lauantaina, elokuuta 23, 2008

Yö ilman taidetta

Taiteiden yö jäi tänä vuonna väliin. Osasyynä oli edellisillan ylläripylläri, joka verotti energiaa. Hyvä näin. Ihan rehelliessti tunnustettuna, en nähnyt itseäni Senaatintorilla seisomassa kuuntelemassa Paula Koivuniemeä ja Jussi Raittista. En myöskään täysinäisissä kirjakaupoissa tai tungoksessa Töölönlahdella. Tuli olo, että käyn katsomassa taidetta "joku ihan tavallinen ilta". Siinä on Taiteiden Yötä tarpeeksi. Joskus elämykset ovat suurempia ilman valmiiksi ladattuja odotuksia. Suurtapahtumat nostavat pintaan välilä vastarintaliikkeen.
Taiteiden Yö jäi grillaukseksi kotipihalla. Miellyttävää. Pihan käyttäminen on jäänyt häpeällisen vähiin. Eipä silti, eivät tämän kesän illat ja yöt nyt mitään extra-houkutelevia ulkoruokailuun ole olleet. Tulevan viikon rutistus mielessä grilliin eksyi vain paprikaa(28kcal/ 100 g) ja soijanakkeja(244kcal/ 100 g) maissin(112kcal/ 100 g) kera. Totta kai sekin oli liikaa. Etenkin kun ateriaa piti juhlistaa parilla lasillisella hyvää valkoviiniä( 78kcal/ 100 g). Mutta vaikka veto on veto, ja olen kyseistä projektia itkenyt tälläkin foorumilla, niin rajansa kaikella. Perjantai-iltana en syö Neljän Viljan puuroa kotipihallani.
Lisäväriä toivat myös suoraan golfkentältä saapuneet vieraat. Ruutuhousut pistettiin merkille, samoin jutut, joissa taas paljon tarpeetonta informaatiota välittyi. On hauskaa kun ihmiset tulevat käymään! Useammin saisi tulla poikkeavia vieraita.
Kävi muuten ilmi, että tämän päivän mies on valmis maksamaan netissä laihtumisestaan, joten mainostetaanpa toista saittia, jota itse olen harkitsemassa. Kalorilaskuri.fi Kävi ilmi muitakin asioita mutta niistä saamme lukea varmasti eräällä toisella foorumilla. Kalorilaskurista sen verran, että kokeiluversiota kannattaa testata ilmaiseksi. Huippua on että tietokantaan on naputettu 30 000 elintarvikkeen kalorit ja järjestelmä on superhelppo käyttää. Kaiken kaikkiaan palvelu sopii niille jotka päättävät laskea ja kirjata kalorit. Täytyy nähdä todella paljon vaivaa jos itse laskaa jokaisesta leipäpalasesta, jugurttipurkista, mehulasillisesta yms. kalorit, mutta kun ne on valmiiksi syötetty jo Kalorilasku-pohjaan, joka samalla laskee ne yhteen, niin ei voi enää "vahingossa saada" ylimääräistä energiaa.

Ja hei, kun laihtumisesta puhutaan ja kilojen tiputtamisesta niin luonollisesti Osuuspankin sivuilta löytyy neuvoa nopeaan laihduttamiseen. Sieltähän sitä tietoa nyt ensimmäiseksi etsisikin.

1 kommentti:

prepe kirjoitti...

Norppa: kiitos kun säilytit anonymiteetin enkä paljastanut kuka oli valmis maksamaan laihdutusvinkeistä tai kuka pukeutui ruutuhousuihin (golf-housut). Ja toivottavasti se nimetön pystyi tarjoamaan tarpeeksi informaatiota eilen jutuissaan...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...