Vuonna 2009?

Mitä kellot sanovat
yönä uuden vuoden?
Uudet ajat tulevat
uuden toivon tuoden.
Uudet tunnit juoksevat,
uudet nopsat jalat,
kenties sujuu paremmin,
kaikki minkä alat.
Uudet teot tulevat,
ajatukset uudet.
Lähemmäksi liukuvat
uudet salaisuudet.
- Aale Tynni

Lupauksia uudelle vuodelle

En muista olenko koskaan tehnyt uudenvuoden lupauksia. Siis oikein päättämällä päättänyt jotain, siis konkreettisempaa kuin tulla paremmaksi, onnellisemmaksi, hienommaksi, taitavammaksi, huomaavaisemmaksi jne. Varmaankin olen mutta se ei ilmeisesti ole ollut kovinkaan mieleenpainuvaa.
Tänä vuonna oli itsestään selvää etten tee mitään uudenvuoden lupausta. Tämä tiedostettuani, aloin heti miettiä josko sittenkin pitäisi. Jos on ihminen joka ei tee uudenvuoden lupauksia, pitäisikö rikkoa kaava, ja tehdä uudenvuoden lupaus. Esim. "Lupaan ensi vuonna xxxx xxxxxxx xxxxxx." Näin äkkiseltään en keksinyt, yhtä, lupaamisen arvoista asiaa.
Lupauksen pitäisi olla jotain kohtuullista. Älyttömyys kaatuu omaan suurellisuuteensa, ja epäonnistumisesta tulee turhaa matalaa mieltä. Pieni ja järkevän kokoinen lupaus riittäisi. Jotain joka veisi vuotta oikeaan suuntaan mutta ei vaatisi ylenpalttisia resursseja, ja kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.. Itseasiassa ehkä itselleni riittäisi, että lupaisi aloittaa vuoden vaihteen jälkeen juoksuharjoittelun. Se riittäisi, ja minulle se on jo paljon.
Kaiken kaikkiaan vuoden vaihtuminen on samanlainen päivä kuin muutkin. Mikään ei muutu, paitsi numero vuosiluvussa. Vuoden viimeinen ja ensimmäinen yö eivät lyö leimaansa koko alkavaan vuoteen. Sama hiekka valuu tiimalasissa edelleen. Mutta ehkä tuo puolen yön kellon lyönti antaa luvan pyyhkiä henkisesti pöytää tyhjäksi, ja uskoa taas että ensi vuosi tuo uusia ihmeellisyksiä tullessaan.
Taidanpa luvata, että olen entistä kiinnostuneempi kaikesta mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Sen pitäisi kantaa hedelmää monella saralla.

Herkkupaloja Jimiltä

Kanavasurffailussa on puolensa ja puolensa. Tulee nähtyä nopeasti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tänään silmiin osui JIMin "Oudot ruuat". Kanava ja ohjelman nimi saisi yleensä kääntämään puolta mutta jäin jotenkin horroksessa muutamaksi minuutiksi tuijottamaan ja sain taas uutta ällisteltävää. Juontaja meni kiinalaiseen ravintolaan, jossa ruokalistalla oli eri eläinten peniksiä. Paistettua peuransiitintä, käärmeen siitintä kalakeitossa, Jakin vähärasvaista siitintä kuumassa liemessä jne. Jakki oli kuulemma suosikki. Siinä oli eniten makua, ja se suorastaan suli suussa. Juontaja oli mies.
Ei lisättävää.

Joulun jälkeen järjestystä

Päästyäni kotiin joulun vietosta, sekosin. Ensimmäiseksi siivosin keittiön kaapin, jossa säilytän mausteita. Laitoin kaikki irrallaan pyörivät pussit järjestykseen läpinäkyvään laatikkoon, leipomiseen tarkoitetut toiseen ja ruuanlaittoon tarkoitetut toiseen. Pyyhin hyllyt ja järjestin säilykkeet sekä muut kuiva-aineet järjestykseen. Heitin reippaasti pois tarpeettoman ja laitoin suklaat ylähyllylle odottamaan enemmän sitä arvostavia.
Kaapin jälkeen siirryin seuraavaan ja tein tilajärjestelyjä. Turha ja tarpeeton löysi tiensä kirppiskassiin ja kertisastiat omaansa odottamaan kesän korkkausta.(optimismista puheenollen).
Vaihtoehtona olisi ollut nauttia vapaaillasta, lähteä esim. leffaan tai baariin. Etenkin kun Loimaallakin ulkonakäyminen ja vanhojen luokkakavereihin törmääminen valitettavasti jäi väliin. (Kiinnostusta olisi riittänyt, jaksamista ei. ) Mietin, että onkohan kyse vakavastakin siivousmielenhäiriöstä mutta oikeastaan asialle on hyvinkin yksinkertainen selitys. Keittiön kaapin siivoamiseen ja järjestelemiseen tarvitaan energiaa. Ylimääräistä energiaa. Koska huomasin kaappia avatessani vakavasti harkitsevani hyllyn pyyhkimistä kostealla rätillä, oli se pakko toteuttaa niin kauan kun mahdollisuus roikkui ilmassa. Toista samanlaista fiilistä tuskin tulee seuraavan puolen vuoden aikana. Väsyneenä on aivan sama vaikka kaapissa ei olisi mausteita ollenkaan.
Toisaalta hymyilytti koska vuosi sitten tein vähän samaa, onneksi eri mittakaavassa. Silloin piti järjestää asuttavaksi koko koti. Tuntuu kuin muutosta olisi huomattavasti pidempi aika, tai ehkä se johtuu siitä, että yhden vuoden aikana ehtii tapahtumaan paljon. Ensi vuoden teema onkin kvarttaali. Ehkä teen kaikkea pienemmissä osissa, silloin ei rusinapakettikaan pääse salakavalasti kuivahtamaan.

Mikä edes on päätehakkuu..?

Viikkoja sitten arvioin, että 26. päivä on ensimmäinen aamu kun saa nukkua pitkään. Näin kävi. Heräsin yhdeltätoista isoäidiltä vesisängystä ja tuntui hyvältä kun ei tarvinnut nostokurjella kammeta itseään sängystä ylös. Kyllä uni vain on ihanaa. Sitä toivon ensi vuodeksi kaikille! Paljon ja hyvälaatuista. Yöunia ja päiväunia. Tarpeeksi ja riittävästi.
Isäpuoli käski kirjoittaa "Tietokilpailu tappiostani". Sinänsä mielenkiintoinen aiheehdotus, koska hän itse koki samaisen tappion. Äiti-norppa korjasi voiton. Tosini voittaja itse on epäillyt vielä tänäänkin, että "ne säännöt olisi pitänyt kyllä opetella etukäteen". Ei suomalainen osaa nauttia voitostaan, vaan epäilee ihan loppuun asti, että "tuliko tässä sitten kuitenkin voitettua, vai olisiko jonkun muun pitänyt voittaa". Mutta kyllä niin on jännittävä ihmisen mieli. Isäpuolikin ihan vakavana väitti, että hän oli se joka edellisenä päivänä pelin voitti. Tuota kutsuisin jo lähimuistin vakavaksi vääristymäksi. Mutta myönnetään, jonkin verran otti päähän kun toiselta kysytään että "Missä kaupungissa on Muumimailma" , ja itselle osuu kysymys joka koskee metsänuudistuksen päätehakkuuikäisen puuston poistoa.. Kyse oli seurapelin voitosta, ja siitähän on aina leikki kaukana.

Vartissa töihin

Poikkeuksellisesti lähdin tänään autolla töihin. Veikkasin, että puolet työmatkalaisista olisi jo lähtenyt joulun viettoon, ja varmasti olikin, sillä työmatka hurahti vartissa.(eläköön yksityisautoilu) Kävelymatkoineen voin saada normaalina päivänä raitiovaunulla koko proggikseen menemään nelisenkymmentä minuuttiakin. Oli siis luksusta. Samoin kun työpaikan oven edessä oli pysäköintitilaa. Normaalisti ei ikinä.
Olen joulun kanssa melkein aikataulussa. Ja mikäs on ollessakaan koska en kuulu joulupöydän laittajiin. Joulukorteista sain melkein kaikki ajoissa postiin, ja joululahjatkin on melkein kaikki ostettu. Luonnollisesti sentään pieni viime tippa kuuluu prosessiin.
Reki Loimaalle lähtee ilmeisesti tänään. Ilmeisesti siksi, että perinteinen joulukuski pidättää oikeuden itselleen äkilliseen muutokseen. "Ehkä lähden, ehkä en." Lupasin kyllä, että voimme pysähtyä pehmikselle Ikeaan, jos lähdemme tänään..
Joulu/sukutunnelmaan olin virittäytymässä eilen leffassa; Erään pienen joulutarinan -avulla. Suosittelen erityisesti kaikille jotka epäilevät itsensä tai perheensä erikoisuutta. En aivan tiennyt mitä menin katsomaan, mutta oli rauhoittavaa nähdä jotakin hyvällä maulla tehtyä . Ei räiskettä, ei ylikansallista tuotemainontaa, ei 4D tehosteita, eikä silikoneja(luullakseni).

Elokuva on varsinainen yhdistelmiä suuria tunteita laidasta laitaan;

"Eräs joulutarina on ylenpalttinen tunteiden, muistojen, musiikin ja kätkettyjen
intohimojen maaninen kollaasi. Hetkeksikään elokuva ei silti vaivu synkkyyteen, vaan epätoivon joutomaalta löytyy toivon kipinä itse kullekin. Outi Heiskanen"

Välipäivinä luovuttamaan

Kävin aamulla ensimmäistä kertaa Kivihaassa luovuttamassa verta. SPR on ottanut kunnon otteen viestintäänsä. Ny vedotaan tunteisiin . Tehoaa aina. Tällä kerralla tuli puhelimeen tekstiviesti lapsipotilaasta joka tarvitsi kipeästi verta. Viestissä oli jo valmiiksi päivät jolloin voisi tulla, ja kehoitus vastata viestiin niin veripalvelusta soitettaisiin itselle. Aamulla aikaisemmin herääminen ei houkutellut mutta vastahakoisesti huomasin vastaavani viestiin että "ehkä voisi sopia".  Loppuniitti tuli kun ystävällinen soittaja kertoi että tämä lapsipotilas tarvii 20 verenluovuttajaa päivässä! Tuli tunne ettei näinä päivinä  ole varmaan helppoa kerätä tuollaista porukkaa, joten myös omalla osallistumisella saattaisi olla merkitystä. Mutta täytyy kehua, että luovuttaminen on tehty helpoksi. Matkoihin sai ottaa taksin ja itse hommaan ei mennyt kokonaisuudessaan kuin puolisen tuntia. Samalla tuli varmistettua, että hemoglobiinikin on noussut normaali-ihmisen tasolle. Kivihaan tilat olivat myös modernit ja viihtyisät. Yhdeksään mennessä paikalla oli luovuttajia jo jonoksi asti. Hymyilytti kun kuuntelin miten miehet kilpailivat veriarvoillaan.  " 165, koita laittaa paremmaksi!"  " Joo, eiköhän mee ihan helposti".

Jos joulun juhlinnan jälkeen jää aikaa:

Erityisesti luovuttajia kaivataan uuden vuoden aattona sekä tapaninpäivänä.

Verenluovuttajien maksuton infopuhelin 0800 0 5801  arkisin klo 8–17

Saako lahjoja kierrättää?

Ensinnäkin kiitos kaikille onnitteluista, huomioimisista ja osallistumisista. Nyt olen virallisesti sitten vaaaanha. Onneksi kuitenkin erittäin notkea. Lupaan myös, etten ensi vuonna enää pidä syntymäpäiviä. Tai ainakin toteutetaan se neljän ihmisen yhteisynttärit marraskuulle, saadaan isommat ja vältetään ihmisten juoksuttaminen juhlista juhliin. Mutta kyllä, joulun lähellä juhliminen on haaste - vaimikäsenytoli? (oikeasti se on ollut täydellinen tekosyy istua ystävien kanssa ja vaihtaa kuulumisia ennen kuin kaikki karkaavat joulun/uuden vuoden viettoon) Silti oli mukava eilen saada isompia ja pienempiä vieraita. Tunnelma oli lämminhenkinen ja paikalla oli niin kaikkea välillä Joulupukki/eräänkin iskä&äiskä/sellisti/koiranpentu.
Juhliin liittyen tuli viikonloppuna puhe lahjojen kierrättämisestä. Sattui nimittäin tilanne, kun piti olla pikkujoululahja hankittuna, eikä aikataulu antanut periksi kauppaan lähtemiselle. Joulunaikaan, ja joskus muinakin juhlapäivinä saa lahjoja, jotka eivät aivan osu kohdilleen. Syitä voi olla monia, esim. saajan tai antajan puuttellinen huumorintaju, tai aivan erilainen maku tms.(ei, en tietenkään puhu nyt omista lahjoistani)
Niin, että saako laittaa itselle sopimattoman lahjan kiertoon? Mielestäni saa. On aivan älytöntä väkisin käyttää jotakin, tai säilöä tavaroita kaappiin odottamaan seuraavaa kirpputorikeikkaa. Jos tietää että kenelle olisi tarpeen, tai kuka tykkäisi, niin miksei voisi kierrättää. Itse olen ainakin saanut ystäviltäni lahjoja jotka he puolestaan ovat saaneet yrityslahjoina yms. Kun tavara tulee käyttöön ja tarpeeseen, on aivan sama kuka sen on antanut. ( kerran taisin saada eräänkin miehen ex-tyttöystävän kutomat hänelle liian pienet lapaset lahjaksi - käyttöön tuli) Onhan meillä sanonta, ettei saa katsoa lahja hevosen suuhun yms. tai jos on jotain saanut lahjaksi, ei sitä voi myydä tai antaa eteen päin mutta eiköhän tässäkin voi käyttää omaa järkeään tilannetajua. Pääasia, että mahdollisimman monella olisi mahdollisimman hyvä mieli, ja elämä olisi mahdollisimman helppoa.

Last christmas ja next cristmas

Aikataulukapeikon vuoksi, olen ollut jumissa myös blogin kanssa. Olen ollut lähellä myös stressiansaa. Stressaaminen on yhtä hyödyllistä kuin huutaminen. Jos asia ei mene perille puheäänellä, niin eihän volyymin lisääminen kirkasta vastaanottajan ymmärrystä. Sama juttu stressaamisen kanssa. Mitä hyötyä? Ei mitään.
(Televisiosta tulee Last Christmas. Petollinen jouluvideo. Näin myöhemmin on vaikea kuvitella George Michaelia naisen kanssa. Luonnotonta, mutta hei, niin oli koko 80 -lukukin föönitukkineen ja lepakkohihoineen.)
Stressaaminen tuntuu enemmänkin kropassa kuin päässä. Päätään voi hallita, kehoaan ei. Stressatessa energia ei kulje, hartiat ovat lukossa, uni ei tule ja tuntuu että olisi vain yhtä isoa limpputaikinaa päästä jalkoihin. Ja jos olotila ei miellytä, pitää asialle tehdä jotain.
Nyt jotain hauskempaa. Firmojen lähettävät joulukortit ovat olleet mielestäni viimeiset viisi vuotta aivan turhia. Eivätkä yhtään enempää tai vähempää sen vuoksi, että itse olen ollut se joka usein on postittanut ne. En ole vain ymmärtänyt miksi liikeyritykset lähettävät toisilleen kortteja. Hyvästä yhteistyöstä voi kiittää hyvän yhteistyön aikana, ja jos suhde ei ole henkilökohtainen, ei virallisen toivotuksen alle lisätty nimikirjoituskaan sitä sellaiseksi tee.
Mutta hyvääkin on yritysmuistamisessa. Joulu saisi liike-elämässä olla kaksi kertaa vuodessa. Silloin kahdesti vuoden aikana yritykset laittaisivat korttirahansa Itämeren suojeluun, SPR:lle tai vähävaraiseille perheille. Joka kerta kun saan sähköpostin että "laitoimme tämän vuoden korttirahat sinne ja sinne, ilahdun". Turhaa paperikrääsää säästyy, turhaa työtä säästyy, luonto kiittää ja joku sitä tarvitseva hyötyy.(hehee, katsoin arkistosta, että olen valittanut tästä asiasta myös viime vuonna - olen tullut siis siihen pisteeseen jossa ihminen enää vain toistaa itseään)
Mutta on niitä muistamisiakin tullut. Tämän vuoden hauskin/hyödyllisin yrityslahja oli erään yhteistyökumppanin kaksi isoa shampoopulloa! Repesin täysillä nähdessäni mitä kauniissa lahjakassissa oli. Olin nimittäin juuri edellisiltana epätoivoisena yrittänyt saada hoitoainepullostani vielä jotain sisältöä hiuksiini, ja turhautuneena todennut, että en ikinä ehdi tämän kaiken keskellä edes kauppaan. Ja seuraavana päivänä saan suoraan työpöydälleni kaksi isoa pulloa hyvälaatuista shampoo- ja hoitoainepulloa. Epätavallista mutta kerrankin hyödyllistä ja tarpeeseen. Soitin henkilökohtaisesti ja kiittin muistamisesta. En uskaltanut kysyä, olinko jotenkin vuoden aikana näyttänyt siltä, että kyseinen lahja olisi tarpeen..
Joulua en ole ehtinyt paljon miettiä. Suurin osa lahjoista tuli hankittua ajoissa, suurin osa korteista tuli lähetettyä suhteellisen ajoissa. Pari jäi viime tippaan mutta elämähän on osiltaan yhtä "juuri vähän ennen kuin". Olen vielä töissä joulua edeltävät päivät, joten joulurauha alkanee vasta aattona. Sitä ennen vielä kuitenkin yhdet 30-v synttärit ja 2 X joulupukkia.

Osoitteet uusiksi

Uudessa kalenterissa on jotain yhtä houkuttelevaa kuin aikoinaan uudessa täyttämättömässä lukujärjestyksessä. Kaikki on vielä avoinna. Puhtaan siistiä, tyhjyys riveittäin järjestyksessä. Kuin valkoisen lumen peittämä piha, josta kukaan ei ole vielä kulkenut.
Sain tänään vihdoin aikaiseksi ostaa kalenteriini uudet osoitesivut. Vanhat ovat kulkeneet mukanani vuosikausia. Vanhoja, yli ruksattuja osoitteita alkoi olla jo enemmän kuin uusia. Ihmisiä vuosien takaa, vaihtuneita sukunimiä, uusia paikkakuntia, nopeasti kiireesti raapustettuja yhteystietoja.."Kun asuin siellä, kun olin töissä siellä ja kun tavattiin siellä" - osoitteita.
Mietin millaista olisi jos puhelimessa olisi sama juttu; numeroita ei voisikaan poistaa - ne voisi vain yliviivata, ja etsiessäsi jotakin numeroa muistista, selaisit samalla elämässäsi olleita numeroita. Tulin nopeasti johtopäätökseen; poistamisessa on puolensa. Muistijälki katoaa helpommin, jos siitä ei muistuteta.
Mutta kun vanhaa poistuu, jää tilaa uusiutumiselle. Tuoreita osoitteita tuli sivuille jo tänään. Jos joku haluaa ensi vuonna, tai ehkä seuraavana, tai yllättäen ja tilaamatta; kortin(tai jotain), kannattaa laittaa päivitetyt osoitetietonsa tulemaan. Ja eräätkin varmasti ymmärtävät, että osoitetietojensa ilmoittamatta jättäminen ei silti estä postinkulkua.

Vuosittain suomalaiset lähettävät noin 70 miljoonaa postikorttia, joita suosituin on joulukortti. Muut korttisesongit ovat ystävänpäivä ja pääsiäinen.

Kuusi tekstarilla

Oli pakko nostaa tämä comments vähän ylemmäs, saattaa vaikka jonkun kuusenhakumatka pelastua. Ei ole nimittäin kuusi kallis, jos sen itse hakee ja tilaa tekstarilla. Alla Mallan pongaus:

Tää on musta parasta mitä oon pitkään aikaan kuullu: jos ei ole omaa metsää mistä hakea kuusta, voi pohjoisessa ostaa itselleen kuusenkaatoluvan tekstiviestillä - vähän niinkuin miellä ratikkalipun - ja sitten ei muuta kuin sahan/kirveen kanssa metsään kuusta hakemaan. Niin ja taskussa pitää olla se kännykkä mihin "kuusilippu-tekstiviesti" on tullut. Lippu voimassa 24 h.
Hinta alle 5€.
Saisko tätä jotenkin sovellettua tänne etelämmäskin? Kuusi tekstarilla

Se vielä pisti silmään että:

Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa lupa koskee mäntyjä. (?)

Iisiä päivää

Lauantai, mikä ihana päivä. Heräilin yöllä muutamia kertoja, vain ollakseni tyytyväinen ettei aamulla tarvitse kyetä suorittamaan kansalaisvelvoitteita. Yhdeksältä oli nousun aika. Heitin kirkasvalolampun helottamaan, ja aloin odottaa, että aivokuoreni välittäjäaineet aktivoituvat normaalille tasolle. Odotuksesta voi tulla pitkä.
Olen pukeutunut totaaliseen kotiasuun. Porovillapuseroon, kaikin tavoin eripari-villasukkiin, ja sydänkuvioisiin pitkiksiin. Olen usein miettinyt, että palohälytyksen tullessa olisin pulassa. Tuskin koskaan olen kotona pukeutunut niin, että voisin siltä istumalta rynnätä pihalle ihmisten ilmoille.
Sama juttu kodin kanssa. On mukava tietää pari minuuttia etukäteen vieraista, jotta voi esim. siirtää eteisen lattialta suurimmat tavarat sivuun. Ns. magazine lehdissä pitäisi enemmän esitellä ihmisiä ja koteja, juuri sellaisina kuin ne ovat. Osa kodeista ja ihmisistä tietysti myös ovat aina putsplank mutta yleiselle täydellisyyden tavoittelulle tekisi hyvää, katsoa kuvia, jossa muidenkin kotien tiskipöydillä on astioita, sukkia löytyy lattialta, lasten lelut on pitkin olohuonetta, eikä kukaan muista mitä pyykkikorissa on alimmaisena. Taidanpa laittaa Basso-lehteen ehdotuksen; Kuukauden Oikeat Kodit -aukeama. Mistä tulikin heti mieleen, että entinen työkaverini Pöhkö, kehottaisi hakemaan Vicen käteen ja katsomaan siitä kuvia. Ilman samaista työkaveria minulle ei muuten olisi aavistustkaan kuka oli Betty Page.

Joulukuusi - neulasilla, ilman vai mielikuvituksessa

Isäpuoli-norppa olisi tyytyväinen tästä pohdiskelusta. Olemme jo aloittaneet perinteisen "pakko olla kuusi"/"mitään kuusta ei tänä vuonna tule" -kommunikoinnin. Koskaan ei voi etukäteen tietää mikä on lopputulos. Ei edes vielä jouluaatto aamuna. (Siltä varalta, että tätä foorumia luettaisiin myös siellä kotikinosten tuntuvilla, niin tiedoksi, että olisi todella noloa kun matkustaisin täältä satojen kilometrien päästä kotijoulun ääreen, uusien kuustenkoristeiden kanssa, eikä olisikaan mitään minne ripustaa ne.)
Mutta asiaan. Osittain aihe lähti taas Hannan kanssa keskustellessa täysin toisesta aiheesta, mutta Hanna pohtii parhaillaan onko esim. harvennuskuusia, joita voisi ostaa joulukuusiksi. Muovikuusetkaan eivät nimittäin ole mikään ekologian riemuvoitto. Taloyhtiön yhteinen kuusi voisi olla ratkaisu mutta ei niitäkään ole kaikilla. Vaihtoehdoksi jää ostaa kuusi, ja silloin on kannattavinta ostaa edes kotimainen kuusi, jolloin tuontipäästöt vähenevät, ja tuotetaan samalla suomalaista yrittäjyyttä. Mutta olisiko vielä jokin "pienempi paha" vaihtoehto?
Eräskin muuten ekologinen biologi oli sitä mieltä, että lapselle tekee hyvää viettää aikaa aidon kuusen kanssa. Tietty pointti siinäkin. Etenkin jos perhe ei ole retkeilevää sorttia.
"Mielikuvitus joulu" on ekologisin joulu. Just. Vähän kun taittelisi joulukalenterin sisään lappuja, joista voi voittaa itselleen kodinaskareen tai että joulusuklaan sijaan saakin xsylitol-purkkaa.
Eipä silti. On aivan täydellistä antaa lahjaksi palveluita, harrastuksia tai elämyksiä. Aina lahjojen ei tarvi olla käärittyinä paperiin ja pahviin joita roskikset ovat pian tulvillaan . Eikä ole mitään syytä, miksei joulua voisi viettää vähemmällä vouhotuksella ja pienemmillä eleillä. Silti ymmärrän hyvin, miksi voi olla kiva, että omassa kodissa on elävä kuusi.

Jonkin tasoista keskustelua täällä WWF:n testi puolestaan täällä
Järkevämpiä neuvoja täältä YTV:n kestävää joulua täältä
Kotiliesi käskee rauhoittua täällä

Tärkeämpää kuin täydellinen joulu, on hyvä arki. Juhlan valmistelu ja viettäminen tekee mielelle hyvää mutta kestävä arki on se mikä kantaa. Joulukorttien sijaan voi olla hauskempaa ja tärkeämpää, lähettää ja saada niitä kortteja pitkin vuotta. Myös lahjat tai huomioimiset voivat ilahduttaa enemmän silloin kuin niitä vähiten odotetaan. Joskus tärkeintä on, että on läsnä ja välittää.

Kaamospainia

Painin Kaamoksen kanssa. Olemme näin alkutalvesta hyvin tasaväkisiä. Välillä niskan päällä on Kaamos, välillä taas Itse. Tätä rataa jatkamme viikosta toiseen. On aamuja jolloin aivot eivät tulkitse kellon soittoa, ja on aamuja jolloin herääminen tuntuu melkein kohtuulliselta. Välillä ei pysty, ei jaksa, eikä kykene. Vähäinen auringonvalo kertoo keholle, että ei tässä hereillä tarvi olla, ja keho uskoo. Perässä tulee sitten mieli, joka sinnikkäästi yrittää käydä viivitystaistelua.
Tiesin kyllä, että tämä on tulossa, joten valitsin varustelun. Omat aseeni ovat Omega 3:set, b-vitamiini (jota kuulemma moni saa liian vähän), hivenaineet (uusi suosikki sana-sol), kirkasvalolamppu(jota en koskaan ehdi aamuisin käyttämään) ja urheilun(joka pirstaloituu tosi pätkittäiseksi). Sekä levon, ja kulttuurin. Valinnat kuullostavat järkeviltä kunnes tulee normaali arki, ja aikataulut pettävät. Ja se on sitten joko uni, urheilu tai muu sosiaalinen kanssakäyminen, jonka tarkoitus on pitää mieltä virkeänä, ja josta karsitaan kun laskelmat sekoavat. Tällaisten viikkojen jälkeen Kaamos istuu tyytyväisenä niskan päällä ja tuulettaa. Mutta eipä hätää. Tällä viikolla olen päässyt jo pelaamaan tennistä, ja kahtena iltana ennätysaikaisin nukkumaan. Vitamiinit on otettu, ja kaikki turhat näennäissuoriutumistekemiset karsittu. Näen itseni sijoittuneena voittoputken päähän.

Hyvää työpäivää Tupsu!

Viimeisestä ihmiskohtaamisesta onkin tovi. Joka kerran se koskettaa yhtä paljon. Tänään se tapahtui työmatkaliikenteessä. Seisoin tupsullinen pipo(Electric) päässä raitiovaunupysäkillä. Pienen matkan päässä herraseurueesta, joka oli nauttinut runsaasti muutakin kuin pelkkää kansalaisluottamusta. Välimatkan lisäksi valitsin vielä odottelusuunnan, josta saattoi ymmärtää, etten varsinaisesti odotellut juttuseuraa, vaan kulkuneuvoa. Eikä aikaakaan kun takaani kuuluu; "Hei tupsu, onks sulla tupakkaa". Hymyilin vaisuhkon ystävällisesti, ja pahoittelin etten polta. (miksi muuten pitää pahoitella toisille ihmisille ettei itse polta. väärin.) Samaan vaunuunhan siinä sitten mentiin, ja koska vieressäni oli tilaa, sain myös matkakaverin. Siinä sitten aina välillä kaveri vilkaisi viereensä, ja huokaili tytön tupsun perään.. En ollut aivan varma itkeäkö vai nauraa.. Mutta kyllähän tässä kylmässä maailmassa lähimmäisen huomio on se mikä lämmittää. Käyttäisin tässä yhteydessä eräältäkin ystävältäni lainaamani termiä "rappioromantiikkaa".
Päätepysäkillä herramies toivotti vielä perään; "Hyvää Työpäivää, Tupsu". Tunsin outoa lohdutusta siitä, että näytin kuitenkin siltä, että olen menossa töihin.

Haukipullat - suomalaisen miehen taidonnäyte

Kyllä suomalaiset voivat olla ylpeitä miehistään muuallakin kuin formularadoilla. Suomalainen mies loistaa myös keittiössä. Ainahan miehemme ovat olleet tekijöitä mutta pari riviä kunniaa sille, jolle kunnia kuuluu.
Kuisma järjesti kodissaan perinteisen Itsenäisyyspäivän vastaanoton. Vaikka perinteisistä vieraista ei päässyt paikalle kuin allekirjoittanut, ja Maikkis, pöydän ympärille kokoontui hyvin edustava vierasjoukko.
Kun olen nähnyt Kuisman ensimmäisiä kertoja, kaverin housunvyötärö on roikkunut polvissa, päässä on ollut Bob Marleyltä peritty pannumyssy-pipo ja käytös on ollut..hmmm..koulupoikamaisen sympaattista. Eilen samainen kaveri valmisti kolmen ruokalajin illallisen 12 hengelle ja toimi tyylikkäänä isäntänä.
Pääruuaksi oli rohkeasti valittu haukipullat sahramikastikkeella. Rohkeasti siksi, että pöydän ympärillä kävi nopeasti ilmi, että suurin osa oli jossain vaiheessa elämäänsä a) inhonnut kalapullia b) ollut yleensäkin kalavastainen. Mutta nyt tuntui, että kokemus oli kaikille myönteinen.
Puikulaperunoiden kanssa tarjottu hauki oli kuitenkin menestys. Se oli itse pyydetty ja perattu. Loppusyksystä Kuusi- ja Lehtisaaren välistä virvelyöity illallinen sopi täydellisesti tunnelmaan.
Olin myös vaikuttunut myös valmistusprosessista, 60 haukipullaa tuntui valmistuvan kuin taikomalla. Reseptit olivat Ruoja & Viini lehdestä (nro 55), joten taittajalle ja toimitukselle tiedoksi, että turhaan ei ole työtä tehty. Seurueen kasvisruokailijan pääruokana oli savoijinkaaliin kääritty ohrarisotto, ja sekin tuntui olevan mieluinen valinta. Täytyy onnitella keittiömestaria hyvistä valinnoista ja virheettömästä toteutuksesta. Vaikkakin vieraat tekevät juhlat, niin ruokaan sujautettu ripaus rakkautta kyllä teki kunniaa tilaisuudelle.

Yhtiökouksen huumaa

Terveisiä yhtiökokouksesta. Kalliiksi tuli mutta kannatti. Ei mennyt ihan pelkällä istumisella. Oli pakko avata omakin suu kun pelotti että homma lähtee ihan väärille urille alkumetreiltä. Mutta sovussa erottiin, ja järki voitti. Tietysti sitä ennen piti kuunnella kolme tuntia vänkäystä asioista jotka eivät liittyneen päätettävään asiaan mutta yksilön kannalta oli ehkä hyvä käydä sekin kärsimysnäytelmä läpi. Lopputulos: hirveä nälkä ja päänsärky.
Vuosi sitten oli varma, että haluan hallitukseen. Tänään totesin, että siellä on jo ennestään ihan järkevän tuntuista porukkaa, jotka ovat vielä perehtyneet edessä olevaan mittavaan julkisivuprojektiin lisämausteineen. Vaikka usein tunnenkin, että minulla on annettavaa asioihin, nyt se tunne ei noussut päällimmäiseksi.
Toistaalta miksi pitäisi kuulua taloyhtiönsä hallitukseen jotta voi kommikoida pihapiiriläisten kanssa. Isännöitsijän kautta saa hallitukselle viestiä, jos on murheita, ja epäilenpä, että jos oikein kovasti haluaisi, saisi erityistoiveensa käydä jopa henkilökohtaisesti esittämässä hallituksen kokouksessa. Taloyhtiömme nuorehko puheenjohtakin jaksoi monta kertaa mainita, että häneen voi ottaa yhteyttä jos on kysymyksiä yhteisiin asioihin liittyen. Onkin järkevää, että asioista keskusteltaisiin pitkin vuotta, eikä sitten tultaisi yhtiökokoukseen hölmistyneenä sanomaan "että tämä kaikki tuli vähän äkkiä". Ei kai tullut, jos julkisivuremontista on ensimmäisen kerran keskusteltu 90-luvulla.
Lopuksi muistin kysyä kakluunista. Naapuri tiesi hyvän nuohoojan. Kotimatkalla vaihdettiin meiliosoitteita, ja jo hetken päästä naapurirapusta tupsahti meiliä. Kätevää. Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä. Ehkä jo vuonna 2009 rätisee norppalassa kotoinen tuli uunissa..

Piparia ja desinfiointiainetta

Harvoin sitä saa kylästä lähtiessään lahjaa. Saatika käsidesinfiointi -ainetta mutta eilen tuli sekin koettua. Eikä se hassumpi lahja ole, tahtoohan sitä jokainen, että lähimmäinen on puhdas eikä saa tartuntoja.

Olin eilen tekemässä pipareita Juden ja Elinan kanssa. Paikalla oli myös olutta avokätisesti tarjoillut yöpaita-isäntä. Olin auttamattomasti myöhässä, tosin työtehtävien ja Etyjin vuoksi.

Mutta eipä hätää, terästetty(joko viruvalkeata tai sitä desinfiointi-ainetta) glögi-muki käteen - ja hommiin. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen ollut kaulin kädessä.. Tätä se itsenäisen naisen elämä sitten on.

Kauliminen sujui kuitenkin mallikkaasti vaikka neuvoja tuli pöydän molemmilta puolilta. Sen sijaan kummin päin piparkakkumuotti on painettaessa, vaati erityistä keskittymistä.

En tiedä pitäisikö vetää johtopäätös, jos emäntä polttaa molemmat pellilliset juuri minun pipareitani, ja hänen omat piparinsa ja torttunsa onnistuvat täydellisesti.. Loppu hyvin kaikki hyvin. Sain tehtyä isoäiti-norpalle lahjaksi elämäni ensimmäisen suklaapäällysteisen joulupiparin, ja seuranhan vuoksi kaikkia muitakin asioita tehdään.

Onnea vielä uusille asunnonomistajille - tupareita odotellessa!

Mieskin voi johtaa politiikassa

Jarkko Tontti sen tietää, miehen ei kannata lähteä politiikkaan. Nykyään äänestäjät eivät ymmärrä "nuoria miehiä". Äänestävässä käyvät vain naiset, jotka hekin hölmöyksissään tai kostoksi äänestävät naista.
Mitäköhän mieltä on Paavo Arhinmäki? Marmatuksen sijaan kaveri tekee politiikkaa, ja tuli juuri valituksi valtuustoryhmänsä uudeksi puheenjohtajaksi. Siitä huolimatta, että naisiakin olisi varmaan ollut tarjolla.

Joululahjalistaa

Paperin säästämiseksi, ehdotan että joululahjatoiveitaan voi kirjoittaa tällekin foorumille. Joulupukki osaa nimittäin lukea sähköistä mediaa.
Elkkihän piirsi viime vuonna oikein hienon kuvan toiveistaan, joista suurin osa oli vielä ihan tunnistettavia. Myös piirrokset ovat siis tervetulleita. Tai jos haluat lähettää vaikka kuvan joululahjatoiveestasi loimaannorppa@gmail.com, sekin on tervetullut.
No niin naiset ja miehet; mitä haluaisitte joululahjaksi? Kerrankin saa ihan suoraan sanoa. Anonyymit voisivat laittaa vaikka iän ja sukupuolen, sekä oman ihmistyyppinsä tiedoksi.
Pesupähkinöitä, kosinta, harvinainen postimerkki, X-box kolmonen, virveli, keijupuku, laatikollinen sikareita, housukoirankanto-laukki or what..?

Ei mainittavia tapahtumia tänään taivaalla

Jospa itsellä on joskus, jokin tavara vähän hukassa, niin ei se ole astronauteillakaan
helppoa pitää tavaroitaan käsissä.

Astronautin bägiä voi kiikaroida taivaalta

Ursa tiedottaa myös:

Perjantai 28.11.2008

Taivaan tapahtumat tänään:Ei mainittavia tapahtumia

Kuu tänään (klo 14)Vaihe: 0%uusikuuIkä 0 päivää
Juliaaninen pvm (klo 14) = 2 454 799

Mäestä päivää

Yksi elämän dilemmoista on hauskuus ja kurjuus. Niiden kanssa pitäisi tasapainotella. Olisi vielä paras, jos hauskat asiat kompensoisivat kurjat asiat, ja kurjien asioiden vallitessa, muistuisi mieleen hauskat asiat.

Tämä aasinsiltana siihen, että olin eilen aikeissa riemuita kirjallisesti mäkeen suoriutumisestani. Mutta kotiin päästyäni koneeni ei suostunut käynnistymään, ja tappiomieliala iski(suomen kielessä tälle on myös kansanomainen sanonta). Mikään ei ole turhempaa kuin laite tai kone ei toimi. Muistin kyllä että edellisenä iltana oli tapahtunut tämä " you should check one of your discs tms." tyyppinen komentosarja, joka jäi paikoilleen junnaamaan mutta järkevästi ajattelin, että sulkemalla koneen ja menemällä nukkumaan, asia olisi seuraavana päivänä kunnossa. Ei ollut. Koneellani on luonnollisesti vielä parisen tuhatta valokuvaa ja muita palasia, täysin hyödyttömyyksiä, mutta itselleni tärkeitä asioita.

Minne edes soitetaan, jos kotikone jämähtää?! Omo-infoon? Tämän vuoksihan hyvistä kuvista teetetään paperikopiot ja ne laitetaan muistojenalbumiin ihasteltaviksi. Ei ole tilattu, eikä laitettu.

Toiseksi eniten harmitti, että olin todellakin ylittänyt itseni raahautumalla Vihtiin. Helsingissä Tehtaankadulla satoi vettä töiden jälkeen aivan kunnolla. Kadut lainehtivat vettä ja sohjoa, fiilis oli kaikkea muuta kuin Talvimäkinen. Tietysti oli myös väsymys ja lounas oli jäänyt välistä, joten vesisateisessa pikku mäessä uiminen ei kiinnostanut. Mutta puhelimella asiat selviävät. Vihdistä vakuutettiin että maisema siellä oli joulupostikorttimainen, joten Lohihampurilaisen kautta mäkeen, ja totta se oli! Ja kun sai kamat päälle ja laudan kiinni, ja sujahteli ylös-alas parisen tuntia, tuntui taas olevansa jokseenkin elossa. Ja on ikävää, että toisesta tekemisestä riemu, jää toisen alle. Mutta on vaikea hihkua, kun hedelmäsalaatin jälkeen tarjotaan kalanmaksaöljyä..

Hittimittari takaisin

Olen varma, että osa suomalaisten yhteisöllisyydestä hiipui kun kansaa yhdistävä ja kansallista jännitystä ylläpitävä Hittimittari loppui. Siinä oli koko suomi mukana. Timo T.A. Mikkonen veti nuorekasta ohjelmaa, jossa nuorekkaat alueraatilaiset päättivät minkä kappaleen kaikki suomalaiset kuulisivat sinä iltana. " Keski-Suomen alueraati Valkealasta antaa numerolle 1. 22 pistettä, numerolle 2. 15 pistettä jne."Ja voittajaksi selviytyi: Siberian Älä sano että rakastat mua!!
Herkkää.
Sitten oli vielä ne superhitit. Koska ei voitu kuukausi kaupalla renkuttaa pelkästään samoja biisejä, oli pakko siirrättää kappaleet välillä ns. Superhittien joukkoon. Esim. kolmen kuukauden jälkeen Eppu Normaalin Pimeyden tango siirrettiin superhittien joukkoon pisteillä 531. "joskus vielä toiveet täyttyy, eivätkä valot karta mua..siihen asti pimeässä kaipaan sua".
(pääsi sinne Riki Sorsan na na naakin)

Timo TA Mikkonen juontaa kevään -85 uusimmat kotimaiset hitit ja alueraadit
arvioivat. Mukana mm. Kaija Koo, Dingo, Matti Pellonpää, Belaboris, Leevi &
the Leavings, Sig, Tarja Jykylä ja Eppu Normaali

Tiistaina 25.11.2008 klo 21.50, uusinta pe klo 15.35 ja su klo 8.40

Tosikkoehdoton kirjoittaa

Päätin tältä istumalta alkaa taas kirjoittaa päiväkirjaa. Ihan oikeaa päiväkirjaa. Löysin nimittäin siivoamastani laatikosta n. 10 vuotta sitten kirjoitettuja sivuja, ja huomasin etten ole kehittynyt sitten tipan tippaa. Mahtavaa! Olen silloin mielestäni ollut ehdoton, tosikkomainen, lyhyt pinnainen sekä suoraviivainen. Hymyilytti. Mielestäni täytän nuo kyseiset kriteerit edelleenkin. Olen myös todennut järkevästi kirjoittamilla sivuillani, että voisin opetella vähän hellittämään sekä ottaa vähän rennommin. Allekirjoitan edelleen, ja suosittelen muillekin! Olenpa ollut fiksu jo vuonna 1999.
Kaikkien pitäisi kirjoittaa päiväkirjaa, ja myös säilyttää ne. Itsekirjoitetuista lauseista voi ja ei voi seurata millaista rataa pitkin oma elämä on vuosien varrella pompahdellut. Näkemyshän on täysin subjektiivinen. Mutta nyt kynä käteen ja raapustamaan edes jokaiselta kuukaudelta yksi tapahtuma ja siihen liittyvät tunteet. Joulun pyhinä voi vetäistä kasaan koko vuoden saldon. Tämän tehtyään muutaman kerran on mukava katsoa 10 vuoden kuluttua, että pitkälti sitä murheet ja ilot ovat samoja kuin ennenkin.
Vuonna 2000 tuli selvittyä eräskin elämän perusasia, kun eräskin kaveri lähetti tekstiviestin, jossa kysyttiin:

Mitä eroa on eroottisella ja perverssillä seksillä?
- Kun käyttää höyhentä, se on eroottista, mutta jos käyttää koko lintua, se on perverssiä.

Kuva päiväkirjan kannesta, taiteilijana Quinta Buchholz. Se oli silloin mielestäni -hauska-. On edelleenkin. Pitääkin laittaa linkki eräällekin Työpsykologian appron kurssikaverilleni, jonka mielestä kuva oli lievästi sanottuna outo. Terveisiä Kaarinaan!

Joululahjat ostettu!

Ihmeiden aika ei ole ohi! En olisi, ikinä, ikinä - ikinä uskonut, että joskus ostan joululahjani a) etukäteen b) marraskuun puolella! Nyt vielä joulukortit jollain ihmeellä kasaan, ja kerrankin joulu voi puolestani ihan oikein luvan kanssa tulla.
Ehkä viime vuosien "viime tipassa" ostokset ovat käyneet jo niin voimille, ettei nyt yksinkertaisesti enää pysty/kestä. Lahjojen hankkiminenhan on aivan huippukivaa, ainoastaan monen ihmisen muistaminen samaan aikaan käy hieman voimille. Edelleenkin kannatan sitäkin, että esim. aikuisten ystävien kanssa voi ostaa vaikka keskellä vuotta "ihan muuten vaan lahjan", jonka nähdessään heti tietää kenelle se sopisi.
Mutta huippua oli myös käydä ostoksilla autolla. Valitettavasti ja onneksi mutta niin se vain on. Aivan luksusta, koska ei ole vielä tottunut siihen. Kaikki sanoivat ennen auton hankintaa, että auto on ihan hemmetinmoinen riesa ja rahareikä, mutta kukaan ei muistuttanut, siitä miten järjettömän kätevä ja oikeasti helppo se on. Hyppäys autoon, 10 minuutissa Itikseen, kamat kasaan saman katon alta, kassit autoon, koukkaus frendien kautta ja takaisin kotiin parkkiin melkein kotiovelle. Luksusta.

Lisää siitä metsästyskortista

Sain tekstiviestin, jossa sanottiin, että olen yllätysten nainen. (Ei, valitettavasti tähän ei liittynyt mitään tajuntaa räjäyttävää Hellyyden Ehdoilla -yötä.) Yllätys oli tullut kun ystäväni oli lukenut täältä osallistumisestani metsästyskurssille.
Yllätys se oli itsellenikin. En edes tiennyt, että metsästystä varten pitää suorittaa kortti. Enkä tiennyt missä, miten jne. Mutta maanantaina selviää humpsahtaako lupa norpan kirjastokortin seuraksi vai ei.
Tällä viikolla tuli käytyä istumassa kaksi iltaa metsästyksen parissa, ja kolmaskin olisi vielä kiinnostanut mutta se meni harmillisesti päällekäin.
Kiinnostavaa on ollut yleistiedollisesti oppia uusia ja kerrata vanhoja luontoon sekä eläimiin liittyviä asioita. Häpeäkseni täytyy tunnustaa(ja minähän aina tunnustan), että lajitunnistukseni on osaamiseni häntäpäässä. " Nopeasti kesäpuvussaan ohi sujahtava näätä, kärppä tai lumikko saattaisivat helposti mennä sekaisin(paitsi jos yksi niistä olisi Late). Mutta erityisen heikoilla sitä tuntee olevansa vesilintujen kohdalla. (Mutta minähän olenkin kasvanut sisämaassa, alueella jolla huomaavaisesti vesistö on korvattu savisella peltomaalla..) Eipä silti hätää, tässä on koko viikonloppu aikaa erottaa sotka, lapasotka ja punasotka toisistaan. Isokoskeloa ja tukkakoskeloa unohtamatta.. Jos pätkääkään tunnen itseäni niin istun kurssikirja kädessä lähijunassa maanantaina ja yritän viime minuuteilla tankata sepelkyyhkyn ja uuttukyyhkyn eroa..
Mitä sitten olen oppinut tähän mennessä?
Tiedän mikä on riistakolmiolaskenta, milloin täytyy pitää hirvikoirat kiinni ja milloin saa kaataa haapoja peuroille.
Moni asia on ollut järjellä pääteltävissa mutta ei kannata turhaan yleistää. Etenkään kun keskipenkistä kaveri inttämällä inttää "milloin naapurin kissan saa laillisesti ampua..".
Kurssilla kerrotaan varmuuden vuoksi, ettei mistään moottoriajoneuvosta saa metsästää, eikä tieltä tai tielle saa ampua. Ei ole sallittua myöskään käytää valonheittäjiä, äänilaitteita tai dynamiittia metsästäessään. Moneen kertaan painotetaan myös sitä milloin hirvet on jätettävä rauhaan, ja tiedän myös ettei käsiaseilla metsästetä.
Mitä minä sitten aion metsästää? Ja miten? En minä tiedä.Vielä. Eikä tarvikaan tietää. Metsästysvideota katsellessa en tuntenut alkukantaisen metsästyviettini heräävän. Tunteisiin vetoavin puoli ovat olleet metsäkoirat, niiden kouluttaminen ja niiden kanssa metsästys. Ymmärrän hyvin, että koira on metsästäjän paras kaveri. Se etsii, hätistää, ajaa, noutaa, pelastaa - ja pitää vielä kaverina seuraa. Puolihuolimattomasti jo mietin, miten saisin enoni ja hänen koiransa innostumaan asiasta.
Ymmärrän kuitenkin, että hirvi- ja peurakannan järkevä ja tarpeellinen harvennus on melko pienen porukan harteilla. Eikä kyse ole pelkästään hirvistä ja peuroista, minkä vähentämisestä moni tiellä liikkuja on varmasti kiitollinen. Esim. supikoira on pirullinen vihollinen, ja muu kuin ihminen ei pysty pitämään sen leviämistä aisoissa.
Jokatapauksessa osa tästä nykyisestä porukasta on jo ikääntynyttä tai leipääntynyttä, eikä varmasti muutenkaan olisi pahitteeksi saada joukkoon - jos sallitte - ns. uutta verta.
Entä se ampuminen siten? ; kaikki haluavat tietää.
No, jos ollaan aivan realistisen rehellisiä niin ennemmin minä söisin ammuttua riistaa kuin kanalassa kitunutta kanaa tai tuhansia kilometrejä ja useita kuukausia kitunutta tuotantolihaa.
Ei muukaan ihmisen ruoka menehdy vanhuuteen tai kuole kutittelemalla, joten siihen verrattuna ampuminen ei ole julmempi tapa kuolla. Minä nyt vain en satu syömään lihaa. Mutta jos söisin, todennäköisesti söisin riistaa. Se on puhtaampaa ja eläimet saavat elää oikeassa elinympäristössään.
Jokaisessa lajissa on harrastajia joilla menee yli, ja jotka eivät ole lajilleen eduksi. Jokaisen kohdalla toivon, etteivät polkumme kohtaa. Näin myös tämän lajin kohdalla.

Paljonko itse tiedät? Koukuttava Metsästys-peli.

Nopea viikko

Siitäkö sen tietää, että on tulossa vanhaksi kun aika menee nopesti? Arkiviikko on hujahtanut ohitse niin ettei ole ehtinyt edes pölyjä pyyhkimään(ha). En enää edes muista, mitä tapahtui maanantaina mutta ti ja ke menivät metsästyskurssilla Tapanilassa, eilinen Minkkien lentopallopelissä ja VIP-tilaisuudesa Korsossa, ja nyt onkin jo perjantai.
Koko viikon taustalla vaaninut yskä alkaa nostamaan päätään, väsy on järjetön ja vielä pitäisi innovoida "jotakin uutta talveen". Ensi viikon oikeasti kokeilen, millaista on jos menisi nukkumaan esim. kello 21.00 hujakoilla, eikä vasta tulisi kotiin 22. aikoihin.. Paitsi, luntahan tässä odotetaan ja se saa riittää talvi-innovoinnin ja harrastusten osalta.
Eilisessä lentopallo-ottelussa kannustaminen ei myöskään edistänyt äänenkehitystä. Muutaman pelaajan äiti jopa ratkesi hymyilemään säälittävää hihkumistani, ja naapuri kommentoi että Mynthon-mainokselle olevan tilausta. Masentavaa. Kyseistä joukkuetta sen sijaan on vieraankin helppo kannustaa. Jokaisen selässä lukee Lehtonen. Ei niin haittaa vaikkei pelaajan etunimi olisikaan selvillä. Lähetetäänpä muuten samalla terveisiä Noran äidille Karkkilaan, oli hauska tavata ja mukava että käyt lukemassa blogiani. :)

Koira ja kettu

Yksi interwebin parhaita ominaisuuksia on valistuksen helppous ja tiedon levittäminen. Sama koskee blogeja. Tänään tuli tietooni epäkohta, johon haluaisin tarjota apua. Nimittäin koiran ja ketun erottamiseen.
On nimittäin ihmisiä jotka eivät erota kettua suomen pystykorvasta.
Mutta tässä oivat harjoituskohteet. Oheisista kuvia voi ensin etsiä vaikka kolme eroavaisuutta, sen jälkeen neljä, jne.

Kuva 1. = suomen pystykorva



Kuva 2. = kettu (luonto.org)


Kimmoke tähän havainnollistamiseen löytyi täältä

Läpi repaleisen lokakuun..

Se on kuulkaa marraskuu. Ja marraskuussa suomessa on välillä vähän - innotonta. Meillä on vähän valoa, vettä tulee ja kuherruskuukausi syksyn kanssa on ohitse. Ei enää kauniin kuulaita ruskapäiviä. Vain tuulta, vettä, harmaata ja lopulta pimeää. Aamulla väsyttää. Päivällä väsyttää. Illalla väsyttää - ja yöllä väsyttää mutta ei nukuta. On vaikeaa. Mutta niin on monella muullakin. Ihmiset alkavat näyttää kalpeammilta. Kesällä hankittu hyvä ryhti ja terve päivetys ovat kaikonneet jo viikkoja sitten, ja jäljellä on vain koomassa kumarassa vaeltavia suorittajia.

Mutta ei kannata lannistua. Kyllä se tästä. Jos vaan haluaa tehdä tästä harmillisesta kuukaudesta vähän helpompaa, tankkaa vitamiineja, ulkoilee väkisin, menee aiemmin nukkumaan ja hereillä olo aikana huijaa aivojaan kirkasvalolampulla! Marraskuu menee ohitse. On aina mennyt, ja lumen tultua alkaa edes jo näyttää kauniimmalta. Joskus toimii ihan yhtä hyvin, että luovuttaa vähäksi aikaa, kytkee pakkotekemisen hetkeksi manuaalille ja on vain ihan tyytyväinen itseensä.

Riistanhoitoa ja metsästystä

Enpä vielä arvannut vielä muutamia viikkoja sitten että tämäkin tulisi eteen. Mutta nyt se on sitten metsästyskurssin ensimmäinen ilta ohitse. Tiesitkö, että jos kaikki suomen metsästäjät laitettaisiin metrin välein riviin, se ylettyisi Helsingistä Jyväskylään? Minä en tiennyt.

Tänään selvisi muutakin. Esim. että suomessa on 34 metsästettävää nisäkästä, ja 26 lintua. (varmasti näistä en pysty tunnistamaan ehkä yhtäkään). Illan aluksi näimme sympaattisen lyhytfilmin. Siinä kiteytyi miten suomalainen toteuttaa luontaista esiaikaista viettiään metsästäessä, on yhtä luonnon kanssa, ja tasaa työpaineita. Ottaa järkevän hyödyn irti luonnosta. Pidin tuosta järkevä sanasta. Luonnosta hyödyn irti ottaminen kuullostaa muuten Itämeren viihdekäytöltä.
Mietin kylläkin että erätulilla voi istua ilman haulikkoakin..mutta lintukoirat näyttivät sympaattisilta, ja muutenkin koira/nouto-puoli tuntui melko kiinnostavalta. Ja metsästystä ajatellessa on hyvä miettiä etteivät ne jäniksetkään vanhuuteen luonnossa kuole.

Opettajana oli tietysti työhistoriansa puolustusvoimissa suorittanut herrashenkilö. Parin kuukauden päästä tulee 50 vuotta täyteen metsästyksen parissa. Vain kerran on kysytty lupa. Naisihmisten hän kehoitti olevan erittäin tarkkaavaisia kun puhutaan pyssyistä. Opettajallamme on kuulemma myös nollatoleranssi. Tutkinnontarkastajana hän suorittaa virkavelvollisuutta, eikä näin ollen katso mitään läpi sormien. Näen jo itseni keväällä hänen kanssaan ampuradalla. Se on kuitenkin naisihmisen hyvä käydä kokeilemassa jos ei ole paljoa haulikolla ampunut.
Eteisessä oli täytetty peura. Hyllyillä täytettyjä lintuja. Asiallinen meininki.
Huomenna lisää.

ps. Käy kokeilemasi tietosi

Oikein! Siirry seuraavaan tehtävään.
Kaikista vastauksistasi oikein 97%.
Ensimmäisellä yrityksellä oikeiden vastausten määrä (max 20 pist.)19/20

Paluu autonrattiin

Hankin viime maanantaina puolikkaan auton. Kaikki tapahtui taas vähän äkkiä. Nyt minulla on puolikas autoa, puolikas autovakuutuksesta, kokonainen asukaspysäköintilupa, sekä vapaus käydä paikoissa, jotka eivät ole raitiovaunulinjan varrella. Autokuumeesta en kärsinyt mutta ilmeisesti kysyntä ja tarjonta kohtasi. Muutaman päivän miettiminen, lyhyt koeajo, ja homma oli siinä. Now or never.
Lähipiiri on ottanut uutisen vastaan kohteliaasti. Olen saanut kuulla olevani "samanlainen kun kaikki muutkin", "ei-autoihminen", ja muutamilla on ollut vaikeuksia edes kuvitella minua ajamassa autoa.(Tässä vaiheessa on ollut pakko vetää lapsellinen " mullahan on kuorma-autokortti" -ässä hihasta.) No ikäväähän se on, jos oma ympäristönpelastus on ollut ainoastaan minun autottomuuteni varassa. Ja kyllä, Helsingissä asuva itsellinen nainen voi myös haluta liikkua yksityisautolla.
Aina hauska Isoäitinorppa otti hyvän näkökulman ostokseen. Hän kommentoi tuoreeltaan asiaa, että "ei sulla sitä kauaa kuitenkaan ole, kun se varastetaan". Täytyy ilmeisesti käydä ostamassa erillinen rattilukko.. GrandOldLady ilmeisesti muistelee vielä sitä kun edellinen autoni varastettiin kolme kertaa..
Mutta taidan olla sujut tämän epäekologisen teon kanssa. Voin vielä vaikka sopia luonnon kanssa, että en aloita lihan syöntiä muutamaan vuoteen. Sekin tasaa puntteja, että tällä vältän tämän talven lentomatkan, joten näin ollen saatan jäädä jopa plussalle hiilijalanjälkeni kanssa.
Viimeisen 10 vuotta olen käyttänyt ahkerasti julkisia tai kimppakyytejä. Tai sitten olen yksinkertaisesti ollut menemättä tai tekemättä jotakin, koska esim. aikataulut ovat olleet mahdottomia yhdistää julkisiin. Nyt olen siinä iässä, että on virkistävää kokeilla miltä tuntuu kun voi itse päättää lähtöajoistaan ja reiteistään.
Mitenkään ylisekaisin en ole auton(puolikkaan) hankkimisesta. Luonnollisesti ensimmäisenä viikkona tuli ajettua ylimääräistä, vain siitä ilosta, että se oli mahdollista. Taisin tällä viikolla tehdä myös ensimmäisen farkku-taskuparkkeerauksenkin. Kukaan ei vahingoittunut.

Alastomia miehiä nurkan takaa

Mihinkään ei tässä maailmassa voi enää luottaa! Ei edes siihen ettei töihin mennessä törmäisi ryhmään juoksevia alastomia miehiä! Sitä vain tulee viattomin, turmeltumattomin mielin kohti työpaikkaansa, ja siinä silmänräpäyksessä ohitse(luojan kiitos) hyökkää lauma alastomia uroita.
Tai siis alastomia ja alastomia. Olihan poliisi ilmoittanut, että sukka pitää olla. (Ja naisilla alushousut - vaad??!)Vaikka yritin välttää tämän veren seisauttavan näkymän palamista verkkokalvoilleni, niin väkisinkin huomasin, että osalla kavereista olitosiaan sentään RedHotchillip-mäisesti tennissukka päällä ja muutama kaveri oli omaperäisesti pukeutunut vaippoihin. Voi tuota hassua suomalasimiestä kun se hulluttulee!
Mutta näky riitti siirtämään ajatusta lounaasta tovin verran.. Kesästä on jo aikaa, ja muutamilla myös edellisestä kuntoilukerrasta..

Homman nimi

Tyttöjen kesken sotaan

No niin. Jos ehdinkin jo melkein potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että olen "pakottamassa" poikia tanssitaiteen pariin, tuli loistava vastaveto tänään. Lupauduin aiemmin viikolla lähteä ystävättäreni kanssa katsomaan esitystä, josta hän lupasi lisätietoja. Tänään selvisi, että esitys on Sota - absurdi tragedia. Hyvin lupaava nimi, ja saattaa olla että olisi mennyt ihan itseltä ohi... Nyt voin rauhassa nauttia huomisesta. Jotain haastavampaakin on tulossa.

Sota - absurdi tragedia ronkkii sodan irvokkuutta ajassa, missä myös rauhanajan
kieli on täynnä sotapuhetta. Esitys on karnevalistinen matka sodan käytäntöihin,
jotka ovat paitsi kauhistuttavia, myös koomisia. Tässä esityksessä sankarit
putoilevat jalustoilta ja vihollisia uhataan homopommilla.

Poikien kanssa murhabalettiin

Olen odottanut ensi perjantaita jo monta viikkoa. Odotan, että pääsen katsomaan Kansallisbalettiin Pohjoista ulottuvuutta. Olen innostuja, minkäs teet. Haluaisin sanoa, että rakastan balettia mutta se tuntuu vähän suureelliselta. Olen siis downsifting innostuja. Pitää laittaa rakkaudelle ehdot. " ei huonoa - hyvää kyllä". Ettei vaan kukaan luule, että kaikki käy.
Ilta on melkein poikien ilta. Melkein, koska olen itse mukana. Oikeastaan hassua. Yleensähän sanotaan että tytöt käyvät "tyttöporukalla" "kaikissa kulttuurijutuissa" mutta tällä kertaa näin. Saattaa tosin olla, että vaikka perjantain ohjelma olisi ollut keilausta - sekin olisi käynyt. Täytyy muistaa itsekin pitää mieli avoimena.
En ole sukupuolirajoitteinen ihminen. Toivottavasti. Elämä on opettanut, että "väärää" sukupuolta oleva ei koskaan voi olla "yksi pojista", eikä "yksi tytöistä". Miksi pitäisikään. Tärkeintä, ja parasta on että, löytää elämäänsä ihmisiä jotka pitävät samoista asioista, tai ovat edes kiinnostuneista näkemään ja kokeilemaan asioita joista itse nauttii. Korjaus; tärkeintä on itse ensin löytää, niitä asioita joista on kiinnostunut, ja sen jälkeen on parhautta, että voi jakaa niitä toisten saman henkisten kanssa.
Mutta nykytanssi-innostus ja odotukset ovat korkealla. Ehkä se on tämä syksy. Vahvojen värien ja suurten tunteiden aikaa. Vähemmän valoa, enemmän liikettä. Kolmen koreografia, kolme erilaista teosta. Valkama – Elo – Inger. Pohjoista ulottuvuutta, herkkyyttä ja huumoria, näyttävää visuaalisuutta, murhabalettia..musiikkina Psykoa, Vertigoa tai Apulannan Tonin tilaussäveltämää tai Ravelin boleroa.
Jälkiruuaksi Eliteen.

Mutta käykää katsomassa; Oopperasta löytyy kaikkea ihanaa!
esim. Puhuva rumpu tai Taikahuilu tai lauantai-matineaa

Kyllä suomalainen osaa viestiä

Olin tulossa pimeässä, tuulisessa vesisateessa kotiin. Ulko-ovesta löytyi viesti.
En hetkeäkään epäillyt, että se oli minulle mutta silti se sai minut hymyilemään. Ihmiset osaavat edelleen kertoa tunteistaan!

Ei vieläkään mitään - (ja sitten)

Näin on käynyt ennenkin. Tyhjä blogin kirjoituslaatikko on kuin puhdas A4:nen. Ajatuksia olisi, mielipiteitä vielä enemmän, tuputettavaksi asti, mutta sanat puuttuvat. Kokonaisista lauseista puhumattakaan.
Olen ollut koko viikon melko huonella tuulella. Korvieni välissä on asunut v-mäinen ämmä, joka kuitenkin on pysynyt melko kivasti siellä korvien välissä. Suu ei ole lähtenyt toistamaan, aivosynapsien muodostamia kielikuvia, ja niinpä olen pysynyt melko turvallisilla vesillä. Pinnani on ollut muiden ihmisten virheiden kanssa lyhyt. Sehän vain tarkoittaa sitä, että oma henkinen kasvu hakee vauhdinottopaikkaa. Oma epätäydellisyys syö naista. Tavoitteet ja odotukset ovat taas suuremmat kuin saappaat. Pinnan alla kuohuu, ja silloin ikävää olla oman itsensä kaveri. Itse hakee itselle parempaa seuraa.
Tässä ohella olen myös halunnut pitkään kompata Annantalon nuorten taideprojektia ja käskeä kaikkia jeesustelijoita painumaan hevonkuuseen. Yksi ratkottu nalle, ei tee kenestäkään koulusurmaajaa mutta moneksi vuodeksi huomaamatta jättäminen tekee.
Missä ovat nuo kaikki yleisönosastokirjoittajat silloin kun pitäisi kommentoida taidekursseja joita ei järjestetä nuorille. Ainakin omista tuttavistani on melko suuri osa niitä vähemmän kultturelleja, jotka eivät ole lapsena tai nuorena osallistuneet minkäänlaiseen taidekasvatusprojektiin. Tämä näkyy myös aikuisiän taidekulutuksessa. Näille taide edustaa lähinnä sitä "kerran vuodessa teatteriin"- reissua tai museoihin säilöttyjä "jotain tauluja". Kukaan heistä ei niinkään yhdistä tunteita ja taidetta keskenään, enkä tiedä mitä silloin voi lapselleenkaan opettaa taiteesta, saatika tuottaa elämyksiä sen avulla.
Mutta Annantalon kauhutaide -kurssi tuntuu sytyttäneen pienen roihun. Hyvä. Aiheeseen kiinnitetään huomiota. Jäi vain ikävä sivumaku, että olisi helvetillinen kasa aikuisia ihmisiä, jopa ihan vanhempia, jotka eivät tee mitään kulttuuriin tai taiteeseen liittyvää lastensa kanssa, ja kun joku sitten tekee - ja se poikkeaa siitä mitä ei olla itse edes siihen mennessä vaivauduttu ajattelemaan - alkaa itku ja poru.
Taide on välillä rumaa. Se voi olla armotonta, raakaa, rösöistä, epämiellyttävää ja häiritsevää. Taide voi herättää tunteita tai ajatuksia joita ei halua ajatella. Se voi välittää tunteita joiden tulkkina itse ei halua olla. Mutta se voi myös tarjota nuorelle tai aikuiselle, väylän sellaisten asioiden käsittelemiseen, mihin ihmisellä ei löydy muuta kanavaa.
Mietitäänpä mitä yhdeksäsluokkainen on nähnyt pienen elämänsä aikana. Minkälaisia elokuvia, minkälaisia uutisia, minkälaisia pelejä tai minkälaista keskustelua tässä yhteiskunnassa käydään, välittämättä kuka tai minkä ikäinen, kuulee tai näkee.
Esim. pelkästään joka paikassa silmille hyppivät lööpit ovat oksettavia. Ne eivät ole taidetta, eivätkä ne ole turvallisia. Silpomista, tappamista, hengiltä polttamista, huoraamista, surmaamista, itsemurhia, joukkomuria..väkivallalla ja surulla mässäilyä. Siihen verrattuna ryhmässä nallen silpominen, ja siitä kertominen - todellakin voi olla terapeuttista ja turvallista.
Nuori ei välttämättä pysty tässä yhteiskunnassa purkamaan pelkojaan ja kertomaan tunteistaan pelkästään kukkatauluja maalaamalla. Joillekin sekin sopii. Ei taidekasvatuksen pidäkään olla pelkkää sotkemista ja silpomista mutta osa siitä voi olla sitä.
En ole perehtynyt aiheen ympärillä hysteerisenä vellovaan keskusteluun tarkemmin. Lapsettomana ihmisenä minunhan on mahdotonta edes ymmärtää mistä puhun mutta lukemissani kirjoituksissa ei missään osunut silmiin, mikä muoto olisi sitten parempi.
Paljon on vaatijia, mutta vähän konkreettisia ehdotuksia.
Hops. Noin! Tulihan niitä sanoja ja lauseita näemmä kun vähän potki! Olin alkuperäisesti kirjoittamassa siitä miten tänään, 8. marraskuuta, meillä oli Loimaan perheen kanssa autossa matkamusiikkina jouluCD.. mutta parempi näin.

Lainatut sanat

Kun ei ole itsellä mitään sanottavaa, voi aina lainata muilta:

Sinä etsit kukkaa ja löysit hedelmän.
Sinä etsit lähdettä ja löysit meren.
Sinä etsit naista ja löysit sielun - olet pettynyt.

Edith Södergran

Ilmainen sisustuvinkki

Tämän vinkin saadakseen, ei tarvitse tilata Avotakkaa tai Dekoa, eikä myöskään katsoa puuduttavaa T.i.l.a. ohjelmaa.
Lyhyesti. Sisustaa vois myös seinille. Vaikka suomalaisten kotien suosikit ovat tyhjät, maalarinvalkoiset seinät niin kaamosaikana voi kokeilla myös muita vaihtoehtoja.
Jos ei ole varaa/halukkuutta/osaamista yms.arvotaiteen ostamiseen. Voi aloittaa vaikka julisteilla. Niitä voi tilata helposti myös internetistä.
Esim:

Allposters.com tai Eerik Brunilta

CloseUp.de tai suosituimpia ruotsista

Art.com

Kuvat pitää myös tietysti kehystää. Hyvä kehys on hintansa arvoinen. Se tuo kuvan kuin kuvan esiin aivan eri tavalla. Säästää kuvaa kaikenlaisilta vahingoilta, ja kestää hyvin muuttamisenkin.

Miksi kannattaa kehystää?

Ja, siis nämäkö ovat Tyylikkään eroottisia?

Lukemisesta ja kirjoittamisesta

Luin viime yönä Viikkoja, kuukausia. Sivuja oli alle 200 ja teksti oli helppolukuista, joten ei ollut yllättävää että niin kävi. Kirja ei ollut raskas. Se oli surullinen. Hävitty taistelu. Tuska. Epäreiluus. Arki. Inhimillisyys. Viha. Suru. Epätoivo. Toivo. Ja kaikki siltä väliltä.

Yöllä lukiessani yksi kirkkaimmista kohdista oli:

" Kirjailija haluaa että teksti julkaistaan(..) Toinen syy on se, että uskon tämän tekstin todistusvoimaan ja tärkeyteen. (..) Kun ihminen yrittää mahdollisimman tarkasti sanoilla kertoa toiselle ihmiselle sen mitä hän tuntee ja mikä on hänelle totta, se on mielestäni korkein kommunikaation muoto. Sanojenkin välityksellä voimme päästä niin lähelle toisiamme, että aistimme toistemme toiveet, pelot, uskomukset, rakkaudem. Kun sanat muuttuvat tuntemuksiksi, se on kirjallisuutta".

Olen iloinen, että kirjailijalla oli banaali tarve julkaisemiseen, niinkuin Reko Lundán asian itse ilmaisi. Eilisessä tekstissä oli taas paljon kohtia, jotka ymmärsi. Kun sanoo asioita ääneen, ne tulevat kuulluiksi. On yllättävää kuinka samojen murheiden kanssa me ihmiset painimme.

Päivän kirjat

Nyt kun olen taas muutamia kertoja käyttänyt julkisia kulkuneuvoja töihin päästäkseni, olen löytänyt myös työmatkalukemisen. Puolessa tunnissa ehtii lukemaan yllättävän paljon, ja sama tuttu reitti hujahtaa ohi nopeammin kuin aivoilla on muutakin tekemistä kuin koomassa ikkunasta ulos tuijottaminen. Se myös helpottaa kynnystä lukemisen aloittamiseen. On rasittavaa aloittaa kirja kun tietää "ettei kuitenkaan ole aikaa" lukea sitä mutta jos joka päivä on ainakin tunti lukemiseen, kynnys madaltuu.
Kävin tänään palauttamassa 7 päivän lainassa olleen; Kiitos ei, kieltäytymisen kulttuurihistoriasta. Aivan loistava teos! Siinä on aihetta useampaankin pöytäkeskusteluun. Kirjassa käydään läpi kieltäytymistä esim. alkoholista, toimeentulotuesta, ruuasta, vallasta tai vanhenemisesta. Kirjan artikkelien kirjoittajat ovat löytäneet mielenkiintoisia näkökulmia, miksi esim. kieltäytyä seksistä, viinasta ja rahasta. Siitä nyt vain mars kirjastoon niin päästään keskustelemaan!
Mutta tänään Vallilan kotikirjastosta eksyi mukaan Dan Rhodesin; Pieni valkoinen auto, Reko ja Tina Lundánin; Viikkoja, kuukausia sekä Merete Mazzarellan; Illalla pelataan Afrikan tähteä.
Pienen valkoisen auton valitsin siksi, että kesällä luin Dan Rhodesin kaksi muuta kirjaa. Halusin tietää minkälainen, ja olin siihen mennessessä tietäen tai tietämättäni lukenut enimmäkseen naisten kirjoittamia kirjoja. Reko ja Tina Lundánin kirja oli viime vuonna lainatuin kirja pääkaupunkiseudulla, se ei ollut syy lainata teos tänään mutta ei se ole haitaksikaan, jos pystyy keskustelemaan kirjoista muiden lukijoiden kanssa. Mutta olin ajatellut lukea Tina Lundanin Ensimmäisen kesän, ja sitä ennen alle heidän yhteisen kirjansa. Merete Mazzarella puolestaan keikkuu jokaisella listalla, ja törmään tuohon kirjaan mielestäni aina ja joka paikassa, niin arvelen pääseväni vähemmällä kun hoidan sen pois alta. Se on vielä Besseller-hyllyssä, eli laina-aikaa on vain 7 päivää, joten kirjaan ei edes voi jumittua ylipitkäksi aikaa.

Tiesitkö tämän?
Helsingin kaupungin kirjastoon kuuluu 50 kirjastoa ja 2 kirjastoautoa, valikoimassa

1 827 926 kirjaa
157 316 musiikkiäänitettä
29 063 videota
7 431 CD-rom -levyä
8 793 DVD-levyä

Pöydän ympärillä

Yksi parhaimpia tapoja viettää aikaa, on tehdä se pöydän ympärillä. Fiilistä nostaa vielä mikäli pöydän ympärillä on muitakin ihmisiä. Ystävien kanssa parasta aikaa on ruokapöydän ympärillä kokoontuminen. Hauskuutta lisää se että, tuttavapiirini on melko kirjava. On aina ollut. Jokaisella on jotain sanottavaa ja jaettavaa asioista, joista toisilla ei ehkä ole kokemusta. Ihmisiin voi tutustua niin monenlaisissa paikoissa ja tilanteissa. Aidot ystävät eivät tule ainoastaan päiväkodista, vaan onneksi aikuisiälläkin voi tutustua ihmisiin, jotka jäävät loppuelämäksi rikastuttamaan elämää.
Sain perjantaina vieraita kun Minkki P kutsui itsensä kylään. Samaan kutsuun sisältyi myös avec, jonka omatunto olen. Avec ei ollutkaan koskaan käynyt norppalassa kylässä, ja oli sitä mieltä asunto joka on varmasti puolet pienempi kuin omansa, oli tilava. Myös naapurustossa asuva Törmänen sai kutsun koska järkevästi kieltäytyi tiistain kutsusta liittyä seuraamme, ja Kuisma sai kutsun koska ei ymmärtänyt tiistaina kieltäytyä kutsusta. Prepe ja Fogues taas liittyivät seuraamme koska Prepe ei ymmärtänyt mitään.
Tilan lisäksi kotini sai muitakin kommentteja. Toinen vieraskutsui kotiani kulttuurikodiksi. Tosin tästä on vaikea vetää johtopäätöksiä, koska sama henkilö myös sanoi että "mikkeli on kiva kesäkaupunki"; tarkoittaen että niin sanotaan kuin ei ole mitään muuta sanottavaa. Kuten myös että " täällähän on kodikasta". Samainen vieras oli myös melko kättelyssä sanomassa että " olen menettänyt jotakin.." mutta äänekäs keskeytys muiden puolelta esti häntä sanomasta lausettaan loppuun. Pojat ovat solidaarisia toisiaan kohtaan. Jos toinen on hyppäämässä pää edellä railoon niin napataan henkseleistä kiinni. Sääli, koska olisi ollut supermielenkiintoista kuulla mitä tällä kertaa olen vailla..
Ruokien valintaan vaikutti perjantain muu ohjelma. Kävin aamulla pienessä operaatiossa, enkä tiennyt missä kunnossa tulisin olemaan, joten ruuan piti olla helposti valmistettavaa mutta hyvää. Valitsin keiton, salaatin, ruisnappeja ja "suolapalaa". Jälkiruuaksi Kuisma teki siis suklaakakun ja vieraat hoitivat juomat.
Olen iloinen ruuan onnistumisesta. Viimeksi kun ystävät tulivat pöytäilemään niin ruuasta tuli vähän "plääh". Mutta nyt tomaattikookoskeitto oli juuri sellaista kun sen pitääkin. Hetken pelkäsin, että reippaalla kädellä annosteltu dijon olisi ollut liian pyöristävä ja pistävä . Eräskin ei kasvisruokaa syövä otti keittoa lisää, joten jo se palkitsi vaivan. Myös siika oli todella hyvää. Sitä pitää saada lisää. En ole ollut aina hirveän innostunut savukalasta mutta siika saattaa olla uusi suosikki.
Salaatistakin tuli hyvää. Salaatin valinnassa pitää olla tarkka. Jos ei salaatti ole kaupassa hyvää, ei se ainakaan kotiin kantamalla parane. Ja jos lehdet ovat vähänkään nihkeitä, tulee myös ruokailukokemus olemaan nihkeä. Olen myös ymmärtänyt, että kannattaa ostaa eri salaattilajikkeita, jolloin vihreässäkin maistuvat eri sävyt.
Keiton kanssa olisi sopinut patonki mutta päädyin ruisnappeihin. Vaaleaa leipä on helposti helposti hepposta, ja rukiin puhdas maku miellyttää minua tällä hetkellä.
Ruisnapeista tulee myös puuhasteltavaa. Pöydän ääressä on mukava viettää aikaa, ja kun pahin nälkä on tainnutettu, on hyvä että pöydässä on vielä "kaikkea pientä" mitä voi seurustelun lomassa nappailla. Smetana, siitakesienet, silli, vuohenjuusto, tonnikalatahna, kananmunat.
Parasta ovat aina keskustelut. Ovat ne minkä tasoisia tahansa. Ja yleensähän taso saattaa saman tunnin sisällä vaihdella suurestikin. Perjantaina käytiin läpi maailman taloustilannetta, poliittista aktiivisuutta, seksuaalivähemmistöistä, arvattiin Minkki P:n Dingo levyn esiintyjiä, todettiin että nykyajan nuorisobändit ovat aivan skeidaa (päinvastoin tietysti kuin meidän aikainen nuorisobändimme), Tahkon reissusta, eräänkin perheen tulevasta parisuhdematkasta(yleisö äänesti voittajaksi Köpiksen ja kielsi varaamasta matkaa Tallinnaan), 16-vuotiaiden judopoikien viinaratsiasta, kakluunin sytyttämisestä (ei sytytetty), feng suista, kalastuksesta yms. yms. Kerrattiin useaan otteeseen myös kellon tuntemus ja suoran viestimisen tärkeys. Nykyään ei enää riitä jos ilmoittaa kellon ajan milloin paikalla pitää olla. Aikuiselle ihmiselle pitää myös ilmoittaa miksi paikalla pitäisi muka tulla silloin kun on sovittu.

Feng sui neuvoja aloittelijoille

Ovikello soi

Ovikello soi yllättäen harvoin. Piti oikein ovisilmästä kurkata, että kukas siellä oikein soittelee. Vieraalta näyttivät mutta avasin oven.
Siellä oli kaksi sananlevittäjää. Rouva ja herra. Pitkästä aikaa. Edellisellä asunnolla kävi kaksi rouvaa aina silloin tällöin vaikka kerroinkin että Vartiotornien saantini on jo turvattu, koska isäpuoleni ystävällisesti lähettelee niitä postitse.
Tällä kertaa jouduin keskeyttämään rouvan puhetulvan. En jaksanut kuunnella litaniaa loppuun asti. Olin toki kohtelias ja sanoin ystävällisesti ei kiitos. Etkö varmasti halua tutustua näihin; kysyi rouva julistukset käsissään. En halunnut. He toivottivat hyvää päivänjatkoa. Samaa toivottelin heille.
Mutta arvostan heidän vaivannäköään. Ei ole helppoa kiertää ovelta ovelle tarjoamassa sanomaa. Palaute ja vastaanotto on varmasti melko tylyhköä.

Syöttötuolin metsästystä

Jos joltakin vähemmän tarkkaavaiselta lukijalta on jäänyt huomaamatta, niin mainittakoon vielä, ettei minulla ole lapsia. Ja ei niitä tätä vauhtia ja elämänmenoa taida ns. luonnollisella tavalla tullakaan. Olen kuitenkin havainnut tarvitsevani syöttötuolin. Muilla ihmisillä kuitenkin on lapsia, ja on huomattavasti helpompaa - kaikille - kun pienen sankarin tai sankarittaren voi laittaa omaan tuoliinsa. Tosin, tajusin juuri myös että välillä näitä tuolintarvitsijoita on useampi kylässä kerralla, mutta sitten kai vaan arvotaan onnellinen tuoliin pääsijä/tai joutuja.
Alakerran kirpputorilta jo löytyikin sellainen vanha, valkoinen, kiva pinnatuoli mutta hintapyyntö oli 40 e! Törkeää sanon minä. Ensinnäkin olen vienyt sinne lahjoituksena paljon vaatteita, käyttötavaraa ja ihan suhteellisen asiallisia valaisimiakin. Olisin myös ollut valmis viemään vaihdossa vaikka yhden nojatuolin, jonka arvo olisi ylittänyt syöttuolin. Mutta ei. Siitä ei olisi ollut heille mitään iloa. Suhteeni kyseiseen kirpputoriin on siis päättynyt. Finito ja Caput! Tästä lähtien aion mennä merta edemmäs kalaan jos tarvitsen kirpputoripalveluita. Jokin raja sentään.
Mutta eivät syöttötuolit uusina ole aivan ilmaisia! Huh huh. Olisinko markka-aikana kuvitella että lastentuolista pitää maksaa yli 500 mk. Vaikkakin tietysti tuolia voi yhdessä perheessä useampi lapsi. Silti, saattaa olla että vieraani joutuvat tyytymään johonkin maallisempaan.
Yksi vaihtoehto olisi ostaa myös pari lastentuolia. Ne eivät käy vielä syöttötuoli-ikäisille, mutta ovat pidempään käyttökelpoisia kun jengi alkaa jo istua itse mutta aikuisten tuolilta ei vielä ylety. En tiennytkään että ikeassa on samoja tuoleja kuin itselläni on myös lastentuoleina. Junior Ingolf 39 e

Svan 199 e (tarjouksessa!) Brio Sit 159 e Tripp Trapp 169 (alk.) Ikean Antilop 13 e

Smile 157 e

Family 169 e

Miten läheltä TV:tä voi katsoa?

