Viime aikoina olen huomannut että olen alkanut kaivaa ja selailla hyllystäni eri runokirjoja. Yksi sai minut pitkästä aikaa naisellisesti hirnahtelemaan ääneen.Kai Niemisen, Perimmäisten kysymysten äärellä. (2004)
Löysin sen pari vuotta sitten Akateemisesta. Oli märkä loskailta, selailin väsyneenä kirjoja, ja muutama silmiin osunut lause pysäytti, ja päätin ostaa kirjan itselleni ansaitsemattomana palkintona ja lohdutukseksi maailman pahuutta vastaan. Sen jälkeen hihittelin kotona lukulampun valossa ja mietin ettei kukaan sivistynyt aikuinen voi olla näin...hmm...sekaisin.
Lähetin saman kirjan Iso-tädilleni, joka mielestä se oli loistavaa lääkettä kaamokseen, ja ilahduin kun olimme taas samoilla aalloilla.
Loistava kirja syntymäpäivälahjaksi jokaiselle 30-vuotta täyttäneelle! Uskaltaisin jopa sanoa että ehkäpä runokirja miehelle jolla ei aikaisempaa kokemusta runoista ole. kuva: täältä
Niin että jos arki kaipaa muutosta, aina voi aloittaa monumentaalisen luomiskauden!
Kun elämäsi tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta, päätä aloittaa monumentaalinen luomiskausi. Se helpottaa, muut huolet muuttuvat pieniksi, näyttäytyvät oikeissa mittasuhteissaan. Ei ole varsinaisesti väliä mitä päätät luoda, runoja, romaanin, maalauksia, veistoksen, sinfonian, ryijyn, historian, maisemapuutarhan, uuden tieteellisen maailmankuvan - kunhan se on kyllin haastavaa: haalit vanhat kunnon huolet kainaloosi, alat vaalia niitä ja opit elämään niiden kanssa, pienten herttaisten huoltesi, miten saatoit koskaan kuvitella kyllästyväsi niihin.Ote arviosta Tuli&Savu:
Oletettavasti Nieminen tietää johtavansa lukijaa kanssaan vaikealle tielle, jolla ratkaisut eivät putoa eteen valmiina ja jolla perimmäisiä kysymyksiä löytää kaikkialta, mistä niitä vain haluaa etsiä. Mutta yhteisen tietoisuuden ohella meillä kaikilla on ”äärettömyyden pelko ja halu hypätä, kokea miltä vapaa pudotus tuntuu”. Niinpä tämä harvinaisen suorapuheinen ja huonotapaiseksi itseään nimittävä runoilija saattaa kyllä viedä lukijalta mielenrauhan, mutta ehkä juuri siksi hänen ei tarvitsekaan hävetä.
Runoraadin sivuille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti