Tämä oli hyvä päivä. Kolme rutiineista poikkeavaa juttua. Pyörällä töihin, töiden jälkeen body pumppiin ja päivän päätteeksi Ryhmäteatteriin.
Pyörä on ollut tallissa sadesuojassa pari viikkoa kun kerran päätin toipua kunnolla ennen kuin lähden tempoilemaan. Ihminen tulee myös helposti mukavuuden haluiseksi. Kun vähän aikaa kulkee bussilla, joka menee melkein oven edestä, ei syyskelien uhmaaminen polkupyörän selässä ole aivan yhtä houkuttelevaa. Paitsi kunnes taas hakee pyöränsä tallista ja lähtee ajamaan. Sen jälkeen onkin hyvä mieli kun saa happea ja pääsee liikkumaan kätevimmin. (paitsi että kypärästä jäi mieletön jälki tänään otsaan, joka eheytyminen kesti vaivaiset kolme tuntia..)
Edelliskerrasta Töölö Gymillä oli kulunut..ööh..vuosi? Mutta koska kymppikortissa oli kertoja käyttämättä, oli aivan aiheellista käydä nostelemassa rautatankoa. Ei se ihan ajatuksen voimalla nouse. Maikkis tuli onneksi seuraksi ja taisi olla kummallakin yhtä huterat kädet koetuksen jälkeen. Ehkä pitänee ihan ensi viikolla mennä uudestaan.
Illan teattaerikäynti tuli yllätyksenä mutta koska energiaa sekä halukkaita oli, tarjotut liputkin oli syytä käyttää. Ryhmäteatterissa en ollutkaan käynyt aiemmin. Teatteri on muuttanut kätevästi vielä Helsinginkadulle Kallioon, joten sijaintinkin on loistava. Esitys oli Juha Kukkosen Matkalla Afrikkaan. En tiennyt esityksestä muuta kuin että siinä olisi Eija Vilpas ja Taneli Mäkelä, ja että esitys ehkä olisi viihteellispuoleinen. Niin se olikin, vaikka kaikessa koomisuudessahan on myös traagiset puolensa. Ja miksei olisi, saahan sitä välillä tuntea ja ajatellakin. Mutta kokonaisuus pysyi viihteellisenä ja kevyenä. Pidimme.Raikasta ja viihdyttävää.
Esitys oli eloisa, tempo oli vauhdikas ja näyttelijät olivat ammattilaisia. Ääneen nauraminen on minulle tehokas mittari. Sitä ei usein tapahdu.
Näytelmässä lausuttiin että ruoka on kuulemma rakkauskirje jumalalta. Se on kivasti sanottu. "Ruokaa laittamalla minä kerron, että minä välitän sinusta ja minä olen sinun tukenasi tapahtuipa sinulle mitä tahansa." Mietin näyttelijän ammattia. Kiipeämällä lavalle ja tekemällä työsi, ehkä työn jota rakastat(ja ehkä välillä vihaatkin) pystyt tuottamaan toisille ihmisille elämyksen, jota he eivät välttämättä unohda milloinkaan. Se on minusta hienoa se(kin).
ps. esityksiä on vielä marras- ja joulukuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti