torstaina, marraskuuta 08, 2007

Freak-a-Zo! ja hemoglobiini 127

Pienen sattuman kautta kävi tänään niin, että torstain runotapaamisemme vaihtui nykytanssiesitykseen. Valinta oli vaikea. Runoilua oltiin odotettu jo alkusyksystä lähtien ja saatu vihdoin päivä sovittua, ja sitten tarjoutuikin mahdollisuus päästä katsomaan nykytanssia, joka on yksi eräänkin bloggaajan suokkari.
Onneksi vähemmistödemokratia päätti että mennään katsomaan kenraalia, joka osoittautui parhaaksi pitkään aikaan! Arja Tiilikaisen Freak-a-Zo:ta kannattaa mennä ehdottamasti katsomaan Kaapelille! Kolahtaa myös "ei niin taiteellisille tanssin ystäville".
Erilaista, rohkeaa, reipasta, raivokasta, kaunista, herkkää.. Esitys lupaa epäsovinnaisuutta ja pakkomielteitä. Sitä se myös tarjoaa mutta kuitenkin kiinnostavalla, humoristisella ja jopa viihdyttävällä tavalla, silti uskottavasti. Voittaa puuduttavan jenkkileffaillan mennen tullen!
Kannattaa varata lippunsa pikaisesti ja mennä vaikka isommalla kaveriporukalla, yllätys on varmasti miellyttävä. Ja suositellaan 18 vuotta täyttäneille..
Ennen esitystä kävimme luovuttamassa verta Yrjönkadulla. Sitäkin kannattaa tehdä kimpassa. Samalla voi kehua kavereidensa takit ja kampaukset. Homma sujui hyvin vaikka tällä kertaa vereni suostui vaivoin virtaamaan pussiin, vaikka viimeksi pulppusin ennätysvauhtia! Niin sitä verikin virtaa vaihdellen. (ps. samalla haastan kaikki vakilukijat käymään verenluovutuksessa vielä tämän vuoden puolella - kuittauksia otetaan vastaan näillä sivuilla). Mukava henkilökunta ja hyvät leivät. (sekä liha- että kalavaihtoehto)
Ja saanko kommentoida, että on aivan mielivaltaista ja järjetöntä, ettei verta saa luovuttaa jos on asunut englannissa puoli vuotta tai on gay. Kun veri kuitenkin testataan, ja ihmisille annetaan myös kyselykaavake jolla rajataan riskiä, niin eikö olisi vuonna 2007 mahdollisuus antaa ihmisen auttaa toista ihmistä seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta. Tai että vastaanottaja voisi merkitä sairaalakorttiinsa että "otan vastaan myös samasta sukupuolesta pitävien verta". Käsittääkseni HIV-tartunnathan ovat olleet huimassa kasvussa juuri heterosuhteissa. Koska kasvua on lisännyt erityisesti Venäjälle ja Viroon suuntautunut seksiturismi, niin pitäisikö verenluovutus kieltää näissä maissa käyneiltä heteromiehiltä..?
"Virolaisten kanssa viime vuonna tehty tutkimus osoitti, että seitsemän prosenttia tallinnalaisista prostituoiduista on hiv-positiivisia. Suomalaiset ovat heidän palveluidensa kolmanneksi suurimpia käyttäjiä" (Kaleva.plus.kotimaa)

Jos olet viime viikkoina havainnut että kirjoitukseni ovat jollakin tavalla nuivia, ja ehkäpä jopa aneemisia, syykin selvisi. Hemoglobiini on laskussa. Ja kuulemma "varastojen vähyys" voi olla vielä alhaisempi, kuin numero 127 antaa ymmärtää, joten reipas terveydenhoitaja pamautti minulle pari rautatablettipakettia mukaan kotiinviemisiksi. Nyt odotetaan vain että rauta alkaa imeytymään, niin eiköhän ala jututkin taas verevöitymään. Sitä odotellessa.

5 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Mie olin menossa luovuttamaan verta täällä, kun oli tempaus menossa paikallisella Punaisen Ristin osastolla. Luovutus ei onnistunutkaan, kun olen asunut yli 5 vuotta Euroopassa. Tarkistin asiaa sitten Suomen Punaiselta Ristiltä, ja täältä palatessa voin mennä Suomessa luovuttamaan verta muistaakseni puolen vuoden jälkeen. Ei minkäänlaista tolkkua säännöissä - eikö veri kuitenkin testata?

Ja eihän homojen veri tietenkään kelpaa, nehän on semmosia vallattomia. Ei niistä tiiä mitä ne tekee, kaikkien kanssa kuksivat. Siks ne ei saa erota rekisteröidystä parisuhteestakaan kun vasta 2 vuoden jälkeen, kun ei ne osaa ees sitoutua. Isoveljen tiukalla kädellä mokomat pannaan ruotuun, nih!

Oikeesti aika järjetöntä, että sukupuolinen suuntautuminen rajataan verenluovutuksessa pois. Ei ymmärrä. :I

Ansku kirjoitti...

Suomessa kavin saannollisesti ja olen pohtinut luovuttamista taallakin, mutta toistaikseksi en ole ottanut selvaa onko mahdollista. Luultavasta ei, kuten Tuulia kommentoi, mutta otan varmuuden vuoksi viela selvaa. Joten haaste vastaanotettu :)

norppa kirjoitti...

No kun mä puolestani muistelin siellä luovuttaessani, ettei kukaan välittänyt siitä että olin euroopasta tai että henkilökunta ei ollut edes ihan varma missä suomi sijaitsi.. mutta käytännöt tietysti vaihtelee osavaltioittainkin mutta hauskaa että haaste on tavoittanut teidät sielläkin!!
Mulla on nyt rautakuuri meneillään ja seuraavan kerran saakin luovuttaa helmikuun lopulla joten tavoitteena on vahvempi hemoglobiini ja useampi luovuttanut frendi :)

mari-johanna kirjoitti...

En ole vieläkään päässyt luovuttamaan asti Ruotsissa ja nyt en kai edes saa imettäessä...? Mutta otetaan haaste silti vastaan ja mennään kun saadaan!

Aivan surkuhupaisat nuo säännöt, itse kun olin asunut Briteissä vähän alle 6kk sain luovuttaa mutta jos olisi ollut yli niin en olisi saanut... mitä järkee. Ja erityisesti ei MITÄÄN järkee että katsotaan sukupuolista ntautumista. En tiedä onkohan sama Ruotsissa, en kyllä usko ;)

norppa kirjoitti...

Hauskaahan on että mun haasteeseen vastasi kolme ulkomailla asujaa... :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...