Lappo vai janoinen hirvi?

Pari aamua sitten katsoin ällistyneenä piha-allastamme. Se oli typötyhjä. Vielä myöhään illalla vettä oli melkein piripintaan.
Olen muutaman kerran katsellut, kun allasta tyhjennetään ja se ei ole ollut mikään pieni projekti. Pumpulla osa ja loput ämpäriäyskäri -yhdistelmällä. Homma on näyttänyt niin vaivalloiselta, että olen pyrkinyt välttelelmään sitä onnistuneesti viimeiseen asti. Mutta nyt se oli yllättäen aivan tyhjä.
Asioillehan on looginen selitys. Aina. Kuulemma. Nyt en vain tiedä mikä se on. Ensin ajattelin, että altaaseen on tullut reikä tai halkeama ja se on valuttanut veden mutta kun ei. Täytettyäni altaan uudelleen, ei veden pinta ole laskenut senttiäkään. Haihtua se ei ole voinut, todella janoisen hirvenkään jälkiä ei ole pihallamme näkynyt, eikä todella paikallisesta trombistakaan ole saatu havaintoja.
Hyviä veikkauksia otetaan vastaan.

Onpa ja Ompa

Tein tänään virheen. Mutta opettavaisen sellaisen. Menin eräässä fb-ryhmässä ystävällisesti huomauttamaan, että onpa sana kirjoitetaan n-kirjaimella. Siitähän se riemu repesi.
Ymmärsin varsin nopeasti tehneeni arviointivirheen. Puolustuksekseni yritän selittää, että tarkoitin sitä ihan hyvällä. Täälläkin saan korjauksia kirjoitusvirheistäni ja arvostan sitä. Merkitsee paljon, että joku viitsii lukea(se jaksaa ilahduttaa päivittäin) mutta yhtä ilahduttavaa on saada kommentti virheestään, jonka voi sen jälkeen korjata. Jos eräs pomoni ei olisi ystävällisesti kommentoinut tuplapassiivin käyttöäni, käyttäisin sitä vieläkin, ja itse asiasa saatan vahingossa käyttääkin, mutta usein myös muistan hänen - ystävälliset - sanansa ja viitseliään korjauksen.
Tänään ällistytti huomautukseeni tulleet kommentit, jotka yksimielisesti alkoivat: "Ompa" on meidän murretta, ja täällä se kirjoitetaan niin." Suuni loksahti auki kun kysyin, että kirjoitetaanko teidän murteessanne myös "Kumpa" niin vastaus oli myöntävä. "Kumpa kumpainen, joo-o millä ainaki :)" Tuohon ei voinut huomauttaa, mitään "Kumpi, kumpainen" sanoista, koska heidän murteessaan kirjoitetaan noin.
Hetkisen luulin(taas), että olen piilokamerassa.
Korjatkaa ihmiset ystävällisesti kun huomaatte, että joku ei osaa, tekee väärin tai tarvitsee apua muusta syystä. Pahinta on ettei asioista välitetä tai että aikuinen kirjoittaa että: "Must o hienoo et sanat sanotaa erilail / kirjotetaa erilail.... murteet on rikkaus!! ei nipoteta tommosista hienouksista! äidinkielen tunnit o sit eriksee!!"(suora lainaus) tai "mie kirjotan monasti murtheela jotenka sillon se kuuluu olla ompa :) enkä viitti aikusten kirjotuksia muutenkaan korjailla, eikö se tärkeintä ole että tulee ymmärretyksi? ;)"
 Olin ällistynyt, että kommenttini vääntyi murrekeskusteluksi. Sitä en osannut odottaa. Olin virkistyneen yllättynyt. Pahoittelin kommenttiani, jonka olin tarkoittanut ystävälliseksi tiedoksi, ja kerroin, että olen joskus itse ilahtunut kun joku on neuvonut minua. Tämän jälkeen tuli noin 80 kommenttia erilaisista sanoista tai sanonnoista, joita ihmiset omilla murrealueillaan käyttävät. Ja ainoastaan kaksi, jotka jollakin tavalla viittasivat oikeinkirjoitukseen.
Hieman tuohtuneena tästä kaikesta päätin tarkistaa 15 -vuotiaalta norppa-pikkuserkulta tietäisikö hän miten "onpa" sana kirjoitetaan. Hänhän asuu myös kotiseudullamme ja vahvalla murrealueella. Huojennuksekseni hän tiesi ja kertoi vielä kuinka paljon ärsyttää kun joku käyttää "tt" yhdistelmää "d" kirjaimen sijaan tai kirjoittaa esimerkiksi "viellä". Tulin iloiseksi ja suhtaudun huomiseen taas toiveikkaasti. 
Olen siltikin sitä mieltä, että moni kirjoittaa onpa sanan m-kirjaimella, koska luulee, että se kirjoitetaan niin, eikä siksi, että kirjoittaa omaa murrettaan. Eikä ole tärkeintä, että tulee ymmärretyksi, kun aikuiset naiset kirjoittavat niinkin vaativia lauseita kuin "Ompa ihana" ja "Kumpa mullakin ois tollanen." Mutta ehkä heillä myös kaikki ruoka syödään lusikalla, koska tärkeintähän on, että lähtee nälkä.

Kultaa ja hopeaa kotiseudulle

Ihanaa Loimaa, ihanaa! Voi kuinka riemukasta iloa ihminen, ja Loimaannorppa,  voikaan tuntea kun kotikaupunki voittaa Suomen mestaruuden ja saa toisessakin palloilulajissa hopeaa. Kaupunkien ja ihmisten arvoa ei mitata urheilutuloksilla, eikä voitetuilla mitalleilla mutta iloitsen täysillä siitä mitä tuollaiset voitot tuovat pienelle kaupunkiyhteisölle mukanaan!
Loimaan Hurrikaani voitti lentopallossa Suomen mestaruus hopeaa ja Loimaan koripallojoukkue Bisons Nilan koripallossa kultaa. Matkan varrella ällistelin että "eihän siellä koko kylässä ole ketään yli 170 senttistä" No totta kai on, vaikka meidän sukumme keskipituus näyttäisi olevan n. 150 senttiä, niin ei se tarkoita, etteikö kukaan koko Saviseudulla oli kasvanut normaalipituiseksi.
Mutta hieno esimerkki siitä, miten yhdenkään pienen kylän tai kaupungin ei tarvitse itkeä sitä, että vain isoissa kaupungeissa on resursseja ja rahaa. Tämä on myös tuhannen taalan paikka  Loimaan kaupungin kulttuuri- ja liikuntatoimelle kehittää ja luoda uusia palveluita, miten saada lapset, perheet ja paikkakunnalle muuttajat viihtymään liikunnan ja kulttuurin parissa. Mutta hienoa Loimaan kori- ja lentopalloilijat olen ylpeä teistä! Unohtamatta uurastaneita taustajoukkoja ja kannustajia, jotka tekevät yhteisestä matkasta mahdollisen.

Nilan bisons
Hurrikaani Loimaa

Miksi ihminen kirjoittaa?

Olin toisen kerran kirjastossamme kirjoittajakokoontumisessa tänään. Ensimmäistä kertaa luin tekstini. Jännitti ja ei jännittänyt. Oli mukava olla siellä missä pitikin. Kuunnella tekstejä. Kovin erilaisia. Kirjoittajia, tavallaan samanlaisia.
Miksi sitä kirjoittaa ja lukee? Vähän samasta syystä kuin ajatteleekin. Koska voi. Ja pitää. Omasta halusta. Tarpeesta. Huvin ja urheilunkin vuoksi. Ilman tekstiä olisi hiljaista. Hyvin hiljaista. Pelottavan hiljaista. Jos en voisi kirjoittaa, en voisi mitään.

"Jos metsään tahdot sä mennä nyt..

..niin takuulla yllätyt."

Kävin lenkillä. Lähimetsässä. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Wappupallot Kesän tuo

Jätesäkillinen puutarhanhoitoa

Musta jätesäkki edustaa tällä hetkellä  puutarhanhoitoani. Tänään oli niitä päiviä kun mietin kitkemistä. Itse kitkemisen lisäksi. Sen turhuutta ja tärkeyttä. Mietin myös, että moniko olisi mielummin puutarhassa kitkemässä kuin omissa toimistohommissaan. Tuntemistani ihmisistä, ei kovinkaan moni.
Kitkeminen on harvinaisen päistävää hommaa. Silti siinä on oma viehätyksensä. Kirjoitinko tosiaan viehätyksensä?
Kitkiessä on huonossa asennossa. Kitkeminen on tylsää. Robottimaista mutta tarkkuutta vaativaa. Kitkeminen ei myöskään lopu. Sitä riittää. Ja riittää. Mutta pakko se on tehdä. Tekemänsä huomaa vain itse mutta kitkemättä jättämisen muutkin.
Tänään kitkin monta tuntia. Siinä ehti ajattelemaan. Samojakin ajatuksia. Pahoin pelkään, että ajattelin niitä jo viime keväänä. Onneksi en voi olla varma.

Luppio. Mutta mikä luppio?

Rookiena tehokas kitkeminen on hankalaa. Keväällä kaikki on vasta aluillaan ja on mahdotonta erottaa "mikä on mitäkin." No miten sitten nyppiä pois ne, mitkä pitäisikin? Ei mitenkään. Arvaaminen on hyvä metodi. Samoin hiljalelen opettelu. Viime vuonna erotin jo jotakin. Tänä vuonna jo nyt hieman lisää. Jotain sanoo järkikin. Jos joku on sipulin kaivanut maahan, niin annetaan sen olla siellä.
Kitkiessä ehtii pohtia tekemisensä mielekkyyttä. Tehokkuutta ja kannattavuutta. Järkevämpää olisi kun laittaisi kaiken sileäksi, vaihtaisi mullat uusiin ja kunnon suodatinkankaat alle. Niinpä niin. Monen muunkin asian tässä elämässä voisi tehdä järkevämmin.
jk. Eläinkatsaus: Tänään vain naarassorsa oli aamulla altaassa. Olin heti hieman huolissani minne toinen oli kadonnut. En myöskään pitänyt tavasta jolla naapuruston kissa katseli meille päin ja lähestyi pihapiiriämme laiskahkosti. Sisällä hiirille on nyt viritetty kaksi loukkua. Kumpaankaan ei onneksi ole mennyt yhtään hiirtä. Yhtä onneksi yksikään hiiri ei ole enää näyttäytynyt.

Ja sorsia, olkaa hyvä

Ilmeisesti vedenpaisumus on tulossa ja Norpan Arkki -päivät alkaneet, koska tänään piha-altaaseen tuli uiskentelemaan pari sorsaa. Veden ääressä olevalla tontilla tätä en ihmettelisi,  mutta pihalla oleva allas on sorsan mittakaavalla pienempi kuin Kalliolainen yksiö, joten uudenmaan suurimman järven ollessa, jopa sorsan lentomatkan päässä, en ihan odottanut näin eksoottisia vieraita.

Tämä kaikki alkoi siitä kun pari päivää sitten vein muurahaisen ulos paperin kanssa, ja erehdyin ajattelemaan, että olenpas hyvä ihminen. Sen jälkeen ilmestyi näyttämölle hiiri, ja kun se saatettiin ystävällisesti ulos - näyttäytyi toinen hiiri - ja nyt sitten pihassa tepastelee ympäriinsä sorsapari. Pitänee vain olla kiitollinen, että ovat pihalla. Kyllähän tuossa kylpyhuoneen tassummeessakin olisi ollut saman verran tilaa.

Luonto tuli tervehtimään

Näin näkökenttäni laidalla liikettä. Hiiri hiirinenhän se siinä kipitteli olohuoneen poikki. Olin paljain jaloin, joten ensimmäisenä vedin jalat turvaan sohvalle. Sen jälkeen piti ottaa puhelin käteen ja soittaa 60 kilometrin päähän, että "täällä on hiiri". Se ei konkreettisesti liiemmin vaikuttanut tilanteeseen.
Hiiri oli pieni. Ei mikään ällöttävä ja pelottava rotta, vaan pikkuruinen hiirulainen. Silti jäädyin. Hiiri meni puulaatikon taakse piiloon ja odotteli, että josko sulaisin. Kun en sulanut vaan toljottelin sitä sohvalta, huomasi se nopeasti, että olin vaaraton, ja alkoi ottaa tilaa haltuun. Hyvin näytti viihtyvän. Pesi tyytyväisen näköisenä käpäliään käsilaukkuni päällä istuen.
Niin kuin järkevä aikuinen tekee, laitoin mahdolliset ovet kiinni ja lähdin ulos.
Poissaoloni aikaina vieraileva tähti oli ymmärtänyt sentään häipyä näkyvistä. Nyt hiirinen on jossakin. Jostakin se on myös tullut - ja voi olla, että sillä on siellä jossakin kavereita/perhettä tai muuta jengiä. Niin kovin toivon, että ymmärtäisivät pysyä pois näkyvistä. Muussa tapauksessa on jo pakko tarttua niihin suositeltaviin häätötoimenpiteisiin.

Heimokysymyksiä ICT-messuilla

Sain kutsun messuille. ICT-messuille. Ei niinkään itselleni tutuin toimintaympäristö, mutta niin kuin aina, kannatti mennä. Nyt pilvipalvelut, iOS hallinnointi ja järjestelmäratkaisujen servicedesk-palvelut ovat taas paljon lähempänä sydäntäni. Olin myös kovin vaikuttunut iZettle laskutuslaitteesta, jonka voi vain tökätä iPhoneen(iPadiin) ja sen jälkeen laskutusyhteys on valmis. Erittäin kätevä laite festareilla, kirpparilla tai missä tahansa, missä tuntee tarvetta laskutukseen. Kenellä on  käteistä nykyään missään ja kun tämä pieni laite kulkee kätevästi käsilaukussa tai povitaskussa, voi kauppaa tehdä milloin vain. Vihdoinkin voi hyvistä neuvoista myös laskuttaa.
Messuilla tapaa myös ihmisiä ja tulee törmänneeksi yllättäviin kysymyksiin. Nyt kysymys kuului tiedänkö montako Kosovon albaania on Suomessa? En tiennyt. - Viitisen tuhatta. Tämä liittyi siis siihen, että keskustelin messuilla tataarin kanssa siitä, montako heitä on täällä. - Noin 800.
En valitettavasti ollut tavannut yhtään suomalaista tataaria aiemmin, enkä tiennyt mitään heistä. Toisaalta, ei minulla ole myös saamelaisia ystäviä tai yhteyksiä. Sekin on valitettavaa. (Jos joku saamelainen nyt lukee tätä kirjoitusta niin mielellään kyllä tulisin kylään, jos vaan kutsutaan. Tai sen puoleen myös Kosovon albaanien luokse, tataariperheestä puhumattakaan.)


Links:
iZettle
Kosovo
Tataarit

Rakkauskortti tuli - pyytämättä ja tilaamatta

Toisilla on taito muistaa ja huomioida ilahduttavasti. Esim. Hnna on yksi tällaisista ihmisistä.
Tänään aamulla sain erikoislähetin mukana tuliaisen. Yllätys oli pakattu valkoiseen muovipurkkiin, jota kiersi punainen silkkinauha. Nauhasta roikkui vielä sydämen puolikas, josa luki I love you.
Kuinka liikuttavan ihanaa. Enkä voinut olla nauramatta kun avasin purkin. Kaksi täydellisen sävyistä kynsilakkaa; keväisen keltaista ja energisen punaista, sitruunatippoja(aivan ihania esim. kuumaan veteen lisättynä) sekä karkkirannerenkaat. Kyllä, sellaiset venyvät, joita voi sitten hetken tullen aina nuolaista. Vastuullisena lahjoittajana Hnna oli laittanut mukaan myös xsylitol-purkkaa sekä rusinaa. Sellaista tilannetta ei olekaan mitä rusinapaketti ei pelastaisi. Kun rusinat on syöty ja ranteet nuoltu niin ainut asia mistä elämässä pitää olla huolissaan on happohyökkäys.
Eikä paketti olisi ollut täydellinen ilman mukana olleita aviisin sivuja. Tiede-lehdestä. Näistä sivuista sain tärkeitä vastauksia kiperiin kysymyksiin, kuten voiko liikaan hapensaantiin kuolla? (Kyllä voi.)
En tiedä tunteeko sitä itsensä paremmaksi vai huonommaksi ihmiseksi tällaisen lähetyksen jälkeen. Huono ihminen itsessä miettii heti milloin on viimeksi itse väsännyt jotain näin kivaa kennellekään...Mutta niin hauskaa ja ilahduttavaa on tällainen saada, että sen ilon haluaa jakaa muidenkin kanssa. Ja kun ajan kuluttua kynsilakat ovat rapistuneet ja sitruunatipat kulutettu viimeiseen tippaan asti, muistuttaa kortti jääkaapin ovessa, kuinka äärettömän suurella skaalalla tälle pallolle mahtuu huimaavan kauniita asioita. (Kiitos.)

Possu ja lintu.

Lattialämmityksen etuja

Mikään ei vielä idä.

Eilisen aurinkopäivän aikana tuli puuhasteltua myös pihalla. Samalla löytyi varastosta viime syksyisiä sipuleita, jotka olivat alkaneetkin uhmakkaasti kasvaa säilytyspussiensa läpi. No ei paniikkia, multaan vain ja onnea.
Puhdistin myös kukkapenkin ja yritin taas tulkita mikä kaikki oli sinne kuuluvaa, ja minkä voisi poistaa. Miksei kauppaopistossa ollut puutarhataloutta valinnaisena?
Viime keväänä tuli istutettua kaikki siemenet suoraan kasvimaalle ja kävihän se niinkin. Tänä vuonna päätin ottaa vähän etumatkaa ja kokeilla taimien kasvattamista siemenestä saakka. Vielä ei idä mikään mutta onpa kylpyhuoneen lattialämmitykselle käyttöä.
Jäämme seuraamaan jännittyneenä projektin etenemistä.

Daaliaa esikasvattamassa

Kuvassa: "Möntti?"

Uusavuton olo iski aivan puskista. Päätin nimittäin esikasvasttaa daaliaa ja löysinkin varastosta yhden pussin. Katselin kädessäni "kukkasipulia" ja yritin järkeillä miten päin se multaan tökättäisiin. Edes pakkauspussin kyljessä ei annettu vinkkiä, olisikohan kyseisestä paakusta kasvamassa useampi, vai vain yksi yksilö.
Onneksi on tämä internetti. Sarin Puutarhat -sivulta löysin ohjeen daalian esikasvatukseen, joten nyt luulen tietäväni.
Pakkaussuunnittelu ja tuotekehitysosastolle voisin lähettää sen verran terveisiä, että tarkat tiedot auttaisivat kuluttajaa menestymään tuotteen kanssa. Kaikissa siemenpusseissa ei suinkaan lue, että voiko esikasvattaa vai ei - ja jos esikasvattaa, niin pitääkö siemenet peittää vai onko parempi vain jättää kellimään multapatjalle ilman peittoa.
Tällä hetkellä uskoni ei ole kovinkaan vahva, että tuosta möntistä tulee ikinä kasvamaan yksi kesän kauneimmista kukista mutta kaikkeahan pitää kokeilla.

Sitä niittää, mitä kylvää

Saapa nähdä. Vaikka viime vuonna tuli laitettua esim. useampikin herneenpapu multaan, niin yksikään ei sieltä suostunut päätään nostamaan pinnan yläpuolelle. Kyseiset lajikkeet olivat vieläpä "takuuvarmoja" ja nopeakasvuisia.. Peruna sen sijaan oli todellinen yllättäjä; herkullinen ja satoisa, eikä salaattienkaan kanssa ollut ongelmia. Ainoastaan rucola meni parempiin, eli kirppojen suihin. Vielä tarkennettuna juovakirppojen.

Tänä vuonna jatketaan hyötykasvilinjalla. Siemenet olisi voinut laittaa itämään jo vähän aikaisemminkin mutta mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa, ja osahan tökätään joka tapauksessa suoraan kasvupaikalleen. Siinäkin on vielä yksi suuri kysymysmerkki. Kasvupaikka. Viime vuonna kaikki tuli laitettua hätäpäissään entisen kasvimaan paikalle, joka myöhemmin osottautui pihan rauhallisemmaksi ja iltaaurinkoisemmaksi paikaksi. On tietysti mukavaa, että raparperi saa nauttia kesäillan hellivästä lämmöstä mutta ehkä sen pihan on hankkinut juuri siksi, että niistä parhaista puolista voisi itsekin nauttia. Viljelylaatikot houkuttelevat, joten yritän sinnikkäästi hankkia lavakauluksia, ja onpa sitä tullut soiteltua jo Lohjan kaupungillekin, josko kasvimaa siirtyisi ihan vuokramaalle. 

