Uusi formaatti

Kävin eilen vaihtuneen työtehtävän vuoksi terveystarkastuksessa. Sen lisäksi, että olin laihtunut, olin myös kasvanut pituutta 1,5 senttiä. Nyt yritän sulatella tätä aikuisiän uutta formaattiani.Puolitoista senttiä. Kampauksenikin on vain madaltunut vuosi vuodelta. Kun on koko ikänsä ollut 160 senttinen, on vaikea hahmottaa olevansakin huomattavasti pidempi. Hyvänen aika, kaikki nämä vuodet olen luullut olevani näkymätön ja käykin ilmi, että olen selkeästi ollutkin jo melkein ihmisen pituinen. Hei catwalkit, here I come!

Tänään me kaikki onnistumme

hyvää kansallista "Tänään onnistut päivää!. Tänään onnistut päivänä, huomaat kuinka aamu alkaa mukavasti oikealla jalalla. Saat pitkään rästissä olleet hommat tehtyä ennätysajassa ja voit olla itseesi syystäkin tyytyväinen. Päivä jatkuu innovoivasti ideoiden ja tunnet kuinka onnistumisen flow saattaa sinua kohti lounasta. Iltapäivällä huomaatkin kuinka melkein huomaamatta olet onnistunut hoitamaan ensi viikonkin listalla olevia asioita ennätyksellisen tehokkaasti ja tavallisen maanantaiangstin sijaan, suhtaudutkin tulevaan jo melkein odottaen. Ansaittua viikonloppua lähdet viettämään hyvillä mielin ja ylpeänä omista aikaansaannoksistasi. Hienoa! Onnistuminen sopii meille suomalaisille.

CJD ja BSE sekä ravintoketju Lohjalla

Minkki P soitti. Se oli mukavaa, koska Minkki P:llä on usein asiaa. Nämä soitot ovat usein vielä huolehtivaisen tiedottavia, esim. josko olen huomannut, jonkin tärkeän uutisen mediassa. Tälläkin kertaa soitto oli aiheellinen, sillä en ollut. Viimeisen parin viikon aikana jopa hesarin lukemiseni on kärsinyt, joten tämän tyyppiset soitot ovatkin tarpeen.
" Kuinka huolissasi olet nyt tästä Creuzfeldt Jacobin taudista Lohjalla?"kysyi ääni linjan toisessa päässä. Tähän kysymykseen en ollutkaan varautunut ja jouduin esittämään täydentävän kysymyksen: "Ai mistä?"  Minkki P, joutui siis virkistämään muistiani viittaamalla hullun lehmän tautiin. Mietin nopeasti olenko alkanut muistamattani syömään lihaa tai olenko ollut esim. kylässä, jossa kasviskeitto on keitetty perinteisesti lehmän luuydin liemeen mutta huojennuksekseni tulin siihen tulokseen, että kuivilla ollaan.
Lohjan aluesairaalassa  on siis kaksi ihmistä menehtynyt lyhyessä ajassa harvinaiseen Crauzfeldt Jacobin tautiin. Suomessa kuolee tautiin 2 - 8 ihmistä vuosittain. Lohjan alue ei myöskään ole mikään 10 miljoonan ihmisen metropoli, joten tauti on nyt esiintynyt hyvin pienellä alueella. Asiat voivat olla sattumia. Tämän taudin variantin saa saastuneesta ruuasta, jos käy ilmi, että näin olisikin käynyt - saattaa alueellamme alkaa mielenkiintoinen tutkimus ja keskustelu yleensäkin ruokaketjusta.


Turun sanomat on uutisoinut aiheesta ,samoin tiistaina Yle ja Kaksplussalaisethan ovat myös ehtineet tuomaan oman sävyisensä panoksen keskusteluun. 

Luomu ja terveysvaikutukset

Onhan tässä jo mennyt tovi kun on mitään luomutuotannosta sivuttu, joten on jo aikakin. 

Eilen näin taas facebookissa päivityksiä, jossa täysin fiksut ihmiset tuulettivat että "hähää - nyt se on todistettu, luomulla ei ole terveysvaikutuksia" ja toista linkkiä, jossa tehotuottajat kertoivat miten he pelkäävät luomutuotannossa pesiviä tauteja. Eeeh, no minäpä pelkään puolestani tehotuotannosta leviävää epäinhimillistä tuontantotapaa eli täysin kohtuutonta eläinten kohtelua sekä sitä, että muoveihin pakattu einesruualla on epäterveellisyysvaikutuksia...

