Tuhlattuja päiviä ja Kirjoitan

Luin tänä kesänä paljon. Melkein tarpeeksi. Aloitin muutamalla arpomalla valitulla kevyemmällä pokkarilla. Seuraavalla kerralla otin mukaan kirjastosta myös pari uudempaa suomalaista, jotta pääsisin edes vähän kärryille mitä on viime aikoina on kirjoitettu. Lisäsin valikoimaan myös muutaman ulkomaisen uudemman kirjan (esim. norjalaisen johan harstadin ambulanssin). Ja sekoitus toimi. Oli hauska kokea erityyppisten tekstien tippuminen ja kesäloman suoma luksusaika. Oli kuin olisin löytänyt jonkin kaukaisen ystävän uudelleen.
Kaksi hyvää yllätystä tulivat siis luetuksi myös "vahingossa". Toisen sain työkaverilta jo aikoja sitten , mutta se oli unhohtunut, ja toisen nappasin kirjaston pöydältä "koska se vain näytti siltä".
Enimmäinen oli Jacksonin Tuhlattuja päiviä, joka kuulemma on jäänyt hieman kirjasta tehdyn elokuvan varjoon. En yhtään tiennyt mistä kirja kertoo kun tartuin siihen, ja ehkä hyvä niin, koska näin tarina pääsi verkkokalvolle ilman ennakko-odotuksia. Klassikko, joka kertoo niin taitavasti erään alkoholistin viikonlopusta, että jopa itsekin voisi harkita vähentämistä lukemisen jälkeen.

The New York Times boo Review: Charles Jackson has made the most compelling gift to the literature of addiction since De Quincey.

Toinen, eri tavalla kolahtanut kirja oli Marquerite Durasin; Kirjoitan. Tuntui kuin olisi lukenut jotain mitä ymmärtää. Samalla se sai minut itkemään maailmaa. Kirjoitan on Durasin kaunokirjallinen testamentti, jonka hän saneli rakastajalleen Yann Andrealle 78-vuotiaana.
Durasin kirja oli myös täysin sokkona valittu. En tiennyt, että hän on ranskan luetuimpia nykykirjailijoita, tai että hän oli mukana vastarintaliikkeessä, tai että hän oli myös ohjaaja, sekä alkoholisti. Otin kirjan kirjastosta koska takakannessa luki, että Marquerite Duras oli ehdoton ja täysin kohtuuton aikessa mihin ryhtyi. Kirjoittamiselle ei ollut vaihtoehtoa, ellei sellaisena pidä mielisairaalaa tai hautausmaata".

Kiiltomato-arvostelu

Agricola-arvostelu

Joku toinenkin on pitänyt

Marquerite Duras: Jokapäiväinen elämä