Tärkein, eli kurpitsa on nyt saatu multaan. Tänä vuonna kurpitsakilpailu on levittäytynyt Pietarsaareen asti eli homma on taas levinnyt käsistä. Kilpailu tulee olemaan armoton, ja mikäli vähänkään muita kilpailijoita tunnen, sitä tullaan myös käymään keinoja kaihtamatta. 

Viikonlopun värejä

Kätevä kakkuvuokanen kupuineen

Kiirastorstaina kiirehtiessäni kirjastolta kotiin, löin jarrut pohjaan paikallisen "kodinsekatavaraliikkeen" kohdalla. Näin ikkunassa vanhoja laatikoita ja hinta kiinnosti. Olin itse ostanut samanlaisen yksityiseltä ihmiseltä. Kyllä, tiedän ettei jälkeen päin ostamansa tavaran hintaa saisi enää katsoa muualla, mutta kiinnosti hintataso versus ihminen/kauppa. Edullisen kaupan maineessa ollut yritys myi laatikoita 20 euroa kalliimmalla, joten jos ajattelee veroja, palkkoja, vuokra- yms. -kuluja niin hintataso kulki suunnilleen linjassa.
Asiaan. Pois lähtiessäni osui silmiini leivontarvikehyllyssä pieni  kakkuvuoka. Se oli oikeastaan vuokanen. Täydellinen keksintö!  Ns. normaalikokoiset kakut tuppaavat olemaan käytännössä melko kookkaita. Kun puolet kakusta on vedetty, loppu jää todennäköisesti kuivumaan tai pyörii keittiössä seuraavan kuukauden.
Minikakussa sen sijaan ei ole sitä pelkoa. Kakusta saa ehkä neljä ihmistä palasen tai sen voi melko hyvällä omalla tunnolla myös syödä aivan itsekseen.
 Eikä siinä vielä kaikki; jatkaessani matkaa koin vielä toisen kirkkaan hetken juustokupujen kohdalla ja löysin täydellisen  pienen kakkukuvun. Kuinka mahtavaa. Voi tehdä pienen kakun ja viedä sen siististi & kätevästi vaikka tuliaisiksi kylään mennessä. Kassaneiti ihasteli löydöksiäni ja valitteli, ettei hän keksi koskaan mitään vastaava. Lohduttelin häntä, että kyllä tämä oli minullekin aivan poikkeavaa laatua olevaa käytöstä. Teinkin heti kolme pikkukakkua; sitruunarahkalla, minttusuklaalla ja krokanteilla maustettuna. Kätevintä olisi jos noita vuokia olisi kotona useampi. Uunin päällä pitäminen vain pientä kakkusta varten tuntuu hieman liioitellulta, ja kerralla niitä mahtuisi kypsymään enemmänkin.

Kevätviirit saapuivat!

 Lahdesta tuli paketti. Kevätviirit saapuivat. Oli kortti ja kaikki. Kaikilla pitäisi olla omat Kevätviirit. Puutarhaan, mökille, olohuoneeseen, kylpyhuoneeseen, keittiöön, synttäreille, piknikille, ristiäisiin, häihin.... Kevätviirit ja kevät tulee kohisten!

Mitäs tänään luettaisiin?

Kävin kirjastossa ja yhtäkkiä mietin, että miten silloin lapsena ja nuorena löysi luettavia kirjoja aina kassikaupalla kotiin mutta nyt välillä aikuisena tuntuu, ettei löydä mitään. Jossakin kirjassa on vialla nimi, toisessa taas kansi, kolmannen kirjailijan nimi vaikuttaa epäilyttävältä ja neljännessa takakansiteksti on ahdistava, seuraavan olenkin jo lukenut...jne.
Tähän auttaa yleensä Viikkolaina-hylly. Vaikka muuten pidän suunnattomasti Lohjan kirjastosta, ehkäpä Viikkolaina-hyllyä voisi laajentaa. Tai ehkä minun pitäisi alkaa lukea dekkaraita, niitä näyttäisi olevan tarjolla. Nyt vain ei tunnu olevan dekkareiden aika.
 Käteen jäis siis ainoastaan Siv Hustvedtin: Vapiseva nainen. Mistä tuli mieleen, eikö Anna Kortelainen kirjoittanut myös kirjan naisista ja hysterian leimasta?
Toiseksi kirjaksi nappasin norjalaisen Anne B Ragden: Satunnaista seuraa. Luin sen siltä istumalta mutta kokemus ei ollut kummoinen. Viinaa ja yhden yön juttuja - jos haluaa todella lyhyen tiivistyksen. Silti Ragden teksti on soljuvaa ja helppolukuista. Häneltä on aiemmin ilmestynyt Berliinipoppeli trilogia, jota suositellaan useimmissakin blogeissa. Kolmanneksi kirjaksi nappasin taas ns. asiakirjan. Eihän sitä nyt ihminen voi pelkästään epätodellisuutta lukea.
Kirjasuosituksia vastaanotetaan. Selasin myös Mitä Suomi lukee sivustoa mutta ne löytänyt mitään varsinaista inspiraatiota sieltäkään. Myydyimpien käännöskirjojen listalla on ykkösenä Hayden Toreyn: Viattomat ja kakkosena Emma Donoghuen: Huone. Jostain syystä kummatkin ovat nyt livahtaneet täysin ohi. Ehkä kaivan esiin tuon Kortelaisen ja tutustun enemmän naiseuden hysteriaan.
Anne B Ragde: Satunnaista seuraa - hyvin tiivistettynä Kirjainten virrassa blogissa.

Terveisiä Varsovasta!

Varsovan kulttuuri- ja tiedekeskus.

Alunperin suunnitelma oli suunnata Prahaan mutta niin kuin usein elämässä, puuttui kohtalo peliin ja ohjasi meidät Puolaan Varsovaan. En ollut koskaan aiemmin käynyt siellä. Varsovassa. Tuskin nopeaa läpiajoa pidempään edes Puolassa.
Sää teki kepposet. Paria päivää aiemmin + 15 astetta. Nyt matkalaista kuritettiin rae- ja vesisateilla. Se tekee kaupungissa liikkumisesta kävellen hieman haasteellisempaa.
Puolalaiset ovat tehneet kaupunkinsa jälleen rakentamisen kanssa uskomattoman työn. Varsovahan pommitettiin sotien aikana tuhannen päreiksi ja jäljelle jäivät vain rauniot. Nyt kaupunki on Unescon maailmanperintölistalla.
Varsovaan matkaajille suosittelen piipahdusta myös moderiniudellaan yllättäneessä Chopin museossa.
Hyvää ruokaa, ystävällisiä, joskin aluksi ehkä hieman totisen tuntuisia, ihmisiä. Pitänee käydä vielä uudestaankin. Kiitos matkaseurueella, tätä tarvitsin.

Hei hei Saimaannorpalle?

Khayriltä tuli pyyntö, että voisin nostaa tämän ajankohtaisen asian esiin, joten kaivoin bloginäppäimistön esiin välittömästi. Aihe, norpat, oli muutenkin mielessä eilen.
Kerrataanpa taas. Norppia on Suomessa tällä hetkellä alle kolme sataa. Sillä ei pitkälle polskutella. Vaikka -90 luvun pahimmasta pohjasta ollaan noustu, on laji edelleen vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Mikä merkityksellisintä, se on kiinni meistä. Ei ole kyse Amazonin perhoslajikkeesta, joka häviää, koska tuolla jossakin kaukana ahneet metsäyhtiöt hakkaavat sademetsää. Saimaannorppa on meidän eläimemme. Laji joka on meidän vastuullamme.
Mikäs juuri nyt on sitten hätänä? Kuuttien eli norpan poikasten kalanpyydyskuolleisuus. Helmi-maaliskuun aikoihin syntyvät kuutit voivat päätyä valitettavasti kevättalvesta kalastajien verkkoihin.  Nyt tätä mahdollisuutta halutaan kasvattaa:

" Saimaalla on haettu poikkeuslupia verkkokalastukselle saimaannorpan keskeisillä elinalueilla. Alueet ovat juuri niitä rantavesiä, joissa kuutit mielellään ruokailevat. 23 Saimaan osakaskuntaa on jättänyt yhteisen hakemuksensä Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. ELY-keskus on ilmoittanut antavansa päätöksensä asiasta tämän viikon torstaina.  "

Jos on tehty luonnonsuojelullinen päätös siitä, että jotakin lajia suojellaan ja sen kanta elvytetään, niin miksi ihmeessä annettaisiin päätökseen poikkeuslupa. Kanta on edelleen äärinmäisen uhanalainen ja jos verkkokalastus taas sallitaan, niin saamme heittä Hei heit ainakin kymmenelle poikaselle - ja pian ehkä lopullisestikin Saimaannorpallemme .

Ja lapio heiluu

Tunnustan. Sorruin. Lumen vastaiseen taisteluun. Kevätauringon paistaessa kiusaus kävi liian voimakkaaksi ja pienen lumilapion kanssa, vähän petkeleellä avittaen, päätin helpottaa talven poistumista.
Hyvää liikuntaa siinä sai. Oikea käsi on edelleen jumissa petkeleellä hakkaamisesta ja selkälihaksetkin saivat töitä, kun intopäissäni paiskelin kinoksesta lunta aurinkoisemmalle puolta pihaa.
Tietyllä tavalla lumen levittäminen pitkin pihaa tuntuu hieman hölmöläisen hommalta mutta kun muistelen, että viime vuonna pieni määrä lunta löytyi pihalta vielä vappuna, niin eiköhän se pieni jeesaus tänä vuonna ole hyväksi. Sitäpaitsi tuleehan sitä lunta taivaaltakin vielä.

Kuvahaaste nro 2: viimeisin sisustushankinta

Olisi kiinnostavaa, jos huonekaluissa lukisi kuka ne on tehnyt, missä ne ovat olleet, ja mitä on ajateltu kun kyseistä huonekalua on kunnostettu. Alan vähitellen ymmärtää vanhoja ihmisä, jotka ovat lyijykynällä kirjoittaneet pöytien tai lipastojen pohjaan, tai niin kuin meillä Loimaalla on tapana; maalinteippiin, huonekalujensa alkuperän.
Mutta alkuperää kiinnostavampaa olisi tietää, miksi jokin lista on kiinnitetty 50 naulalla kun kaksikin olisi riittänyt tai hylly jätetty vinoon vaikka sen olisi saanut suoraankin, tai miksi jokin sivulauta on täynnä reikiä, vaikka ne samalla vaivalla maalatessa olisi voinut kitatakin.









Kuvahaasteen yhtenä aiheena oli viimeisin sisustushankinta. Se on sarjastani: Todelliset ja Epätodelliset Löydöt. Tämä pieni kaappi on menossa kylpyhuoneeseen..tai keittiöön..tai saunaan..tai yläkerran wc:n kaapiksi. Ihan heti ei tarvitse päättää mutta hyvä siitä tulee kunhan sitä ensin vähän hioo ja maalaa.. Kaapin taakse aion kirjoittaa maalarinteippiin, mitä ajattelin(kehysriihtä ja työttömyysturvaa) kun kunnostin sitä.

Välillä jotain muuta

Maailman tuskan jakamisen jälkeen voisin yrittää keventää tunnelmaa vaikka 4 viikon sisustuskuvahaasteella, jonka bongasin Susannan Työhuoneelta. Koin kyllä kovaa houkutusta jatkaa edellisestä aiheesta eilisen Teeman Tiananmenin protesti 1989 dokumentin innoittamna..

Kuva: Susannan Työhuone -blogista

Tämä sisustuskuvahaaste toimii niin, että yhdellä viikolla voi ladata vaikka kuvan joka päivälle tai yhdelle päivälle koko viikon kuvat. Haasteet ja ideathan ovat tarkoitettu muokattavaksi, joten tätäkin voi jokainen soveltaa itselleen sopivalla tavalla. Tällä kertaa en haasta suoraan ketään tiettyä, vaan te jotka innostutte tästä samasta ideasta niin tulkaa hihkaisemaan tänne niin tiedän tulla vilkaisemaan teidänkin kuvianne! Itse aloitin kylpyhuonekuvalla. Istanbulista tuodussa taotussa saippuakulhossa on ystäviltä syntymäpäivänä saatua Lushin hunajasaippuaa.

Lippu joulukuuseen & George Clooney

Yöpöydälläni(mikä itseasiassa on tuoli) on pyörinyt pitkään ja kärsivällisesti Anna Politkovskajan Venäläinen päiväkirja. En ole saanut tartuttua siihen. Olin jo palauttamassa sitä takaisin kirjastoon mutta tuli toisiin ajatuksiin. Matkalla avasin kirjan summamutikassa ja eteeni avautui kohta: "Ovelleni koputetaan. Olen hotellissa Nazranissa. Oven ulkopuolella on vanhuksia jonossa. He ovat Ingusiassa kadonneiden äitejä ja isiä. He kertovat, että ihmisiä teurastetaan kuin karjaa. Federaation joukkojen tunnistamattomat osastot ajavat kaduilla yötä päivää. -- Näimme naamioituneiden sotilaiden kiskovan nuoren pojan ulos edessä olevasta autosta. He paiskasivat hänet maahan ja ampuivat niille sijoilleen, vaikka hän ei vastustellut lainkaan." Suljin kirjan ja päätin ottaa sen takaisin yötuolilleni.
Kirja tuli mieleen kun luin tänä aamuna Hesaria(17.3.B7). Valko-Venäjällä poliittinen vanki Siarhej Kavalenka on ollut viikkoja syömälakossa ja hänen äitinsä kertoo poikansa kasvojen kuihtuneen ryppyisiksi poimuiksi pääkallon ympärille. Kavalenka oli mennyt kiinnittämään Valko-Venäjän kansallislipun Vitebeskin torilla vuonna 2009. No, liikkumisrajoitustahan siitä sitten rapsahti. Mutta kun rajoitusta vahtineet miliisit raportoivat kuusiterroristin myöhästyneen kolme kertaa kotiintuloajoistaan, heilahti rikolliselle häkkiä parin vuoden verran. Nyt ollaankin siinä tilanteessa, että Kavalenka ennemmin kuolee periaatteensa vuoksi kuin antaa mielivallalle periksi.
- Miksikö minä tästä blogitan? No siksi, että ystäväni sanoi sen edellisviikolla ääneen, mitä itse olen usein miettinyt. "Musta on aivan käsittämätöntä, että me annetaan sen kaiken tapahtua." Olisin halunnut heiluttaa räikkää ja huutaa megafoniin, että "juuri tuota mäkin aina pohdin ällistyneenä". Miten me ollaan  tässä aivan naapurissa, ja meitä ei haittaa?
Eilen koin myös hetken, jota en taas osannut etukäteen ennustaa. Olisin halunnut olla George Clooney. (Prepe komppaa tässä kohden?) Clooney pidätettiin eilen Washingtonissa Sudanin suurlähetystön edustalla. Isänsä kanssa, mikä sekin oli mielestäni sympaattista. En tiedä saisinko norppa-Äitiä lähtemään kanssani mielenosoitukseen...

Mielenosoittajat syyttävät Sudanin presidentti Omar al-Bashiria humanitäärisen kriisin pahentamisesta ja ruoka-avun perille pääsyn estämisestä maan eteläosassa Nuba-vuoristossa.(yle)

Milloin Helsingissä on viimeksi ollut rauhanmarssi? Entä mielenosoitus ihmisoikeuksien puolesta? Näitä mietin tänään.

Venäläisen päiväkirjan takakannesta:

"Ihmiset sanovat usein, että olen pessimisti, että en usko Venäjän kansan voimaan ja että Putinin vastustaminen on minulle pakkomielle ja ainoa päämäärä. -- Jos ihmiset luulevat saavansa lohtua 'optimistisesta' ennusteesta, antee heidän uskoa siihen. Tuo tie on ehdottomasti helpomi mutta myös kuolemantuomio lapsenlapsillemme.

Hei, meillä leivotaan!

Nyt se sitten iski. Inspiraatio. Leipomiseen. Nopea katsaus ja inventaario kaappeihin. Muistelin, että jonkinlaista kakkuvuokaa olisin joskus nähnyt hyllyjen perukoilla. Isoäidiltä saatu vatkainkin löytyi, vielä vispilöineen.
Eipä muuta kuin suunnilleen-ohjetta netistä ja hommiin.
Sain juonesta kiinni nopeasti. Voit, sokerit, jauhot ja mausteet sekaisin ja uuniin. Aluksi voi mitata tarkkaankin mutta ei se ole niin jetsulleen, vaikka vähän heittäisikin. Eikä niitä ohjeita mausteistakaan kannata niin orjallisesti noudattaa. Itse olen nyt sekoittanut pariin tekeleeseen vaihtelevasti niin sitruunaa kuin appelsiiniakin, välillä taas rahkaa ja toisinaan turkkilaista jugurttia. Esim. piparkakkumauste sopii loistavasti tällaiseen "kahvikakkuun". 

Ehkä muutama kokeilu vielä näitä kakkuja ja sitten siirryn seuraavaan vaiheeseen. Mikä ikinä se sitten onkaan.

Mutta kakkuun voit laittaa esim:

200 g margariinia
2 dl sokeria
  1 munan
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
raastettua sitruunan ja appelsiinin kuorta
+ kummastakin tai toisesta puristettua mehua

ja vaikka sitruuna- tai tavallista rahkaa.
Pinnalle ripottelin kookoshiutaleita. Hyvää tuli.

Nopea piipahdus hammaslääkärillä

Kävin pikaisesti hammaslääkärillä. Pikaisesti siksi, että hammaslääkäri kertoi, että hän ei ole pitänyt koko päivänä taukoa, ja varasi minulle uuden ajan. Toukokuulle.

Sen verran ehdin kuitenkin tuolissa piipahtaa, että nopeat röntgenit otettiin ja suuhun kurkattiin. Pieni reiän alku löytyi mutta sitä ei nyt sitten paikattu. Parin kuukauden päästä sitten. Kyllä ihminen tarvitsee työssä taukonsa.

Hammaslääkäri sijaitsi samoissa tiloissa paikallisen aluekoulun kanssa. Pieni puistatus iholla muistutti, että tuoksu oli yhä tunnistettavissa. Miten ihmeessä ns. aikuisten hammaslääkäreissä onnistuu tuoksumaan erilaiselta kuin oppilaitostiloissa sijaitsevalla vastaanotolla? Mystistä.

Ja - pari lisää..

 Että on ajateltu. Sehän se korteissa on yksi idea. Joku on viettämänsä "elämänsä parasta aikaa" ja sen keskellä vielä näkee vaivaa ja saa kortin postiin. "Parhaassa" tapauksessa kaksi..tai kolme..
Silloin sitä tuntee olevansa tärkeä. Ajatuksissa. Ja osana ihmisten elämää. (Tänään postilaatikkosta löytyi kaksi korttia lisää. Postinjakaja ei edes tervehtinyt. Siitä lisää myöhemmin.)
Noissa fiiliksissä ei niinkään kannata paneutua sellaisiin pikkuseikkoihin kuin korttiin kirjoitettuihin titteileihin, piirroksiin tai sisältöön. Siinä saattaisi tunnelma kärsiä. Onkohan muuten niin, että Kansallisarkistoon voi lähettää kortteja ja kirjeitä tallennettavaksi ns. ajankuvana? 

Kortti tuli

Olen aina ollut vahvasti kirjeiden ja korttien puolestapuhuja. Tänään se taas palkittiin.
Ihminen on usein luovimmillaan lomalla, vireyden ollessa flow-tilassa ja kynän suorastaan virratessa elämää suurempaa tekstiä.  Näin tässäkin lomalta lähetetystä tervehdys kortissa. Sitä flowta on tullut. 
Tekstiä, kuvituksineen, tuli lähettäjiltä jopa niin paljon, että osa osoitteestakin on jäänyt jalkoihin. Ei hätää. Itella skarppasi ja toi arvolähetyksen perille.
Kiitos Ystävät. Mennee vielä tovi, että saan tästä mukaansa tempaavasta tarinasta kiinni.

Parsaa munalla

WSOY:n kultainen keittokirja. Mestarit keittiössä -kirja taisi olla muistaakseni jonkin vuoden kirjamessujen saldoa. Luonnollisesti niitä "älyttömän edullisesti" löydöksiä, jotka sitten päätyvät loppujen lopuksi kirjahyllyyn pölyttymään, kunnes se sitten inspiraation puuskassa kaivetaan esiin.
Nyt se puuska  tuli, ja kappas - kirja täynnä aivan loisteliaita ohjeita. Kuvista puhumattakaan. Väittäisin edelleen, että keittokirjat ostetaan niiden houkuttelevien kuvien vuoksi, ei niinkään kiinnostavan sisällön. Toki on suotavaa, että sisältöäkin löytyy, kun kirja sitten jossain vaiheessa kaivetaan oikeasti käyttöön.

"Huippuravintoloiden tietotaito kotikeittössäsi Alansa parhaat osaajat neljältä eri mantereelta antavat kirjassa käyttöösi vuosikymmenten aikana keräämänsä ammattitaidon. He opettavat keittotaidon perusasiat ja oikeat valmistusmenetelmät vaihe vaiheelta esitellen jokaisen tekniikan ja metodin havainnollisin värikuvin. Mestarikokit kertovat myös käyttökelpoisimmat kikkansa ja niksinsä, joilla ruoan laittaminen helpottuu ja sujuu kiireenkin keskellä." 

Ensimmäisenä testiin osui klassinen taitettu munakas, täytteenä parsaa. Ehdottomasti jatkoon! Parsan maku teki tavallisesta aamiaismunakkaasta hienostuneen, ja muistutti taas siitä kuinka vähemmän on enemmän. Maukas, ruokaista ja täyttävä, olematta kuitenkaan raskas. Parsan nuppujen herkullisuus toi aamiaispöytään lähestulkoon hotellimaisen illuusion. Ilmeisesti nämä kirjaan ohjeensa antaneet Mestarit tietävät mistä puhuvat. Kirja pääsee "Suosittelen lämpimästi kotikirjastoon" teosten joukkoon.

Vettä Elefanteille ja Pikkuseikkoja

Ihmisen mieli toimii hassusti. Olemassa olonsa pitää aina lunastaa eri tavoin. Liian hauskaa ei saa olla. Eikä helppoa. Uusien aikataulujen myötä olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että viikonloppuisin saa lukea ns. "turhia kirjoja", mikä tässä tarkoittaa romaaneja, mitkä suinkaan eivät ole millään lailla turhia, päinvastoin. Viikolla pitää vain kartuttaa tietojaan ammattikirjallisuudella, ettei menisi aivan hullutteluksi tämä elämä.
Ilokseni olen siis palannut näin kevään myötä lukijoiden joukkoon. Lukupinoon päätyivät mm. Maeve Binchyn Koko kadun kasvatti, Carol Shieldsin Pikkuseikkoja sekä Sara Gruen Vettä Elefanteille. Blinchy ja Shields olivat ns. viikkolaina -hyllyssä, enkä ole kumpaakaan lukenut vähään aikaan, joten  tartuin niihin. Vettä Elefanteille puolestaan on ollut jonkinlaisella alitajuisella lukulistalla jo pitkään mutta nyt vasta muistin sen kirjastossa ollessani.
Näistä kolmesta, Vettä Elefanteille oli viihdyttävin ja kiinnostavin. Sirkusmaailman ja 30- luvun aikalaiskuvauksen sekä kaksitasoisen kerronnan yhdistäminen teki kirjan tarinasta kiehtovan.
Maeve Blincyn Koko kadun kasvatti oli puolestaan tyypillistä Maeve Blinchyä. Vaikka kirjassa oli käsitelty mm. alkoholismia ja erilaisia vajaavaisuuksia, joiden kanssa ihminen painii, jäi tarina silti kevyeksi ja myöskin viihdyttäväksi.  Koko kadun kasvatissa yhteisöllisyys on voimavara ja omiensa joukossa seisojat puolustavat toisiaan.
Carol Shieldin Pikkuseikkoja on hänen esikoiskirjansa. En tunne hänen koko tuotantoaan mutta Shields on yksi niisä kirjailijoista, jonka tuotantoon tulee tartuttua silloin tällöin. Kirjan takakannessa oli lainaus: "Monitahoisten ja sävykkäiden elämäntarinoiden mestarikertoja". Kuvailun Shields  osaakin. Tarkkaa, pieni eleistä, toisaalta hyvän tahtoista, toisaalta taas hieman ankaraakin arjen maalaamista.  Kirjan nimihän on Pikkuseikkoja.
Näistä kolmesta suosittelisin tarttumaan ainakin Vettä Elefanteille kirjaan. Teosta on kuvitettu myös vanhoilla valokuvilla Ringling sirkuksesta.

"Mä kuulun liittoon."

No niin. Olin kirjoittamassa ensin ihanista ihmisistä, jotka tapasin pitkästä aikaa eilen, mutta koska kotona odottivat uutiset, sekä AKT irtisanominen - tempperamenttisenä ihmisenä, joudun reagoimaan siihen ensin.
Olen ennenkin kirjoittanut suoraan ajatustenolavivirtaa, ja saanut huomautuksen siitä, että ennen tuomitsemista pitäisi tutkia. Yritän siis pysyä kohtuudessa ja jätän draaman kaarten taivaalle maalailun pienemmälle. Tällä kertaa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry irtisanoi viestintäpäälikkönsä, joka oli tehnyt ilmoituksen esimiehestään.

AKT: " Liiton keskeisiin toimintoihin kuuluu työ- ja palkkaehtojen parantaminen, työsuojelun ja ammattitaidon kehittäminen sekä jäsenistön yhteiskunnallisen aseman ja sivistystason kohottaminen."

Tutkinnan ollessa kesken, ja koska en ole ollut itse paikalla, en voine ottaa kantaa tapahtuneeseen kiusaamiseen, mutta tuntuu todella vastenmieliseltä, että kiusatuksi kokenut ja asian esille nostanut työntekijä irtisanotaan.
Äärettömän huonoa johtamista, todella huonoa julkisuuden hallintaa, enkä ole mitenkään hyvilläni siitä
mitä tämä tekee liittojen maineelle. Olenkin sitä mieltä, että oman liittoni Pro:n pitäisi vähintäänkin kommentoida julkisesti AKT:n toimintaa.

" AKT:n valtuusto antoi tammikuun lopussa tukensa Rädylle. Kolmannes olisi ollut valmis erottamaan johtajansa."

Pidän merkityksellisenä myös sitä, ettei liiton kanta ollut yksimielinen; eriävän mielipiteensä jättivät liittosihteeri Arto Sorvali, hallituksen jäsenet Asko Mäki-Rahkola ja Jarkko Arpula sekä viisi muuta hallituksen jäsentä. Liittosihteerin Arto Sorvalin asemaa jään seuraamaan mielenkiinnolla. Liiton kakkosmies ei seiso samassa rintamassa keulakuvansa kanssa.
No Loimaan kassa kiittää. On vaikea kuvitella etteikö tämä vaikuttaisi AKT:n omaan porukkaan, saatika yleensäkin luottamukseen liittojen toimintaan.
Meillä on maailma täynnä johtamisen, sisäisen viestinnän, organisaatiopsykologian ja työnohjauksen ammattilaisia. Kertokaa minulle, miksei näitä asioita voida hoitaa fiksummin?

ps. laitan tänään sähköpostia omaan liittooni ja pyydän heitä kommentoimaan asiaa. Laita sinäkin.

Teukka, pliis, kokoo ittes!

Melkein arvasinkin, että Prepe kiinnittää huomion tähän aiheeseen joten tuetaan tätä ajan ilmiötä vielä parilla rivillä. Mietin, että onko se omaa naiviutta ja lapsellisuutta, että odottaa edustustehtävissä olevien,  ja niihin haluavien, käyttäytyvän jollakin tavalla..fiksusti?
 PerusperusAikuistenaikuistenaikuisten -oikeasti.  "Ehkä olin, ehkä en."Aikoinaan itkettiin kuorossa kun Tarjalla oli ulkomailla käydessään Muumi-käsilaukku. No voihan kyynel. "Mitähän kaikki meistä ajattelee, kun Tarja on mennyt kylään ja sillä ei ole öky-käsilaukkua, vaikka se Tasavallan Presidenttinä olisi voinut veronmaksajien rahoilla ostaa sellaisen - tai pyytää lahjuksena, joltakin Hyvä Sisko -kerhon jäseneltä. Meillähän Suomessa ei ole lahjontaa. Meillä vain on niin pienet piirit, ja ihan vaan ystävällisyyttään toisia tässä tuetaan."
Onneksi meillä on teuvot. "Rehellisyys, perhearvot ja ihmisten hyvin vointi." Olen viime aikoina lukenut paljon esim. työhyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, ja niissä ei missän mainita huorissa käymistä tai rikollisjengin kerhotiloissa kännissä toikkarointia. Kyllä, totta kai Teuvo sinua ja "tilaasi" on käytetty taas hyväksi mutta olisiko aika nyt vähitellen miettiä sitä, miten itseäsi suojelisit - ja vähän meitä muitakin. Minua alkaa jo hävettää. Ja sen voin sanoa, etten minäkään ihan pienestä häpeä.

Teuvon kirjoitus Viitasaarelaisesta:

Pääministerin, jokaisen ministerin ja ammattipoliitikon olisi tarpeellista olla edes jonkin aikaa kehäkolmosen pohjoispuolella pienen- ja keskikokoisen yrittäjän tai tehdastyöläisen housuissa. Vain sen kokemuksen myötä tulee oikea ymmärrys siitä miten leipä Suomi-nimisessä valtiossa tienataan.

Muusta en tiedä mutta sen verran olen minäkin maailmaa nähnyt, että tiedän ettei täällä kehäkolmosen pohjoispuolella töihin mennä kännissä ja huoria heitellä satasilla, jos ollaan tavallisen tehdastyöläisen housuissa. Teukka, pliis, kokoo ittes!

Noki lähtee ravistelemalla

Kun viimeksi rikoin jotain itselleni (tunne)arvokasta, kehoitin itseäni miettimään ennen kuin taas seuraavan kerran kun olen ajatuksissani vaarassa jättää sen ajattelun väliin. Mutta Britneytä lainatakseni; Ops I did it again.
Valkoisen sohvani päällä on  beigen värinen peite.  Ikään kuin suojaksi. No, koska en ollut jaksanut laittaa sitä takaisin kunnolla peitteen valahdettua selkänojalta alas, sain tökkäistyä valkoiseen sohvakankaaseen nokitarhran. Onneksi melko pienen sellaisen. Mutta tässäpä kuningaskohta: ajattelin, että pyyhkäisempä kätevänä hihallani irtonaisen noen pois.  (Olin siis liian laiska nousemaan, ja hakemaan esim. nihkeää rättiä tai vastaavaa avukseni.) Hyvä idea..paitsi, että hihastani se noki oli tullutkin, ja pyyhkäistäkseni pienempää jälkeä,  päädyin vetäisemään sen viereen valkoiseen sohvatyynyyn isomman nokijäljen. Kätevää.

Noki ja miten se lähtee by Martat

1. Ravistelu, harjaus pehmeällä harjalla.
2. Pese nestemäisellä pyykinpesuaineella ”nyrkkipyykkinä”, jos tekstiili kestää hankausta.
3. Huuhtele tahrakohta vedellä ja pese tekstiili lopuksi pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa. Huomioi, että kaikki tekstiilit eivät kestä hankaamista!

ps. ei lähtenyt kokonaan edes pesussa ja sappisaippualla.

Mitä köyhällä on, tai ei ole?

Että taas eilen korpesi hetkisen. Jäin katsomaan TV1:ltä Tuomas Enbusken Loppukiri ohjelmaa, jossa seurattiin Niinistön ja Haaviston - ja Enbusken - kulkua kohti presidentinvaaleja. Ohjelma oli tehty melko kevyellä kädellä, oli silti paikoittain hauskan itseironinenkin ja osui hyvään aikaan, näin vaalien jälkeen pölyn jo laskeuduttua.
Yksi asia sain vain kierrokset taas nousemaan. Puolihuolimaton keskustelu siitä, että "kai nyt tämän päivän köyhällä yhdet talvikengät on" Enbuske ja Niinistö istuvat kuljetettavana auton takapenkillä ja ylimalkaisesti toteavat jotain siihen suuntaan että "noo, kyllä kai nyt sentään". Hei, tiedoksi uutisosuus: ei ole. Tämän(kään) päivän köyhillä ihmisillä ei ole goretexejä talveksi. Soittakaa muutamalle sosiaalityöntekijälle, ja kysykää mitä tämän päivän köyhällä on. Olen myös lopen kyllästynyt mm. Enbusken tahallaan provoivaan "tämän päivän köyhällä on valokuituliittymät ja citymaasturit" läppään. Ei ole.

Enbuske: Tuloerojen on kasvettava.

Myös täällä pohdittu asiaa

Pitääkö uimahallissa olla uimapuku?

Tunnustan. En omista uimapukua. En edes kunnolla muista, koska viimeksi olen omistanut kyseisen vaatekappaleen. Uikkarini ovat olleet kaksiosaisia tai bikinityyppisiä.
Tämä eritätin tärkeä ja kiinnostava aihe tuli ajankohtaiseksi viime viikolla kun tuli äkkilähtö Saloon uimahallille. Kaapista kaksiosaiset uikkkarit reppuun ja menoksi. Matkalla mieleeni hiipi ajatus, että "käytetäänkö nykyään uimahalleissa pelkästään uimapukuja?" Kieltäydyin ajattelemasta asiaa, koska se oli ensinnäkin myöhäistiä ja asialle ei ollut mitään tehtävissä.
Kukaan ei tullut uloskaan ohjaamaan tai kertomaan että "täällä meillä uidaan vain uimapuvussa" mutta myönnän, että kaikilla näkemilläi muilla naisilla oli yksiosainen kokouimapuku. Tosin en myöskään käyttänyt aikaani siihen, että olisin käynyt tarkastamssa joka ikisen vesijuoksijan asustusta.
Kaikkea sitä joutuukin miettimään mutta ovat sitä muutki pohtineet, että "saako/voiko uimahalliin mennä bikineissä?"

Savea naamaan

Argital vihreä savinaamio. Jatkoon.

Sain syntymäpäivälahjaksi savea, jota en ole muistanut hehkuttaa. Se oli menoa Argital -tuubin ensiavaamisesta lähtien. Pitkästä aikaa tuote, joka tuntuu miellyttävältä myös tuoksultaan.

Myös hinta tuntuisi olevan kohdallaan. Vierastan ajatusta, että kosmetiikkateollisuuden valmistavat purkit ja putilot maksavat useita kymppejä,  vaikka ne kuinka myytäisiin luksuksena ja olisivat vuosikausien tieteellisten kokeiden huipentumia.

Uskallan suositella tätä myös siksi, että kaksi muutakin koekäyttäjää ihastuivat tuotteeseen välittömästi ja halusivat hankkia sitä itselleen. 

Putkilo ei ehkä ole muotoilun ja estetiikan huippua mutta ehkä siitäkin syystä tuotteen saa järkevään hintaan.

Pitipä kurkata tietoja kyseisestä sarjasta, josta kerrotaan:

Argital on italialainen luonnonkosmetiikkasarja. Argital tuoteperheeseen kuuluvat vihreä savi-tuotteet, kasvojenhoito- ja vartalonhoitosarjat, pohjaöljyt, eteeriset öljyt, aromaattiset hierontaöljyt, hygienia- ja pesutuotteet sekä vauvojenhoitosarja.

Voi tilata mm. Biodellystä (<-linkki)

Sano se kukkasin

Haloo, kuuluuko, onko radiossa?

Enpäs nyt äkkiseltään muista, milloin viimeksi olen ollut radiostudiossa. Eilen kuitenkin sain tehdä mukavan piipahduksen paikalliseen studioomme haastateltavan ominaisuudessa, kun maakuntaradiostamme soitettiin ja pyydettiin piipahtamaan.

Ollakseni vähemmän itseriittoinen, tarjosin kyllä vaihtoehdoksi lähiruokayhdistyksemme puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa, joilla homman kokonaisuus on kattavasti hanskassa mutta nauroin soittaneelle toimittajalle, että olisin varalla, jos toiset eivät suostuisi. Ja niin se nakki sitten napsahti.

Mikäs siinä. Mukavaahan se oli ja vaikka hujahti siivillä. Tunnustan, että pari minuuttia ennen melkein jännitti mutta aikahan siinä loppui. Niin paljon olisi ollut vielä kerrottavaa. Tänään illalla on yhdistyksemme ensimmäinen vuosikokous. Tänä vuonna teemme taas kaikkemme, jotta tuottajat ja kuluttajat olisivat lähempänä toisiaan.

Kissapoliisi ja iloa teatterista

Kissapoliisi ja Norppa

Kiitos kaikille tsemppitoivotuksista. On hienoa olla kannustettu. Se on tunne, jota koskaan ei voi arvostaa liikaa. Helmikuun loppupuolta haarukoin läpi avoimin mielin ja hätiköimättä.
Viikonloppuna tuli vietettyä aikaa kulttuurin kanssa. Tai no, kulttuurin ja kulttuurin. Disney on Ice oli lähinnä näyttävä ja hyvin tuotteistettu tapahtuma. Viihdyttävä toki, mutta tuotteistettu. Nautin  lasten ilosta mutta en voinut olla ajattelematta, etteikö yksi prinsessa riittäisi yhteen esitykseen. Tiedän. Olen nuiva. Mutta silti, pitääkö kaikki ympätä yhteen ja samaan showhun(?). Huomasin myös pohtivani minkälaisen roolimallin pienet tytöt saavat siitä, että ainut unelmien kohde on se, että prinssi tulisi ja suutelisi..
Toinen kulttuurielämys tuli koettua pitkästä aikaa Loimaalla teatterissa. Sukulaistyttöni KK otti estradin haltuun veikeänä kissapoliisina. Vaikka olenkin totaalisen puolueellinen, niin aion silti kirjoittaa, että KK suoriutui roolistaan täysin pistein ja ilahduin hänen selkeästä sekä kuuluvasta artikuloinnistaan.
Mahtavaa muutenkin, että nuorten kanssa tehdään teatteria pienissäkin kaupungeissa! Kiitos vapaaehtoisten, jotka jaksavat pitkin vuotta harjoituttaa lapsia ja nuoria. Puvustavat, järjestävät, ohjaavat ja yleensäkin omalla työllään mahdollistavat nämä esitykset.

Loimaan Teatteri

Risteyksessä punaisissa kengissä

Kiire loppui. Ilman nousu- tai laskukiitoja. Sain eilen käteen työsuhteeni irtisanomisilmoituksen. Myös työvelvoite loppui saman tien. Siistin pöytäni, ilmoitin asiasta muutamille yhteistyökumppaneille ja pakkasin tavarani. Tämän jälkeen siirryimme muutaman työkaverini kanssa Loisteeseen lounaalle ja skumppalasilliselle. Kun on lähdön hetki, lähteä pitää tyylillä ja pystyssä päin. Minä lähdin punaisissa korkokengissä.
Ensimmäisen vapaaherrattaren päiväni olen käyttänyt tyypillisesti. Kuvaamalla, kirjoittamalla, järjestämällä asiat - ja käymällä kirjastossa. Kun kalenteriin vapautui aikaa, oli välittömästi tiedossa mihin sitä voisi/pitäisi/haluaisi käyttää. Tiedon hankintaan, sen päivittämiseen ja sisäistämiseen.
Kunnianhimoiseen kirjapinoon kertyi tiedon lisäksi myös kevyempää. Aivot janoavat teoriaa, sydän runoutta. Vai onko se juuri toisin päin?
Tässä sitä kuitenkin ollaan. Risteyksessä.

Uusin ryhmäliikuntalaji - metron liukuportaat

Muistan kuinka joitakn kuukausia sitten ärsytti luettuani erään valveutuneen helsinkiläisen mainosjuppihippipunkkarin kirjoitus siitä, miten ihmisten pitäisi seistä liukuportaissa. Kirjoittajan mielestä oli aivan naurettavaa, etteivät maalaiset ymmärtäneet, että liukuportaat oli tehty nimensä mukaisesti liikuttamaan ihmistä. Hänen zeniään häiritsi, että portaissa ohitettiin oikealta, kirjoittajan mukaankenelläkään ei voi olla niin kiire.
Tervetuloa hieman erilaiseen maailmaan. Meille maalaisille päivä voi olla juuri siitä minuutista tai sen puolikkaasta kiinni. Kun kaukomatkan bussit lähtevät toisinaan tunnin välein ja aikataulut ovat tiukkoja, saattaa olla, että se portaissa nipistetty 20 sekuntinen tarkoittaa, että olet kotimatkalla tuntia aiemmin.
Viime viikolla koin tämän karvaasti. Missasin bussini - kolme kertaa - alle puolen minuutin verran. Suurin henkinen kasvu tapahtui kerralla kun olin jo laiturilla ja bussi peruutti silti pois. Todella siististi cool.
Periaatteessa voin ehtiä työpöytäni äärestä kotimatkabussiin 10 minuutissa. Se tarkoittaa mm. sitä, että rakennuksemme hissi ei saa olla jumissa, metron pitää kulkea ajallaan, eikä bussikaan saa lähteä etuajassa. Silloin 10 minuuttia riittää. Mutta jos aikaa onkin enää 8 minuuttia - voi olla, että juuri ne Helsingin korkeimmat - ja jyrkimmät -  Kampin liukuportaat on itse kiivettävä, Silloin saattaa rappusissa ajelehtivan hipsterin zen-matka pahasti häiriintyä. 
Tästä onkin tullut mukava ryhmäliikuntamuoto. Metrosta kävellään liukuportaisiin melkoista haipakkaa. Yleensä vähintään 50 ihmistä samaan aikaan. Perässä on aina joku, samoin edessä. Puolen välin jälkeen voi tulla hinku hiukan hidastaa. Jos hidastat, tiedät, että hidastat myös takana kulkevan vauhtia. Niinpä joko toivot, että edellä oleva hieman hyytyy, joka tosin hidastaa omaakin vauhtiasi, tai sitten puret hammasta yhteen ja toivot jaksavasi havujaperkeleellä ylös asti.
Tänään ehdin bussiin jo puoltaminuuttia ennen ja jaksoin peesissä ylös asti. Pysähdy tässä sitten haistelemaan kukkia ja tartu hetkeen.

