keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Tarpeellinen tehtävä, hyödyllinen loppiainen






Kerrankin päivä joka ei mennyt hukkaan! Tuli tehtyä jotakin  hyödyllistä ja näkyvää. Ainakin hetkellisesti. Kävimme loppiaisen kunniaksi porukalla Lahdessa tapetinpoisto-talkoissa. Hauskaa oli, tekemisen meininki, ja loistava fiilis kun näki urakan konkreettisesti valmistuvan. Tapetin seinästä raaputtaminenhan yleensä on sitä vihoviimeistä hommaa. Siinähän sattuu samalla käsiin ja aivoihin. Raaputat ja raaputat ja raaputat, eikä mikään tunnu edistyvän..mutta kun sen tekee hyvässä porukassa ja jengiä on tarpeeksi, alkaa tapahtua.

Tiistaina tuli hieman yllättäen tekstiviesti, että remppajeesille saattaisi olla tilausta. Eipä muuta kuin porukka kasaan ja punaisen vaaran nokka kohti Lahtea. Samalla tuli nähtyä ystäviä, keskusteltua automatkalla yhteiskunnan epäkohdista(joihin kaikkii meillä luonnollisesti oli parempi ratkaisu) sekä katsastettua ystävien tuleva Lahden koti. Kyllä, siihen pitää nyt tottua, minulla asuu pian ystäviä Lahdessa.
Raaputuslastat käteen ja tehotiimi töihin. Kahdesta kokonaisesta huoneesta maali ja tapetti pois. Välillä laulettiin Kulkurin valssia, välillä Kipparikvartetin Muuraria. Ei kiroiltu, eikä kukaan vahingoittunut. Kuudella hengellä siinä meni noin viitisen tuntia, siitä voi laskea kauanko sitä olisi kahdestaan rapsutellut. Hyvästä sykkeestä ja hyvästä mielestä puhumattakaan.  Olen kyllä ylpeä siitä, että kerrankin itsestäni oli hyötyä, sekä siitä että minulla on ystäviä jotka lähtevät vapaapäivänään toiseen kaupunkiin auttamaan toisia. Hyvä jengi!

5 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Mä en edes voi laskea kuinka kauan siihen olisi kahdelta mennyt! Hui kauhee, Kauan. Kiiitsa kaikille edelleen ja siis sumutinpullolle erityis-Kiiiitza!

On sitten kaikille majoitus Salpparikisoihin, Finlandia-hiihtohuoltomajoitus ja Päijänneristeilytukikohta…

Norppa kirjoitti...

Mutta entäpä Lahden runoviikko tai Sibelius-festivaali, missäs illoin yövytään?
Ja pahoittelut vielä isännälle, ettei lähdetty pullakahvilla porukoille - olisi ollut eri hauskaa mutta loppujen lopuksi kello nakutti jo yhdeksää kotiutuessa ja piti vielä nyppiä hiuksista maalinpalanen jos toinenkin..

Pau kirjoitti...

Paras vapaapäivä! Mä sain koko loppuillan fläsbäkkejä irtoilevasta maalista ja tapetinsuikaleet tunki uniinkin. Oli siis vaikuttava kokemus kerrassaan! Ja sellainen ihmesuihkupullo on saatava.

Ana kirjoitti...

Hei nyt on koolla porukkaa joka tuntee Lahtea! Kertokaas minne kaupunginosiin EI kannata ajatella muuttavansa. (kaverin kaveri, en minä) Liipola on jo tiedossa, mutta muita?

Hanna Kopra kirjoitti...

Tonttila, Liipola, Metsäkangas, Riihelä, Kokkokallion (yks isotaloyhtiö heti siin mäjel on kauhee styrankien linnoitus).... Ja on niitä kuulemma muitakin.

Mun kriteerithän oli, ettei tarvis asua missään kauheen kaukana ytimestä, kun A) Lahdessa bussiajelut on aika kalliita, B) vaihtooikeutta EI OLE (?!?!!) ja C) melkolailla kaikki bussit (natiivikielellä linkut) tulee torille, ELI toiselle puolelle kaupunkia noin periaatteessa ja käyt. tarvii 2 lippua/linkkumatkaa. Kun toista autoa ei tod haluttu eikä haluta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...