Siis miten kaikki oikeasti tapahtui

Tulin huomioiduksi Oton blogissa  siitä miten piristävä aina olen. Minähän siis en ole mikään Ms Auringonpaiste vaan harvinaisen tosikko ja liian vakavasti ottava ihminen. Mutta toki, ehdottomasti paras palkinto on, jos saa toisen ihmisen hymyilmään, innostumaan tai vaikkapa edes kiinnostumaan arjen keskellä jostakin. 

Palataanpa eiliseen.

Piti saada 180 cm pöytälevy yhtäkkiä Valkaan. Ei autoa. Laitoin puskan takaa tuttavalle viestin joka lupasi lainata autoa, ja yllätettynä lupasi myös tulla mukaan. Tosin jo nauroi myöntyessään "joo joo voin tulla". Ja nauroi hieman enemmän kun yritin lohduttaa, että jos ei mitään muuta, niin lupaan ainakin tiistai-illan elämyksen. Elämyksien tuottaminen taitaa olla jo vähän vanhanaikaista mutta hätäpäissään sitä yrittää vedota tunteisiin ja niiden tuottamaan lisäarvoon, jos ei muuta(niin kuin esim. käteistä) ole tarjolla.

Enkä luvannut turhaan.

Löytäessämme vihdoin kohteeseen, tarkan osoittteen puuttumisesta huolimatta, kävi nopeasti ilmi ettei pöytälevy mahtuisikaan autoon. Tietenkään.  Siellä me seisomme, Pasilassa kerrostalon pihalla, vieraan ihmisen kanssa tilannetta ihmetellen.

Tajuan että ihmettely ei vie asiaa eteen päin.  On nopasti  nöyrryttävä ja pyydettävä puskan takaa lisää apua. Ystäväni, avomiehensä ja isomman auton k

Koska olen oppinut jo jotain tässä elämässä, pyysin suoraan perheen miehen puhelimeen ja kerroin tilanteen. Vastaanotto ei varsinaisesti ollut innosta hihkuva mutta jonkinlainen myötätunto voitti ja mies lupasi tulla paikalle.

Nooh, jotta kaikki ei olisi liian helppoa. Siinä odotellessa ja pöydän irtojalkoihin nojatessa, onnistuisin hävittämään yhden pöydän jalan mutterin!  " Oho! Heiiii, nyt tästä tais niinku pudota toi."

"Ai mikä?"  " No siiis...tässä oli mutteri mutta mä vaan ajatuksissani vähän niinku pyörittelin sitä - ja se katosi!!"

Apurini ei sano mitään, nauraa ja auttaa etsimisessä. Yritän ajatella positiivisesti, että lupasinhan elämystä, ja onhan se, jos yhdeksän aikaan illalla etsii talviselta asfalttipihalta lumen keskeltä norpan hukkaamaa mutteria. Eikä tietysti löynyt. Kadonnut mutteri oli luonnollisesti  juuri se ainut joka pitää pöydän jalan paikoillaan.

Nooh, kaverin mies saapuu paikalle, ja on senteistä kiinni että nippa nappa saamme levyn mahtumaan autoon. Kuski ajaa autoa nenä kiinni lasissa ja ohjaa kulkuneuvoa polvillaan.

Me lähdemme perään. Ovi auki, ilman mutteria. 

Perillä Valkassa miehet kantavat pöytälevyn kolmanteen kerrokseen. Tajuan pihalla, etten olisi itse ehkä jaksanutkaan. Levy leveä, norppa lyhyt. Tai olisin mutta en helpolla. Miehet eivät puhu mutta kantaminen sujuu rivakasti. Nieleskelen ja yritän olla ajattelmatta vasta hiottua lattiaa kun levy roudataan keittiöön.

Suoritetaan pikainen tupatarkistus. Katsotaan  wc  ja ehdotetaan että kakluuniin voisi sytyttää pienen tulen. Ei sytytetty.

Apuri jää auttamaan pöydän jalkojen kokoamisessa kun norpalta palaa pinna epäsopivien jenkojen kanssa. Yritän esittää puoli minuuttia ettei minua häiritsi että jakoavain lipsuu muttereiden päältä. Lopetan esittämisen ja siirryn kiitolliseksi yleisöksi. Pieni, lipasteleva näpertäminen vaatii hermoja joita minulla ei ole.

On testin aika. Istumme pöydän ääressä, joka tuntuukin hieman korkealta. Mutta kun nousen seisomaan, huomaan sen olevan täydellisellä kokkauskorkeudella. Sushi-rinki mahtuu sen ympärille täydellisesti. Olen juuri hankkinut itselleni jättiläismäisen leikkuulaudan.

 Kiitän pelastavaa lähimmäistä ja Apuri saa palkaksi tuoreen ananaksen. Hän näyttää melkein hämmästyneeltä. 

Loppuhuipennus:

Pöytä episodi on ohi. Ensin siis purettiin tyttövoimin vanha pöytä. Kannettiin se toisessa rakennuksessa sijaitsevaan ullakkokoppiin, havaitaksemme ullakolta sulakkeiden napsahtaneen. Pimeä ullakko, juuri mesta missä haluan illalla olla.

Mutta kun ovi sulkeutunut ja oikeat huonekalut ovat oikeissa rakennuksissa; huomaan Apurin puhelimen jääneen tiskipöydälleni!  Why on earth! Juuri kun kuvittelen kaikkien säästyneen projektista suhteellisen kivuttomasti pitää pahuksen puhelimen nököttää siinä. Eeh, soittaisinko jonnekin.

Aamupäivällä puhelin soi Munchenistä. Minkki P soittaa ja pyytää pientä valaisevaa tarkennusta.. Miksi eräskin mies yleensä on ollut luonani..saatika että hänen puhelimensa on jäänyt. Repeän kun tajuan miltä epämääräisen meilini on täytynyt kuullostaa kun olen tiedustellut mahdollisia apunumeroita viestin puhelimen sijainnista perille saamiseen. 

Pöytä hyvin, loppu hyvin. Vain mutteri puuttuu.

*****

ps. torstaina sänky.