Kestokyky koetuksella

Koska asiat liittyvät toisiinsa ja omatkin ajatukset muotoutuvat ajan kanssa. Jatkan vielä. Vaaleista. Yhteiskunnasta. Ihmisistä. On nimittäin vaikeuksia. Oman suvaitsevaisuuden kanssa.Vesi ei meinaa valua hanhen selästä. Tuntuu, että se on tervaa ja pelkään, että se tarttuu.
Nämä vaalit ovat tehneet omalle ajatusmaailmalleni hyvää. Myös ikä on tainnut hioa suurinta terää ehdottomuudesta mutta ei silti arvoista. Vaikka nyt on helpompi ymmärtää ja hyväksyä, toisaalta on entistä vaikeampi sulattaa.
Meille ihmisille annetaan paljon sellaista mihin itse emme voi vaikuttaa. Meiltä otetaan myös pois tai jaetaan hyvinkin epätasa-arvoisesti. Se ei ole reilua, eikä millään tavalla oikeudenmukaista. Sivusta on saanut useinkin seurata kun on annettu, enemmän mitä on jaksettu kantaa.
Huomaan, että minun on todella vaikea kestää sitä, että me ns. sivistyneet ihmiset, jotka puhumme oikeudenmukaisuuden puolesta, otamme ja nostamme esiin toisen ihmisen seksuaalisen suuntauneisuuden. Mitä hemmettiä se meille kuuluu?
Ja jos jeesustelu linjalle lähdetään, niin kuin sadoissa yleisönosastonkirjoituksissa on lähdetty, niin kyllä me olemme saaneet poliittisen historiamme aikana useammin kuin kerran hävetä heteroedustajiemme toilailuja. Ulkoministerejä myöden.
Tai nyt itkeään sitä, että kun Venäjäkään ei hyväksyisi.. Saanen huomauttaa Venällä on hieman isompia ongelmia itsellään . Annammeko maan, jossa vauvoja jätetään laatikoihin ja jossa vapaaseen valintaan ei ole mahdollisuutta, vaikuttaa oman maamme valintoihin? Eikö pikemminkin pitäisi ajatella, mitä me ajattelemme, eikä kiinnittää niin paljon ulkokultaisesti huomiota siihen, mitä meistä ajatellaan? Jos meistä edes ajatellaan.
Presidentti on Suomen edustaja. Totta. Enkä minä häpeäisi, jos meitä edustaisi 6. joulukuusta rauhan puolesta puhuva ihminen. Enkä usko, että sotaveteraanit tuntevat itsensä häväistyksi, jos meillä on siviilipalveluksen suorittanut presidentti. Eivätkö he ole juuri niitä, jotka ovat menettäneet elämänsä rauhan puolesta. Armeijan käynyttä ylipäällikköäkö tässä eniten kaivataan? Sitä, että kun sota syttyy niin sitten meillä on puikoissa mies, joka kävi monta kymmentä vuotta sitten intin. Vai olisiko sittenkin turvallisempaa, jos maamme keulakuvana olisi rauhanneuvottelija. Maamme ja eurooppalaisen tulevaisuuden kehityksen kannalta se tuntuu tärkeämmältä, kuin se että virkaa toimittaa - hetero.
Jos/kun yli puolet äänestäjistä haluaa presidentikseen Niinistön, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan. Demokratia on sitä, että meillä on mahdollisuus äänestää ja enemmistö saa päättää. Mutta sitä vastaan, että äänestetään ihmisen henkilökohtaisia ominaisuuksia vastaan, ja käytetään perusteena sitä että, "minä en hyväksy", minulla on. Sitä on vaikea sulattaa ja vielä vaikeampi ymmärtää.
Vielä niille, jotka miettivät tulevaisuudessa, että "Mitä ne muut miettivät, jos meillä on erilainen presidentti?"(<--linkki) Vastaa todella hyvin tuohon kysymykseen. Piste.

ps. Voiko yksi ihminen vaikuttaa?   (linkki)

Tahkon piipahdus ja aamuherätyksiä

Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan taas todellisesta laatuseurasta. Perinteinen Tahkon piipahdus keräsi taas touhukkaan porukan kokoon.Vaikka reissun päälle lähteminen on näin keskellä talvella hieman tahmaista pimeän vaikuttaessa energiatasoon, jo pelkän bussin nähdessään virkistyy. Ja riehaantuu. Sillä jaksaakin taas pitkään. Eikä tullut edes riitaa politiikasta, vaikka niitä saman henkisiä ei muka löytynytkään kuin muutama. Yksi suurimmista iloista on kuitenkin aina ollut mökkikokoonpanomme. Kyllä se Chisukin jäi toiseksi kun saksalaisteemamme räväytti parketille. Ihania naisia, hauskoja, luovia, räväköitä, persoonia, kauniita ja rohkeita, hivenen hulluja...Kiitos ladies, arvostan.
Muuten tällä viikolla kello on soinut 5.30 ja se on kuulkaa aikaisin. Iltapäivällä on väsyttänyt ja parina iltana olen vakavasti miettinyt nukkumaan menoa kahdeksalta. Ensimmäinen yritys päätyi siihen, että otin käteeni Paul Austerin Sunset Parkin ja luin sen siltä istumalta. Toinen yritys päätyi siemenluettelon selaamiseen ja sen tosiasian ymmärtämiseen, että chilien ja orvokkien siemenet pitäisi jo laittaa itämään. Kiirehän tässä taas tulee kevääseen.
Eikä yön pituutta ole ainakaan lisännyt, että Super-Sankari Topi on ollut ottamassa oman tilansa - ja tuonut tapansa - viikkoon. Todella sympaattinen ja hauska kaveri. Ihailtavaa myös miten niin pienellä koiralla pystyy olemaan niin suuri ego. Nyt on sitten sekin nähty, että lenkille lähteäkseen koira pitää kantaa ulos.

Palautetta blogista

Koska "näinä aikoina" palautteen antaminen ja palautteen saaminen on noussut myös yleisellä tasolla keskustelun aiheeksi, nostetaan täältäkin yksi aiempaan kirjoitukseeni tullut palaute:

"Juu,
olisihan se pitänyt arvata blogia lukiessa. Vihreys on itseisarvo ajattelematta Presidentin roolia suomen keulakuvana.
Pekan poikaystävä, tuo juopuneena ajanut ja pahoinpitelystä syytetty. Kyllä sen on oltava hyvä presidentin puoliso! Jokainenhan meistä hakkaa vastaantulijoita ja juotuaan GT:itä, hyppää auton rattiin.
Niin, onhan Haavisto ollut ulkomailla ja osaa ajatella... Kuten 5,3 M suomalaista."

En ollut yllättynyt. Politiikka on yksi niistä asioista, joka saa ihmisen kommunikoimaan hyvin suoralla ja suppealla tavalla. Silti.
Vihreys. En tiedä mitä kirjoittaja sillä tarkoittaa mutta on se minulle arvo. Niin kuin solidaarisuuskin, toisten ihmisten, ja luonnon tai yleensäkin elämän kunnioittaminen. Se, että Haavisto "on ollut ulkomailla" ei ole ainakaan presidentin työssä haitaksi, tai että hän osaa ajatella.
"Jokainenhan meistä hakkaa vastaantulijoita ja juotuaan GT:itä, hyppää auton rattiin."(?!)
Tämä blogi on ollut minulle kuluneina vuosina yksi tapa ajatella puoliääneen, toisinaan jakaa tunnelmia valokuvien välityksellä, joskus taas välittää tietoa tai muuten vain fiilistellä ajatusten olavivirtaa. Mutta se, että tätä blogia lukiessa tulisi mieleen, että kritiikittömästi ihailisin mitä vain, väkivaltaisuudesta tai rikoksista huolimatta, on minusta melko epäreilu tulkinta. 
  Kiinnostavampaa kuin se, että kummasta tulee seuraava preseidentti on se, että mitkä seikat yhteiskunnassamme saavat ihmiset niin äärinmäisen suvaitsemattomiksi tai ahneiksi. Mistä tulee viha, katkeruus ja pelko - ja minkälaisia konkreettisia tekoja hallituksemmme pitäisi tehdä, jotta meillä kaikilla olisi täällä helpompi elää ja olla.
Toivoisin myös, että kouluissamme harjoiteltaisiin väittelyä. Oman mielipiteen perustelua ja toisen mielipiteen kuuntelua sekä kommentointia. Tyylikkäästi.
Peace.

Kovaa tuomarointia

Iloista rauhanaikaa! Tänään sain tuta mitä tarkoittaa kun menee rähisevien tappelupukareiden väliin. Verihän siinä alkoi tirskua. Ja nimenomaan minun. Ilmassa oli melko maskuliinista ärhentelyä, joka yltyi yleisen syyttäjän tasolle ja alkoi olla yhtä rakentavan näköistä kuin vaalikeskustelut sosiaalisilla foorumeilla. Eikun peli poikki ja pukareihin kiinni. Sillä seurauksella, että toisen kaverin naskalihampaat osuivat minun peukalooni. Olettaisin, että homma oli vahinko. Sen verran tunteet kävivät kavereilla kuumana mutta olenpa iloinen, ettei kyse ollut isommasta rodusta, sillä peukalo on kuitenkin mukava olla olemassa. Etenkin kun pitää sormikkaita. Tämän jälkeen oli hyvä miettiä, että olisiko se jäykkäkouristusrokotus kannattanut sittenkin päivittää viime syksynä..

Uskalla osallistua!

