Lyhyesti pettua

Hyvää kansallisrunoilijan päivää!
Runeberg kirjoitti runon: Saarijärven Paavo
Paavo oli ahkera mutta kohtalo(tai jumala) koetteli. Myös vaimo oli uskossaan epäileväinen. Mutta Paavo tsemppasi, tuli kato. Paavo tsemppasi lisää, taas tuli ongelmia. No Paavo taas tsemppasi, vihdoin tuli onnistuminen, mutta sittenkin Paavo käski lisäämään omaan leipäänsä pettua, jotta naapureillekin riittäisi ruokaa. Asiaa. Sitä se on se solidaarisuus. Myös toisten huomioimista vaikka itse ei olisikaan lomautettuna tai kahden hometalon loukossa.

“Vaimo vaimo, sit’ ei kuri kaada, Veljeään ken hädässä ei hylkää.
Pane leipään puolet petäjäistä, Veihän naapurimme touon halla.”

Soitat äänellä jonka kuulen

Naapurilla on musiikinkuuntelu -hetki. Happoradiota. Tuo niin tutuksi tullut "Puhu äänellä jonka kuulet"-kappale soi. Jopa minäkin kuulen sen. Onkin ollut seesteistä.
Olisin kyllä mielelläni kuulematta. Toivottavasti tämä ei ole lupaus uusista tuulista. Ikkuna ummessa ja naapurissa melankoliassa rypevä hifisti alkaisi olla jopa näinkin joustavalle persoonalle liikaa. Onneksi kirpputorilaatikossa odottaa yhdet käyttämättömät kuulokkeet. Kynnys niiden lahjoittamiselle seinän taakse on erittäin matala.
Mutta sinänsä kyllä näppärää sanoitusta..voisinko kuvitella olevani olevani "unohdettu ullakko" tai voisinko pyytää henkilöä, jota en millään jaksa kuunnella; puhumaan äänellä jonka kuulen..? Luulen, että sanoittaja on tässä tarkoittanut jotain muuta.

**
Kun uutisissa Vesa Keskinen toteaa että mies on heikoilla kun nainen väittää häneen kohdistuneen seksuaalista väkivaltaa - niin valitettavasti nainenkin on heikoilla kun mies tekee hänelle seksuaalista väkivaltaa.
Kyse ei ole siitä, että nainen väittää - mies tekee - vaan siitä, että aina tulee olemaan naisia ja miehiä, miehiä ja naisia - jotka huijaavat - mutta en voi sietää kun heikompiin kohdistuvaa väkivaltaa painetaan villaisella. Seksuaalisen väkivallan ympärillä leijuu jonkilainen käsittämätön häpeän ja oikeutuksen peitto. Uhrin syyllisyys suojaa teon tekijää - ja häpeä saa hiljenemään. Mikä ja kuka suojelee uhria?

Naisen häpeä

Naisten kokemuksia väkivallasta

Kirja: Häpeän monet kasvot

Neljäs kuva neljännestä kansiosta

Tästä taitaa tulla sittenkin haasteiden vuosi. Hyvä niin, sillä blogissa tapahtuvat haasteet tuntuvat olevan harmittomia ja pysyvän käsissä. Katja heitti hauskan kuvahaasteen, vaikka jännittikin kovin mikä kuva sieltä neljännestä kansiosta pompsahtaisi.

Ohjeet ovat seuraavanlaiset:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Avasin kuvatiedostot kansion ja jostain syystä neljäs kuvakansio oli viime vuoden toukokuulta, ja neljäs kuva ikkunallani uusia nuppuja tuottaneesta orkideasta.
Innostun siitä joka kerran. Luulen ehkä alitajuisesti, että on jotenkin omaa ansiotani että "saan orkideani" kukkimaan kerta toisensa jälkeen. Vaikka tosiasiassa kukka kukkii koska sitä sattuu huvittamaan.
Kyseinen orkidea tuli kotiini nelisen vuotta sitten. Entisen pomoni vaimo oli laittanut pomoni soittamaan kukkakauppaan ja toimittamaan kukan kotiini. Tämän jälkeen olen muuttanut kaksi kertaa, ja orkidea on selvinnyt hengissä kummastakin.


Koska aina haastan samat ihmiset, ajattelin yrittää keksiä edes muutaman uuden. Toisaalta tuttujen kuvagallerioista pomsahtavat yllätykset saattaisivat naurattaa eniten.. paitsi että kaikki ensimmäisenä ajattelmani kuitenkin huijaisivat... ;)
Haastan siis: Arjen Taikaa, Täydellisen isän, Enkeliporsaan ja Halo efektin.

Seuramatkalla

Perinteinen Tahkon Seuramatka tuli vietettyä viikonloppuna. Ja koska osa joukkueesta on tehnyt jo niin kattavat tiivistelmät, aion törkeästi käyttää näitä linkityksiä hyväkseni.
Omaa osallistumistani laimensi viikolla päälle iskenyt ja sen jälkeen mukavasti edennyt flunssa mutta seuramatkallehan lähdetään seuran vuoksi.

Noran pidempi versio täältä

Minkki P:n pidempi versio täällä

Minä - yksityisautoilija

Auton hankkiminen oli paljon parempi juttu kuin olin kuvitellutkaan. Tai siis kimppa-auton hankkiminen. Uskon, että Punainen Vaara olisi jäänyt hankkimatta, jos se olisi pitänyt vakuutus- ja käyttö yms. maksuineen lunastaa kokonaan itse. Nyt pitää tietysti koputtaa puuta, koska muussa tapauksessa kulkuneuvo leviää käsiin heti ensi viikolla mutta tähän asti olen ollut hemmetin iloinen hankinnasta. Ehkä 10 vuotta ilman autoa teki sen, että vielä pitkään on joka kerran yhtä iloinen että "voinko mä tästä vaan kävellä autolle, startata sen ja ajaa - ja saanko mä ottaan tän vielä takaisin kotiinkin asti".

Yksi kysymys mikä kimppa-auton kanssa tulee, on pysäköinti. Minne se auto sitten pysäköidään. Kyselin asiaa myös pysäköintitoimistosta, ja selvisi, että yhteen autoon voi saada vain yhden pysäköintitunnuksen. Vaikka omistajia olisi neljä. Voi vain yksi omistajista pysäköidä autoa edullisella asukaspysäköintitunnuksella. Harmillista mutta totta. Kyselin kuitenkin asiaa lisää kaupungilta; ja vastaus tuli tänään:

Kantakaupungin korttelit on rakennettu aikana, jolloin nykyisiin
automääriin ei tiedetty varautua. Kadut on kuitenkin pääosin rakennettu niin
leveiksi, että niitä on voitu käyttää myös pysäköintiin.
Asukaspysäköintijärjestelmä otettiin käyttöön yli 20 vuotta sitten siksi,
että
kaduilla pysäköivien asukkaiden oli pakko lähteä aamuisin autolla, kun
rajoitukset astuivat voimaan. Toisaalta ulkopuoliset valloittivat
kadunvarsien
rajoittamattomat paikat. Kantakaupungin asukkaille haluttiin
antaa etuoikeuksia
katupysäköinnissä asumismahdollisuuksien turvaamiseksi.
Järjestelmä helpotti
asukkaiden autojen pysäköintiä ja antoi paremmat
mahdollisuudet muuttaa talojen
pihoja viihtyisimmiksi.

Asukaspysäköintitunnus annetaan kauintaan yhden vuoden pituiseksi ajaksi
kerrallaan alueella asuvan henkilön moottoripyörää, henkilö- tai pakettiautoa
tahi muuta, kokonaismassaltaanenintään 4 tonnin, autoa varten ja jonka kyseinen
henkilö
moottoriajoneuvorekisteriin tehdyn ilmoituksen mukaan omistaa tai
jota hän
hallitsee. Yhdelle henkilölle myönnetään vain yksi
asukaspysäköintitunnus
enintään kahta ajoneuvoa varten. Eri henkilöillä ei
voi olla tunnusta samaan
ajoneuvoon. Tunnuksen voi lunastaa rakennusviraston
asiakaspalvelusta.

Tiukoilla kaupunginhallituksen hyväksymillä
säännöillä on pyritty ehkäisemään mahdollisia tunnusten väärinkäytöksiä.
Ajoneuvorekisteriin voidaan merkitä lukuisia omistajia ja haltijoita, jotka
asuvat eri osoitteissa eri asukaspysäköintivyöhykkeillä. Yksi henkilö voisi
tällöin käyttää hyväkseen kaikkia voimassa olevia tunnuksia. 36 euron
vuosimaksu
on todella edullinen, koska esimerkiksi 1. vyöhykkeellä tunnin
pysäköinti maksaa
3 euroa/tunti ja keskustan pysäköintilaitoksissa
kuukausisopimukset maksavat yli
200 euroa kuukaudessa.
Kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto ja
rakennusviraston
pysäköinninvalvonta ovat sopineet, että
asukaspysäköintitunnusten
myöntämisperusteita käydään läpi yhteistyössä tämän
vuoden aikana. Työn
yhteydessä tutkitaan mahdollisuudet, millä ehdoilla
kimppa-autoille
voitaisiin myöntää
asukaspysäköintitunnus.
Helsingissä on vuodesta 2000 alkaen ollut voimassa autojen
yhteiskäyttöjärjestelmä, jossa asukkaan tai yrityksen ei tarvitse
omistaa autoa ollenkaan. Asukas- ja yrityspysäköintipaikkoja tarvitaan vähemmän,
koska yksi auto palvelee suurempaa joukkoa asukkaita ja yrityksiä.

