No, katsotaan miten käy. Huomenna olen paluubussissa - tai en. Mitä sitä nyt tässä vaiheessa vielä pidemmän tähtäimen suunnitelmia tekemään. Paluubusseja niin tulee ja menee.
Tänään sentään käymme Pulinan kanssa nauttimassa paikallisessa autenttisesta atmösfääristä, ehkä se kirkastaa mielen yhtä kirkkaaksi kuin isoäidin kristallikruunut jotka tänään puhdistin fairylla ja tiskirätillä. Tosin isoäiti totesi ennakoivasti ettei perheestämme löydy ketään kenellä kärsivällisyys riittäisi hommaan. Tätä toteamusta pääni sisällä myötäilin mutta koska huono omatuntoni soimasi etten ole ollut kovinkaan avulias lapsenlapsi, otin rätin(anteeksi, yleisliinan) kauniisen käteeni ja aloin hinkkaamisen. Harvinaisen hidasta ja ärsyttävää nippelihommaa mutta ilmeestäni ja reippaasta asenteestani olisi voinut päätellä muuta.(oodi henkiselle kasvulle) Mutta 160 senttinen ylettyy kattokruunuun niin paljon paremmin kuin 152 senttinen.
Vein myös pikku-enoni lenkille. Enojani on siis kaksi. Pikku-eno ja Iso-eno. Määritelmät on jaettu ikäjärjestyksessä.
Tarkoitus oli juosta kunnon lenkki(koska työkaverini pöhkö on alkanut ihan jo tekstiviesteillä mainostamaan juoksumääriään) mutta koska enoni oli myös ulkoilun tarpeessa, olin valmis kompromissiin ja kävely/hölkkäyhdistelmään yhteisen hyvän vuoksi.(minusta tulee melko ihmismäinen täällä kotiseuduilla)
Täytyy kehua vuoden täyttävää Turoa(kyllä, edellisen koiran nimi oli Aki). Koirasta on aivan mahdoton olla pitämättä. Suurin ilo nuorelle, melkein pennulle oli juosta ihmisen vieressä. Se riemu ja innostus kun kerrottiin että "saa mennä, ei tarvi seurata" ja nelistys pitkin pellonlaitaa.. mutta hetken päästä tiukka uukkari ja takaisin..paras seura oli kyllä kaksijalkainen taluttaja(mikä jaksoi ihmetyttää itseäni), ja vaikka hetken tu



Ehdin myös vierailemaan kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti aina niin sivistyneellä ja viehättävällä Iso-Tädilläni. Vastaanotto on aina niin ilahtunut ja kiitollinen että nolottaa virailujen harva tahti.(tämänkin olisi syy asua lähempänä) Yritin sanoa puhelimessa "ettei sitten tarvi laittaa mitään, koska siskonsa odottaa kuitenkin taas varsinaisen ruuan kanssa" mutta perillä odottivan taiten laitetut katkarapujuustokurkkuleivät ja päiväkahvi kultareunaisista kupeista. Näistä kerroista jää aina ajatus siitä että voi kuinka hyvä esimerkki vain tarttuisi, edes muru kerrallaan.
4 kommenttia:
Jos noin kova vietti on koti seudulle niin mikä estää muuttamasta takaisin sinne. Rauhallaisempaan maalaismaisemaan pois ns ruuhka Suomesta puhtaampaan elinympäristöön, missä ei ole niin paljoa pakokaasujen katkua sieraimissa. Mikäs sen mukavampaa, kun ei tarvitse katsella aamuruuhkaa ja iltapävä ruuhkaa, kun ihmiset hirveässä kiireessä kiukkuisina pää maassa painaa menemään?
Kristallikruunun putsausta voi hyvin verrata suppilovahveroiden perkaamiseen... Arvaa paljonko innosti? (ei ollut mahdollisuutta vetää kännejä samalla=
Maaseutua ei voi tuoda!
P.S. Oikea vilja-Suomi on Päijät-Hämeessä!
Isoäiti oli varmasti tyytyväinen suoritukseesi. Ja hei nyt ku toi kristallikruunun putsaus sujuu sulta hyvin niin tervetuloa putsaamaan meidänkin kruunu.
Hmm maaseudussa on kyllä oma viehätyksensä - tuli vaan jotenkin mieleen keskustelu aiheesta OMA KYLÄ. Kuinka kätevää se olis?
Lähetä kommentti