lauantaina, heinäkuuta 21, 2007

Se kiinnostavampi sukupuoli - ja linkityksiä

Mies on hirveän kiinnostava sukupuoli. Mutta niin on nainenkin.Tästähän tulikin terävä avaus. Olin kirjoittamassa pari riviä siitä vanhasta aiheesta, suomalaisen miehen kriisi, mutta Interwebin mukaan suomalaisen miehen kriisi käytiin läpi jo 90-luvulla, joten se on todella "niiiin nähty" eikä edes vielä retroa. Tosin, eräätkin ovat kirjoittaneet siitä "valkoisen miehen kriisinä".
Mutta ei aihe ole jäänyt sentään vaille tieteellistä huomiota, onneksemme kriittistä miestutkimusta tehdään, ja vähitellen se pääsee lapsenkengistään. (ei, nyt en puhu kalle-torstaista)

Uskoin, että olen onnistunut muodostamaan edes jonkinlaisen mieskuvan itselleni näinä kasvun vuosina mutta sitten, alla olevien rivien avustavana aloin miettiä, mitä mies ajattelee miehenä, tai kun hän ihmisenä tunnistaa toimivansa seksuaalisesti miehen tavoin..eikun siis..no, päätelkää itse:
Sillantaus ei ole taatusti ainoa suomalainen mies, joka ihmettelee, miltä mahtaa tuntua, kun tuntuu mieheltä. Tällä en tarkoita, että suomalaiset miehet olisivat hukanneet miehisyytensä vaan päinvastoin: miehet ovat niin itsestään selvästi miehiä, että miehenä oleminen katoaa tuohon itsestään selvyyteen. Mies ei perinteisesti ole pohtinut sitä, millainen hän on miehenä, isänä tai rakastajana. Moderni mies voi kysyä, kuka minä olen, mutta harvemmin hän kysyy, kuka minä olen miehenä? Tai peräti: millainen mies minä olen seksuaalisesti. Milloin minä tunnen tai teen jotain miehenä?Kriittinen miestutkimus
No senhän jälkeen en enää pohtinutkaan enää miestä miehenä(miten olisin voinutkaan), vaan toisen sukupuolen maskuliinisuutta, ja siitähän selvisi että:
Maskuliinisuus on monessa mielessä historiallinen, kulttuurinen ja sosiaalinen konstruktio.

Sitäpaitsi, Naiset ovat sikoja
(eipä silti, ettenkö olisi sitä mieltä, että osa ihmisistä menee naimisiin ja perustaa perheen turvallisuussyistä, eikä siksi että rakastaisi toista ihan hulluna mutta se on varmasti ihan hyvä vaihtoehto sekin, kunhan vaan ei sitten varattuina roikuttaisi niiden vapaiden ihmisten niskassa ja valitettaisi sitä oman elämän vaikeutta ja tylsyyttä..)

Mutta annetaan puheen vuoro myös miehelle, ja annetaan hänen lähettää terveisiä naiselle.
Nelikymppisen miehen Puhe 40 -vuotiaalle naiselle.
40 -vuotias nainen on Sharon Stone kylpyhuoneessa ja Mirja Pyykkö keskustelukentällä.
Miten pelottavaa se on?! Mä kun vaan halusin olla Marja Putkisto makuuhuoneessa ja Jamie Oliver keittiössä!

Mielestäni suomalaisella miehellä ei ole hätää. Kriisissä tai ei, koulutetunkin naisen sankariksi pääsee kun pyyhkii räkää säärestä.
(ps. allekirjoittaneelle riittää jos vaikka nostaa hattua tervehtiessä)

4 kommenttia:

Prepe kirjoitti...

Siis Norppa: mistä sä löydät noita linkkejä? Erittäin pätevää kamaa - ja E-R K on ihan näyttävä ikäisekseen...

Mutta eihän tässä voi muuta todeta kuin että olet oikeasti kiinnostunut miehistä. Vaikka kiinnostuksemme kohde ei olekaan sama, niin onnittelut erinomaisesta tutkimusaiheesta...

Anonyymi kirjoitti...

"allekirjoittaneelle riittää jos vaikka nostaa hattua tervehtiessä"

öh? Mikä on hattu ja miksi sitä pitäisi nostaa?

Norppa kirjoitti...

" hattu, tuo herrasmiesmäisyyden viimeinen linnake, tuo viimeistellyn pukeutumisen tuntomerkki..tuo miehisyyden merkki, tuo ulkopukineiden kuningas "
*huokailee romanttisten ajatusten tulviessa ja täyttäessä mielen*

Norppa kirjoitti...

Prepe, siis yhtä huomioitavaa musta on, että joku kirjoittaa noita linkitettäviä asioita...
Ja kiinnostuksesta miehiä kohtaan; samaan tulokseen olen tullut itsekin. Vaikka pitkään olin huolissani, että kiinnostukseni miehiä kohtaan olisi jotenkin pinnallista tai tarkoitushakuista, mielestäni on jo varmistunut,että kiinnostukseni miehiä kohtaan on aitoa ja todellista. "Hurraa vai Huok"

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...