No, yritetäänpä olla turhaa kiihtymättä ja todetaanpa vain, että eihän kukaan täysipäinen ihminen käytä luomutuotteita siksi, että ajattelisi niiden olevan jollakin lailla erityisen terveysvaikutteisia? Jos ruuan tuotannon ketjusta ottaa pois myrkyt ja lannoitteet, ja kasvattaa eläimiä inhimillisissä oloissa,  niin eikai se tarkoita sitä, että kuvittelee näiden ruoka-aiden olevan jollakin lailla terveyttä edistäviä." Syönpä tässä luomumullassa kasvatettua perunaa ja hiukseni kasvavat paremmin..?"

Terveysvaikutteisten elintarvikkeiden markkinoinnista vastaavat aivan muut tahot, kuin luomuruuantuottajat ja jos jonkun mielestä esim. normaalioloissa kasvatettujen kanojen munat ovat kalliita, niin kannattaa ohi mennessään vilkaista noiden tuotteiden hintaa.

Itse haluaisin käyttää mahdollisimman paljon luomua siksi, että tuntuu järkevältä yrittää vähentää sitä kuormitusta kaikista kemiallisista aineista joita kehoomme saamme. Toinen seikka juuri tuo eläinten epäinhimilliset kasvatusolot. Eihän sen pitäisi olla edes mahdollista? Mehän olemme sivistyneitä ihmisiä ja kolmantena syynä on vielä pienten tuottajien jalkoihin jääminen. Kun suuret ketjut pääsevät määräämään mitä syömme, millä hinnalla ja minkä laatuista, on ymmärrettävää, että jotain menee jossain vaiheessa pieleen.  

"Terveysvaikutuksista", mikä kuitenkin on mielenkiintoista, tiedän muutaman perheen pieniä lapsia, jotka saavat allergisia oireita juureksista mutta eivät luomujuureksista. Tämähän ei ole millään lailla tieteellisesti kestävä otos mutta mielenkiintoista kuitenkin. 

Tunnustus tuli

Noralta tuli eilen tunnustus. Kiitos siitä! Mikä mukava tapa aloittaa blogiviikko. Tunnustus antaa myös tehtävän, tällä kertaa lueteltavaksi valikoitui viisi suosikkiasiaa. Erittäin haasteellista, sillä en yleensä omaa vain yhtä lempiväriä, lempimusiikkia -lempijuomaa tai lempikoirarotua.. (Vai kertooko se päättämättömyydestä, siitä etten osaa valita? ) Yritän nyt kuitenkin, niin olen osallistunut. Itseasiassa ajatuksellisesti tämä inspiroi minua keksimään "oman meemini", katsotaan saanko aikaiseksi

Lempiruoka: isoäitini tekemä kesäkeitto ja paistettu spaghetti. Paistettua spaghettia hän on tehnyt minulle jo ilmeisesti 70-luvulta saakka ja vielä maistuu. Eli spaghetti keitetään ja sen jälkeen paistetaan - voissa - ja joukkoon sekoitetaan muutama kanamuna. Olen huomannut, että valurautapannun käyttäminen vielä parantaa lopputulosta jos mahdollista. Syödään ketschupin kanssa.  

Lempimakeiseni: Haribon pienet neliönmuotoiset "salmiakit" joissa muistaakseni saattaa olla vielä kirjain, usein myydään melko siedettävän kokoisissa pienissä pusseissa. 

Lempiluettavani:

tällä hetkellä jokainen käsiin osuva Kodin Sisustus & Remontointi -lehti, jonka seuraavan sivun toivon ratkaisevan polveilevat mitä ja kuinka -ongelmani. Kaipa hyvä teksti on aina sitä mikä ilahduttaa, on se sitten kirjassa tai lehdessä tai muussa muodossa. Kaunista ja inspiroivaa se on kuitenkin.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä:( ..katseleminen..? )

Muistan joskus kutoneeni pannulappua ja niiden muutaman hyvän rivin aikana fiilis oli kyllä miellyttävän rento. Minulla ei ole mitään käsitöitä vastaan, en vain osaa tehdä niitä.

Lempielokuvani:  

Reservoirdogs, Kill Bill, Pulp fiction Leon..ääh..ei minulla ole lempielokuvaa..Nuokin mainitut ovat yhenlaisia hyviä elokuvia mutta niitä on paljon muitakin. 

Syksy tuli

Eilen se tuli. Syksy. Iltapäivällä. Saattaapa olla, että viikonlopun aikana syksy oli jo käynyt koputtelemassa ovella mutten ollut juuri silloin kuulolla. Kävellessäni kotiin iltasella bussilta, oli kuitenkin selkeästi tullut syksy. Ilta oli jo hieman hämärä mutta ilma keltaiseen kuultava. Koivun kellastuneit lehtiä tanssahteli jalkakäytävän raunuksilla.  Ei niitä siinä eilen ollut. Ilma oli syksyisen kostea, vaikkakin lämmin. Tunsin selvästi miten vuodenaika oli vaihtunut. Enää ei kesän haikeus viipyillyt iholla vaan uusi vuoden aika oli astunut areenalle.

Syksy tuo elämään jonkinlaista järjestystä. Enää ei tarvitse suorittaa kesälaitumelle kuuluvia rientoja. Ei tarvitse levätä, ei kirmata riehakkaasti rantahiekalla, ei tehdä hauskoja piknikretkiä saareen, jossa kevyt kesätuuli tarttuu hiussuortuviin ja yrittää kiusoitella nauravia kasvoja.

Syksyllä palataan arkeen. Tehdään töitä ja harrastetaan. Siirrytään sisätiloihin. Säilötään. Luetaan kirjoja.Suhtaudutaan elämään vakavasti. Sovitaan tapaamisia ja harrastetaan kulttuuria. Syksyllä ei tuhlata aikaa. Syksyllä eletään elämää, järjestyksessä. 

Ote lipsuu

Homma on lipeämässä käsistä. Järjestin  tänään kaikki töissä käytettävät vaatteeni puuripustimille yhdelle tangolle järjestykseen. Muoviset henkarit vein varastoon kierrätyslaatikkoon. Olen myös hankkinut vaatetelineen, jolla aamuisin odottavat alkavan päivän vaatteet. Ajatuksellisestikin todella kummallista, saatika että se on konkreettisesti tapahtunut ja totta.

Tuntuu huolestuttavalta. Mutta ei auta. En ole aamuihmisiä. En ole koskaan ollut, ja ilman vaatteita ei  voi töihin mennä. Ei ainakaan niihin töihin missä olen tottunut käymään. Jos vaatteet eivät ole valmiina, niitä joutuu etsimään. On hyvinkin mahdollista, etteivät ne suinkaan heti löydy. Kun eivät löydy, niin menee aikaa, ja kun menee aikaa, tulee kiire. Kun tulee kiire, saattaa keskittyminen herpaantua. Keskittymisen herpaantuessa saattaa käydä niin, että onkin bussipysäkillä ilman kännykkää, kukkaroa tai tietokonetta. Siihen sitä aikaa vasta meneekin. Hermoista puhumattakaan.
Kun asuu raitiovaunuliikenteen palveluiden ääressä, voi aamulla miettiä "millaisiin vaatteisiin jonakin aamuna tuntuisi pukeutua", kun tähtää tiettyyn pitkänmatkan bussiin, voi jättää tuntemuksensa vaikka blogin sivuille pohdittavaksi, ja pukeutuu niihin vaatteisiin, jotka ovat valmiina.

Nyt töissä käytettävät vaatteet roikkuvat kaikki yhdessä paikassa.  Onneksi kaikkialla muualla tavarat ja sisustus on niin ihanasti rempallaan, ettei tästä nyt ole syytä vetää lopullisia johtopäätöksiä. 

Postia tuntemattomalta

Sain eilen viehättävää sähköpostia. Sivuilleni oli eksytty vuonna 2009 kirjoittamani Rakkaus on merkillinen maa  -postauksen vuoksi ja ystävällinen tuntematon kysyi, haluaisinko kuulla lisää kirjoittamistani laulun sanoista. Vastasin, että mielelläni.
Kävi ilmi, että kirjoittajalla oli ensikosketus tähän kappaleeseen Voionmaaopistolla -90 luvun alkupuolella ja nyt hän oli puolestaan etsinyt laulun sanoja netistä esitykseensä vanhempiensa hääjuhlaan
ja siksi päätyi näille sivuille.
Kuinka hauskaa kuulla tällaisia yksityiskohtia. Ilahduin ja arvostin, että tämä vieras ihminen kirjoitti sähköpostin ja lähetti sen. Usein me mietimme asioita, ehkä aiomme, hieman jahkailemme.. mutta asiat saattavat jäävät vain aikomusten asteelle. Eikä ajatusten tai aikomusten kohde koskaan saa tietää aikeistamme.

Selvisi vielä, että sähköpostin kirjoittaja tunsi myös laulua laulaneen edesmenneen ystävämme ja tieto sai hymyilemään vielä enemmän. Kuinka pieni tämä suuri maailma onkaan, ja kuinka helppo onkaan lähestyä täysin tuntematonta, kun näkee saman asian kauniina. 

