Pidän ilmapiiristä jossa voi sanoa mielipiteensä, ja jossa myös muut tekevät niin. Se on ainut tapa peilata omia näkemyksiään ja verrata kokemuksiaan.
Niin ja myös itse saunominen sujui hyvin. Vaatteet pois ja lauteille! Tosin kaikki naiset eivät sauno aivan yhtä intohimoisesti saunaseurassaan kuin miehet mutta tyylikkäät saunatilat kutsuivat löylyyn ja aikaa olisi mennyt enemmänkin. Kolme tuntia hujahti nopeasti. Jatkoa odotellessa - jos kutsutaan.

3 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Mä olen aivan samaa mieltä tuosta: "maailma on niin pieni, ei tiedä kuka tuntee kenetkin". Nytkin huomasin facebookin kautta, että meillä on yhteinen tuttu! :)

Hyvä käytös on niin aliarvostettua. Ihmiset eivät nykyään hirveästi mieti, että mitäköhän musta ajatellaan, ja käyttäytyvät sitten miten käyttäytyvät.

Norppa kirjoitti...

Ja sama yhteinen tuttu oli mun saunakutsuja!! :)

Ensi keskiviikkona voidaan sitten lenkillä keskustella käytöstavoista! :)

Anonyymi kirjoitti...

Teinpä kerran joutessani hieman six degrees of separation -tutkimusta seuraamistani blogeista. Äkkiseltään näyttäisi pitävän paikkansa että ei ole kovinkaan monta loikkaa bloggaajan ja mun välillä. Esim. Loimaannorban ja mun välillä on kolme linkkiä ja norbba on neljäs. Norbba tuntee varmaan jonkun, joka tuntee 6. olevan Tarja Halosen. Plink. Viisi linkkiä mun ja pressan välillä. Siistii. En siis ole koskaan tavannut tämän blogin pitäjää eikä sitä tule Matti Nykästä siteeraten "ikinä tapahtumaan", mutta pieni on maailma.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...