Maanantaina näin perjantain kosinnan kirkkaana ja selkeänä mielessäni. Nopeasti kartoitin mielessäni mahdollisuudet hieman harvemmalla kammalla, näin ne vahvoina, ja päätin kosia.
En antanut lannistaa itseäni, että tiistain kohdalla työkaverini Pöhkö alkoi tirskumaan, kun yritti kuvitella aviomiestäni. Myönnän että olemme nyt olleet kolme vuotta samassa työpaikassa mutta toisen yrittäessä ottaa elämänsää haltuun, rakentaa jotain pysyvää ja kaunista, niin onko se nyt ihan tirskunnan paikka. Mielikuvituksesta ei ainakaan ennen ole ollut puutetta.
Viikko hujahti nopeasti. Olin ajatellut valita vielä hääkenkäni ja sen lomapaikan mutta eihän tässä mitään ehtinyt. Yleisö pyytää nimiä ja eräskin mies laittoi tapaamisehdotuksen maaliskuulle, lupasi että voimme keskustella itkemisestä ja avioliitosta.
Katsotaan nyt kuitenkin, josko lauantaina aamukahvia sänkyyn omalle kullalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti