perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Rentoa viikonloppua ihmiset!

Nihkeä on nihkeää. Kun homma alkaa mennä siihen suuntaan, niin vaikka kuinka pyristelisi, on pulkan suunta vakaa. Eilinen lähti hiljalleen valumaan nihkeän suuntaan, ja jossain vaiheessa piti jo vakavasti miettiä, että kannattiko herätä.. Siihen päälle vielä mukava kastuminen vesisateessa kotimatkalla ja pari kuukautta myöhässä oleva pimennysverho -ostosprojekti Ikeaan.
Aamulla päätin ostaa hillomunkkeja työkavereilleni, jotka ovat kestäneet minua urhoollisesti koko viikon. Myyjä tyttö oli todella kiva ja sosiaalinen..mutta olisi pitänyt aavistaa kun hän useamman kerrankin toisti että "tää on ollut tosi hämärä päivä". (viittasi siihen että kahdessa tunnissa oli mennyt jo sata munkkia). Noooh, kun sitten pääsin töihin ja tarjosin munkkeja duunifrendeilleni, kävikin ilmi että pussiin oli ehtinyt vain kolme munkkia! Mikä tietysti on todella jaettavissa viiden kesken.. Ja on kai enää edes turha mainita että munkeissa ei myöskään ollut hilloa..Niin ja siis Ikeasta ei voinut ottaakaan niitä verhoja kun ei voinut sokeasti luottaa itse ottamiinsa mittoihin..
Mutta asioilla on tapana järjestyä paremmin kuin hyvin ja Norppa lähtee kuitenkin ihan tunnelmissa tästä nyt viikonlopuksi entiseen pääkaupunkiin Turkkuusseen melko vapaaehtoisesti entisille huudeilleen tsekkaamaan mikä siellä on tahtotila, ja pyhäpäivän ratoksi saviseudun rakkaisiin maisemiin. Yeah!

Hyvät neuvot viikonloppuun:
- Jos avaa silmät ja on ihan mustaa, niin on tajuton.- Hilda 7 v
- Ulkonäkö on tärkeä ruumiinosa.- Elisaweta 6 v
- Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka ontakana. - Therese 6 v.

ps. mä tiedän jo vastauksen Prepen kyssäriin: missä suomen kunnan nimessä on kaksi eläintä! (toinen on possu ja toinen on lintu)

2 kommenttia:

fogues kirjoitti...

Turku on hieno paikka! Siellä tulee lunta kesälläkin..

norppa goes åbo kirjoitti...

..se on tunnetusti ehkä pienin paha siinä mestassa.. ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...