lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Ikävä paahdettua leipää

Vierumäellä tuli puhetta leivänpaahtimesta, koska siellä oli sellainen. Olin tästä onnellinen, ja pahoittelin että vuoden suurin juhlapyhä, syntymäpäiväni on vasta joulukuussa, koska olen vailla leivänpaahdinta, ja lahjatoiveiden esittämiseen on vielä puolivuotta.. Minkki P ja Temppu olivat sitä mieltä, että mitä sitä turhaan odottamaan, antaa asian vain heidän organisoitavakseen. Nauroin, ja sanoin, että arvostan tarjousta, ja tiedän että he jokseenkin pitävät minusta, mutta en uskonut syvän kiintymyksen ulottuvan ihan niin pitkälle. Leivänpaahtimet ovat nimittäin uskomattoman arvokkaita näinä päivinä.
Toisaalta, niin ovat kahvinkeittimetkin, eräskin mies haukkoi henkeään kun kuuli leivänpaahtimien hinnan mutta unohti aivan että itsellä on keittiössä kahvinkeitin , johon edes kuukauden vuokrani ei riittäisi. Se, tietysti oli eräänkin miehen mielestä aivan eri asia. Kahvinkeitin on sentään kahvinkeitin. Leivänpaahdin on vain leivänpaahdin.
Leivänpaahdin saattaa syttyä myös tuleen..niin kuin eräälläkin naisella, joka oli tiputtanut sinne vahingossa litteän tulitikkuaskin.. Sen litteyden vuoksihan ne leivät mahtuivat silti paahtimeen ja lieskat olivat yllätyksellisen ennätykselliset! Mutta ei se vielä paahdinta tuhonnut. Paahdin vain tippui myöhemmin tasoltaan ja aiheutti koneeseen pienen sinisen lieskan kera jonkinlaisen oikosulun, ja sen jälkeen vasta eräänkin naisen paahdin oli mennyttä kalua. Kuulemma.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys kuuluukin, että kelpaako "vain" paahdin vai pitääkö sen olla joku TIETTY paahdin (vrt. se mainitsemasi ökykeitin)?

Norppa kirjoitti...

no mä oon nyt jo luopunut Dualitin hankkimisesta mutta jos sitä vehjettä katsoo seuraavat 10 vuotta, eikä sytytä sitä tuleen, niin sittenhän se voisi melkein olla "vain" paahtimesta seuraava.. ehkä mä voisin vaihtaa mun toisen popcorn koneen siihen...

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta mun vaaleanpunainen "kolmeluukkuinen" leivänpaahdin Lildlistä ei ole ollut huono hankinta lainkaan vaikka hinta oli vaivaiset 19,90. Hei - ja 3 vuoden takuu!

Anonyymi kirjoitti...

Tosin tätä menoa sulla on vaihteeksi ens jouluna paketeissa useampikin leivänpaahdin...

Norppa kirjoitti...

mä oon alkanut arvostaa noita takuujuttuja, etenkin kun "voi sattua mitä vaan"..
toi Lidlin vaihtoehto kuullostaa myös hyvältä, ja varmaan tuolta alakerran Hobbarin kesäaleestakin saattais löytyä joku kelvollinen..
Mut ihan vaan uteliaisuudesta, mitä leivänpaahtimia muilla on?

Hanna Kopra kirjoitti...

Harmaa, kahdella leipärei'ällä. Koska paahdettuleipä ei ole Just Se Mun Juttu, niin muuta en tiedä. Ilmeisesti se on ihan toimiva. Joku perussetti.

Huomattavasti perumpi (miten toi taipuisi, niinka IHAN äidinkielellisesti?!) kuin kaffemasiiiin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...