Eipä kestänyt kauaakaan, että alkoi valitus siitä, että miten ihmiset jotka eivät aiemmin olleet poliittisesti aktiivisia, nyt yhtäkkiä vaahtoavat presidentistä. Miksi kukaan ei valittanut silloin kun samat ihmiset eivät olleet yhteisten asioiden hoidosta kiinnostuneita, eikö se ole huolestuttavampaa?
Hienoa että ihmisillä on intohimoja ja hienoa, että kiinnostus herää ja muuttuu toiminnaksi. Ehkä se kantaa vielä näiden vaalien jälkeenkin ja muutama aktiivinen jää mukaan ruohonjuurentason toimintaankin.

Voihan Salsa

Kävin tänään elämäni ensimmäisellä salsa-tunnilla. Muistaakseni. Muutama askelyhdistelmä oli kyllä tutun tuntuinen joiltakin nuoruuden jumppahairahdustunneilta mutta muuten kyllä ei ollut harmainta aavistustakaan mitä tuleman piti. Mutta menin kun kysyttiin, ja ajattelin, että hyvähän se on jotain tehdä. Salsatunnille en olisi kyllä osannut veikata päätyväni tänä vuonna. Tai ehkä ikinä. Niin se elämä taas yllätti. Kaksi yhden hinnalla tarjouksella.
Mitään kovin kummoista ahaa-elämystä ei syntynyt mutta annetaanpa lajille mahdollisuus. Tai pakkokin antaa, koska 10-kortit olivat tarjouksessa, ja 9 kertaa on vielä jäljellä.
Viereisessä pikku salissa edistyneet flamenco-tanssijat taputtivat käsiään ja paukuttivat kenkiään lattiaan. Haikailin heidän joukkoonsa.

Salsan perusaskel

Tanssiasento: suljettu tanssiasento
Askelten  rytmitys: nopea-nopea- hidas, nopea- nopea- hidas nopea  (hidas = kaksi 1/4-iskua, nopea = yksi 1/4 –isku)
Mies:
Askel eteen, vasen jalka (nopea askel)
Askel paikalla, oikea jalka (nopea askel)
Askel yhteen, vasen jalka  (hidas askel)
Askel taakse, oikea jalka  (nopea askel)
Askel paikalla, vasen jalka  (nopea askel)
Askel yhteen, oikea jalka (hidas askel)
Nainen:
Askel taakse, oikea jalka (nopea askel)
Askel paikalla, vasen jalka (nopea askel)
Askel yhteen, oikea jalka  (hidas askel)
Askel eteen,  vasen jalka  (nopea askel)
Askel paikalla, oikea jalka  (nopea askel)
Askel yhteen, vasen jalka (hidas askel)

Kuppeja kerrakseen

Yksi asia usein johtaa toiseen. Työpöydälleni ilmestyi Väyrys-kuppi. Tilaamatta ja pyytämättä. Mutta epäkaupallinen ja ekologinen. Itse tuunattu. Mutta voi miten "Onks sulla tollanen?!" -huudahduksia on riittänyt. Kädestä pitäen on pitänyt vakuuttaa että "tämä ei ole aito".
Ja onhan noita kuppeja maailmallakin ja jotta tästä työkaverini viehättävästä eleestä olisi poikinut jotakin elämää suurempaa - piti itsekin osallistua.

Ja toinen mielipide - nyt ruuasta

Mitenköhän tämän nyt ilmaisisi - sillälailla rakentavasti ja kauniisti.. No, vaikka niin, että se on aivan sama syötkö ilkeitä hiilareita, hyviä hiilareita, tosi tyytyväisiä rasvoja vai pelkkiä proteiinipatukoita mutta jos et syö etkä liiku järkevästi - sinulla varmastikin voi olla huono olo.
En itse usko karppaamiseen vaikkakin se ilmeisesti toisille sopii. Enkä kylläkään muihinkaan "ihmekuureihin" koska paastoamallakin pystyy pudottamaan painoaan mutta takaisinhan se sitten paukahtaa. Kun hyvistä perusruoka-aineksista tekee tavallista perusruokaa, juo riittävästi päivän aikana nesteitä ja nukkuu vuorokaudessa tarpeeksi, pitäisi siitä jo olo parantua.  Ei tarvitse olla täysin ilman leipää, tai täysin ilman perunaa -mutta ei myöskään tarvitse vetää joka ilta puolikasta limppua tai täysinäistä pastakattilallista. Tai keksipakettia..
Usein helpoin tie ruokavalionsa skarppaamiseen on se, että viikon verran kirjaa mitä syö ja milloin. Siitä yleensä jo näkee jäävätkö aamiaiset välistä, tuleeko syötyä välipaloja vaan jääkö kaikki yhden aterian varaan. Elikä vähemmän sekoiluja erilaisten kuurien kanssa ja enemmän panostusta raaka-aineisiin ja panostusta tavallisiin rutiineihin.
Oma skarppaus tähän pimeään aikaan tapahtui kaivamalla pitkästä aikaa esiin blenderin. Karpaloita, viinimarjoja, vadelmia, mansikoita ja turkkilaista jugurttia - pyörryttävän hyvää. Työkaveri käyttää jugurtin tilalla soijamaitoa ja lisää myös leseitä. Itselläni on tilauksessa uusi tuttavuus Saskatoon, jonka makua innolla odotan. Linnan tila sijaitsee täällä Lohjalla, toimitukset onnistuvat ilmeisesti myös Helsinkiinkin ja mukavaa on, että itse tilallisena toimii entinen työkaverini perheineen. Erittäin hauskaa - ympäri mennään ja yhtään tullaan!
Saskatoon tuotteita

Blog Your Opinnion - äänestäisin Pekka Haavistoa

Kävin eilen iltakylässä Karjaalla. Oikein linja-autolla menin. Tiesittekö, että Lohjalta Karjaalle pääsee bussilla puolessa tunnissa ja alle kympillä, ja että matkalla yksi pysäkeistä on Mustion Muonituksen edessä? Minä en tiennyt. Mustion Muonitus näytti sympaattiselta.
Karjaalla asuu ystäväni, jonka olen tuntenut parikymppisestä asti. Voinen todeta, että jo tovin siis. Valitettavasti emme onnistu tapaamaan kovinkaan usein mutta laatuhan korvaa määrän.
Hauskaa oli, että hyvä kun istumaan ehdin, niin hän jo tivasti, ketä aikoisin äänestää. Tai oikeastaan kysynyksen ydin oli, että "et kai sä Lipposta äänestä". Tämän eilisen kysymyksen sekä Scott Hanselsmannin kirjoituksen innoittamana päätin kiroittaa alla olevat pari riviä.
Minusta kiinnostavin presidenttiehdokas on Haavisto. Kun klikkaa itsensä hänen teemojaan esittelevälle nettisivuille, törmää rauhaan. Jo se saa toivomaan, että kyseinen henkilö edustaisi maamme ajattelutapaa sekä arvoja maailmalla.
Pelkkä ajatuskin, että Pekka Haavistosta voisi tulla maamme presidentti, on innostava. Se virittää toivoa uudesta aikakaudesta. Minun Suomeni on avoin. Se on solidaarinen sekä arvostaa rauhaa.
Asiasta bloggailee myös täällä usein piipahteleva Joku.

Image: Tehtävä Suomessa, Pekka Haavisto

Voihan sitä kukkia loppiaisenakin

Ostin jouluksi amarylliksen sekä kaksi hyasinttia. Yksikään ei auennut aatoksi. Sen sijaan nyt loppiaisena, kun joulu on aika pakata laatikoihin ja kaappeihin, on ilmeisen hyvä aika aukeamiselle ja kukkimiselle. Hauskaahan oli, että luulin vielä olleeni liian innokas ja ajoissa. Pelkäsin, että kukat ehtivät jo kukkia ja kuihtua ennen joulua. Turhaan.

Universumi vastaa

Viime aikoina meillä on työhuoneemme puhekielessä käytetty erityisen paljon universumi sanaa. En tarkalleen muista mistä se alkoi mutta nykyään kun asiat onnistuvat ja solahtavat paikoilleen - sen on universumi hoitanut.(usein näihin asioihin pitää kyllä itsekin vaikuttaa, pelkkä tuolilla istuminen ei siis universumillekaan riitä.)  Hauskaa tässä on, että se alkaa tarttua. Organisaatiokulttuuria voi olla luomassa mutta aina siitä jotain tarttuu myös itseen. Halutessaan. Tietysti omista tehtävistä ja luonteenlaadusta riippuen, voi myös pysytellä immuunina ja  antaa ns. työminän hoitaa hommat. En ole koskaan kunnolla ymmärtänyt, että on työminä ja privaattiminä. Etenkin kun ne ovat samassa kropassa. Ymmärrän kyllä, että töissä tehdään eri asioita kuin kotona, siksi niistä maksetaan mutta koska omassa työssäni työvälineenä joutuu käyttämään myös persoonaa, olisi todella outo ajatus kehtittää jostakin puskista "työminä" joka päiväsaikaan touhuilisi erillään siitä oikeasta minästä.
Takaisin universumiin. Universumilta voi pyytää ja universumi vastaa. Usein se menee niin, että ajattelet aktiivisesti jotakin asiaa, tartut siihen ja *humps* asiat loksahtavat paikoilleen. Tai saatkin yhtäkkiä puhelinsoiton asiasta josta olet juuri edellisenä viikkona ottanut selvää, koska itse olet ollut innostunut ja kiinnostunut - universumi on sitten järjestänyt, että tälle tahtotilallesi tulee käyttöä.
Perjantaina seurasin kun varsin skeptisesti kaikkiin ns. hömpötyksiin suhtautuva kolleegani pitkin päivää hoki miten: "tää on niin universumi-päivä". Asiat joiden piti alunperin vaatia runsaasti paperitöitä ja paljon aikaa, hoituivat puhelinsoitoilla ja muutamalla tapaamisella. Parasta oli nähdä mikä fiilis tästä koitui ihmiselle itselleen. Mahtava tekemisen meininki. Valoisa ilme ja onnistumisen iloa. Onnistumisen ilo on muuten aivan aliarvostettu. Sehän se kantaa jos mikä. Eikä sen aina tarvitse olla maailmanennätys. Se voi olla vaikka vanha elvytetty taito(vieläkö osaat soittaa nokkahuilua) tai soitto ystävälle josta et ole kuullut pitkään aikaan(wink, wink) Pääasia, että hieman tönäiset ajatustasi joka aina silloin tällöin tulee mieleesi. Universumi kyllä hoitaa loput.