
Matka lentokentältä kotiin oli hiljainen. Hyvin hiljainen. Jos ympäristönvaihdos kesti tajuta hetken aikaa mennessä, meni siihen tovi myös palatessa.
Sopeutuvaisena ihmisenä en haluaisi päivitellä liikaa vallitsevia olosuhteita, ainakaan sellaisia mihin en voi vaikuttaa, ja sää taitaa olla sellainen. Mutta koneen laskeutuessa, ja viikon hieman pehmeämmissä olosuhteissa viettäneenä, oli marraskuun rahiseva pimeys yllättää. Melkeinpä jopa kampittaa. Kelit eivät enää tähän vuoden aikaan Tunisiassakaan ole helteisen polttamat mutta hyvän viikon sattuessa pehmeän lämpimät niin kuin kulunut viikko.

Äkkiloma Hammametissa kului nopeasti, niin nopeasti etten edes golffaamaan ehtinyt. No ensi kerralla sitten. Vaikka haastepassi takataskussa.
Kun Prepe kysyi mitä lähdin hakemaan, niin en ainakaan elämänkumppania, savikuppeja tai vatsatanssiasua. Tunisia matkakohteena ei edes tullut mieleen mutta kun tarjonta/hinta/kysyntä sattuivat kohtaamaan, homma oli siinä.
Itseasiassa en edes halunnut Tunisiaan mutta tuntien itseni ja oman suppeuteni, käänsinkin haluamattomuuteni tavallaan haluamiseksi, jotta näkisin paikkoja joita en näkisi jos tekisin niin kuin haluaisin. Loogista eikö?
Siis Tunisiaan.
Aika tuntui katoavan jonnekin lepäämällä, lukemalla, mestoihin tutustumalla ja pieni vatsatautikin vei osan ajasta, ja sitten olikin taas maanantai! Hyvä kun ehti kolme kirjaa lukemaan, hieman ruskettumaan, syömään kolme kertaa päivässä aivan liian hyvin katetun aterian, ihmettelmään Välimerta ainakin kahdeksan kertaa päivässä, käymään ratsastamassa ja melkein putoamassa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti