Lauantaina oli lämmin. Ja ihana siivouspäivä..kunnes puhelin soi: "Sunhan piti olla täällä". Ja siitähän se sitten lähti. Kaivopuistoon oli tullut pallogrilli ja kevät. (ja siis tässä vaiheessa iso käsi sille pariskunnalle joka osasi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja suosiolla antoi leffalippunsa tuntemattomille..ja keskittyi ollennaiseen)Sunnuntaina ei ollutkaan enää niin lämmin. Mutta sitten soi taas puhelin:"Tuu tänne"- Ja siitähän se sitten lähti. Perheruokailu kasaan tunnissa.
Mistä tietää että homma on taas karannut käsistä? Ei mistään? Vai siitä et
tä aikuisiällä, soittelee toisille aikuisikäisille, kerätäkseen perheruokailua kasaan, koska ei olla nähty moneen tuntiin, ja jos yksi yrittää olla muissa porukoissa niin mennään sitten porukalla sinne. Eikä mitään päätä eikä häntää koko touhussa. Mutta jollakin tavalla..sellaisessa rehellisessä älyttömyydessä on jotakin hirveän viehättävää, lämmintä ja aseistariisuvaa. It takes one to know one..
Kuva: tuoksuuks näissä hei kevät?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti