Porkkalanniemi - Porkkala udd

Kun päättää, pitää tehdä. Ja joskus myös on hyvä ymmärtää, olla päättämättä. Tai sittenkin olla tekemättä. Sillä aina voi päättää, ja aina voi tehdä - mutta kannattaako? Kyllä. (-paitsi ei välttämättä.) Vanha viidakon sananlasku. Mutta siis tällä kerralla oli kiva, ehkäpä suorastaan tarpeellista tehdä, ja kannatti.
Helsingin Sanomissa, tuossa oraakkelimaisessa uutis- ja päivittäis-jouranlisitsessa julkaisussa, oli juttu Porkkalanniemestä. Toimittajasta oli varsin kelvollista olla Porkkalanniemen virkistysalueella, "ja siitäpä se idea sitten lähti".

Ehkä vähän urheilullinen, ja todellakin Ei niin urheilullinen -minäni saavat aikaan välillä hämmästyttäviä suorituksia. Yllätykset ovat joskus myös positiivisia.
En ole koskaan harrastanut mitään lajia aktiivisesti, enkä ole koskaan missään lajissa menestynytkään (yllis). Pienenä sain mahdollisuuden harrastaa ratsastusta, pingistä, balettia, karatea, pesäpalloa ja Loimaan Voimassa hyvin pienimuotoisesti yleisurheilulajeja.
Juoksua olen inhonnut aina, mielestäni kroppani ei ole luotu siihen(olen edelleenkin samaa mieltä) mutta sitten viime kesänä, kiukulla ja varmaankin jonkun naksahduksen jälkeen treenasin maratonia varten, vain sairastuakseni vain muutamaa päivää ennen h-hetkeä..Monessa muussakin jutussa taidan tulla vähän jälkiherännäisenä..niinkuin esim. tenniksessä mutta niin kuin elämässä yleensäkin..asenteella voi korjata harjoittelun puutetta. (as if..)
Kaiken kaikkiaan pidän todella paljon mukavuudesta ja nautin levosta (lue:laiskottelusta). Haluaisin sanoa että olen myös suuri kulttuurifani mutta se kuullostaisi aivan liian mahtipontiselta ja teennäisen sivistyneeltä.
Modernitanssi on yksi suosikkejani, samoin kaipaan teatteria, balettia, konsertteja ja näyttelyitä, jos en ole käynyt niissä pitkään aikaan, ja kesäisin kuron umpeen lukuvajettani.
Menen hiljaiseksi hyvästä runosta, taulusta jota ymmärrän vaikken tiedä miksi, kuvasta joka on vanginnut sen mitä en osaa edes katsoa, tai yleensäkin taiteesta joka esittää sen minkä joka päivä kohtaan mutta mikä ei minään päivänä näyttäydy minulle. (alustuksista puheen ollen)
Siis polkupyörällä ja teltalla Porkkalanniemeen. Tavarat perinteisesti hosumalla kasaan,teltta kaapista(ensin sitä tosin tuli etsittyä tovi vintiltä. telttani nimi on muuten tänk-gööl), ja 40 litran reppunen selkään.
Tiesittekö muuten, että polkypyörästä veloitetaan lähijunassa matkustajahinta? Vaikka eteisessä seisova, matkustajan kanssa matkustava polkupyörä ei todellakaan vie toisen matkustajan(lue:ihmisen) paikkaa, eikä myöskään kustannuksellisesti edistä liikkumaan julkinen-polkupyöräyhdistelmällä. MUTTA olen silti iloinen, että tällainen kätevä yhdistelmä on mahdollista, siinäkin on tiettyä vapautta ja ympäristöystävällisyyttä.
Matka ei ole pitkä. Parisenkymmentä kilometriä. Tosin, ylämäkeä ja alamäkeä...ylämäkeä ja tasaista..ylämäkeä ja..hospan..taas vähän lisää ylämäkeä, ja ehkä pienoinen alamäkikin väliin, jotta taas voisi irvistellä ylämäkeen.
Tähän väliin pitänee muistuttaa, etten ole ollut kummoinenkaan fillaristi. Kaupungissa matkat ovat lyhyitä. Ylämäet voi väistää reitinvalinnalla, ja pidemmät matkat olen joko juossut(haa haa) tai kulkenut muulla kuin polkemalla. Siksi siis suoritukseeni tuli omasta mielestäni lisähohtoa, ja hohdon lisäksi voisin myös keksiä muutaman lisämääreen..Kaiken lisäksi en olisi koskaan kuvitellut omasta vapaasta tahdostani raahavani polkupyörää kaikkine varusteineen paria kilometriä epämääräistä kivikkokalliometsäpöheikköä pitkin..
Mutta kun yöllä pää painui tyynyyn..ympärillä oli vain hiljaa kalliolle lyövät meren laineet ja kuiskauksen lailla kahiseva telttakangas.. Oli ihmislapsen hyvä olla.