lauantaina, helmikuuta 09, 2008

Apassionata eli ponille kyytiä

Perjantain "pääsin" katsomaan Hartwallille Apassionataa. Tunteet olivat hieman ristiriitaiset.
En ole suurin eläinshowfriikki. Itseasiassa ystäväni Elkki äityi hihittelemään puhelimessa kun kuuli minne olin joutumassa. Hänestä oli hyvin viihdyttävää ajatella minua katsomassa temppuilevia hevosia. Mutta minkäs teet, en vain näe siinä mitään viihdyttävää tai hienoa jos esim. koira, kissa tai karhu kävelee pientä ympyrää sirkuksessa. Tiedän toki myös että ammattilaiset pitävät hyvää huolta eläimistään ja jotkut yksilöt jopa nauttivat esityksistä mutta ainahan näin ei ole.
No, Apassionatassa kiinnosti toki upeat hevoset ja taidokas ratsastus. En ole moneen vuoteen ollut katsomassa kunnon ratsastusta, joten olihan se hienoa nähdä miten prot homman hoitivat. Samahan se on lajissa kuin lajissa. Se näyttää niin helpolta kun se joka osaa tekee. Fiilikset jäivät plussan puolelle. Hevoset olivat uskomattomia, samoin ratsastajat.
Huomasin jopa jääväni kaipaamaan vanhaa ratsastusharrastustani. Vaikka viime kokeilu Tunisiassa olikin päätyä hevosen selästä rantatuolien keskelle..
Ja jos joku väittää ettei prinssiä valkoisella ratsulla ole, tai tule, niin here this: Apassionatassa niitä kavereita oli puoli tusinaa. Valkoiset paidat, täydellinen istunta, virheetön hevosen hallinta Sekä tietysti aasi, josta tuli porukkamme suosikki. Kun yltiömäisen kauniit hevoset juoksivat ylväinä areenalla, aasia ei paljon meno hetkauttanut. Aasit ottivat iisisti.
Mutta vielä viihdyttävämpää mutta ei yhtään järkevää oli pistäytyä yhdellä kurkkaamassa keskustassa mitä hottiin konsulttimaailmaan kuuluu, ja ilmassa oli taas lämmintä jälleen näkemisen tunnetta. Siinähän se tunti jos toinenkin vierähti taas kuulumisia vaihtaessa. Ja lupasin myös lukea Sinuhe Egyptiläiseni loppuun. Jay the Poem, kirja on jo sängyn vieressä odottamassa savottaa! Ja edelleenkin, kaikki muut eivät ole Sinuhea.
Tosin - olisin saattanut pärjätä ilman kysymystä mikä minun ongelmani on(ei selvinnyt vaikka vaihtoehtojakin esitettiin) sekä ilman tietoa siitä että olen kuulemma lösähtänyt.(wtf?!) Lähimmäisenrakkaus ja välittäminen on ihanaa mutta sinä päivänä kun lakkaan itse tiedostamasta kehoni muutokset niin ilmoitan. Kultaisen käytöksen kirjaa saa lainaksi useimmista pääkaupunkiseudun kirjastoista.

3 kommenttia:

MinkkiP kirjoitti...

Muistaakseni eräskin reviirillemme tunkeutunut tyrkkypulkka kysyi muutama viikko sitten että onko meillä jotain ongelmia. Ei taidettu silloinkaan osata vastata...

norppa kirjoitti...

Voisi viitata vanhaan tunnettuun "se on joka sanoo" sanontaa.
"Mikä meitä vaivaa? Mikä meidän ongelma on?"
Öööö, mitä jos jonain päivänä käy ilmi ettei ollut mitään ongelmaa, ettei meitä vaivannut mikään? Niin mitä sitten?
Mun ei tarvi mennä kysymään keneltäkään että onko ongelmaa vai ei, tai että mennä niinkään pitkälle, että selvittäisin mikä se ongelma on. Tosin tyrkkypulkan ongelma on se, että se on tyrkkypulkka.

MinkkiP kirjoitti...

Ensi kerralla voimme kenties kertoa sen hänelle vielä voimallisemmin - tai pyytää sitä ystävällistä ovimiestä tekemään sen. ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...