Piipahdus viinikellarissa

Eräällekin keskustalaiselle naispääministerille tuli kerran faxeja tilaamatta ja pyytämättä. Samainen pääministeri lanseerasi sanonnan "Puhun niin totta kuin voin". Kätevä vastaus tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tämä hyvin pitkänä aasinsiltana ajoitukseen. Kaikki asiat nimittäin eivät tule parhaimpaan tai sopivampaan aikaan.

Ystäväni puhelin soi la kymmenen aikoihin. Soittaja esitti kutsun viinikellariin maistamaan Don perignonin roseta vuodelta 1996. Kyseinen vuosikerta on saanut arvostelutaulukossa pisteet 20/20. Pullon hinta liikkuu siinä 270 euron huitteilla. Viitoin käsilläni että menee vain, koska tuollaista tarjousta tulee yhtä usein kuin Kokoomuksen aitoja duunaritalkoita.

Mutta koska ystävänikin oli melko väsynyt, eikä ole seuransa hylkääjä, hän sanoi puhelimeen että "meitä on valitettavasti viisi" johon kutsun esittäjä totesi "että ei se mitään, tulkaa kaikki.

Hetken aikaa olimme mykistyneitä Yksi oli tullut urheilemasta, toiset taas olivat liikkeellä samalla reissulla vielä aamusta ja eräskin mies tuli vain piipahtamaan ennen töihin lähtöä. Mutta kun kutsu tulee, on mentävä.

Tilataksi paikalle, ja Kallion Hola -mestasta Etelä-Espan viinikellariin, ja vedimme happea. Energiat oli käytetty jo päivällä, viimeinen ajatus oli ollut singahtaa kotiin ja laittaa poskea höyhen tyynylle. Mutta - kuten naisena tiedän; tiettyjä kutsuja esitetään vain kerran.

En ole tiennyt että e-espalla on viinikellareita. Varmasti Helsingissä on paljon muitakin paikkoja, joihin minua ei ole kutsuttu. Mutta aamulla herätessäni, en tiennyt viettäväni iltaa entisen KOP:in ampumaradalla viinikellarissa. Ajatukset lipuivat nousukauteen. Aloin taas ymmärtää, etten ihan kokonaisuudessaan ole tainnut käsittää kuinka konkreettista se oli. Jos Jaakko Lassila halusi nähdä työpaikkansa saunasta vettä, eikä ruokapöytää. Rakennettiin uima-allas. Ei silloin puhuttu ympäristöarvoista tai kohtuullisuudesta.

Seurueemme ryhdistyi ja muuttui, suorastaan salonkikelpoiseksi. Eräskin aatelinen kunnostautui niin, että eräänkin töölöläisen piti vielä päivitellä sitä seuraavan päivän brunssilla.

Mutta pullo aukesi, lasit täytettiin. En voinut olla ajattelmatta "mitä tuhlausta". Tuotakin ainetta olisi ollut ihanteellista maistaa freesinä, aisit avoinna esim. herkullisella sushi-lounaalla. Mutta eiiii, siellä olin, 12 tunnin messuamisen ja muun hengailun jälkeen - koko makupaletti täynnä, varsinaisella jatkoajalla. Mutta, elämäänsä ei voi tilata ja buukata valmiiksi. Pitää jättää tilaa myös yllätyksille!

Mutta ilta jäi mieleen. Ihmiset, hetki, koko tapahtuma. Kaikilla näytti oli hyvä mieli. Taas on jotain, jota miettiä talven tuiskuisina iltoina.