perjantaina, elokuuta 22, 2008

Liukkaita kelejä

Ylpeys käy lankeemuksen edellä, kuulemma. Tällä kertaa en tosin ole huidellut nokka pystyssä ympäriinsä, ja toivottavasti en muulloinkaan, mutta jos olisin itseni jollekin jalustalle asettanut, niin tänään sieltä olisi tullut rämisten alas.
Lähdin tänään eräältäkin ystävältäni ostamissa kengissä töihin. Pyörällä ajaessani huomasinkin, että ohhoh, onpas liukkaat pohjat, kun eivät meinanneet polkimilla pysyä mutta mitäs siitä -meno jatkui. Takaisinhan ei käännytä. Kunnes sitten tietysti työpaikalle kurvatessani jyrkähkössä sisäpihaylämäessä lipesi. Näytin verrattain urpolta horjahtaessani ja taluttaessani pyörän tupakkarinkiläisten katsellessa mutta minkäs teet.
Ja sama uusiksi sisällä. Meillä on työpaikalla kohtuullisen sileät puulattiat ja päivä oli suhteellisen kiireinen. Jopa niin kiireinen, ettei ehtinyt lähteä katsomaan Prepen hyppäämistä sushikakusta.(don´t ask..) Mutta hässäkän keskellä rynnätessäni puhelin kädessä läppärin ääreen - liukastuin ja kaaduin. Samaan aikaan esimieheni tietysti ollessa toisessa päässä. Kolinan keskellä sitten yritin saada kesken olevaa tehtävää hoidettua ja jatkaa niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.
Työkaverit tirkahtivat varovasti, ja luonnollisesti osaaottavasti kysyivät että "ei kai sattunut?". Mutta yhteinen mielipide oli, että julkisissa kaatuiluissa henkinen kipu on se suurin.

1 kommentti:

MinkkiP kirjoitti...

Teit siis Ahtisaaret useampaan kertaan? Niissä kengissä ei tainnut kuitenkaan olla nahkapohjia?!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...