maanantaina, heinäkuuta 16, 2007

Keikkaa pukkaa ja niskaa sattuu

Kyllä oli taas eräilläkin naisilla hauskaa ja aikuista! Armottomat keikkapoliisit(kuvassa oikealla) kiittivät bändiä mutta tuomitsivat ympärillä patsastelleen neuletakkiyleisön. Fiilishän siinä menee jos toiset vain esittävät suolapatsasta ja varovat valkoisia tennareitaan. Siis hyvänen aika! Eikö siellä istumapaikoilla olisi ollut tilaa istua? Pakkoko sitä on änkeä kentälle latistamaan tunnelmaa? Joutui ihan sanomaan eräällekin veromodalle, että "sorry vaan mutta joskus näissä ulkoilmakonserteissa vähän riehaantuu.." kun neitoikaisella oli vaikeuksia ymmärtää etteivät kaikki osaa seistä samanlaisessa hiljaisessa suorassa rivistössä, mitä Kivenlahden cheerleader- harjoituksissa on opetettu.
Eilinen Metallican keikka oli kuitenkin huippu hauska! Teki hyvää huomata, että vähänpä sitä on tapahtunut henkistä kehitystä viimeisen viidentoista vuoden aikana. Eikä se musiikkimakukaan ole niistä Loimaan yläasteen ajoista parantunut yhtään. Helpottavaa ja mahtavaa! Whiplash!
Ainoastaan sijainti oli armottoman väärä. Ei enää koskaan keikalle kentälle neuletakkiporukan sekaan joka on tullut ilmeisen vahingossa väärän musiikin stadionkeikalle! (tai siis olihan se HIM siellä aiemmin..)
Tietysti on ymmärrettävää etteivät kaikki halua kuluttaa koko konserttia sekopäiseen hyppelemiseen(toisaalta, mitä ymmärrettävää siinä on) tai lapselliseen hiusten heiluttamiseen mutta rajansa kaikella. Miksi, oi niiiiiiin miksi pitää tulla keikalle, joka ei tunnut millään tavalla innostavan kevyempäänkään irrotteluun..? kysyy eräskin epätietoinen nainen niska kipeänä. Hämmentävää ja latistavaa. Tietysti oma vika kun ei tullut mentyä jonottamaan eturivin paikkaa päiviä aikaisemmin ja kateellinenhan sitä vain on kun ei päässyt lavanedustajengin kanssa moshaamaan. Mutta oli ällistyttävää nähdä tuhansien ihmisten istuvan sekä seisovan, hillittynä ja paikoillaan.
Mutta musa soi ja oma energia virtasi! Kaikki otettiin irti mitä saatiin. Ääni on pois, kroppa vähän maitohapoilla mutta kyllä kannatti! Erityisesti vanhimmat biisit lämmittivät mieltä, ja Robert Trujillon notkea vartaloa bassoineen silmiä.

Robertin bassosoolo täällä

3 kommenttia:

fogues kirjoitti...

Loistava keikka kaiken kaikkiaan. Kentällä oltiin me myös ja totta tosiaan rock-poliiseja ympärillä kaikkialla. Sukulan porukoiden telttameininki valkoisine pöytäliinoineen Oopperan takana viritti ehkä meidän hieman rauhallisempaan settiin. Ollaanhan sitä jo aika vanhoja sentään ;=) Kill em´All julkaistiin 1983, ja silloin tukka nyki erilailla..

norppa kirjoitti...

höpö höpö mitään olla! jos vaan olisin tiennyt että skene kiinnostaa niin tota tukan nykimistä oltaisiin voitu ihan yhdessä treenailla, sillä eräälläkin paluumatkalla!

fogues kirjoitti...

torstaina tiktak rocksissa... siellä voi jälleen kuivaharjoitella.. mulla oli aikoinaan vip-kortti rocksiin. "mageeta mennä takaoven kautta" ;=) ja kikkailla kunnolla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...