lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Ja häivähdys kotikulmilta


Kolumni
5.5.2007
Loimaalaisittain korostaen
Lämmin ja rauhallinen naisääni vastaa puhelimeen: Sibelius Akatemia, Sibelius Akademiin. Esittelen itseni, pyydän henkilöä ja keskus yhdistää viipymättä, mutta keskusneidin äänessä on jotenkin tuttu sointi, se jää vaivaamaan.

ALOITTAESSANI aikanaan 60-luvun puolessa välissä työni Yleisradion Nuorten radiossa vanhempi toimittajaystäväni Vappu Tolvanen neuvoi minulle, että keskuksen kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä.
– He kun tuntevat sinut, niin he ottavat asiasi omakseen ja aina löytyy haluamasi henkilö, Vappu opasti.
Niinpä marssimme Vapun kanssa Fabianinkadun kolmanteen kerrokseen, missä Yleisradion puhelinkeskus tuolloin sijaitsi. Olin käynyt alakerran leipomoliikkeen kautta hakemassa pussillisen vastaleivottuja kampaviinereitä, jotka olivat niin tuoreita, että mansikkahillo saumoista vielä tirisi. Portaikkoon jäi kodikas kardemumman tuoksuvana.
Pian istuimme puhelinkeskuksen sivupöydän ääressä vapaana olevan keskusneidin kanssa, rupattelimme mukavia, joimme kahvia ja söimme kampaviinereitä. Niitä oli sopivasti jokaiselle keskusneidille, kunhan vuorollaan ehtivät kahvitauolle.

NIIN että mikä siinä Sibelius Akatemia, Sibelius Akademin -vastauksessa oli tuttua? Ensin mieleeni tulivat keskikoulun ruotsinopettajani Pirkko Kuortin kasvot. Sitten kuulin itseni jankkaamassa ruotsinkielen taivutusmuotoja. Nyt välähti! Keskusneiti lausui nimen ruotsinkielisen loppuosan loimaalaisella korostuksella!
Olen nykyisin tutkijana Sibelius Akatemiassa, joka sijaitsee muutaman askeleen päässä kotoani Töölössä. Kysyin akatemian laitosmestarilta, missä keskus on? Ajatus oli, että kävisin näyttämässä naamani. Hän vastasi, että puhelinkeskus on Loimaalla
Soitin vielä varmuudeksi keskukseen. Se oli juuri niitä aikoja, kun Sonera ulkoisti osan loimaalaissieluista Manpowerille. Halusin vain varmistaa, että minun keskukseni jatkaa Loimaalla.
– Täällä me istutaan entisen Loimaan Seudun Puhelimen talon toisessa kerroksessa, keskusneiti vastasi. Hänen mukaansa ulkoistaminen koski toista osaa Soneran toimintoja. Huokasin helpotuksesta.

TÄMÄ maailma on mennyt niin kummalliseksi, paikka ja etäisyys menettävät merkityksensä. Minua entisenä loimaalaisena tietenkin viehättää, että helsinkiläisen työpaikkani keskus on juuri Loimaalla. Se on tuttua ja turvallista. Mutta asioilla on toinenkin puolensa.
Kun tuottavuuden tavoittelussa työpaikkoja keskitetään, siirrellään, ulkoistetaan ja lopetetaan, joutuu siinä tavallinen työntekijä koville. Eräänä kauniina aamuna vain ilmoitetaan puolelle sataa ihmistä, että nyt teidät on myyty toiselle firmalle, niin kuin kävi Loimaalla helmikuussa. Ja sitten ostaja pyrkii puliveivaamaan itsensä irti koko joukosta. Ei se ole reilua.

Kirjoittaja on pitkän linjan radiolainen, valt. tri.
Pentti Kemppainen

1 kommentti:

hna kirjoitti...

Kerran, jo vuoooooosia sitten, oli ihana soittaa verotoimistoon (tai ei ollut, mutta se muuttui siksi), kun se meni jonnekin Pohjois-Karjalaan ja kerrankin täti oli niiiin mukava, niiin mukava, että ei tullut kamala olo puhelun aikana eikä sen jälkeen kylmähiki eikä tärinöitä. Tuli hyvä olo.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...