Sillä mennään mitä on

Asuntoasioista valittaminen loppui seinään kun Tammisaaren sairaalasta tuli viesti, että pieni poika viettää siellä viimeisiä päiviään. Vaikka pienen sankarin tilanne on ollut järkitasolla tiedossa, olen päättäväisesti uskonut johonkin muuhun. Kun viesti kuitenkin tuli,se tuntui hiljentävän kaiken ympärillä. Haluaisin että se ei olisi totta, haluaisin olla paikalla, haluaisin auttaa, haluaisin ettei maailma olisi näin äärettömän epäreilu ja surullinen...
Mitä sanot ystävälle joka viettää lapsensa kanssa viimeisiä hetkiä, viimeisiä päiviä? Et mitään. Niitä sanoja ei ole kirjoitettu, eikä niitä lauseita ole muodostettu.
Mutta soittaa piti. Jos mitään olen oppinut tänä joiltakin osiltaan melko hyisen tuulisena vuonna, niin toista ihmistä ei voi mennä liian lähelle eikä ottaa liikaa osaa silloin kun jotain järkyttävää on tapahtunut. Silloin kuuluu soittaa, ovikelloa tai puhelinta mutta on jättää "toiset rauhaan".
Mietin hetken onko niitä sanoja? Ei. Tietenkään. Soittaako sitä sopivaan aikaan? No ei varmasti. Mutta onko pahempi olla soittamatta ja olla sanomatta niitä kömpelöitä korneja lauseita ennen kuin purskahtaa räkäiseen itkuun ja yrittää takellella lauseitaan kokoon? Huomattavasti. En ole suurin räkäkirjoittamisen fani mutta koska pieni sankari oli itsekin halunnu keskustella mikä on rään merkitys nenässä niin on vain sopivaa mainita sana myös täällä.
Toivon Sinulle rauhaisaa matkaa - Pieni ystäväni, me tapaamme vielä.


Jos voisin henkäistä yhdenkään
raskaan huokauksen puolestasi,
itkeä yhdenkään kyyneleen puolestasi,
kärsiä edes hetken surua ja ikävää puolestasi,
mikä sinua auttaisi ja lohduttaisi,
niin sen tekisin!
Mutta sydämessäni olen ajatuksin luonasi
ja pyydän sinulle apua, lohdutusta ja voimaa.
-Marleena Ansio-