tiistaina, tammikuuta 12, 2010

Jättiläislanttu ja Kaskinauris

Ruuasta voi kirjoittaa aina. Etenkin jos saa samalla ympättyä kirjoitukseensa kuvan Jättilantusta ja Kaskinauriista. Keskimääräisesti ruoka  kiinnostaa kaikkia. Lisäksi tämän vuoden kauppareissuihin on tullut aivan uutta ulottuvuutta kun yrittää sitouttaa itseään kestävään tuottamiseen. Sitä vain ei jaksa lakata ällistelemästä, että mikä tämänkin asian ymmärtämisessä vei niin kauan. Eikä sitä miten hankalaa on saada normaalivaivalla ruokansa luomuksi.
Tänään päätin nopeasti hakea ruokatarvikkeita Ruohonjuuresta.Salomoninkadun Ruohonjuuri on kehittynyt edukseen. Se alkaa jo muistuttaa ihan oikeaa kauppaa valikoimineen ja tiloineen. Uusi liike on avattu myös Itäkeskuskseen, ja Helsingin lisäksi Ruohonjuurelta löytyy kaupat Turusta ja Tampereelta.
Heti kun vaihtoi kaupan luomuun niin johan törmäsi tuttuihinkin. Juuri kun olimme viikonloppuna istuneet saman pöydän ympärillä, olimmekin taas A&P:n kanssa samassa kaupassa. (tämä mainittakoon siksi etten ikinä törmää  täällä ruokakaupassa tuttuihin)
- "Täähän lähtee ihan käsistä, ensin kokoonnutaan vegaanilla ja nyt tavataan Ruohonjuuressa", tokaisin ystävilleni. Takanani oleva asiakas hirnahti, ja pyysi anteeksi ja sanoi ettei vaan voinut olla kuulematta. En oikein enää voinut lisätä että "eihän siinä mitään pahaa ole.." , tunnetusti kaikki paikkailuthan vain pahentavat tilannetta. Takanani haahuillut asiakas jos kuka näytti elämäntapavegaani/luomuilijalta..Yritä siinä sitten mutista, että tarkoitukseni olikin vitsailla meistä, ei hänestä.
Tarvittavat kasvikset ja vihannekset löytyivät nopeasti ja helposti. Tuntui Totesimme tosin yhdessä ettei niitä ole mitään järkeä käydä aina erikseen  hakemassa kaupasta, jos ne voi tilata suoraan kotiinsa, ja vielä todennäköisesti edullisemmin. Huomenna soitan Svarvfarsin luomutilalle, jotta saan tämän homman sujumaan ilman, että siitä pitää joka päivä kirjoitella.
ps.Kaikkihan osaavat tehdä ruokaa perunasta mutta entä sitten nauriista? Onko bataatistakin tulossa jo tutumpi ruoka-aines keittiöömme kuin ikivanhasta nauriista. Alla muutamia vinkkejä siitä millä pääsee alkuun.
Nauris-kanttarellikastike täältä
Nauriskeitto täältä  Naurisnyytit täältä

2 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Uuninauriskin on niin hyvää, erityisesti luomukaskinauriista tehtynä! :) Saa nähdä miten mun luomuilulle käy viikon Italian reissussa. :O

Norppa kirjoitti...

Voi olla Nora että on helpompikin löytää luomuruokaa kuin meillä, eikä se elämä nyt viikkoon kaadu mutta mielenkiintoista kuulla minkälainen viikko ruuan osalta tulee. Olethan jo tarkistanut saako hotellista luomuaamiaista?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...