torstaina, heinäkuuta 19, 2007

Hakaneulojen käyttäjä pelastaa tuolin

Mikä yhtälössä; "paikkaan housuni hankaneuloilla mutta pelastan nojatuolin roskalavalta itse päällystettäväksi" ei oikein täsmää?

Ilmeisesti oma todellisuudentajuni on heikentynyt tässä(kin) kohden, koska nyt ullakollani on kolme nojatuolia odottamassa päällystämistä. (montako olen elämäni aikana kunnostanut tai korjannut. aivan, en yhtään) Kolmas tuli edellispäivänä.
Viereisen kadun roskalavalta pilkisti "aivan hyväkuntoisen näköinen tuoli" mutta ilman istuintyynyä. Kun sitten hieman kurkki, löytyihän se tyynykin, jonka jälkeen tuolia ei vain enää voinut jättää sinne. Huolimatta siitä, että eipä se nyt ihan käyttökunnossakaan ollut, eikä sille asunnossa ole tällä hetkellä tilaakaan. Mutta varmaankin kerään näitä pelastettavia nojatuoleja sitä Loimaan loppuelämän kotia varten, jonne ystävät saavat jokainen omanlaisensa tuunatun tuolin..(jonka jokainen todennäköisimmin tulee itse tuunaamaan) MUTTA, tämä tuoli oli kylläkin ehjä ja uudenkarhean näköinen, joten joku järki raja tässä touhussa vielä menee. Vaikka olihan se tietysti armottomasti laastissa ja rakennuspölyssä.
Hylättyä nojatuolia ei oltu voitu siististi laittaa roskalavan viereen, vaan se oli ollut pakko heittää muun shitin sekaan lavalle. Lappu tuoliin "Saa ottaa", ja tuoli lavan viereen olisi ollut se järkevämpi vaihtoehto.
Hyvät hyssykät ja pampulan päät, tavaroita voi myös ihan antaa. Pihakirppistä, tai digikuvaa ilmoitustaululle, ja isoin kirjaimin "ILMAISEKSI" niin ei tarvi heitellä roskalavalle likaantumaan. (varmasti muutamassa vuodessa ymmärrän projektini mahdottomuuden, vien tuolini kadun viereen lapulla "SAA OTTAA, hyvät rungot, ihanteellisia päällystettäviä, optimistiselta mutta käsityötaidottomalta omistajalta)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei hätää Norppa - mä oon ainakin oppinut mihin kannattaa ottaa yhteyttä kun tavaroista haluaa eroon. ;)

Norppa kirjoitti...

mä näen että myös lähipiirin luottamus tähän projektiin on suuri!
:D

Prepe kirjoitti...

Olen juuri viemässä kasan vanhoja pyyhkeitä (mm. häälahjaksi saatuja - ei, tämä ei ole osa mitään prosessia vaan ne ovat jo suhteellisen nuhjaantuneet) kierrätykseen. Minne voin tuoda ne? Entä otatko vastaan myös vanhan 17" tietokonenäytön ja prinnterin vuosimallia 97?

Norppa kirjoitti...

Pyyhkeet voi lahjoittaa eläinsuojeluyhdistykselle löytyeläinten pyyhkeiksi:

http://www.hesy.fi/yhteystiedot.htm

Tietokonenäyttöä ja printteriä voi tarjota Vienon kammariin; http://www.karjalantuki.com/

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...