keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Seuraava projekti

Kotiin ilmeistyi jonkin aikaa sitten roskalavalta aivan ylimääräinen kaappi, tai miksi sitä sitten voisi kutsua. Aivoissa oli hetkellinen happivaje, ja niinpä se oli pakko kantaa lenkin lomassa kotiin. Olen edelleen hieman epävarma sen tarpeellisuudesta, ja sen olisi voinut jo kantaa naapurikirppiselle hetkellisen tappion tunnustamana, mutta ei. Ensin hiotaan ja maalataan. Sitten vasta todetaan, että "ei näin". Maaliakaan ei taida olla riittävästi mutta koska ainahan voi maalata uudelleen, niin kokeillaan mitä jäljellä olevilla maaleilla saa aikaiseksi.
**vaihe 2** (ei maalia lattiassa)
Ensimmäisen kerroksen jälkeen näyttää vähän..itse tehdyltä. En panikoidu vaan annan ensimmäisen kerroksen kuivahtaa. Onneksi alkaa hämärtää. Toinen kerros näyttää jo pakostakin tasaisemmalta. Tässä vaiheessa muistan nukkuvani samassa huoneessa maalausprojektini kanssa, ja ymmärrän avata ikkunan.
**vaihe 3**(ei vieläkään maalia lattiassa)
Lopputulos ihan jees. Täydellistä lopputulostahan aina haetaan mutta nämä kokeiluprojektit menevät joustavammalla rimalla. Kun on seinämaalia ja roskalavalta dyykattuja huonekaluja, ja vähän kokeilutekemisen meininki, ei odoteta Kodin Gloriaa kuvaamaan. Mutta en mä tiedä..kyllä hiukan kiinnostaisi tilata Teuvo Loman ehdottamaan "vähän värikkäämpää takaseinää" tai "muodistetumpaa keittiötasoa"- Jos ei muuta niin yhteisprosessi olisi kahden jakson arvoista kamaa.. Sillä aikaa voinkin miettiä mitä kaapin maalaamattomille ja hieman reissussa rähjääntyneille oville tehdään.
Luin tänään myös Eppu Nuotion Koston. Nyt kun on lukenut kaksi n. 280 sivuista dekkarikirjaa, miettii "mistä kirjailijan tarina ja hahmot tietävät olla juuri sen paksuisia". Etenkin kun kesällä luki 500 sivuisia pokkareita, joissa henkilöhahmoja, taustoja ja ympäristöä oli varaa syventää useita sivuja luvuttain. Vai onko niin, että dekkarinlukija haluaa tarinansa pääsääntöisesti tietyn pituisena ja tietyllä tavalla jaksotettuna. Ensin pahaa aavistamaton alku, sitten roiskuva kuolema, johtolankoja, yllättävä käänne, ja sitten 22 loppusivua jossa päähenkilö on kuolla mutta viime hetkellä pelastus tulee ja ennalta-arvaamaton murhaaja paljastuu. Rytäkässä yleensä myös kuolee joku vähemmän tärkeä hahmo, tai pari. Syväluotaava kirja-arvio ei toki käsittele sivumääriä. Tuli vain mieleen.

6 kommenttia:

hna kirjoitti...

HIANO! Ei toi mitään ovia kaipaa… Ellei sinne laita jotain mitä ei tahdo esim. Eräiden Lyhyiden vieraiden ulottuville.

Mä petyin niiiiiiiiiiin paljon viimeiseen Rei Shimuraan, että! Ja just tommosten yleistys-maneeri-tyypillisyys-latteuksien takia. Plääh! No oli ne kaks edellistäkin vähän… Ju nou. Ei ees viihdyttäviä.

prepe kirjoitti...

Norppa: entisen huonekalutehtailijan entisenä vävypoikana mun täytyy kyllä nostaa hattua tolle sun Ikean vastaiselle taistelullesi. Itse en aio tilata Teuvo Lomania ehdottamaan "vähän värikkäämpää takaseinää" saatikka takaovea...

puuha-norppa kirjoitti...

Kiitti, mut kyllä mä mietin miten hienon sä tai jonna tekisitte siitä, liimaamalla kylkeen kultavärillä maalattuja barbinukkeja tai kuninkaallisia potretteja.. :) Mutta mä nyt vedän ainakin tän ensimmäisen kokeiluvuoden tätä " pelkkää hiontaa ja maalia " -linjaa.
No mä pistän Lyhyiden Vieraiden vanhemmat istumaan tohon kaapin eteen, jos tulee sellanen olo, että sinne on pakko tunkea jotain kristallimaljakon tapaista. Vuosi vuodeltahan ne Lyhyetkin kasvaa, ja viimeksi The Laatikko sai niin suuren suosion, että jatketaan sillä linjalla.!

Prepe: sä oot kauhee, ihan kau-hee.

MinkkiP kirjoitti...

Toihan on suorastaan häikäisevä! Ja jos haluat kokeilla sitä pidempää dekkaria niin multa löytyy Luftslottet som springdes - 706 sidor...

Nora kirjoitti...

Mä olen Hnan kanssa samaa mieltä viimeiseisestä Rei Shimurasta. siis ihan viimeisestä, Shimura Trouble. Ja se on vielä ihan ohutkin.

Nora kirjoitti...

Ja siis Norpalle vielä. Todella upeaa työtä! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...