Terveisin
Insinööri Jari Tikkanen
Helsingin kaupunki
Kaupunkisuunnitteluvirasto
Liikennesuunnitteluosasto

Tästä kaikesta ymmärsin, että asiaa tullaan selvittämään? Mutta en aivan ymmärtänyt miksi vastauksessa piti vielä mainita autojen yhteiskäyttöjärjestelmästä, etenkään kun sitä ei avattu millään tavalla. Järjestelmä joka on ollut käytössä melkein 10 vuotta, ei ilmeisesti ole aivan toimiva, tai sen markkinnoinnissa on jotain pahasti pielessä, jos kysyntä ja tarjonta eivät "näinä aikoina" kohtaa.

Mistä täällä käydään?

Kiitos käynneistä, arvoisat piipahtelijat. Google anaylystics kertoo, että näistä kaupungeista, kuukauden aikana, on tullut näin monta klikkausta: Helsinki	1,505
Oulu	162
Vantaa	150
Tampere	142
Turku	137
Jyvaskyla	114
Kauniainen	81
Joensuu	70
Lahti	60
Raisio	51
Espoo	50
Rovaniemi	44
Kuopio	43
Pori	40
Seinajoki	35
Hameenlinna	34
Kuusankoski	34
Kotka	29
Mikkeli	24
	Ja nämä ovat olleet suosituimmat hakusanat: 1. sillä mennään mitä on 107 2. loimaannorppa 103 3. loimaantäti 50 4. aikuisten seuraleikit 39 5. pandoran lipas 21 6. haukipullat 18 7. uusi ajokortti 14 8. mitä on hyvä asiakaspalvelu 12 9. alpo jaakola 11 10. naiset saunassa 11

Kohtuudella kultaista keskitietä

Tiedättekö, piti mennä oikeasti vakoilemaan mitä tuli luvattua uudeksi vuodeksi. En nimittäin muistanut, että oliko se tämä vai viime vuosi kun tuli luvattua "Kohtuuden vuotta". Eikä se tainnut olla kumpikaan.. Olen vain sitä usein miettinyt että "jos kohtuudella ja kultaista keskitietä". (ei, en tietenkään usko siihen itsekään). Uskon kyllä kehittymiseen, vaikka ihmisen perusluonne mielestäni pitkälti muokkautuu kaltaisekseen jo ala-asteella.
Tulin juuri lenkiltä, ja sen lopetettuani mietin pakottamista. Inhoan sitä. Olen allerginen sille että "kaikkien on pakko ja kaikkien pitää" - joku määrää ja muut tekevät. En tarkoita, että kaikki voisivat sooloilla miten sattuu, mutta mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toisille.
Tänään oli kysymys kuitenkin itsensä pakottamisesta. Joka vuosi iän karttuessa, päätän olla itselleni parempi. Mikä toteutuessaan olisi kai jo näillä vuosilla tarkoittanut että kantaisin itse itseäni joka aamu kultatuolissa töihin..
Ei ihan nii mutta arjen keskellä muistaa että tekisin vähemmän tyhmiä päätöksiä, enemmän viisaita päätöksiä, tai olisin vaikka aivan rauhassa tekemättä, jos niin on parempi. Näin filosofisesti ajattelin kun lopetin lenkin jonka aikana oksetti, itketti ja vtutti. Ja aivan turhaan. Kukaan ei pakottanut lenkille, kukaan ei sanonut ettei voisi pysähtyä, eikä kukaan kieltänyt venyttelemästä välillä. Todella tyhmää ja ennen kaikkea turhaa pakottaa itsensä lenkille silloin kun ei ole sen aika.
Itsensä ylittämisellä ja itsensä pakottamisella on ero. Ero voi olla hiuksen hieno, tai hyvinkin selkeä. Itsensä voittamisessa ja ylittämisessä on hienous ja siitä saa mahtavia fiiliksiä, itsensä pakottaminen taas on vain järjen köyhyyttä, eikä fiiliskään parane.
Väkisin pitää vääntää, kunnes lopettaa ja lähtee kotiin väsyneenä, eikä tunnu edes hyvältä. Mitä tästä opimme? Minä en oppinut ainakaan mitään. Tulen muistamaan kokemuksen korkeintaan tämän illan, ja toisinto tulee taas jossain vaiheessa tapahtumaan.
Näin. Onneksi voin paeta todellista minääni Greyn anatomian populistisiin juonenkäänteisiin ja suunnitella vaikka "mitä tällä kertaa jätän vahingossa kotiin" lähtiessäni perinteiselle tammikuun seuramatkalle Tahkolle.

Kiellettyjä lauluja

Tammikuun kohokohta taisi tulla kun tänään pääsin katsomaan Pirkko Saision Kiellettyjä lauluja.
Kielletyt laulut kertovat Siperiasta, vankileireistä, vallankumouksesta - pienestä ihmisestä, rakkaudesta, kaipuusta.. Ei ehkä ensimmäinen aihealue, jonka valitsisin piristämään vuoden pimeintä aikaa mutta onneksi valinta tehdään usein puolestani, ja näin pääsen katsomaan paljon hyvää joka muuten jäisi näkemättä/kokematta.
Kielletyt laulut on intensiivinen, koskettava ja mukaansa tempaava esitys. Studio Elsassa Helsingin kaupunginteatterissa. Puolessatoista tunnissa ehtii. Näitä lauluja haluaisi kuulla uudestaankin. Tiiviin esityksen aikana ehtii kuulemaan, näkemään ja kokemaan niin paljon, että osaan voisi palata vielä myöhemminkin.
Ajatuksia ja tunteita heräsi. Muun muassa se, että esityksiä voi tehdä oikeistakin aiheista ja asioista. En olekaan miettinyt Stalinia, Siperiaa, ikuista jäätä sekä pakkosiirtoja pitkään aikaan. Millaista on ollut tehdä pakkotyötä 15 vuotta..nälän ja sairauksien runtelemissa leireissä, vailla mitään tietoa paremmasta..edes elämästä?
Se kai tässä kooma-ajassa onkin, että kun tarpeeksi puuduttaa, ei ajatuksia enää tule. Teatteri ja taide toimii pelastusrenkaana. Kun ei oma pää tuota, on pelastavaa ottaa vastaan, kun jonkun muun on tuottanut. Miksi tv:stä tulee viikonloppusin roskaa? Valmiiksi naurettua ja viisi vuotta samalla tavalla kirjoitettua tv:viihdettä - samaan aikaan kun meillä löytyy tekijöitä joilla on jotain sanottavaa. Pitäisi kuunnella enemmän radiota. Siellä on vielä tilaa sanoa.
Pirkko Saisio oli loistava. Todella hyvä. Eipä muukaan ryhmä kalvennut hänen rinnallaan. Jonna Järnefelt ja Janne Marja-aho lunastivat paikkansa. Jonna Järnefeltistä olisi muuten helppo olla pitämättä, jos hän ei olisi niin äärettömän taitava. Seurueemme pojat olivat taas erityisen ihastuneita Janne Marja-ahon äänialaan. Aina tarvita neljääkymmentä ihmistä lavalle täysipainoista elämystä tuottamaan, tänään siihen riitti kuusi.
On mahtavaa miten teatteri pystyy tuottamaan elämyksen niin erilaisille ihmisille. Yksi ällistelee basistia, toinen lavastusta, kolmas auton päällä keikkujia, neljäs sanoittajaa jne. Kuitenkin samassa kohdassa kaikki ovat yllättävän hiljaa ja nieleskellen tuijottavat vain eteenpäin..
Aplodien sekaan piti ulvahtaa. Niin tyytyväinen olin näkemääni ja kokemaani. Vaikka elämys ei ollutkaan balalaikkapitoinen kasakkaesittys, oli siinä välillä myös vauhtia ja väriä, koko paletillisen verran. Parasta on kun ajatuksia jää kotimatkallekin. On aina yhtä kiinnostava kuulla mitä joku toinen piti, ja miten itse esitystä näki.

Suositellen. Esityksiä vain helmikuun loppuun.
Liput ja esitysaikataulu

Kodikkaasti omassa rauhassa

Jos oman kodin ikkunasta siintävä maisema alkaa kyllästyttää, voi tulla piristäytymään tänne.
Näkymä voisi olla myös tämä.
Kaunis punainen teippi vielä bonuksena. Ilmeisesti eristys ei valkoisena olisi yhtä tehokasta. Mutta eipä huolta, kärsivällisyys on hyvä joka palkitaan, ja näillä näkymin jo elokuussa saattaa kodistani nähdä ulos. Sikäli mikäli remontti ei satu venähtämään.

jk. ja kun tänä aamuna lähdin ulko-ovesta, ja remonttikaverit huutelivat toisilleen, että kuka ottaa bisseä, ja tuodaako katon rajassakin keikkujalle, tiesin että kaikki on aivan hanskassa.

Oppia ja Huoltoa

Eilinen piipahdus äidinkielikurssilla oli virkistävä. Etenkin kun puolet oppilaista oli väärällä kurssilla. Opettajan alkupuheen loppupuolella kävi ilmi, että aika moni meistä oli tullut kielenhuollon kurssille, vaikkakin kyse oli kielioppikurssista. Live and learn.

Kielioppi pyrkii luomaan tarkan ja pitävän kuvauksen kielemme tavasta toimia, so. siitä, millainen kielemme on suhteessa muihin kieliin, miten sanamme taipuvat ja sopivat yhteen ja miten lauseemme rakentuvat.

Kielenhuolto puolestaan pyrkii ajamaan kirjoitetun kielen oikeakielisyyden periaatteita. Syyt tähän ovat ilmeiset: hallitsemalla kirjoitetun kielemme pystymme ilmaisemaan asiamme yksiselitteisesti; samalla tulemme vaalineeksi oman kielemme piirteitä. Kielenhuollon merkitys on yleissivistävä ja yhtenäisyyttä luova.

Aion kyllä silti vielä ensi kerrallakin. Yksi annos on vain 1,5 tuntia, ja se tuntuu työpäivän jälkeen vielä siedettävältä. Jos ei muuten niin ehkä vain temporaalirakennetta harjoitellakseni..
Pahoitteluni että annoin ehkä aihetta turhiin toiveisiin, oikeakielisyyttä ei ole sittenkään odotettavissa tämän kevään aikana mutta ehkäpä lauserakenteet parantuvat?

Kuin tuhka tuuleen

Kirjoitin eilen illalla huolellisen selonteon viime perjantaista ja lauantaista. Tallensin melkein valmiin kirjoituksen luonnoksiin viimeistä silausta varten - ja aamulla avatessani bloggerin - luonnos oli häipynyt. (yksi..kaksi...kolme...)
Ilmiö on sama kun on kirjoittanut elämää suurempaa tajunnanolavivirta-tekstiviestiä ystävälle, ja yhtäkkinen "oho"-painallus deletoi koko tunneskaalaa säkenöivän viestin. Ei pysty uusintaan. Mennyttä mikä mennyttä.
Mutta siis perjantaina kävin Minkki P:n ikimuistoisella Kirpputorilla, ja lauantai meni toipuessa. Koko lauantai. Sunnuntaina pystyi sitten kokeilemaan mitä oli ostanut.
Lisää kierrätystä tuli kun ostin naapurirapusta noin satakiloa painavan cd-telineen. Kätevää mutta tarpeellista. Ruuveja olisi, samoin väärän kokoisia proppuja. Hyvältä näyttää.
Muitakin hyviä päätöksiä/tekoja. Olen myös ilmoittautunut kurssille. Kielenhuollon kurssille. Aina voi toivoa, että muutaman kuukauden päästä sato kantaa hedelmää täälläkin. Tai sitten teen niin kuin kunnon suomalainen tekee sääntöviidakon edessä. Täydellisen stopin. Jos ei osaa tehdä täydellisesti, ei tehdä sitten ollenkaan.

Yksinkertainen on välillä niin hauskaa. Tämä nauratti sunnuntai-illalla; Jäniskevennys

Heräsin siihen että oli pimeää

Tiedättekö mikä on vielä pahempaa kuin se että on tammikuu, ja valoa on vähän? No se että on tammikuu, valoa on vähän JA talossa on meneillään ulkosivuremontti. Olohuoneeni(miksi selkeyden vuoksi tässä kutsun asuntoni toista huonetta) on nimittäin vuorattu ulkoapäin pilkkopimeäksi.
Olen vuorokaudenajassa nukkuja. Nukun siis verhot avoinna, ja herätessäni näen mikä vuorokauden aika on. Jos on pimeää on yö, jos jo hämärtää on aamu. Tähän asti melko selkeää.
Tänään heräsin yhdeksältä siihen, että oli pimeää. Se tuntui epämukavan oudolta. Sisäinen herätyskello sanoi, että on aamu mutta huone oli silti pimeänä. Näytti vielä oudolta kun keittiöstä ikään kuin kajasti valoa, ja epäilin jonkun lampun jääneen päälle.. Mutta kurkatessani huomasinkin että "outo kajastus" olikin sitä jo kaivattua luonnonvaloa. Onneksi nämä asunnot ovat läpitalon asuntoja, ja remontin aikana yritetään ystävällisesti pitää aina toinen puoli talosta peitevapaana. Hieno homma, sillä muuten saattaisi sisätila-ahdistus iskeä.
Hyvä myös että tuli hankittua kirkasvalolammpu. Eihän se sama asia ole kuin päivänvalo mutta on nopea väliaikainen apu. Lamppu ikkunalaudalle paistamaan, ja valo tulee sentään oikealta suunnalta. Huh, mutta kyllä ajat ovat pimeät.

Kahvikuppia & serviettiä

Ystäväni isosisko oli lukioaikana töissä kahvilassa. Mieleeni on ikuisesti jäänyt kun hän kertoi muuten kivasta työstään, mutta miten häntä inhotti kun ihmiset syötyään tunkivat paperisett lautasliinat maitolaseihin. Jonkunhan oli pakko aina ronkkia paperit pois ennen kuin lasit voitiin laittaa tiskikoneeseen. Ikinä en ole sen jälkeen ole laittanut lautasliinaa/kahviserviettiä vahingossakaan lasiin/kahvikuppiin.
Eräskin nainen törmäsi tänään tarjoilupöytään, jossa muutamat servietit olivat käytön jälkeen kahvikupeissa. Tämä toi mieleen kyseisen ystävän isosiskon ja laajemmin kaikki maailman kahvila/ravintola/catering-puolen työntekijät. Sitä ei itse tule välttämättä ajatelleeksikaan mutta olisi hienoa jos kahvilassa/kokouksessa yms. syömisen jälkeen esim. lasit/kupit olisivat tyhjiä. Ei vaadi suurtakaan ponnistusta hörppäistä viimeistä 15 ml nestettä lasistaan mutta varmastikin siistijäpuolen ihmisille siitä olisi ns. kuuluisassa pitkässä juoksussa iso apu. 2 dl kahvikupin pohjalle tilkan jättäminen on vähän sama kuin joku kävisi tyhjentämässä roskiksesi mutta jättäisi pohjalle aina muutaman roskan. Pidemmän päälle saattaisi risoa.

Vuoden ensimmäinen meemi

Meemejä näkee tällä sivustolla harvoin mutta kun kerran Äitee haastoi niin näin alkaneen vuoden kunniaksi; antaa mennä:

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

1. Lukulistalla
Luen parhaillaan kolmea kirjaa. Kirjat ovat Marguerite Duras: Jokapäiväinen elämä, Kimmo Svinhuvud: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen sekä Julian Cameron: Tie luovuuteen.

Duras:
”Miehiä täytyy rakastaa paljon. Todella paljon. Rakastaakseen miestä on rakastettava ankarasti. Muuten heitä on mahdotonta sietää.”

2. Minua on varoitettu.
Näin torstaina ystävän, jota en ollut nähnyt vuosiin. Ainakaan viiteen. Huomasin, että on asioita jotka eivät muutu. En itse, eivätkä toiset. Vaikka vuosien aikana on tapahtunut paljon. Vasta- ja myötämäkeä; se jokin mikä meissä on; ei lähde kulumallakaan. Illemmalla sain vielä puhelinsoiton; jonka kohokohta oli: " Sua on nyt varoitettu." Hymyilytti. Kerroin, että arvostan että varoitetaan etukäteen. Sitä tapahtuu aivan liian harvoin.

3. Silmien väri.
Silmäni ovat vihreät. Monet muistavat että olen sinisilmäinen. Ehkä syystä. "Sinulla on kauniit silmät" - kehun olen useinmiten saanut ihmisiltä, joilla omat silmät ovat olleet saman väriset.

4. Lipan alta.
Vanhimman kummilapseni äiti sanoi eilen että olen järkevä ihminen ja annan viisaita neuvoja mutta joskus ajatukseni/ideani menevät alta lipan. Myös se hymyilytti. En ole tehnyt mitään - huom. yhtään mitääään - radikaalia tai pöyristyttävää vuosikausiin - ja silti tulen todennäköisesti pysymään aina kategoriassa " henkilö - joka joskus saattaa alittaa riman".

5. Treenaus
Tukholman maratoniin on 139 päivää. Olen nyt henkisesti ja konkreettisesti aloittanut systemaattisen treenauksen. Mitä se kohdallani tarkoittaakaan. Jääkaapin oveen on ilmestynyt taulukko johon merkitsen viikottaiset juokskertani ja -matkani. Jalkani ovat tukossa, flunssa on tulossa, enkä ole yhtään varma ehtiikö tässä ajassa hankkimaan enää lisää nopeutta, kestävyyttä kylläkin

6. Uuden vuoden lupaus.
Tänä vuonna yritän sammuttaa eteisen valoni mahdollisimman nopeasti. Se on valo, joka useinmiten jää turhaan päälle liian pitkäksi aikaa. Yritän tänä vuonna myös mahdollisimman usein ostaa vaatteeni ja huonekaluni käytettynä. Ullakon tavarat roudaan kirpputorille viimeistään keväällä.

Haastan: Nannan, Hnnan, Prepen, Marin ja Esan kertomaan 6 sattumanvaraista asiaa itsestään.

Ja bonuksena eräs löytynyt suosikkikappale; Marzi Nymanin Outo Tyttö

Bonukset exälle

Sain kotiini kirjeen jossa kerrottiin, että voisin "lopettaa" s-etukorttini, koska osuusmaksuni ei ole kertynyt ostoksistani kuluneen viiden vuoden aikana. MUTTA ei hätää, kertoi kirje, taloudessani on toinenkin s-etukortti, joten talouteni bonuksen kerääminen olisi turvattu.
En ole järin innostunut lippulappu-asioiden hoitaja vapaa-ajallani. En ole myöskään kovin hyvä piste/bonus/plussa-haukka. S-ryhmän kirjeen saatuani ajatukseni oli siis luokkaa "aivan sama" mutta jollakin tavalla tuo taloudessanne on toinenkin kortti, jäi lähimuistin lokeroihin. Etenkin kun viimeksi herätessäni, taloudessani oli vain yksi henkilö.
Asia ei ollut tänään päällimäisenä mielessäni, ja se olisi saattanut unohtua ellen sattumalta olisi kävellyt tänään S-etukortti -tiskin ohitse. Pysähdyin, ja myös ammatillisessa mielessä uteliaisuuteni heräsi; pyytääkö kaupparyhmittymä todellakin asiakasta lopettamaan tarjoamiensa etujen keräilyn. Kiinnostuneena kysyin myös kukakohan talouteni toinen s-etukorttilainen on.
Ja niinpä salaisuus selvisi: " Sinun bonuskorttisi on Seppo-Pekan(kyllä, nimi muutettu) rinnakkaiskortti." Hetken hiljaisuus. "Pardon..?" Hitaasti yritin kelata ja ymmärtää selkeää suomen kieltä, että "tilaamatta ja pyytämättä" minulle oli tehty sivukortti ex:ni ns. pääkorttiin. Käsittämättömät kolme vuotta eroamisemme jälkeen. Enpä olisi osannut arvata. Live and learn.
Onneksi zenimäinen lähestymistapani asioihin löytyy kun sitä vähiten odottaa. Ystävällisesti hdotin että korjaisimme asian niin, etteivät minun ostokseni kerryttäisi enää exäni ryhmittymätiliä. En haluaisi olla pikkumainen mutta viimeksi kun olen tavannut kyseisen perheen..hmm..vähemmän miellyttävän osapuolen, niin voisin kuvitella, ettei hänkään haluaisi ostaa millään minuun liittyvällä, lapsilleen bonuspuuroa.
Hyvin pienen mikrohetkisen pyörittelin mielessäni kuvaa elämästäni, ja niistä kerroista kun olen vaivautunut kaivamaan vihreän kortin kassini pohjalta;
"Klik klik ja niks naks - ostit juuri lounaasi lähikaupasta - ja bonuksesi kertyivät exäsi etukorttitilille". "Klik klik ja niks naks - ostit juuri joululahjoja sokokselta - ja bonuksesi kertyivät exäsi etukorttitilille". "Klik klik ja niks naks - agrimarketista puimuri ja.... ei tarvinne jatkaa.

Piipahdus Paloheinään

Helsingissä on monta hyvää asiaa. Yksi on ulkoilualueet, ja etenkin hoidetut ulkoilualueet. Tänään kävin ensimmäistä kertaa Paloheinässä. Mikähän tässäkin taas kesti näin kauan. Olen asunut Helsingissä nyt (voi apua) yhdeksän vuotta, ja tänään oli sitten se päivä, että "eikun Paloheinään". No myönnettäköön että olen jostakin saanut kuvan että Paloheinässä ei rentoa huvihiihtoa harrasteta, vaan se on pikemminkin tosikkotreenareiden paikka. Osittain se tuntuikin olevan, mutta kukaan ei estä menemästä itse sekaan, juuri sellaista vauhtia ja juuri sellaisella asenteella kuin itseä huvittaa. Kaiken kaikkiaan homma toimi hyvinkin jouhevasti.
Paloheinän hiihtopalvelusta voi vuokrata sukset itselle ja lapselle. Kahdeksi tunniksi(varmasti riittää ekalla kerralla) suksipaketin saa aikuiselle 15 eurolla, ja lapselle puolella tästä. Ihan pienille lapsille oli keskelle kenttää tehty sympaattisen minitreeniladut, jonka vieressä asiantuntevat vanhemmat kävelivät hyvine neuvoineen.
Mutta Paloheinän ladut ovat ilmaisia ja lähellä. Paikan päällä järjestetään myös kursseja, jos hiihtotaidot ovat ruostuneet, tai jos niitä ei ole koskaan ollutkaan. Jos homma alkaa nyt kuullostaa jo liian hohdokkaalta niin voin kertoa, että itselleni tulee muutama tunti tekniikkaa tarpeeseen. Mihinkään lennokkaaseen "kuin itsestään" vauhtiin en ole todellakaan päässyt, osa takkuilusta on varmasti vain alikuntoa mutta osa on pelkkää . Se hyvä puoli Himoksen testikeikassa oli että alamäen uskalsin jo hurauttaa hyvällä vauhdilla, lopputuloksena että melkein paukautin vauhdilla edellä hidastelevan ulkkarin persauksiin.

Helsingissä: Pääulkoilureitistöä on 350 km ja pyöräteitä noin 750 km. Kävelijöillä ja juoksijoilla on käytettävissään liikuntaviraston ylläpitäminä lähes 170 km ulkoiluteitä ja yli 50 km kuntoratoja. Talviliikkujille on tarjolla liikuntaviraston hoitamia aurattuja ulkoiluteitä noin 35 km ja kunnostettuja latuja lähes 200 km. Vetokoirahiihdon harrastajille on omat latunsa. Luistelukenttiä niin luistelijoille kuin jäälajien pelaajille on liikuntavirastolla yli 60 ja rakennusvirastolla lähes 100. Lisäksi lapsille on valaistuja pulkkamäkiä.

Hyvää teofaniaa

Kannatti herätä tänäänkin. En tiennytkään että loppiaista nimitetään myös teofaniaksi tai epifaniaksi. Väittäisin kuitenkin olleeni suht hereillä uskonnon tunneilla mutta nuo kaksi sanaa eivät kilkattaneet tuttuuden kelloja.
Mutta ei ehkä ihmekään teofonia on ortodoksinen nimitys, ja epifania karjalankielinen.
Muistissa oli kylläkin, että loppiainen lopettaa joulun pyhät, ja silloin voisi viedä jo kuusenkin pihalle(kuten kuvasta näkyy, kuusi on jo/vielä pihalla). Toisaalta meillä suomessa on "bäckinthedays" totuttu, että joulua voi jatkaa Nuutin päivään saakka. Loppiaisena voi juhlia montaa kirkollista asiaa: kristuksen syntymää, jeesuksen kastetta, kaanaan häitä tai itämaan tietäjien saapumispäivää. Viimeisestä johtuen, monessa maassa loppiaista kutsutaankin Kolmen kuninkaan juhlaksi. En niinkään tiedä tuosta kirkollisesta puolesta mutta loppiainen on myös valon juhla, ja jos tarkoituksena on myös muistaa etteivät kaikki hyvät ajatukset pysähdy vain jouluun, niin miksei. Joulun ja uuden vuoden juhlimisen jälkeen on ehkä hyvä nähdä hieman valoa ja hyvää arjessakin.
Loppiaisesta tuli vähäluminen ja pakkanenkin humahti nollaan. Pihalla käydessäni katsoin kuin hiekkalaatikolla kökki orvon näköinen isä lapsensa kanssa. Tammikuussa saattaisi ehkä toivoa pääsevänsä pulkkamäkeen. Mutta minkäs teet. Mummoille ja papoille nämä kelit ovat puolestaan juhlaa. Mitä vähemmän lunta, sitä paremmat lonkat. Koska kuusta ei ole, päätän itse joulun pyhäni luopumalla joulukorttikavalkadista. Kiitos kaikille kortin lähtettäneille. Skaala oli taas laaja ja ilahdutti suuresti.

Ehostusta pintaan

Uuden vuoden kunniaksi tänään alkoi ehostaminen. Nyt panostetaan isolla kädellä ulkonäköön. Pakkelia pintaan, ja hyvältä näyttää. Itseni vuoro on vähän myöhemmin, nyt on kyseessä kotitaloni. Ulkosivuremontti on siis startannut. Vieläkin hieman otsalohkoa kiristävän yhtiökokouksessa saatiin sovittua että "rahat menee mutta hyvä tulee" -tyyppinen ratkaisu, joka nyt konkretisoituu. Tänään tullessani kotiin, näin pystytetyt rakennustelineet. Luvassa on varmasti vielä yllättäviä käänteitä. Niitä, ja kaunista ulkokuorta(kin) odotellessa..

Perinteistä hiihtoa

Että piti tämäkin päivä nähdä. Se on nyt sitten palattu perinteisten suomalaisten harrastusten pariin. Kaksi vuotta paketissa olleet sukset tulivat pois naftaliinista. Onneksi katsottiin Minkki P:n kanssa ensin Kuitusesta ja Saarisesta mallia, niin oli fiilis päällä! Ensimetrit olivat vähän hakusessa. Alamäessä piti hieman hakea sitä murtsikaasentoa mutta hyvä fiilis tuli. Ensi kerralla ehkä sitten jo vähän rytmikkäämmin..
Suosittelen lämpimästi. Ladulle!

Aliasta autossa

Vuoden ensimmäinen päivähän ei oikeasti ole vielä vuoden ensimmäinen päivä. Vuoden ensimmäinen päivä on toinen päivä, jolloin ollaan toivuttu viimeisestä päivästä, ja aloitettu se uusi, entistä parempi ja hienompi vuosi.
Tästä vuodesta tuli sitten tällainen; kello 15 istuin kahden miespuolisen autossa mökin pihalla. Mökin ovi lukossa. Avattiin Alias. Ja muutakin. Ikkunat huurussa. Aikuinen vuosi.
Kaikki tämä lähti siitä että oma mökki piti luovuttaa puolilta päivin, ja vaikka mitä teki, ja ystävällisesti kysyi, uuden mökin sai vasta neljältä.
Käytiin Jämsässä ruokakaupassa. Siihen meni puoli tuntia. Oli enää kolme ja puoli tuntia odotusaikaa jäljellä. Sen jälkeen piti mennä syömään. Ei menty. Kahdessa ns. "buffet" pöydässä ei ollut kuin muuta lihaa tarjolla, joten piti lähteä lounaalle munkkikahville. Munkki oli ookoo, kahvi oli laihaa. Ei mennyt ihan putkeen. Piti tehdä päätös. Ja suomalainen seuramatkalainen osaa ratkaista tilanteen kuin tilanteen. Eikun autot parkkiin ja laatuaikaa viettämään.
No. Loppujen lopuksi, tätähän se kasvuprosessi on. Vapautta pyrkimyksestä ja lopputuloksista.
Nyt kolmantena päivänä, ir:stä vahvasti päivettyneinä, 800 ketosen ja myllyrinteen jälkeen odotamme inspiraatiota naisten hiihdosta.

Alun tunnelmaa

Vuosi alkoi ystävällisissä merkeissä Himoksella. Ajatuksena oli ehkä nukkua kerrankin pitkään mutta (vieressä seukka yritää kuumeisesti miettiä mitkä kaksi sanaa minun on pakko ujuttaa tänne blogiin, voitte arvata mitkä ne ovat) koska lähdin seuramatkalle, seura päätti toisin. Ensin soi musa mutta kun sekään ei saanut alkoi pulinatulva, "ja siitähän se sitten lähti".
Aamun ensimmäisiä hommia oli järjestää majoitus myös viikonlopuksi. Yllätys oli suuri kun keskusvaraamo oli nauhan mukaan viettämässä uutta vuotta, eivätkä muutkaan numerot vastaneet. Hetken aikaa olin ällistynyt. Hiihtokeskus, jonne tullaan viettämään vapaata, pitää varaamoaan kiinni vapaapäivinä. Ei ymmärrä. Mutta, ei hätää. Yrityksen sivuilla oli toimitusjohtajan kännykkänumero. Soitto Hannulle. Pahoittelin häiriötä ja selitin tilanteen. Ja Hannuhan tiesi numeron mistä saimme mökin. Kätevää. Tämän jälkeen lähtö mäkeen. Mäessä homma meni omalta osaltani aivan persiilleen, kaikin tavoin, mutta tulipa käytyä. Pääasia on liike.
Seuraavaksi seuruueemme selvitteli pystyykö mestoilta vuokraamaan ns. normisuksia mahdollisille täydennysjoukoille. Ensimmäinen kysyjä sai osakseen hitaan jooooon sekä tuijotusta. Hintaa kysyessä asiakaspalvelija käski kysyä muualta. Kohtaus käytiin kuitenkin vuokraamossa. Tällä välin yksi poltti kätensä ja toisen jalassa roikkui vieras lapsi.
Toiselle kysyjälle kävi jo paremmin; " Mee kattoon tonne nurkaan." kuului henkilökunnan ystävällinen kehoitus. Toki seinällä luki, että murtomaasettiä sai vuokrata mutta jostakin syystä oli jo valmiiksi olo ettei pelkän seinätekstin perusteella kannattanut välittää "varmaa tietoa".
Kahvitauolla jäin tuijottamaan ikkunasta isää joka seisoi pihalla lapsi pulkassa. Ei muuten mutta perheen pienin näytti olevan ilman hanskoja. Pulkan vetäjä lämmitteli omia käsiään taskussa. Pakkasta oli 8 astetta. Tuli taas se ällistyksen hetki. Oli pakko katsoa uudestaan. Ei, tosiaan, lapsi istua törötti pakkasessa ilman käsineitä. Toivoin hänen olevan erittäin kuumaverisestä perheestä.
Loppupäivästä onkin ollut sitä seuramatkan seura osuutta. Sitä on jaettu niin facebookin kuin tekstiviestienkin kautta. Päivän teemana on ollut kolmiovoileipäsukat, vtunämmä, missä on auton avaimet, tuoretta lantaa, jääkaappihomo ja 90-luvun Luhdan tyylikäs mutta hieno laskettelupuku.
Tästä päättelenkin että on aivan suotavaa ottaa tälle vuodelle entistä tiukempi positiivinen ote, laittaa hilettä luomelle, ja pitää mieli avoinna mutta turmeltumattomana.

Vuonna 2009?

Mitä kellot sanovat
yönä uuden vuoden?
Uudet ajat tulevat
uuden toivon tuoden.
Uudet tunnit juoksevat,
uudet nopsat jalat,
kenties sujuu paremmin,
kaikki minkä alat.
Uudet teot tulevat,
ajatukset uudet.
Lähemmäksi liukuvat
uudet salaisuudet.
- Aale Tynni

Lupauksia uudelle vuodelle

En muista olenko koskaan tehnyt uudenvuoden lupauksia. Siis oikein päättämällä päättänyt jotain, siis konkreettisempaa kuin tulla paremmaksi, onnellisemmaksi, hienommaksi, taitavammaksi, huomaavaisemmaksi jne. Varmaankin olen mutta se ei ilmeisesti ole ollut kovinkaan mieleenpainuvaa.
Tänä vuonna oli itsestään selvää etten tee mitään uudenvuoden lupausta. Tämä tiedostettuani, aloin heti miettiä josko sittenkin pitäisi. Jos on ihminen joka ei tee uudenvuoden lupauksia, pitäisikö rikkoa kaava, ja tehdä uudenvuoden lupaus. Esim. "Lupaan ensi vuonna xxxx xxxxxxx xxxxxx." Näin äkkiseltään en keksinyt, yhtä, lupaamisen arvoista asiaa.
Lupauksen pitäisi olla jotain kohtuullista. Älyttömyys kaatuu omaan suurellisuuteensa, ja epäonnistumisesta tulee turhaa matalaa mieltä. Pieni ja järkevän kokoinen lupaus riittäisi. Jotain joka veisi vuotta oikeaan suuntaan mutta ei vaatisi ylenpalttisia resursseja, ja kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.. Itseasiassa ehkä itselleni riittäisi, että lupaisi aloittaa vuoden vaihteen jälkeen juoksuharjoittelun. Se riittäisi, ja minulle se on jo paljon.
Kaiken kaikkiaan vuoden vaihtuminen on samanlainen päivä kuin muutkin. Mikään ei muutu, paitsi numero vuosiluvussa. Vuoden viimeinen ja ensimmäinen yö eivät lyö leimaansa koko alkavaan vuoteen. Sama hiekka valuu tiimalasissa edelleen. Mutta ehkä tuo puolen yön kellon lyönti antaa luvan pyyhkiä henkisesti pöytää tyhjäksi, ja uskoa taas että ensi vuosi tuo uusia ihmeellisyksiä tullessaan.
Taidanpa luvata, että olen entistä kiinnostuneempi kaikesta mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Sen pitäisi kantaa hedelmää monella saralla.

Herkkupaloja Jimiltä

Kanavasurffailussa on puolensa ja puolensa. Tulee nähtyä nopeasti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tänään silmiin osui JIMin "Oudot ruuat". Kanava ja ohjelman nimi saisi yleensä kääntämään puolta mutta jäin jotenkin horroksessa muutamaksi minuutiksi tuijottamaan ja sain taas uutta ällisteltävää. Juontaja meni kiinalaiseen ravintolaan, jossa ruokalistalla oli eri eläinten peniksiä. Paistettua peuransiitintä, käärmeen siitintä kalakeitossa, Jakin vähärasvaista siitintä kuumassa liemessä jne. Jakki oli kuulemma suosikki. Siinä oli eniten makua, ja se suorastaan suli suussa. Juontaja oli mies.
Ei lisättävää.

Joulun jälkeen järjestystä

Päästyäni kotiin joulun vietosta, sekosin. Ensimmäiseksi siivosin keittiön kaapin, jossa säilytän mausteita. Laitoin kaikki irrallaan pyörivät pussit järjestykseen läpinäkyvään laatikkoon, leipomiseen tarkoitetut toiseen ja ruuanlaittoon tarkoitetut toiseen. Pyyhin hyllyt ja järjestin säilykkeet sekä muut kuiva-aineet järjestykseen. Heitin reippaasti pois tarpeettoman ja laitoin suklaat ylähyllylle odottamaan enemmän sitä arvostavia.
Kaapin jälkeen siirryin seuraavaan ja tein tilajärjestelyjä. Turha ja tarpeeton löysi tiensä kirppiskassiin ja kertisastiat omaansa odottamaan kesän korkkausta.(optimismista puheenollen).
Vaihtoehtona olisi ollut nauttia vapaaillasta, lähteä esim. leffaan tai baariin. Etenkin kun Loimaallakin ulkonakäyminen ja vanhojen luokkakavereihin törmääminen valitettavasti jäi väliin. (Kiinnostusta olisi riittänyt, jaksamista ei. ) Mietin, että onkohan kyse vakavastakin siivousmielenhäiriöstä mutta oikeastaan asialle on hyvinkin yksinkertainen selitys. Keittiön kaapin siivoamiseen ja järjestelemiseen tarvitaan energiaa. Ylimääräistä energiaa. Koska huomasin kaappia avatessani vakavasti harkitsevani hyllyn pyyhkimistä kostealla rätillä, oli se pakko toteuttaa niin kauan kun mahdollisuus roikkui ilmassa. Toista samanlaista fiilistä tuskin tulee seuraavan puolen vuoden aikana. Väsyneenä on aivan sama vaikka kaapissa ei olisi mausteita ollenkaan.
Toisaalta hymyilytti koska vuosi sitten tein vähän samaa, onneksi eri mittakaavassa. Silloin piti järjestää asuttavaksi koko koti. Tuntuu kuin muutosta olisi huomattavasti pidempi aika, tai ehkä se johtuu siitä, että yhden vuoden aikana ehtii tapahtumaan paljon. Ensi vuoden teema onkin kvarttaali. Ehkä teen kaikkea pienemmissä osissa, silloin ei rusinapakettikaan pääse salakavalasti kuivahtamaan.

Mikä edes on päätehakkuu..?

Viikkoja sitten arvioin, että 26. päivä on ensimmäinen aamu kun saa nukkua pitkään. Näin kävi. Heräsin yhdeltätoista isoäidiltä vesisängystä ja tuntui hyvältä kun ei tarvinnut nostokurjella kammeta itseään sängystä ylös. Kyllä uni vain on ihanaa. Sitä toivon ensi vuodeksi kaikille! Paljon ja hyvälaatuista. Yöunia ja päiväunia. Tarpeeksi ja riittävästi.
Isäpuoli käski kirjoittaa "Tietokilpailu tappiostani". Sinänsä mielenkiintoinen aiheehdotus, koska hän itse koki samaisen tappion. Äiti-norppa korjasi voiton. Tosini voittaja itse on epäillyt vielä tänäänkin, että "ne säännöt olisi pitänyt kyllä opetella etukäteen". Ei suomalainen osaa nauttia voitostaan, vaan epäilee ihan loppuun asti, että "tuliko tässä sitten kuitenkin voitettua, vai olisiko jonkun muun pitänyt voittaa". Mutta kyllä niin on jännittävä ihmisen mieli. Isäpuolikin ihan vakavana väitti, että hän oli se joka edellisenä päivänä pelin voitti. Tuota kutsuisin jo lähimuistin vakavaksi vääristymäksi. Mutta myönnetään, jonkin verran otti päähän kun toiselta kysytään että "Missä kaupungissa on Muumimailma" , ja itselle osuu kysymys joka koskee metsänuudistuksen päätehakkuuikäisen puuston poistoa.. Kyse oli seurapelin voitosta, ja siitähän on aina leikki kaukana.

