Helmi-tyttö ja helmi-päivä

Päivä alkoi hyvällä sykkeellä. "Koko perheen" oli tarkoitus lähteä yhdessä kesäiselle pyöräretkelle "saaristoon" Tyypin nimenantajaisjuhlaan. Ja lähdettiinkin, mutta ei ihan ajoissa, eikä luonnonkaunis kesäinen retki ollut aivan niin rentouttava ja maisemallinen kuin oli tarkoitus. (lue: vedettiin 40 minsaa täysillä juhlakamppeissa Furuvikin kartanolle + oltiin moukkamaisesti myöhässä+jouduttiin kysymään matkalla paikallisilta ajo-ohjeita.
Miten siinä käykin niin että suunnitellaan ihanaa, leppoisaa ja kesäisen rentoa maisemareittiä juhliin, ja päädytään vetämään jalat maitohapoilla itäväylää vastatuulessa, syke tuhannesssa, rentotuneen kesämielen ollessa hyvän toivon unta. Laskematta sitä, että yhdeltä puuttuu vielä tuntia aiemmin pyörä mutta senhän sai sitten naapurilta soittamalla...
Mutta me ehdittiin! Ei tavallaan edes oltu viimeiset ja
Nimenantajaisohjelma oli aivan parasta. Jake kertoi kuinka lapselle nimen antaminen on vaikeaa ja se yleensä vedetään hatusta. Näinpä he ajattelivat tehdä sen nyt vieraiden läsnäollessa. (tässä kohdassa pieni kohahdus ja naurun pyrskähdys) Sen jälkeen tuotiin hattu jossa oli nimiä, pyydettiin paikalle virallinen valvoja, ja ilmoitettiin että lapselle arvotaan nyt kolme nimeä.
Nimien nostajina toimivat paikalla olevat vieraslapset, ja tietysti myös virallinen valvoja! Kolmanneksi nimeksi arvottiin Augustiina(yleisö taputti), toiseksi nimeksi arvottiin Lyydia(yleisö taputti) ja ensimmäiseksi nimeksi tälle pikkuprinsessalle arvottiin: Helmi. (yleisö taputti ja joukosta kuului helpottuneita huokauksia)
Eikä siinä vielä kaikki. Sen jälkeen lapsi halusi jakaa kaavakkeita, jossa annettiin lupa kutsua Tädiksi. Meitä oli viitisen kappaletta joilta piti varmistaa, että nimitys on OK. (sitä mä vaan jäin ihmettelemään, että mitäs Sedät ja heidän kutsumisensa mutta se selvinnee) Täytin lomakkeen tietysti kuuliaisesti, tosin lisäsin tätiin vielä Loimaa-liitteen, koska pitäähän lapsen nyt jostakin erottaa kenen tädin luokse tulee!
Mutta kaunis ja perheensä mukainen juhla.
Ja ihanaa, että "Tyypillä" on nyt nimi. Ei sitä nyt tyttöä olisi enää voinut ikuisuuksiin sillä nimellä kutsua.
Paluumatka sujuikin jo helpommalla sykkeellä. Viisikko pyöräili melkein vain nauraen kotiin, kirosanojakaan ei kuulunut enää kuin ihan muutamia parissa ylämäessä ja laukun hihnan melkein hitsautuessa pinnojen väliin. Mutta sillekin vaan naurettiin, ja aamupäivän raivoehtimisyritys oli enää kaukainen muisto.. Tästähän voi melkein tulla tapa. Ensi kerralla vain tuntia aikaisemmin ja selkeämmällä reittikartalla. (tai josko sittenkään..)