Tunti tossuillessa

Nyt kulki jo vähän paremmin. Itseasiassa yllättävänkin hyvin, ajatellen, että tossut olivat jaloissa vasta neljättä kertaa.

Puolen päivän aikaan aurinko paistoi, metsäsässä tuoksui raikkaan mutta lempeän syksyiseltä ja harjun polut tuntuivat mukavan joustavilta jalkojen alla. Ensimmäistä kertaa pitkäsä aikaa tuntui, että ehkäpä tämä sittenkin tästä taas lähtee.

 Alun riehakkuus tosin hieman laimeni, kun huomasin kevyen rullaamisen johtuvan reitin viettämisestä alaspäin. Huumantuneena "hyvästä kunnostani" ehdin  jo  ajatella, että "tätähän jaksaisi vaikka kuinka kauan." Tasamaalla totuus paljastui ja huomasin, ettei  elämää suurempaa ihmettä ollutkaan  tapahtunut ja  alkuperäinen tunnin suunnitelma kestosta riitti.

Metsän vehreyttä ja vihreän eri sävyjä ihastellessani muistelin kuntoilun ja kunnon kehittämisen perussääntöjä.  Pitää olla kärsivällinen ja edetä itseään kuunnellen. Olen vakaasti päättänyt, että en tee samaa virhettä kuin viimeksi. Yritä liikaa, liian lyhyessä ajassa. Muistuttakaa minua tästä, jos alan suunnitella taas maratontreenausta..ja Minkki P voisi itseasiassa muistuttaa vetotreeneistä. Ne jäivät viimeksi kokonaan tekemättä.
ps. ensi viikolla on kyllä pakko hakea kirjastosta lainaan Maaninkavaara

Meidän poika ja runoja sotaharjoituksissa

Kyllä se on kuulkaa kulttuuri, joka tekee ihmisen sielulle hyvää! Varma syksyn merkki onkin, kun taivas repeää ja vettä tulee kuin..esterin saavista..niin kylmää keliä pakoon kääriydytään kulttuurin huomaan.
Maanantainta avasin teatterisyksyn Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön "Meidän poika" esityksessä, teatterista tykkääjien Tyrkky-tiimimme kanssa. Esitys kertoo kiusatusta pojasta, joka suunnittelee kauppakeskuksen räjäyttämistä.
Pelkäsin ennen esitystä, että se olisi kestämättömän angstinen tai ahdistava. Pimeänä syysiltana, työpäivän jälkeen olin huolissani hieman omasta vastaanottokyvystäni mutta Meidän poikapa piti koko esityksen ajan otteessaan eikä livennyt yliangsti-revityksen puolelle. Aihe nosti toki palan kurkkuun, sai miettimään kuinka turvattomia lapset koulujärjestelmässämme ovat ja miten tänäkin päivänä kaiken vain annetaan tapahtua. Hannan kanssa olemme tätä puineet usein. Asioihin kuuluu puuttua, se on jokaisen aikuisen velvollisuus.
Luen yleensä sekä kirja- että teatteriarvostelut jälkikäteen. Nyt kun vilkaisin Suna Vuoren arvostelua esityksestä, joka toki myös kehuu näyttelijätyötä, mistä me maallikotkin pidimme paljon - jäin miettimään, että johtuiko esityksen "kestettävyys"siitä ettei se päässyt ihon alle. Oli "helppo" katsoa kun pystyi katsojana pysymään tapahtumista ja tunteista hieman etäämpänä..?
Viikon toinen kulttuuri-ilta oli keskiviikkona, kun Runokuun vesibussi starttasi Kauppatorin rannasta kohti Santahaminaa. Ohjelmassa matkalla oli kaupunkisuunnittelua sekä runoutta. Paikan päällä meidät vastaanotti entinen upseeri nykyinen luontokuvaava Jarmo Nieminen ja kiersimme reippaan pari tuntisen pitkin Santahaminaa, kuullen sen historiasta ja luontolajeista. Sen verran epämääräisen näköisiä olimme, että eräänkin joukkuetelttalaisten oli pakko kysyä; " anteeksi mutta saako kysyä, että mitä porukkaa te oikein olette..." Kulttuuri saattaa hämmentää puolin jos toisin.
Illan ehdottomasti epätodellisin hetki oli kun lähestyimme pientä hiekkaista urheilukenttää. Kentän laidalla olevasta puusta roikkui köysissä uimaria esittävä performanssitaiteilija ja loput performanssiesiintyjät esittivät omilla tyyleillään eri lajien harrastajia  kentällä. Mustiin pukeutunut herra kuolema työnsi kuulaa, joulupukin näköinen urheilija hiihti, Terse-kaksikko lenkkeili kiiltävissä teryleeneissään ja modernin tanssijan liikkein etenevä jääkiekkoiliaja oli unohtanut päällysvaattensa... Tämän kaiken luonnollisesti selosti itse Höyry Häyrinen.
Eikä tilannetta yhtään tehnyt normaalimmaksi se, että kaikki tämä tapahtui sotaharjoituksen keskellä.
Matkalla kotiin piti hieman hengähtää ja oikein miettiä mitä sitä tulikaan nähtyä, kuultua ja koettua.


Meidän poika; arvostelu Suna Vuori HS

Muutoksen tuulia

Viime viikko oli viimeinen vanhassa työpaikassani. Uudet haasteet, niin kuin asia on  tapana  ilmaista, alkavat maanantaina. Melkoinen sivu kääntynyt arjen kirjassa siis. Asiat tapahtuivat nopeasti ja kun nykyään irtisanomisajatkin ovat vain parisen viikkoa, kului niin sanottu siirtymäaika vähintäänkin hujahtaen.
Torstaina vietimme läksiäisiä. Porukka purjeveneeseen ja Helsingin edustalle. En olisi voinut parempaa toivoa. Veneily on tänä kesänä jäänyt harmillisen vähiin ja oli aivan ihanaa päästä nauttimaan auringosta ja lempeästä tuulesta rakkaan entisen kotikaupungin edustalle. Ja vaikka herkän ihmisen silmät välillä kostuivat liikutuksesta, ilta oli äärinmäisen hauska. Sain kolmen vuoden ajan työskennellä persoonallisten, luovien, sympaattisten ja hyvin aitojen ihmisten kanssa. Nyt on aika katsoa mitä muuta tulevaisuudella on varalleni mietittynä.

Eikö se ikinä opi?

No ei. Tämä on taas niitä kertoja kun aloitetaan lenkkeily. En edes muista, kuinka monetta kertaa tässä taas lähdetään "ensimmäiselle" lenkille mutta hyvähän se on, että yritystä riittää. Jännä homma vain, että koko kaunis kesä meni ilman, että oli pakko vetää tossuja jalkaan kertaakaan mutta heti kuin kelit huononivat niin kirkastui ajatus peruskunnon kohottamisesta. Kovin kummoiselle kierrokselle en lähtenyt paahtamaan mutta kyllä nuo muutamatkin kilometrit vesisateen säestämänä olivat riittävä ponnistus tälle päivälle. On se muuten kumma, miten alamäkeä mukavasti rullaisi melkein rallatellen mutta heti ylämäen alkaessa hymy hyytyy.

Minulla on ikävä(ä)

Ystäväni Maikkis laittoin torstaina teksiviestin muistutukseksi, että Kaisaniemen puistossa oli Kuorojen kierroksen harjoitukset, ja  myöhemmin Senaatintorilla esitys. Sadetta uhmaten ryntäsin suoraan töistä Kaisaniemeen  ison lehmuksen alle suojaan oikein tietämättä mitä odottaa. Silloin ilmoille kiiri moni äänisenä "Sata satamaa iskee tulta" -kappale, joka sai ihokarvani nousemaan pystyyn. Kyllä ihmisen ääni, etenkin moniäänisenä ja yhdessä toistettuna on kaunis! Bassot, altot, tenorit, sopraanot... kaikki siinä keskellä kaupunkia kauniin vanhan puiston suojissa, aivan muutaman metrin päässä sadetakeissaan, laulukansioineen, valmistautumassa esitykseen..

Asiaa ei yhtään huonontanut toisen entisen työkaverini ilmestyttyä viereeni kuohuviinitarjoilun kera, jolloin hetkessä oli jo todellisen juhlan tuntua. 

En ole kuullut kuorolaulua pitkään, pitkään aikaan - enkä ainakaan "näin sekalaista seurakuntaa". Esityshän avaa Kuorojen kierroksen Helsingissä ja koostuu monista erikokoisista kuoroista, jotka sitten vaikuttavan yhteisesiintymisien jälkeen hajaantuvat helsinkiläisiin baareihin esiintymään. 

Mutta voi kuinka laulu pääsikään ihon alle. Finlandia..Kalliolle kukkulalle ja muutama ruotsinkielinenkin laulu, jossa kumpusi niin selkeä iloinen kevään riemu, että olisin voinut vannoa kiurujen kisailevan taivaalla toukokuun auringon tullessa esiin pilvien takaa. Ja kaikki tämä, aivan ilmaiseksi! 

Kaunista, kaunista kansanperinteisen haikean laulun jälkeen, tosin kuoronjohtaja Marjukka  joutui vielä varoittamaan miehiä, siitä että kun laulavat ikävästään, ovat varovaisia ettei se kuullosta siltä että heillä on "ikävää..". 

Käsityön ihmelapsi

Maanantaiaamu. Työhousuistani oli toisen lahkeen käänne pudonnut ja alkanut repsottaa. Ikävämpi homma. Etenkin kun olin laittanut paidan päälle, johon ne housut mielestäni tänä aamuna kuuluivat. Etsin neulaa ja lankaa. Eipä, että  olisin mitään niin ihmeellistä osannut tehdä niillä mutta olisin antanut itselleni pisteitä yrittämisestä. Ei löytynyt. Eikä löytynyt muuten niitä lukuisia pieniä hakaneulojakaan, joita olen juuri näitä hätätapauksia varten säästänyt. Juuri sellaisia minimalistisia pikku hakaneuloja, joilla voi kiinnittää esim. housunlahkeen työpäivän ajaksi.
Ei neulaa, ei lankaa, eikä hakaneuloja. Kello kävi mutta pidin pään kylmänä. Löysin laatikollisen verhonipsuja. Täydellistä. Verhonipsuista vain ylimääräinen lenkki päästä pois ja nipsukat lahkeisiin. Tehtävä suoritettu. Kenkät jalkaan ja töihin. Pysyi koko päivän. Suosittelen.

Hierojan kautta töihin

No nyt ollaan päästy jo hierojalle asti. Kuullostaa paremmalta mitä oli.  En ollut nauttimassa  rentouttavasta ja hemmottelevasta kuumakivihieronnasta, vaan aivan mekaannisesta "tää voi sitten vähän tuntua" hieronnasta. Tuntui kyllä. Onneksi. Hieman arpoen löydetty osoittautui ammattitaitoiseksi ja asialliseksi. Tuo asiallisuus täytyy mainita erikseen, koska muitakin kokemuksia vuosien varrelta on. Ryhdistäni sain kehuja mutta valitettavasti myös toisen puolen lapani on niin jumissa että olisi ollut vain ajankysymys, että sekin olisi alkanut oireilemaan. Hauskana yksityskohtana mainittakoon, että olkapäitä hieroessani hieroja totesi, että "tänne se voima keräytynyt ja sitten purkautuu kun saadaan tätä auki". En varsinaiseti ole pitänyt itseäni minään lihaskimppuna mutta ehkäpä tästä rohkaistuneena kaivan kotona käsipainot esiin.
Totuushan on, että päätetyöläisen pitää tehdä vahvistavia niska- ja selkälihasliikkeitä. Ja Arto Bryggaren mielestä myös syviä vatsalihaksia..

Miten voit?

Tänään tuli viesti taas yhdeltä ystävältä, että jaksamisen kanssa on vähän vaikeuksia. Kulisseja on pitänyt pitää yllä ja nyt kun sitten vihdoin sairaslomalla ollessaan on kertonut ympärillään oleville, että ei mene ihan hyvin, on osalla ihmisiä ollut vaikeuksia uskoa. Eihän terveen näköinen ja hymyilevä ihminen nyt huonosti voi voida. No kyllä voi. Kovinkin huonosti. Niinä huonoina hetkinä vaan kukaan ei ole näkemässä, ja niinä tsemppihetkinä kaikki energia menee...no, siihen tsemppaamiseen.
Liian usein tulee "kaiken kiireen keskellä" vain uskottua omiin silmiinsä, vaikka hetkeksi pitäisi pysähtyä oikeasti kuuntelemaan. Ja jos jostain ystävästä ei ole kuulunut vähään aikaan, ei se välttämättä johdukaan siitä, että hänellä on niin paljon parempaa tekemistä, vaan se voi johtua siitä, ettei tuolla ihmisellä vaan ei meinaa energia riittää yhteyden pitämiseen. Useammin pitäisi siis kysyä toisiltamme vointia, ei niinkään sitä että onko tullut tehtyä viime aikoina mitään mieletöntä..
Voisitteko siis ystäväni blogin lukijat kertoa tuohon kommenttilaatikkoon, että miten tänään voitte?

Hei me neulataan!

Ehei, ei kirjoitusvirhettä. En ole ollut neulomassa. Olin neulattavana. Oikeampi nimitys kyseiselle toiminnalle taitaa tosin olla akupunktio.
Toisen lapaluun alla on elämää suurempi jumitus. Saattaa siinä olla kaupan päälle tulehdus tai toinenkin. Ensin kokeilin särkylääkkeellä ja geelillä. Sitten lisättiin panoksia ja särkylääkkeet haettiin reseptillä ja soppaan heitettiin myös relaksanttia. Ei tehonnut. Väliin yritin myös venyttelyä ja lisää geeliä. Ei vaikutusta. Myös positiivista ajattelua kokeilin. Ei tehonnut sekään. Eikä myöskään muuten työmatkabussissa täysillä puhaltanut ilmastointikaan yhtään helpottanut tilannetta.
Muutaman viikon sinnittelyn jälkeen piti raahautua oikein valkotakkiselle. Työpaikkalääkäri totesi puolessa minuutissa rohkaisevasti että "et sä tätä kyllä itse auki saa". Turha optimismi pois heti kättelyssä.
Onneksi ystäväni muistutti, että hänhän voi pistellä minuun neuloja. Ta-daa! Olinkin unohtanut kokonaan, että lähipiirissä on tällaisen alan taitaja. Loistavaa. Avoimin mielin neuloja kohti.
Pyyhkäisin töistä ystäväni luokse Karjaalle. Selälleen sängylle ja neuloja käsiin ja jalkoihin. Eikä tuntunut missään. Paitsi siinä vaiheessa kun yhtä vähän piti törkkäistä syvemmälle..
Neulojen annetttiin olla paikoillaan kolmisen varttia. Siinä sitten makoilin sängyllä neulattuna ja kuuntelin itseäni. Hiljaista oli. Hieman ehkä tykytti toisessa kyynär- ja jalkataipeessa mutta muuten neuloja ei edes huomannut. Välillä neulaaja tuli herättelemään neuloja. Potilas pysyi hereillä ilman herättelmättäkin. Loppuaika meni naureskellessa. Tai nauraessa. Oikeastaan jo siitäkin ilosta olisi kannattanut ottaa neulat nilkkoihin, että saa nauraa ääneen hyvän ystävän kanssa. Ilmeisesti akupunktiossa ei tarvitse tuudittautua mihinkään mystiseen ilmapiiriin, vaan neulat tekevät tehtävänsä.
Hoidon päätteeksi tuli teetä ja Tartex-tahnaa. Kummallekin. Suosittelen. Nyt sitten odotellaan. Seuraavaa kertaa ja vaikutusta. Toisiin tehoaa vähemmällä, toisilla voi mennä pitkäkin aika. Ajattelin nyt ainakin kokeilla ainakin viisi kertaa, jos vain pistelijä jaksaa.

Strutsi autiomaassa ei pitkälle pötki

Olen jo tovin leikkinyt strutsia autiomaassa. Kieltäytynyt kuuntelemasta ärsyttäviä keskusteluita ja vältellyt lukemasta yhtä ärsyttäviä kirjoituksia. Olen yrittänyt pysytellä mielipiteitteni kanssa sivistyneen yhteiskunnan tällä puolella. Onnistumatta. Eipä ihmekään. Ei se paha mene pois vaikka kuinka sulkisi silmänsä ja tukkisi korvansa. Helpottaa se voi toki vähäksi aikaa.
Tänään, työkaverin ollessa jo hyvissä kierroksissa hississä, yhteiskunnallisen kehityksemme tilanteen vatvominen alkoi jälkeen. (Työkaverini oli töihin tullessaan lukenut Jälkijättöistä jupinaa täältä. )Tuo hedelmällinen persu/moku-keskustelu. Työkaverini oli sen verran hiiltynyt, että haki yhteisen pöydän ääreen ipadin, jonka sivuilta alkoi H-ahon kirjoituksia lukemaan.
En nyt referoi niitä tähän. Niitä on varmasti lainailtu ja referoitu useissa medioissa vuosien ajalta. Olen vain ällistynyt kuka meillä johtaa valiokuntaa, jonka käsissä aselait ja maahanmuuttoasiat ovat. Joku raja sentään? Kymmenen vuotta sitten ei kansanedustaja olisi voinut pienemmässäkään seurueessa sanoa ääneen sellaisia asioita, joita tänä päivänä voi huudella julkisissa blogeissa, ja joita puolustellaan sananvapaudella ja yksilönoikeudella. Suvaitsevaisuuteni ja erilaisuuden hyväksymiseni on koetuksella. Vaikka yrittäisin pureskella, en pysty nielemään. Enkä haluakaan. Aion sanoa kaikissa mahdollisissa tilanteissa että minä en seiso tämän nykyisen kehityksen takana, eikä demokratiaa ole se, että jokainen saa sylkeä naamaan sitä ketä huvittaa.

Siilin eleganssi ja Lainaa vain

Olen aiemminkin harrastanut kirjaston Viikon laina -hyllykköä ja näin myös tänään. Luin juuri Siri Hustvedtin Amerikkalaisen elegian sekä Marquirite Durasin Kello puoli yksitoista kesäyönä. Kummatkin olivat omalla tavallaan onnistuneita valintoja. Amerikkalainen elegia laaja ja yksityiskohtainen, Kello puoli yksitoista kesäyönä taasen puolestaan kuvaileva ja tunnelmassa viipyilevä.
Tänään kaipasin jotain kevyttä mutten turhaa. Voiko sellaista haluta? Mietin eikö mikään kiinnostava tai tärkeä voi olla hauskaa. Pitääkö kaiken olla aina niin kovin vakavaa voidakseen olla aidosti mielenkiintoista.
Uskalsin kuitenkin toivoa Viikon laina -hyllyköstä vastausta toiveisiini. Löytyikin. Valitsin Muriel Barberyn(never heard) Siilin Eleganssin sekä Renate Dorresteinin(never heard) Lainaa vain. Toinen kertoo pariisilaisen kerrostalon ovenvartijasta ja samassa talossa asuvasta 12-vuotiaasta itsemurhaa hautovasta tytöstä, toinen aivovaurion saaneesta Igorista. Ratkiriemukasta siis. Mutta Lainaa vain -kirjan takakannessa luvattiin, että kirja on heti hauska, mikä jo lupauksena on sen kokoinen, että se riittää syyksi lainaukseen. Siilin eleganssin sisäkannessa  puolestaan luvattiin sen olevan ihastuttava tarina, mahtava yhteiskunnallinen satiiri mutta myös älykäs opas taiteeseen ja filosofiaan, joten miten tällaiset voisi jättää hyllyyn. Ei mitenkään.

Leena Lumi suosittelee Siilin eleganssia hiihtolomalle.
Ina Ruokalainen Savon Sanomissa Siilin eleganssista.
Renate Dorrestein on hollannin nimekkäimpiä kirjailijoita HS.fi

Hullu maailma

Perjantaiyöllä mennessäni nukkumaan vilkaisin puhelimestani vielä uutisotsikot, tieto Oslan pommituksesta oli saanut huolestumaan. Hämmennyin, otsiko olikin muuttunut pommituksesta aivan toisenlaiseksi ja yritin ymmärtää lukemaani. "Miten niin, valepoliisi on ammuskellut lapsia..?"Istuin hetkisen mökin rappusilla, katselin taivaalla jo vilkkuvaa tähteä ja mietin tummuneen yön ja maailman sävyjä. 

Vasta aamun valjettua ja kuultuani radiosta uutiset ymmärsin mitä yöllä nähty otsikko tarkoitti. Järkytyin.

Samalla mieleen tulivat omat kesäleirit. Viimeisin niistä oli 16 -vuotiaana juuri Norjassa. Mietin leirien sisältöä, yhdessäoloa, uimista, erätaitoja, pelejä.. Miten pieniä ja nuoria kaikki ovat. Kaikki niin toimeliasta, hauskaa ja antoisaa yhdessäoloa mutta kovinkin viatonta.

Omat kesäleirit olivat pikku kaupungin lapselle ja nuorelle hieno mahdollisuus päästä ulkomaille tai kotimaassa tutustua toisiin lapsiin ja nuoriin ympäri Suomea. Kansainväliset leirit opettivat lapsille, ettemme ole täällä yksin, eivätkä kaikkien leiriläisten kotimaan olot olleet samanlaiset kuin meillä. Kielet ja ihonvärit sekoittuivat ruokajonoissa, mutta olimme kaikki saman leirin leiriläisiä. Nämä leirit eivät mielestäni olleet poliittisia vaikka toki leireillä puhuttiin myös esim. solidaarisuudesta ja se antoi mahdollisuuden toisinaan hetken miettiä miten maailmasta voisi tulla parempi paikka. On vaikea ymmärtää, että tuo on se asia maailmassa, minkä joku haluaa suunnitelmallisesti tuhota mutta vuonna 2011 tällaiselle leirille hyökkää fanaattinen vihaterroristi. Ampumaan lapsia. 

Ampuja ei surmannut itseään. Hän haluaa kertoa motiivinsa ja tekonsa oikeutuksen kaikille.

Minä en halua kuulla. En olisi välttämättä halunnut edes nähdä kuvaansa ja tietää hänen nimeäänkään. Hän haluaa kertoa koko maailmalle. Minä en halua kuulla häneltä mitään. Koskaan.