Vartissa töihin

Poikkeuksellisesti lähdin tänään autolla töihin. Veikkasin, että puolet työmatkalaisista olisi jo lähtenyt joulun viettoon, ja varmasti olikin, sillä työmatka hurahti vartissa.(eläköön yksityisautoilu) Kävelymatkoineen voin saada normaalina päivänä raitiovaunulla koko proggikseen menemään nelisenkymmentä minuuttiakin. Oli siis luksusta. Samoin kun työpaikan oven edessä oli pysäköintitilaa. Normaalisti ei ikinä.
Olen joulun kanssa melkein aikataulussa. Ja mikäs on ollessakaan koska en kuulu joulupöydän laittajiin. Joulukorteista sain melkein kaikki ajoissa postiin, ja joululahjatkin on melkein kaikki ostettu. Luonnollisesti sentään pieni viime tippa kuuluu prosessiin.
Reki Loimaalle lähtee ilmeisesti tänään. Ilmeisesti siksi, että perinteinen joulukuski pidättää oikeuden itselleen äkilliseen muutokseen. "Ehkä lähden, ehkä en." Lupasin kyllä, että voimme pysähtyä pehmikselle Ikeaan, jos lähdemme tänään..
Joulu/sukutunnelmaan olin virittäytymässä eilen leffassa; Erään pienen joulutarinan -avulla. Suosittelen erityisesti kaikille jotka epäilevät itsensä tai perheensä erikoisuutta. En aivan tiennyt mitä menin katsomaan, mutta oli rauhoittavaa nähdä jotakin hyvällä maulla tehtyä . Ei räiskettä, ei ylikansallista tuotemainontaa, ei 4D tehosteita, eikä silikoneja(luullakseni).

Elokuva on varsinainen yhdistelmiä suuria tunteita laidasta laitaan;

"Eräs joulutarina on ylenpalttinen tunteiden, muistojen, musiikin ja kätkettyjen
intohimojen maaninen kollaasi. Hetkeksikään elokuva ei silti vaivu synkkyyteen, vaan epätoivon joutomaalta löytyy toivon kipinä itse kullekin. Outi Heiskanen"

Välipäivinä luovuttamaan

Kävin aamulla ensimmäistä kertaa Kivihaassa luovuttamassa verta. SPR on ottanut kunnon otteen viestintäänsä. Ny vedotaan tunteisiin . Tehoaa aina. Tällä kerralla tuli puhelimeen tekstiviesti lapsipotilaasta joka tarvitsi kipeästi verta. Viestissä oli jo valmiiksi päivät jolloin voisi tulla, ja kehoitus vastata viestiin niin veripalvelusta soitettaisiin itselle. Aamulla aikaisemmin herääminen ei houkutellut mutta vastahakoisesti huomasin vastaavani viestiin että "ehkä voisi sopia".  Loppuniitti tuli kun ystävällinen soittaja kertoi että tämä lapsipotilas tarvii 20 verenluovuttajaa päivässä! Tuli tunne ettei näinä päivinä  ole varmaan helppoa kerätä tuollaista porukkaa, joten myös omalla osallistumisella saattaisi olla merkitystä. Mutta täytyy kehua, että luovuttaminen on tehty helpoksi. Matkoihin sai ottaa taksin ja itse hommaan ei mennyt kokonaisuudessaan kuin puolisen tuntia. Samalla tuli varmistettua, että hemoglobiinikin on noussut normaali-ihmisen tasolle. Kivihaan tilat olivat myös modernit ja viihtyisät. Yhdeksään mennessä paikalla oli luovuttajia jo jonoksi asti. Hymyilytti kun kuuntelin miten miehet kilpailivat veriarvoillaan.  " 165, koita laittaa paremmaksi!"  " Joo, eiköhän mee ihan helposti".

Jos joulun juhlinnan jälkeen jää aikaa:

Erityisesti luovuttajia kaivataan uuden vuoden aattona sekä tapaninpäivänä.

Verenluovuttajien maksuton infopuhelin 0800 0 5801  arkisin klo 8–17

Saako lahjoja kierrättää?

Ensinnäkin kiitos kaikille onnitteluista, huomioimisista ja osallistumisista. Nyt olen virallisesti sitten vaaaanha. Onneksi kuitenkin erittäin notkea. Lupaan myös, etten ensi vuonna enää pidä syntymäpäiviä. Tai ainakin toteutetaan se neljän ihmisen yhteisynttärit marraskuulle, saadaan isommat ja vältetään ihmisten juoksuttaminen juhlista juhliin. Mutta kyllä, joulun lähellä juhliminen on haaste - vaimikäsenytoli? (oikeasti se on ollut täydellinen tekosyy istua ystävien kanssa ja vaihtaa kuulumisia ennen kuin kaikki karkaavat joulun/uuden vuoden viettoon) Silti oli mukava eilen saada isompia ja pienempiä vieraita. Tunnelma oli lämminhenkinen ja paikalla oli niin kaikkea välillä Joulupukki/eräänkin iskä&äiskä/sellisti/koiranpentu.
Juhliin liittyen tuli viikonloppuna puhe lahjojen kierrättämisestä. Sattui nimittäin tilanne, kun piti olla pikkujoululahja hankittuna, eikä aikataulu antanut periksi kauppaan lähtemiselle. Joulunaikaan, ja joskus muinakin juhlapäivinä saa lahjoja, jotka eivät aivan osu kohdilleen. Syitä voi olla monia, esim. saajan tai antajan puuttellinen huumorintaju, tai aivan erilainen maku tms.(ei, en tietenkään puhu nyt omista lahjoistani)
Niin, että saako laittaa itselle sopimattoman lahjan kiertoon? Mielestäni saa. On aivan älytöntä väkisin käyttää jotakin, tai säilöä tavaroita kaappiin odottamaan seuraavaa kirpputorikeikkaa. Jos tietää että kenelle olisi tarpeen, tai kuka tykkäisi, niin miksei voisi kierrättää. Itse olen ainakin saanut ystäviltäni lahjoja jotka he puolestaan ovat saaneet yrityslahjoina yms. Kun tavara tulee käyttöön ja tarpeeseen, on aivan sama kuka sen on antanut. ( kerran taisin saada eräänkin miehen ex-tyttöystävän kutomat hänelle liian pienet lapaset lahjaksi - käyttöön tuli) Onhan meillä sanonta, ettei saa katsoa lahja hevosen suuhun yms. tai jos on jotain saanut lahjaksi, ei sitä voi myydä tai antaa eteen päin mutta eiköhän tässäkin voi käyttää omaa järkeään tilannetajua. Pääasia, että mahdollisimman monella olisi mahdollisimman hyvä mieli, ja elämä olisi mahdollisimman helppoa.

Last christmas ja next cristmas

Aikataulukapeikon vuoksi, olen ollut jumissa myös blogin kanssa. Olen ollut lähellä myös stressiansaa. Stressaaminen on yhtä hyödyllistä kuin huutaminen. Jos asia ei mene perille puheäänellä, niin eihän volyymin lisääminen kirkasta vastaanottajan ymmärrystä. Sama juttu stressaamisen kanssa. Mitä hyötyä? Ei mitään.
(Televisiosta tulee Last Christmas. Petollinen jouluvideo. Näin myöhemmin on vaikea kuvitella George Michaelia naisen kanssa. Luonnotonta, mutta hei, niin oli koko 80 -lukukin föönitukkineen ja lepakkohihoineen.)
Stressaaminen tuntuu enemmänkin kropassa kuin päässä. Päätään voi hallita, kehoaan ei. Stressatessa energia ei kulje, hartiat ovat lukossa, uni ei tule ja tuntuu että olisi vain yhtä isoa limpputaikinaa päästä jalkoihin. Ja jos olotila ei miellytä, pitää asialle tehdä jotain.
Nyt jotain hauskempaa. Firmojen lähettävät joulukortit ovat olleet mielestäni viimeiset viisi vuotta aivan turhia. Eivätkä yhtään enempää tai vähempää sen vuoksi, että itse olen ollut se joka usein on postittanut ne. En ole vain ymmärtänyt miksi liikeyritykset lähettävät toisilleen kortteja. Hyvästä yhteistyöstä voi kiittää hyvän yhteistyön aikana, ja jos suhde ei ole henkilökohtainen, ei virallisen toivotuksen alle lisätty nimikirjoituskaan sitä sellaiseksi tee.
Mutta hyvääkin on yritysmuistamisessa. Joulu saisi liike-elämässä olla kaksi kertaa vuodessa. Silloin kahdesti vuoden aikana yritykset laittaisivat korttirahansa Itämeren suojeluun, SPR:lle tai vähävaraiseille perheille. Joka kerta kun saan sähköpostin että "laitoimme tämän vuoden korttirahat sinne ja sinne, ilahdun". Turhaa paperikrääsää säästyy, turhaa työtä säästyy, luonto kiittää ja joku sitä tarvitseva hyötyy.(hehee, katsoin arkistosta, että olen valittanut tästä asiasta myös viime vuonna - olen tullut siis siihen pisteeseen jossa ihminen enää vain toistaa itseään)
Mutta on niitä muistamisiakin tullut. Tämän vuoden hauskin/hyödyllisin yrityslahja oli erään yhteistyökumppanin kaksi isoa shampoopulloa! Repesin täysillä nähdessäni mitä kauniissa lahjakassissa oli. Olin nimittäin juuri edellisiltana epätoivoisena yrittänyt saada hoitoainepullostani vielä jotain sisältöä hiuksiini, ja turhautuneena todennut, että en ikinä ehdi tämän kaiken keskellä edes kauppaan. Ja seuraavana päivänä saan suoraan työpöydälleni kaksi isoa pulloa hyvälaatuista shampoo- ja hoitoainepulloa. Epätavallista mutta kerrankin hyödyllistä ja tarpeeseen. Soitin henkilökohtaisesti ja kiittin muistamisesta. En uskaltanut kysyä, olinko jotenkin vuoden aikana näyttänyt siltä, että kyseinen lahja olisi tarpeen..
Joulua en ole ehtinyt paljon miettiä. Suurin osa lahjoista tuli hankittua ajoissa, suurin osa korteista tuli lähetettyä suhteellisen ajoissa. Pari jäi viime tippaan mutta elämähän on osiltaan yhtä "juuri vähän ennen kuin". Olen vielä töissä joulua edeltävät päivät, joten joulurauha alkanee vasta aattona. Sitä ennen vielä kuitenkin yhdet 30-v synttärit ja 2 X joulupukkia.