Sanoisin, että eräänkin kummitytön tapaan melko läheltä.

Hyvää Joulua!

Kaksi kummityttöä, Siiri ja Vanessa perheineen kävi kylässä. Myös Siirin isoveli Arttu tuntui viihtyvän, ja koristelikin kakluunin hienosti.
Kesää odotettiin, joulu tuli; sanonnasta tuli illan hitti. Johtuen siitä, että eräskin vieras tuli kylään glögi ja joulupiparit kainalossa. Huolimatta siitä, että on vielä lokakuu.
Mikäs siinä. Helppoahan sitä on tarjota sitä mitä tuodaan. Yritin pikaisesti etsiä taustalle jouluCD:tä. En löytänyt. Itseasiassa en olekaan varma onko minulla sellaista..
No joululaulun sijaan laulettiin eräällekin perheen isälle syntymäpäivä onnittelulaulu glögin ja piparin höystämänä. Ikkunalla paloivat tuikut.
Ja tämän onnen ja ilon odottaminenhan tarkoittaa sitä että:
on enää 54 yötä Loimaannorpan Syntymäpäivään!!

Yleisön pyynnöstä

Arvioisin, että täällä ollaan käyty jo eilen illalla kurkkaamassa "olisiko mitään vaalikommenttia" ja tämänkin päivän aikana että "mites nyt suu pannaan"; joten tässä tulee.
Vaalien jälkeinen fiilikseni on hyvä. Arvioin alunperin, että demarit häviäisivät hiukan mutta koska en ole ennustaja, ymmärsin että tappio voisi olla murskaavakin. Ja vaikka monissa kunnissa menetettiinkin paikkoja, ei fiilis tunnu samalta kuin eduskuntavaalien aikohin. Silloin tiesi, että aina ei osallistumisesta palkita.
Nyt en valitettavasti pysty kierimään tervassa ja höyhenissä. En myöskään heittämään tuhkaa päälleni. Tai Jutta Urpilaisen päälle. Kokemattomuus näkyy vielä mutta nyt kun on saatu vaalit pois alta, on aika keskittyä politiikkaan ja puolueen johtamiseen. Kesäkuussa saatiin mitä tilattiin, nyt on kentän aika seistä omien valintojen takana ja puhaltaa yhteen hiileen. Vaalien jälkeen siihen on aikaa ja syytä.
Olen myös iloinen, että äänestysinto ei ollut suhteessa keliin. Hienoa myös että vihreät arvot ovati aktivoineet ihmisiä jo ihan uurnille asti. Tosin kerran neljässä vuodessa lappuun numeron piirtäminen ei vielä kerro ihmisen ympäristövastuusta. Mutta nyt on vihreilläkin mahdollisuus näyttää miten valtaansa ja osaamistaan käyttävät, kun siihen on valtuutus ja mahdollisuus.
Perussuomalaisten kannatuksesta en osaa vielä sanoa mitään. Halmeen esimerkki on vielä tuoreena muistissa siitä miten saadaan kansan syvät rivit liikkeelle, ja miten heitä sitten edustetaan.
Kokoomuksen Toivo-talkoista lämmittää vain Jan Vapaavuoren kannatus. Asuntoministeriys on tehnyt Vapaavuorelle hyvää. Ennemmänkin hänen tyylisiään porvaripuolueessa ei olisi yhtään pahitteeksi. Ehkä Ruusulankadullakin voisi sen jälkeen asua muitakin kuin osakeomistajia.

Esan ruumiinavaus Tulikärpäsen johtopäätökset

Piipahdus viinikellarissa

Eräällekin keskustalaiselle naispääministerille tuli kerran faxeja tilaamatta ja pyytämättä. Samainen pääministeri lanseerasi sanonnan "Puhun niin totta kuin voin". Kätevä vastaus tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tämä hyvin pitkänä aasinsiltana ajoitukseen. Kaikki asiat nimittäin eivät tule parhaimpaan tai sopivampaan aikaan.

Ystäväni puhelin soi la kymmenen aikoihin. Soittaja esitti kutsun viinikellariin maistamaan Don perignonin roseta vuodelta 1996. Kyseinen vuosikerta on saanut arvostelutaulukossa pisteet 20/20. Pullon hinta liikkuu siinä 270 euron huitteilla. Viitoin käsilläni että menee vain, koska tuollaista tarjousta tulee yhtä usein kuin Kokoomuksen aitoja duunaritalkoita.

Mutta koska ystävänikin oli melko väsynyt, eikä ole seuransa hylkääjä, hän sanoi puhelimeen että "meitä on valitettavasti viisi" johon kutsun esittäjä totesi "että ei se mitään, tulkaa kaikki.

Hetken aikaa olimme mykistyneitä Yksi oli tullut urheilemasta, toiset taas olivat liikkeellä samalla reissulla vielä aamusta ja eräskin mies tuli vain piipahtamaan ennen töihin lähtöä. Mutta kun kutsu tulee, on mentävä.

Tilataksi paikalle, ja Kallion Hola -mestasta Etelä-Espan viinikellariin, ja vedimme happea. Energiat oli käytetty jo päivällä, viimeinen ajatus oli ollut singahtaa kotiin ja laittaa poskea höyhen tyynylle. Mutta - kuten naisena tiedän; tiettyjä kutsuja esitetään vain kerran.

En ole tiennyt että e-espalla on viinikellareita. Varmasti Helsingissä on paljon muitakin paikkoja, joihin minua ei ole kutsuttu. Mutta aamulla herätessäni, en tiennyt viettäväni iltaa entisen KOP:in ampumaradalla viinikellarissa. Ajatukset lipuivat nousukauteen. Aloin taas ymmärtää, etten ihan kokonaisuudessaan ole tainnut käsittää kuinka konkreettista se oli. Jos Jaakko Lassila halusi nähdä työpaikkansa saunasta vettä, eikä ruokapöytää. Rakennettiin uima-allas. Ei silloin puhuttu ympäristöarvoista tai kohtuullisuudesta.

Seurueemme ryhdistyi ja muuttui, suorastaan salonkikelpoiseksi. Eräskin aatelinen kunnostautui niin, että eräänkin töölöläisen piti vielä päivitellä sitä seuraavan päivän brunssilla.

Mutta pullo aukesi, lasit täytettiin. En voinut olla ajattelmatta "mitä tuhlausta". Tuotakin ainetta olisi ollut ihanteellista maistaa freesinä, aisit avoinna esim. herkullisella sushi-lounaalla. Mutta eiiii, siellä olin, 12 tunnin messuamisen ja muun hengailun jälkeen - koko makupaletti täynnä, varsinaisella jatkoajalla. Mutta, elämäänsä ei voi tilata ja buukata valmiiksi. Pitää jättää tilaa myös yllätyksille!

Mutta ilta jäi mieleen. Ihmiset, hetki, koko tapahtuma. Kaikilla näytti oli hyvä mieli. Taas on jotain, jota miettiä talven tuiskuisina iltoina.

Miten kirjamessuista tuli viinimessut?

Tänä vuonna pääsin vihdoin kirjamessuille. Kaamea tungos. Mutta senhän takia kai messuja järjestetään, jotta saadaan halli täyteen vaeltavia ihmisiä. Toiset seisovat monta päivää pienissä karsinoissa, ja toiset vaeltavat hiki päässä ja nälkäisinä osastolta a - osasto k:hon.
Vaikka keskimääräisesti ajattelen olevani melko positiivisesti asioihin suhtautuva ihminen, joka sopeutuu verrattain nopeasti eri tilanteisiin ja tilanteiden muutoksiin, tungos tuottaa vaikeuksia. (Hyvin nopeasti alkaa käyrä nousemaan kun tarpeeksi moni kävelee päin tai esim. huitaisee selkärepullaan. Selkäreppu saa kierrokset nousemaan myös bussissa. Miksi yleensäkään kenellään on reppua selässään julkisessa kulkuneuvossa? Tai hississä. Hissiin mentäessä reppu otetaan pois selästä ja kannetaan kädessä. Tiedoksi. )
Kirjamessuilla sai siis jonottaa, ja sietää tungosta. Sopeuduin kohtaloon huokaisten, ja yritin katsella kulkureittejä joissa välttää pahimmat vyöryt. Lopputulos: muutama lastenkirja, yksi tanssikuvakirja (heräteostos, jota näin myöhemmin voi miettiä), purjelaivajuliste ja pääministeri seuralaisineen -pongaus. Koska lehdistö ja tv-kamerat puuttuivat ympäriltä, pari näytti jopa hieman vaisulta - jopa melkein yksinäiseltä.
Päätimme siirtyä Ruoka ja viini & hyvä elämä -messujen puolelle. Tungos helpotti. Messujen slogan kääntyi nopeasti muotoon "Hyvästi elämä" - ja muutaman tunnin jälkeen ymmärsin miksi. Seurueemme ammattilaisen vuoksi, ei kaikilla ständeillä vaadittu aivan kaikkia lipukeitta.
Viini ja ruokamessuista jäi parempi kuva kuin itse viinimessuista. Tila oli jollakin tavalla kompaktimpi, palvelu oli ystävällistä ja valikoimaa oli tarpeeksi. Voi suositella.
Suosikeiksi nousivat;Champagne Blondel carte D´Or; yllättävä italialöytö: Sartori Marani, joka kuivuudestaan huolimatta maistui melko rusinaiselta, Heidsieck Monopole Blue top brut, jota Amkan ystävällinen herrasmies esittelijä tarjosi. Itse toki laadun varmentaen.
Messujen jälkeen pitikin jo ruokailla. Lähialuetta suosien, päädyimme Cellaan. Cellaa voi myös lämpimästi suositella. Ruuan taso on aina ollut täysin hyväksyttävää. Hintataso on myös harvinaisen järkevä, ja hyvänä päivänä kokkikin tulee heittämään jonkun tilanteen sopimattoman vitsin.

Suunnitelematta paras

Jo aikoja sitten tuntui siltä, että kalenteri alkoi täyttyä liiaksi. Toisaalta, jos kalenteria ei täyttänyt, jäi asioita tekemättä. Kalenteri ja ajan varaaminen jollekin tekemiselle varmistaa että asia myös tulee tehtyä, muuten sitä vaan suunnitellaan joka vuosi mutta mitään ei tapahdu.
Aikoja sitten ollaan lopetettu myös ex tempore -kyläily. Nykyään tapaamiset pitää sopia. Ne aikataulutetaan, osallistujat ja tekeminen päätetään etukäteen, ja sitten suoritetaan tapaaminen.
Perjantaina tein mukavan ilmoituskierroksen lähellä asuville. "Nähdään tunnin päästä Luftissa" Ei mitään etukäteishässäkkää vaan soitto/tekstiviesti/internet-ilmoitus, että missä nähdään päästä. Ja hop, homma toimi! Ei stressiä, ei järkkäilyjä, ei vatvomisia - selkeää suoraa toimintaa. Paikalle sai tulla tai olla tulematta. Yhdelle, kahdelle tai kahville. Autolla tai bussilla. Kävellen tai sekä että.
Lopputulos - varsin iloinen jälleennäkeminen, aamulla uskomaton väsymys, yksi töistä myöhästynyt ja sinne taksilla lähtenyt. Se kai omassa asuinalueessa on juttuna. Lähellä asuvia ihmisiä pystyy näkemään niin ettei se tule kenellekään ylivoimaiseksi, ja kaikki pääsevät nopeasti paikalle - ja mikä yhtä tärkeää, nopeasti kotiin. Ja kun vielä eräänkin sisko tuli paikalle, ja kiitti että sai tulla - oli pikakokoontuminen enemmän kuin onnistunut. Harvoin sitä sentään niin iloisesti seurasta kiitetään.