perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Norpalle lunta ja äkkiä!

Hei nyt loppuu se "onpa ihanaa kun on ilmasto lämmennyt" -lässytys. Ei ole.
Suomessa on neljä vuodenaikaa. Kunnon talvivarusteet ja talviharrastukset niin ei tarvi vikistä puolta vuotta neljän seinänsisällä.
Nyt on vasta maaliskuu, yksi parhaimmista suomen talvikuukausista, joten lunta vaan taivaalta alas ja paljon. (tämä ei johdu pelkästään siitä että uudet sukset odottavat käyttäjäänsä vaan esim. lajitoveri saimaannorppa kärsii lumenpuutteesta!)
Yleensä saimaannorpan kuutit syntyvät Nestorin päivän aikaan rauhallisten luotojen ja niemien lumikinoksiin kaivettuihin lumipesiin. Alkuviikosta lumitilanne näytti Saimaalla vielä lupaavalta, mutta viime viikon sateet ovat sulattaneet lumet monilta norppien tärkeimmiltä pesimäpaikoilta. Jo yksikin kunnon pyry voi tuoda ratkaisevan helpotuksen niihin norppaperheisiin, jossa synnytys ei ole vielä käynnistynyt, mutta jo syntyneille kuuteille taivaan apu saattaa tulla liian myöhään.
"Pitkällä aikavälillä paras apu saimaannorpille on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Jos ilmasto lämpenee tätä tahtia, norpalla ei tulevaisuudessa ole minään vuonna riittävästi lunta onnistuneeseen pesintään", varoittaa WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

3 kommenttia:

hna kirjoitti...

Että terveisiä vaan sille Rock FM:n juippu dorkalle, joka ei A) osaa edes sanontoja (jokaisella pilvellä on HOPEA reunus) ja B) toteaa että ilmastonmuutoksessa em. on mm. se, että "tälläkin viikolla on ollut ennätys lämmintä. JESH!"

DooooOOOooOOoorrRRrrrkkkKK-KA!

Juuri siitähän koko asiassa on (Suomenkin) kohdalla kyse. Se lämpiäminen TÄÄLLÄ ei ole hyvä juttu. Se on just se huono juttu.

Mä en enää kuuntele (edes vahingossa) Rock FM:ää!

Minkki P kirjoitti...

Mites Norppa se sun hiihtoharrastus?

hiihto-norppa kirjoitti...

Hain juuri uudet sukseni ja lyhennetyt sauvani pois Bassen säilytyksestä. Sain osakseni "lievää" hymyilyä raitiovaunussa sekä lähikaupassa.
Mä en oo ihan antanut periksi vielä. Takatalvi tulee joka vuosi. (paitsi ei välttämättä)
Eli jotenki mä sanoisin että hyvin norppamaisesti lähdetty taas tähänkin lajiin...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...