Osoitteet uusiksi

Uudessa kalenterissa on jotain yhtä houkuttelevaa kuin aikoinaan uudessa täyttämättömässä lukujärjestyksessä. Kaikki on vielä avoinna. Puhtaan siistiä, tyhjyys riveittäin järjestyksessä. Kuin valkoisen lumen peittämä piha, josta kukaan ei ole vielä kulkenut.
Sain tänään vihdoin aikaiseksi ostaa kalenteriini uudet osoitesivut. Vanhat ovat kulkeneet mukanani vuosikausia. Vanhoja, yli ruksattuja osoitteita alkoi olla jo enemmän kuin uusia. Ihmisiä vuosien takaa, vaihtuneita sukunimiä, uusia paikkakuntia, nopeasti kiireesti raapustettuja yhteystietoja.."Kun asuin siellä, kun olin töissä siellä ja kun tavattiin siellä" - osoitteita.
Mietin millaista olisi jos puhelimessa olisi sama juttu; numeroita ei voisikaan poistaa - ne voisi vain yliviivata, ja etsiessäsi jotakin numeroa muistista, selaisit samalla elämässäsi olleita numeroita. Tulin nopeasti johtopäätökseen; poistamisessa on puolensa. Muistijälki katoaa helpommin, jos siitä ei muistuteta.
Mutta kun vanhaa poistuu, jää tilaa uusiutumiselle. Tuoreita osoitteita tuli sivuille jo tänään. Jos joku haluaa ensi vuonna, tai ehkä seuraavana, tai yllättäen ja tilaamatta; kortin(tai jotain), kannattaa laittaa päivitetyt osoitetietonsa tulemaan. Ja eräätkin varmasti ymmärtävät, että osoitetietojensa ilmoittamatta jättäminen ei silti estä postinkulkua.

Vuosittain suomalaiset lähettävät noin 70 miljoonaa postikorttia, joita suosituin on joulukortti. Muut korttisesongit ovat ystävänpäivä ja pääsiäinen.

Kuusi tekstarilla

Oli pakko nostaa tämä comments vähän ylemmäs, saattaa vaikka jonkun kuusenhakumatka pelastua. Ei ole nimittäin kuusi kallis, jos sen itse hakee ja tilaa tekstarilla. Alla Mallan pongaus:

Tää on musta parasta mitä oon pitkään aikaan kuullu: jos ei ole omaa metsää mistä hakea kuusta, voi pohjoisessa ostaa itselleen kuusenkaatoluvan tekstiviestillä - vähän niinkuin miellä ratikkalipun - ja sitten ei muuta kuin sahan/kirveen kanssa metsään kuusta hakemaan. Niin ja taskussa pitää olla se kännykkä mihin "kuusilippu-tekstiviesti" on tullut. Lippu voimassa 24 h.
Hinta alle 5€.
Saisko tätä jotenkin sovellettua tänne etelämmäskin? Kuusi tekstarilla

Se vielä pisti silmään että:

Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa lupa koskee mäntyjä. (?)

Iisiä päivää

Lauantai, mikä ihana päivä. Heräilin yöllä muutamia kertoja, vain ollakseni tyytyväinen ettei aamulla tarvitse kyetä suorittamaan kansalaisvelvoitteita. Yhdeksältä oli nousun aika. Heitin kirkasvalolampun helottamaan, ja aloin odottaa, että aivokuoreni välittäjäaineet aktivoituvat normaalille tasolle. Odotuksesta voi tulla pitkä.
Olen pukeutunut totaaliseen kotiasuun. Porovillapuseroon, kaikin tavoin eripari-villasukkiin, ja sydänkuvioisiin pitkiksiin. Olen usein miettinyt, että palohälytyksen tullessa olisin pulassa. Tuskin koskaan olen kotona pukeutunut niin, että voisin siltä istumalta rynnätä pihalle ihmisten ilmoille.
Sama juttu kodin kanssa. On mukava tietää pari minuuttia etukäteen vieraista, jotta voi esim. siirtää eteisen lattialta suurimmat tavarat sivuun. Ns. magazine lehdissä pitäisi enemmän esitellä ihmisiä ja koteja, juuri sellaisina kuin ne ovat. Osa kodeista ja ihmisistä tietysti myös ovat aina putsplank mutta yleiselle täydellisyyden tavoittelulle tekisi hyvää, katsoa kuvia, jossa muidenkin kotien tiskipöydillä on astioita, sukkia löytyy lattialta, lasten lelut on pitkin olohuonetta, eikä kukaan muista mitä pyykkikorissa on alimmaisena. Taidanpa laittaa Basso-lehteen ehdotuksen; Kuukauden Oikeat Kodit -aukeama. Mistä tulikin heti mieleen, että entinen työkaverini Pöhkö, kehottaisi hakemaan Vicen käteen ja katsomaan siitä kuvia. Ilman samaista työkaveria minulle ei muuten olisi aavistustkaan kuka oli Betty Page.

Joulukuusi - neulasilla, ilman vai mielikuvituksessa

Isäpuoli-norppa olisi tyytyväinen tästä pohdiskelusta. Olemme jo aloittaneet perinteisen "pakko olla kuusi"/"mitään kuusta ei tänä vuonna tule" -kommunikoinnin. Koskaan ei voi etukäteen tietää mikä on lopputulos. Ei edes vielä jouluaatto aamuna. (Siltä varalta, että tätä foorumia luettaisiin myös siellä kotikinosten tuntuvilla, niin tiedoksi, että olisi todella noloa kun matkustaisin täältä satojen kilometrien päästä kotijoulun ääreen, uusien kuustenkoristeiden kanssa, eikä olisikaan mitään minne ripustaa ne.)
Mutta asiaan. Osittain aihe lähti taas Hannan kanssa keskustellessa täysin toisesta aiheesta, mutta Hanna pohtii parhaillaan onko esim. harvennuskuusia, joita voisi ostaa joulukuusiksi. Muovikuusetkaan eivät nimittäin ole mikään ekologian riemuvoitto. Taloyhtiön yhteinen kuusi voisi olla ratkaisu mutta ei niitäkään ole kaikilla. Vaihtoehdoksi jää ostaa kuusi, ja silloin on kannattavinta ostaa edes kotimainen kuusi, jolloin tuontipäästöt vähenevät, ja tuotetaan samalla suomalaista yrittäjyyttä. Mutta olisiko vielä jokin "pienempi paha" vaihtoehto?
Eräskin muuten ekologinen biologi oli sitä mieltä, että lapselle tekee hyvää viettää aikaa aidon kuusen kanssa. Tietty pointti siinäkin. Etenkin jos perhe ei ole retkeilevää sorttia.
"Mielikuvitus joulu" on ekologisin joulu. Just. Vähän kun taittelisi joulukalenterin sisään lappuja, joista voi voittaa itselleen kodinaskareen tai että joulusuklaan sijaan saakin xsylitol-purkkaa.
Eipä silti. On aivan täydellistä antaa lahjaksi palveluita, harrastuksia tai elämyksiä. Aina lahjojen ei tarvi olla käärittyinä paperiin ja pahviin joita roskikset ovat pian tulvillaan . Eikä ole mitään syytä, miksei joulua voisi viettää vähemmällä vouhotuksella ja pienemmillä eleillä. Silti ymmärrän hyvin, miksi voi olla kiva, että omassa kodissa on elävä kuusi.

Jonkin tasoista keskustelua täällä WWF:n testi puolestaan täällä
Järkevämpiä neuvoja täältä YTV:n kestävää joulua täältä
Kotiliesi käskee rauhoittua täällä

Tärkeämpää kuin täydellinen joulu, on hyvä arki. Juhlan valmistelu ja viettäminen tekee mielelle hyvää mutta kestävä arki on se mikä kantaa. Joulukorttien sijaan voi olla hauskempaa ja tärkeämpää, lähettää ja saada niitä kortteja pitkin vuotta. Myös lahjat tai huomioimiset voivat ilahduttaa enemmän silloin kuin niitä vähiten odotetaan. Joskus tärkeintä on, että on läsnä ja välittää.

Kaamospainia

Painin Kaamoksen kanssa. Olemme näin alkutalvesta hyvin tasaväkisiä. Välillä niskan päällä on Kaamos, välillä taas Itse. Tätä rataa jatkamme viikosta toiseen. On aamuja jolloin aivot eivät tulkitse kellon soittoa, ja on aamuja jolloin herääminen tuntuu melkein kohtuulliselta. Välillä ei pysty, ei jaksa, eikä kykene. Vähäinen auringonvalo kertoo keholle, että ei tässä hereillä tarvi olla, ja keho uskoo. Perässä tulee sitten mieli, joka sinnikkäästi yrittää käydä viivitystaistelua.
Tiesin kyllä, että tämä on tulossa, joten valitsin varustelun. Omat aseeni ovat Omega 3:set, b-vitamiini (jota kuulemma moni saa liian vähän), hivenaineet (uusi suosikki sana-sol), kirkasvalolamppu(jota en koskaan ehdi aamuisin käyttämään) ja urheilun(joka pirstaloituu tosi pätkittäiseksi). Sekä levon, ja kulttuurin. Valinnat kuullostavat järkeviltä kunnes tulee normaali arki, ja aikataulut pettävät. Ja se on sitten joko uni, urheilu tai muu sosiaalinen kanssakäyminen, jonka tarkoitus on pitää mieltä virkeänä, ja josta karsitaan kun laskelmat sekoavat. Tällaisten viikkojen jälkeen Kaamos istuu tyytyväisenä niskan päällä ja tuulettaa. Mutta eipä hätää. Tällä viikolla olen päässyt jo pelaamaan tennistä, ja kahtena iltana ennätysaikaisin nukkumaan. Vitamiinit on otettu, ja kaikki turhat näennäissuoriutumistekemiset karsittu. Näen itseni sijoittuneena voittoputken päähän.

Hyvää työpäivää Tupsu!

Viimeisestä ihmiskohtaamisesta onkin tovi. Joka kerran se koskettaa yhtä paljon. Tänään se tapahtui työmatkaliikenteessä. Seisoin tupsullinen pipo(Electric) päässä raitiovaunupysäkillä. Pienen matkan päässä herraseurueesta, joka oli nauttinut runsaasti muutakin kuin pelkkää kansalaisluottamusta. Välimatkan lisäksi valitsin vielä odottelusuunnan, josta saattoi ymmärtää, etten varsinaisesti odotellut juttuseuraa, vaan kulkuneuvoa. Eikä aikaakaan kun takaani kuuluu; "Hei tupsu, onks sulla tupakkaa". Hymyilin vaisuhkon ystävällisesti, ja pahoittelin etten polta. (miksi muuten pitää pahoitella toisille ihmisille ettei itse polta. väärin.) Samaan vaunuunhan siinä sitten mentiin, ja koska vieressäni oli tilaa, sain myös matkakaverin. Siinä sitten aina välillä kaveri vilkaisi viereensä, ja huokaili tytön tupsun perään.. En ollut aivan varma itkeäkö vai nauraa.. Mutta kyllähän tässä kylmässä maailmassa lähimmäisen huomio on se mikä lämmittää. Käyttäisin tässä yhteydessä eräältäkin ystävältäni lainaamani termiä "rappioromantiikkaa".
Päätepysäkillä herramies toivotti vielä perään; "Hyvää Työpäivää, Tupsu". Tunsin outoa lohdutusta siitä, että näytin kuitenkin siltä, että olen menossa töihin.

Haukipullat - suomalaisen miehen taidonnäyte

Kyllä suomalaiset voivat olla ylpeitä miehistään muuallakin kuin formularadoilla. Suomalainen mies loistaa myös keittiössä. Ainahan miehemme ovat olleet tekijöitä mutta pari riviä kunniaa sille, jolle kunnia kuuluu.
Kuisma järjesti kodissaan perinteisen Itsenäisyyspäivän vastaanoton. Vaikka perinteisistä vieraista ei päässyt paikalle kuin allekirjoittanut, ja Maikkis, pöydän ympärille kokoontui hyvin edustava vierasjoukko.
Kun olen nähnyt Kuisman ensimmäisiä kertoja, kaverin housunvyötärö on roikkunut polvissa, päässä on ollut Bob Marleyltä peritty pannumyssy-pipo ja käytös on ollut..hmmm..koulupoikamaisen sympaattista. Eilen samainen kaveri valmisti kolmen ruokalajin illallisen 12 hengelle ja toimi tyylikkäänä isäntänä.
Pääruuaksi oli rohkeasti valittu haukipullat sahramikastikkeella. Rohkeasti siksi, että pöydän ympärillä kävi nopeasti ilmi, että suurin osa oli jossain vaiheessa elämäänsä a) inhonnut kalapullia b) ollut yleensäkin kalavastainen. Mutta nyt tuntui, että kokemus oli kaikille myönteinen.
Puikulaperunoiden kanssa tarjottu hauki oli kuitenkin menestys. Se oli itse pyydetty ja perattu. Loppusyksystä Kuusi- ja Lehtisaaren välistä virvelyöity illallinen sopi täydellisesti tunnelmaan.
Olin myös vaikuttunut myös valmistusprosessista, 60 haukipullaa tuntui valmistuvan kuin taikomalla. Reseptit olivat Ruoja & Viini lehdestä (nro 55), joten taittajalle ja toimitukselle tiedoksi, että turhaan ei ole työtä tehty. Seurueen kasvisruokailijan pääruokana oli savoijinkaaliin kääritty ohrarisotto, ja sekin tuntui olevan mieluinen valinta. Täytyy onnitella keittiömestaria hyvistä valinnoista ja virheettömästä toteutuksesta. Vaikkakin vieraat tekevät juhlat, niin ruokaan sujautettu ripaus rakkautta kyllä teki kunniaa tilaisuudelle.

Yhtiökouksen huumaa

Terveisiä yhtiökokouksesta. Kalliiksi tuli mutta kannatti. Ei mennyt ihan pelkällä istumisella. Oli pakko avata omakin suu kun pelotti että homma lähtee ihan väärille urille alkumetreiltä. Mutta sovussa erottiin, ja järki voitti. Tietysti sitä ennen piti kuunnella kolme tuntia vänkäystä asioista jotka eivät liittyneen päätettävään asiaan mutta yksilön kannalta oli ehkä hyvä käydä sekin kärsimysnäytelmä läpi. Lopputulos: hirveä nälkä ja päänsärky.
Vuosi sitten oli varma, että haluan hallitukseen. Tänään totesin, että siellä on jo ennestään ihan järkevän tuntuista porukkaa, jotka ovat vielä perehtyneet edessä olevaan mittavaan julkisivuprojektiin lisämausteineen. Vaikka usein tunnenkin, että minulla on annettavaa asioihin, nyt se tunne ei noussut päällimmäiseksi.
Toistaalta miksi pitäisi kuulua taloyhtiönsä hallitukseen jotta voi kommikoida pihapiiriläisten kanssa. Isännöitsijän kautta saa hallitukselle viestiä, jos on murheita, ja epäilenpä, että jos oikein kovasti haluaisi, saisi erityistoiveensa käydä jopa henkilökohtaisesti esittämässä hallituksen kokouksessa. Taloyhtiömme nuorehko puheenjohtakin jaksoi monta kertaa mainita, että häneen voi ottaa yhteyttä jos on kysymyksiä yhteisiin asioihin liittyen. Onkin järkevää, että asioista keskusteltaisiin pitkin vuotta, eikä sitten tultaisi yhtiökokoukseen hölmistyneenä sanomaan "että tämä kaikki tuli vähän äkkiä". Ei kai tullut, jos julkisivuremontista on ensimmäisen kerran keskusteltu 90-luvulla.
Lopuksi muistin kysyä kakluunista. Naapuri tiesi hyvän nuohoojan. Kotimatkalla vaihdettiin meiliosoitteita, ja jo hetken päästä naapurirapusta tupsahti meiliä. Kätevää. Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä. Ehkä jo vuonna 2009 rätisee norppalassa kotoinen tuli uunissa..

Piparia ja desinfiointiainetta

Harvoin sitä saa kylästä lähtiessään lahjaa. Saatika käsidesinfiointi -ainetta mutta eilen tuli sekin koettua. Eikä se hassumpi lahja ole, tahtoohan sitä jokainen, että lähimmäinen on puhdas eikä saa tartuntoja.

Olin eilen tekemässä pipareita Juden ja Elinan kanssa. Paikalla oli myös olutta avokätisesti tarjoillut yöpaita-isäntä. Olin auttamattomasti myöhässä, tosin työtehtävien ja Etyjin vuoksi.

Mutta eipä hätää, terästetty(joko viruvalkeata tai sitä desinfiointi-ainetta) glögi-muki käteen - ja hommiin. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen ollut kaulin kädessä.. Tätä se itsenäisen naisen elämä sitten on.

Kauliminen sujui kuitenkin mallikkaasti vaikka neuvoja tuli pöydän molemmilta puolilta. Sen sijaan kummin päin piparkakkumuotti on painettaessa, vaati erityistä keskittymistä.

En tiedä pitäisikö vetää johtopäätös, jos emäntä polttaa molemmat pellilliset juuri minun pipareitani, ja hänen omat piparinsa ja torttunsa onnistuvat täydellisesti.. Loppu hyvin kaikki hyvin. Sain tehtyä isoäiti-norpalle lahjaksi elämäni ensimmäisen suklaapäällysteisen joulupiparin, ja seuranhan vuoksi kaikkia muitakin asioita tehdään.

Onnea vielä uusille asunnonomistajille - tupareita odotellessa!

Mieskin voi johtaa politiikassa

Jarkko Tontti sen tietää, miehen ei kannata lähteä politiikkaan. Nykyään äänestäjät eivät ymmärrä "nuoria miehiä". Äänestävässä käyvät vain naiset, jotka hekin hölmöyksissään tai kostoksi äänestävät naista.
Mitäköhän mieltä on Paavo Arhinmäki? Marmatuksen sijaan kaveri tekee politiikkaa, ja tuli juuri valituksi valtuustoryhmänsä uudeksi puheenjohtajaksi. Siitä huolimatta, että naisiakin olisi varmaan ollut tarjolla.